perjantai 30. joulukuuta 2011

Shit

Tänään on paska päivä. Tuntuu että viime aikoina niitä on ollu ihan liikaa, enkä ees osaa tunnistaa syytä miks.
Me voidaan nähdä Mikon kanssa seuraavan kerran vasta ensvuoden puolella. :(

Mulla on alkanu hiipimään päähän kauheesti ahistavia ajatuksia.

Mä vaan haluaisin mennä joka ilta nukkumaan Mikon viereen ja herätä joka aamu sen vierestä. Vaikka se on maailman levottomin nukkuja hampaiden kirskutuksineen, tuhinoineen ja unissaanmumisimineen, mutta silti. Haluun herätä siihen joka aamu et se painautuu takaapäin mua vasten ja nuuskuttaa mun hiuksia ja kuiskii mun korvaan jotain ihanaa.
Haluaisin vaan köllötellä ilman mitään kiirettä sen vieressä sängyssä myöhään iltapäivään asti.

Tälläset jutut on meille todella harvinaista herkkua.

No, tää on tosiaan taas tällänen päivä. Huomenna on jo parempi, vaikka kyllä mä osaan arvostaa jo nyt sitä kaikkea mitä mulla on..Vaikka joskus janoaisinkin vaan lisää. Mutta näin on hyvä, pääasia on vaan se että saan olla Mikon kanssa. Sen kanssa mulla on vaan niiin hyvä olla, se tekee mut onnelliseks.

Huomenna sitten pitkästä aikaa meen juhlimaan kavereiden kanssa, saa nähdä mitä illasta tulee kun meidän porukan viisaat päät lyödään yhteen :D Pitäkää tekin hauska uusivuosi <3

torstai 29. joulukuuta 2011

Touhu-Torstai

Jos joku on Mikon voinnista huolissaan, niin voin kertoa että sillä on kaikki nyt hyvin. Sekä myös niillä kotona. Lapsilla ei missään vaiheessa ole ollut mitään hätää, ne on ihan kunnossa. Mikon vaimo sen verran sentään tajuaa, että purkaa kiukkunsa väkivallalla sillonkun lapset ei ole vieressä näkemässä ja kuulemassa.
Ja ne jotka ovat sitä mieltä, että Mikko on nössö kun ei antanut vaimolleen takaisin, niin sanompa vaan että hyvä vaan että on "nössö". Onnea teille, joille on normaalia käydä rakkaaseen käsiksi ja pahoinpidellä puolin sekä toisin. Ei käy kateeksi.
Mun ei tarvitse onneks pelätä, että Mikko koskaan satuttaisi mua.

Monia on myös kiinnostanut, saiko vaimo tietää meidän suhteesta ja siksikö kävi Mikkoon käsiksi. Ei, ei saanut tietää, sillä ei ole hajuakaan meistä. Vaimo sai siepit ihan eri asiasta - täysin naurettavasta jutusta. Mutta ei siitä sen enempää.

Meillä oli Mikkosen kanssa ihana ilta taas tänään :) Käytiin ensin kunnon kinkunsulatuslenkillä ja sitten Mikko sai päähänsä yrittää opettaa mua ajamaan autolla yhellä syrjätiellä. Minä ajamassa autoa onnistuneesti = mission impossible.
Eihän siitä mitään tullu, hyvä että pääsin paria metriä kerralla eteenpäin kun auto meni aina nytkähtämään sammuksiin. En varmaan tuu koskaan saamaan ajokorttia - ja ehkä kaikkien terveyden ja hyvinvoinnin kannalta parempi niin :D
No mutta, opettaja oli kuitenkin oikein hyvä kaikesta huolimatta <3 Sain totaalisen epäonnistuneesta autonajoyrityksestä lohdutuspalkinnoks lämpimiä pusuja ja suklaapatukan.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

In joy and sorrow

Oh man we are the same
We are strong and blessed and so brave
With souls to be saved
And faith regained
All our tears wipe away



Onneks kohta vaihtuu uusi vuosi.


Ihmiset saa alottaa uuden vuoden täysin puhtaalta pöydältä, pyyhkiä menneen vuodet paskat pois.
Osa tekee lupauksen aloittaa terveellisemmät elämäntavat, laihdutuksen tai pitää pitkän alkoholilakon.


Mä keksin just oman uuden vuoden lupaukseni. Se tulee olemaan varmaan mun koko elämäni suurin askel tulevaisuuden kannalta. Oon vaan jotenkin niin kyllästynyt, nyt alkaa olemaan aika pistää isompaa vaihdetta silmään ja muuttaa kaiken suuntaa.


Me nähtiin Mikon kanssa tänään pikaisesti. Meidän tapaaminen suju aika ankeissa merkeissä, kun Mikon naamassa oli vaimokullan vihanpurkauksen jäljiltä ruhjeita. Näin Mikon oikeasti itkevän kunnolla tänään ensimmäistä kertaa. Se on niin väsynyt niiden tappeluihin.
Mä jotenkin vaan jäädyin ihan täysin kun näin sen itkevän silmät kyyneleistä turvonneina. En oo tottunu näkemään aikuisen miehen romahdusta. Itkevän vuolaasti ku keinusta tippunu pikkulapsi.
Me vaan oltiin hiljaa ja halattiin. En olis halunnu päästää sitä lähtemään takas kotiin.

Tekis mieli mennä antaa sille akalle takas samalla mitalla.
 Se on hirviö. :(

maanantai 26. joulukuuta 2011

Valehtelija, valehtelija

Ärsyttää. Nää on taas näitä päiviä ku koko oma olemus vituttaa. Vituttaa kattoa naamaansa peilistä ja nähdä siellä valehtelijan ja paskanpuhujan kasvot.

Oon ollu aina suht suorapuheinen ihminen, joka sanoo asiat niinkun ne on. Ilman turhia lässytyksiä tai kiertelyitä. Poikkeuksena tietenkin negatiiviset mielipiteet kaverin uusista kengistä joita ei ite pistäis jalkaansa vaikka maksettais. :D

Tän mun tilanteen takia oon joutunu oikeastaan ihan opettelemaan valehtelemista. Mä joudun valehtelemaan päivittäin - vanhemmille, kavereille, millon kenellekin. Valehtelu oli aluks tosi vaikeata, kun olin niin surkea ja epäuskottava valehtelija. Jäinkin pari kertaa valheistani kiinni, mutta jotenkin onnistuin aina paikkaamaan tilanteen keksimällä tilalle jonkun pelastavan hätävalheen.

Yleisimmät -ja päivittäiset- valheet liittyy mun menemisiin ja tekemisiin. Jos lähden kotoa tapaamaan Mikkoa, huikkaan vanhemmilleni meneväni kaverilleni, milloin lenkille, milloin kauppaan, milloin kuntosalille. Pari kertaa oon sanonu meneväni kuntosalille ja vahingossa lähtenyt ilman kamppeita matkaan ja palannut tyytyväisenä "salilta" itse tajuamatta mokaa. - Jos asia tulee ilmi, on käytettävä mielikuvitustaan ja keksittävä nopeasti paikkaava valhe pelastamaan tilanteen.

Lisäks kaverien perus "mitä teet tänään/mitä teit eilen"-uteluihin pitää keksiä valheita. En pysty kertomaan, että olin maailman ihanimman miehen kanssa. Tai että meinaan kattoa romanttisen komedian turvallisessa kainalopaikassa viltin alla.

Mikolta saamat tavarat oon joko saanu kavereiltani, voittanut kilpailusta/arvonnoista tai ostanu itse.
Mikko on tosi antelias ja huomaavainen mies, joka haluaa aina piristää jotenkin, joten se hommaa mulle tosi usein yllärinä jotain kivaa.
Sillä tahdilla tuskin kukaan voi voittaa kamaa arvonnoista eikä varmaan kenenkään kaverit ole antamassa lahjoja kuin maksimissaan synttäreinä, jouluna ja nimipäivänä, joten epäuskottavat sain-tän-kalliin-hajuveden-kaverilta-vaikkei-nyt-edes-ole-mun-synttärit-tavarat on vain piilotettava.
Joskus uskaltaudun näyttämään saamiani juttuja kavereilleni, joskus tyydyn ihailemaan niitä vain itsekseni.

On hirveetä huomata, että on muuttunut taitavaks valehtelijaks. Se ei ole todellakaan sellainen asia itsessä, josta vois olla ylpeä. Koska mä joudun valehtelemaan niin paljon, oon tehny itseni kanssa lupauksen, etten valehtele muuten/turhaan.
Se on joskus vaikeeta pitää, jotkut asiat vaan sais paljon helpommin hoidettua valheiden avulla. Vaikka sitten vain ihan pienten valkoistenkin valheiden.
Kun on tarpeeks kauan joutunut valehtelemaan niin monesta asiasta, oppii väkisinkin valehtelemaan mistä vain.

No, en tiedä. Paska päivä. Mikkoa ikävä ja isukille päin naamaa kirkkain silmin valehtelu tuntuu tänään tavallistakin pahemmalta. Ahistaa.
Nää on näitä paskoja puolia tässä tilanteessa. Silti, mitään en vaihtais.

Enkä muuten varmaan kato Maikkarilta tulevaa leffaa. Paskaaaa!

lauantai 24. joulukuuta 2011

Maailman paras joulu!




Pahoittelen jo alkuun jos tekstissä ilmenee kauheesti kirjotusvirheitä, sillä jostain syystä päätin tulla kirjoittamaan tänne, vaikka oon jounu terästettyä glögiä liikaaa :D Mutta yritän parhaani tän kirjotuksen kanssa!

No kuitenkin, meillä oli Mikkosen kanssa inana ilta <3 Askartelin sille niitä lahjakortteja parin muun lahjan lisäks ja se tykkäs tosi paljon! Sanotaanko vaikka näin, että yksi korteista tuli jo käytettyä ;D
Ite sain murulta kaikkea kivaa, mm. hajuveden, kalliin (ja seksikkään!) alusvaatesetin ja kosmetiikkaa.
Mikko sano et aikoo järjestää meille kylpyläloman jossain vaiheessa myös yhtenä lahjana. Ihanaa!

Huomenna sitten -tai no oikeastaan tänään- vietän Joulua toisen kerran perheeni kanssa, mutta en usko, että se vetää vertoja meidän joulunviettoon Mikon kanssa. Vaikkei meillä ollut pöytä koreana jouluherkuista ja kaunista joulukuusta, toistemme seura, joululaulut ja parit jouluherkut teki mun joulusta maailman parhaan ikinä!

Ihanaa Joulua kaikille lukijoille, pitäkää rakkaistanne ja läheisistänne hyvää huolta ja nauttikaa joulun taiasta <3


PS: Netissä kiertää kuva, jossa on muka mun kasvot, mutta valitettavasti joudun toteamaan, ettei kuvassa esiintyvä naikkonen ole minä :( 
Jos olet kuvan tyttö, ota muhun yhteyttä - mulla on kuvan muokkaajan ja levittelijöiden nimimerkit ja tiedot tallessa jos haluat pistää asian eteenpäin. 
Aika paska juttu nimittäin liittää täysin syytön ihminen tähän mukaan ja levitellä sellasta paskaa ympäri nettiä. 

Pps; Kello on oikeasti kohta yks yöllä, en oo saanu aikaseks vaihtaa bloggeriin oikeaa kellon aikaa...

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Niin kuin muut

Pimeässä yössä kiillät kultaa
Sun rakkauttesi maani saartaa
Rubiinikuori ja viha väistää
Säteilee surun pois meistä


Sä pidät musta huolta


Ja me ei olla niin kuin muut
Jos taivas vuotaa
Sen haava umpeen suudellaan
Me ei olla niin kuin muut
Kun kauas juostaan
Mä pidän sun kädestä kiinni
En päästä irti


Me ei olla, me ei olla
Niin kuin muut 



Tän illan fiilis on kiteytettynä ylempiin sanoituksiin. Meillä oli ihana ilta Mikon kanssa. Ostin sille sen lempiruoan (jota en paljasta!) ainekset ja kokkailtiin yhdessä. Sit maattiin vaan mun sängyssä mahat turvoksissa herkkuruoasta ja kikateltiin ku vastarakastuneet teinit. :D

Sovittiin, että pidetään perjantaina meidän yhteinen joulu. Oon jo jotain pientä Mikolle ostanu, mutta silti tuntuu että jotain edelleen puuttuu.. Omatekemät "lahjakortit" oli kyllä tosi hyvä idea, kiitos siitä vinkistä lukijoille! Eli siis huomenissa minä, maailman surkein nakkisormi askartelussa pääsen toteuttamaan mun huonoja askartelulahjojani. Eihän niitä nyt tarvis varmaan oikeesti kovin hienosti koristella, -ajatushan se on tärkein, eikös?-mut mä haluan. Haluun että niistä tulee täydellisiä :)

Mä otin pienen vaarin lukijoiden neuvoista ja testasin ihan huvikseni Mikkoa, ja sitä kuinka tosissaan sen mun kanssa on. Kyllä mä tiedän että se on tosissaan, ja nyt tiedän sen vieläkin suuremmalla varmuudella.
Sen alkureaktio kyllä vähän ensin yllätti ja ehkä vähän säikäyttikin, mutta kyllähän mä aika ison ja riskeeraavan jutun sille pamautin ihan yllättäen.

En tiedä uskallanko tänne kirjoittaa mitä tein/sanoin.. Mutta oon ilonen että kokeilin! :) Kiitos siis vielä lukijoille hyvistä vinkeistä.

Hmm..

Mä tutkiskelin tuossa äsken blogin tilastoja ja tajusin, et ei helvetti, mun blogia on katsottu yli satatuhatta kertaa!! Siis mitä??!
Se vaan jotenkin iski mun tajuntaan vasta nyt, että hei, ihmiset ympäri Suomea oikeasti lukevat tätä. Mitä mä oiken teen? Kerron tänne mun salasuhteesta perheellisen mieheen.

Aloin ajattelemaan järjellä, että miks mä kirjottelen siitä nettiin? Tosi vapauttavaa ja terapeuttistahan se on kirjotella ajatuksiaan ylös, kun niistä muuten joutuu vaikenemaan. Mutta miks mä en vaan voi kirjotella niitä ylös johonkin päiväkirjaan? Tai sitten jonnekin nettiin, mutta niin että ne näkyis vaan itelleni.

En tiedä.. Kai siinä on oma jännityksensä, kirjoittaa tapahtumista ylös niin, ettei asianosaisia vois tunnistaa. Mä leikin tulella. Monella tapaa. Kai mä oon sitten aina tykänny pienestä vaarasta ja riskienottamisesta. Mutta onko se tässä tilanteessa oikein, kun kyse ei olekaan vaan musta?

Miksen vaan voi lopettaa tätä? Vastahan mä oon tänne kirjoittelun aloittanut. En tiedä, mä varmaan vaan haluan saada keskustella anonyymina ihmisten kanssa tästä tilanteesta. Kuten oon jo sanonu, tää on terapeuttista. Monet kommentit pistää ajattelemaan asioita, mitä ennen ehkä en oo ajatellu.


Blogin saama suosio pelottaa. En mä tätä perustaessa osannut kuvitellakaan että näin pienessä ajassa niin monta ihmistä on tän kattonu. Miten nopeesti, ihanku kulovalkeen tavoin tää on levinny ympäri nettiä..Tuntuu, että tässä saattaa olla räjähdysherkkä pommi mun käsissä, enkä tiedä koskaan millon se räjähtää.. Pelottaa.

No, kohta painun kaupoille ostamaan jotain ylläriherkkua meille illaks. Kuten taisin jo aikaisemmin mainita, Mikko tulee meille viettämään iltaa kun meillä on kämppä tyhjillään.


Tähän loppuun haluaisin pyytää teiltä lukijoilta jotain; kertokaa kommenttiboksissa sukupuolenne ja ikänne. Suurta plussaa olisi, jos viitsitte kertoa mitä kautta blogiini eksyitte tai mistä olette tästä kuulleet. Arvostaisin sitä kovasti :)

PS: Kerronpa vielä niille, jotka eivät ole sitä ennen tajunneet, että bloggerissa kellonajat sekoilee aika rajusti. En osaa laittaa niitä oikeeseen aikaan, joten nyt kun tämän julkaisen, kello on oikeasti 16:36. :)

tiistai 20. joulukuuta 2011

Someday we gonna break free from these chains and keep on flyin'

Tuli sellainen fiilis, että pistän kommentoiti mahdollisuuden takaisin :) Niiden negailukommenttien lisäksi olen kuitenkin saanut niiin paljon rohkaisevia ja tsemppaavia kommentteja, sekä ihmisten omia kokemuksia tässä tilanteessa olemisesta, joten kommentoinnin estäminen siis esti myös tälläisten kommenttien lähettämisen. Ei siis sillä että olettaisin ja haluaisin pelkästään päähäntaputtelukommentteja, mutta ne on olleet mulle tosi tärkeitä vertaistuen antajia.
Plus myös ne joista oon saanu hyviä neuvoja jatkoa ajatellen. 

Keräsin itteni kokoon, enkä aio enää ärsyttävien kommenttien vaikuttaa muhun niin paljoa. Jatkossa mennään siis toisesta korvasta sisään - toisesta ulos, taktiikalla törkykommenttien kanssa.
Toivoisin kuitenkin, että te tajuaisitte että mä kirjotan tänne itsestäni ja mun elämästä, joten ne halventavat kommentit aika usein kirpaisee. En tiedä saako niiden kirjoittajat jotain sairasta mielihyvää siitä..

Joo, on helppo sanoa etten välitä - ja enhän mä oikeasti välitäkään mitä mieltä mun elämän valinnoista olette, jokainen tekee omansa, mä olen ne jo tehnyt ja niihin oon tyytyväinen - mutta kyllä mä aina tunnen piston sydämessä kun luen "tapa ittes perheenrikkoja huora, ei Mikko halua susta kun pillua" tai "Mikko on helvetin sairas pedofiili hyväksikäyttäjä jälkeenjääny paska"-kommentteja. On mullakin tunteet, vaikka naimisissa olevan miehen salatyttöystävä oonkin. Tuleeko se yllätyksenä, että mäkin oon tunteva ihminen?

Kyllä mä kelaan päivittäin miten paskasti oikeesti teen Mikon vaimoa ja lapsia kohtaan, ja silti kuitenkin jatkan, koska rakastan Mikkoa ja se mua. En mä koe mitään mielihyvää tai ylemmyyden tunnetta siitä, että joku perheellinen ihminen on valmis riskeeraamaan koko perheensä elämän ja tulevaisuuden vaan mun takia.
Kyllä mun mielessä käy välillä että mitä jos Mikko mut jättäiskin ja jatkais vaimonsa kanssa.
Tottakai mä oon totakin usein miettiny. Mut jos niin kävis, niin .. mitä sitten?

Mä ymmärtäisin Mikon päätöksen ja säälisin sitä, koska se asettais lapsien elämän oman hyvinvointinsa edelle ja jäis todella paskaan parisuhteeseen. Ja siis tottakai se asettaa lastensa hyvinvoinnin omansa edelle, siksihän se edelleen vaimonsa kanssa kulisseja pitää pystyssä.

Mä jatkaisin mun elämääni ja Mikko omaansa. Siinä se. Mä silti kuitenkin uskon, että me voidaan pian jatkaa elämää kunnolla yhdessä - ja 99% varmuudella näin tulee käymään.
En mä ole niin typerä, ettenkö ois kaikkea tähän liittyvää funtsinu mielessäni satoja kertoja.

Elämä kuitenkin on aika arvaamatonta, eikä koskaan voi tietää mitä tulee tapahtumaan tai luottaa sataprossasesti mihinkään, vaikka olis minkälainen elämäntilanne. Ei koskaan.

Tiistain himotuksia ;D

Tänään nähtiin Mikon kanssa heti aamupäivästä.
Suosittelen kaikkia kokeilemaan pientä "aamujumppaa" autossa, se antaa kivasti energiaa loppupäiväks ;D Ei tosin ollu meidän eka kerta autossa, muttei taatusti viimeinenkään - niin kivaa se on! Hheheh ;)

Seuraavan kerran nähdään taas huomenna. Tarkotus olis mennä pitkästä aikaa meille, kun siellä ei pitäis illalla olla ketään kotona :) Tiedossa siis yhdessä ruoan laittamista ja muuta kivaa. Seuraava näkeminen onnistuu sitten varmaan vasta jouluaaton jälkeen näillä näkymin :/ Mikko yrittää saada järjestettyä ennen aattoa johonkin väliin meille kahdelle aikaa, mutta saa nyt nähdä..

Ennenku mä lähen tästä juoksulenkille, kokoan pienen listan miehistä jotka on todella pantavia ja jokainen muistuttaa omalla tavallaan ulkonäöltään tai olemukseltaan Mikkoa. Koska noi kaikki miehet on kuitenkin aika eri näköisiä, salapoliisien on täysin mahdoton tehdä Mikon oikeasta ulkonäöstä minkäänlaisia yhteenvetoja tai johtopäätöksiä ;D

Adam Levine <3 Ah mikä mies! Mikon kanssa todella paljon yhtäläisyyksiä, aina ulkonäöstä pukeutumistyyliin. Tosin Adam vetää voiton tatuointien määrässä, Mikolla on taas mun mielestä aavistuksen parempi kroppa ;p



No kukapa nyt tätä miestä ei tunnistais. Mikon kanssa TODELLA paljon samantyylinen vaatemaku ja pukeutumistyyli, samanpiirteistä ulkonäköä unohtamatta :) Johnny tosin alkaa olemaan jo aikalailla rajusti vanhentunut harmaahapsi (vaikka onkin silti edelleen tosi sexy!), mutta Mikko on vielä todella nuorekas. Miesten huumorintajut on myös tosi samankaltaiset! :D

Mulle tuli mieleen vain kaks julkkista jotka muistuttavat Mikkoa. Tai siis Mikko muistuttaa niitä. Loput kuvista on ihan randomeita, mutta jokaisessa on jotain todella Mikkomaista. Nauttikaa ;)




maanantai 19. joulukuuta 2011

Mulle riitti

Estin kommentoinnin kaikilta :) Ei mun tarvitse lukea huorittelua ja kaikkea muuta paskaa. En mä oo sitä ansainnu. Tää on mun elämää ja kirjoitan mun rehellisiä tuntemuksia tänne ylös, ja saan siitä paskaa niskaa.

Voin kertoa teille kaikille ihmettelijöille, että odottakaas kun elämänne rakkaus tulee eteenne. Ette välitä paskaakaan, vaikka se olis varattu.
Ja teille jotka tulette jeesustelemaan kuinka täydellinen parisuhde teillä on yms shittiä, kuvitellen että mä kiemurtelen täällä kateudesta vihreenä.. Oikeesti mä hymyilen ja myhäilen tyytyväisenä, kun tiedän että TE elätte pinkissä mielikuvitus-maailmassa kuvitellen, että teidän parisuhteiden onni tulee kestämään ikuisesti. Herätys tähän maailmaan, älkää nyt tosissanne luottako siihen, että teidän miehet jaksaisivat teitä rakastaa koko loppuelämän. Katsokaas kun arvon kotirouvat, ruoho on aidan puolella niiiiin paljon vihreämpää ;)

Se nyt vaan sattuu olemaan raaka fakta ja mä olen todellakin oikea ihminen sen asian myös toteamaan. Puolisoihin kyllästytään, rakkaus kuihtuu.

Keskittykää ihmiset omiin elämiinne ja pitäkää huoli parisuhteistanne, ettei miestenne tarvitse lähteä toisen naisen matkaan ja teidän jatkaa toisten naisten arvostelua ja huorittelua. ;)

Mä jatkan tänne kirjoittelua normaaliin tapaan, eipähän tarvitse enää käyttää aikaansa turhiin paskanjauhantakommentteihin :) Pusut ja halit lähetän kuitenkin asiallisten ja tsemppaavien kommentoijien lähettäjille! Tuhannet kiitokset niistä<3

PS: Oon myös imarreltu niistä kommenteista, joita oon saanut onnettomilta ukkomiehiltä, mutta mä oon vaan ja ainoostaan Mikon nainen. Kyllä teille jostain löytyy omat ihanat salarakkaat ;)

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Without my love, I´d be incomplete

Mikko, I love you, you keep me warm
Love, you give me content and form
Oh, you feed me and keep me strong

So I'll be allright
And I don't mind being sugared, 'cause

Oh, without my love, I'd be incomplete
And without my love, I'd be all empty
So, without my love, I would not be me



Takana on maailman paras viikonloppu universumin parhaimmassa seurassa.
Mikko lähti työmatkalle viikonlopun yli, ja otti mut mukaan. Sitä, missä oltiin ja kuinka kauan, en kerro tänne. Kerron vaan että reissu oli ihan mieletön!
Tällänen parin päivän pidempiaikainen yhdessäolo teki pitkästä aikaan mielettömän hyvää meille molemmille :)
Oleilu rauhassa rakkaan kainalossa ilman stressiä koulusta tai mistään muustakaan oli niiin ihanaa.

Muutamaa kommentoijaa on kiinnostanut mun seurustelusuhteet/seksisuhteet ennen Mikkoa. Ajattelin, että kai mä niistä voin pikkusen jotain kertoa. En tietenkään kovin tarkasti, etten tulis tunnistetuksi (on pari juttua joiden perusteella mut tunnistais kaverit ja tutut samantien).

Mikko on mun ensimmäinen kunnon seurustelukumppani. En ole koskaan ennen tuntenut ketään kohtaan mitään syvempiä tunteita. Takana on muutama naurettava seurustelusuhde, jotka on mun puolelta olleet aina sellaisia kokeiluja - mukana ei siis ole ollut kunnon tunteita (edelleenkin puhun vain omasta puolestani). Kai mulla oli vaan sellainen vaihe elämässä, että oli kokeiltava kaikkea. Seurustelua siis pariin otteeseen, vaikkei se tuntunut alustakaan asti oikealta. Mä olin aina se joka pisti suhteet poikki.

Näiden seurustelukokeilujen jälkeen huomatessani ettei ne toimi mun kohdalla niinkun haluiaisin, aloin potemaan suurta sitoutumiskammoa ja aina tavatessani jätkän jonka kanssa jollain tasolla synkkas ja tapailtiin, jossain vaiheessa aloin ahdistua mielettömästi jätkän kertoessa suuremmista tunteistaan ja halustaan ryhtyä mun poikaystäväks. Ne päätty aina siihen, että pistin jutun kylmästi poikki. En vaan yksinkertaisesti halunnut vastakkaisesta sukupuolesta mitään muutakun hetken huumaa, hauskanpitoa ja seksiä.

Seksisuhteita on taas ollut enemmänkin, koska ne toimi mun kohdalla aina niin kauan kun molemmat osapuolet tiedostivat, ettei kyseessä ollut tai tulisi olemaan mikään vuosisadan rakkaustarina, vaan puhtaasti kahden ihmisen luonnollisista tarpeista ja niiden täyttämisestä.

Siinä siis lyhykäisyydessään mun seurusteluhistoriani :D Eli se on todella olematon. Ennen Mikkoa en vaan osannut elää kenenkään tyttöystävänä, enkä tuntenut ketään kohtaan mitään erityistä. Tykkäämistä ja kiintymystä ehkä hieman, mutta en yhteensä lähelläkään sitä, mitä tunnen Mikkoa kohtaan.

Kliseistä taas ehkä, mutta meidän välillä on jotain uskomattoman hienoa, jota ei osaa edes kunnolla selittää tai ehkei edes täysin ymmärtääkään. Sen mä ymmärrän, että tää on ainutlaatuista, sillä en mä olis koskaan ryhtynyt vakavaan suhteeseen varatun miehen kanssa, ellen mä sydämmessäni tuntis, että tää on mun elämäni rakkaus. Just mulle tarkoitettu ja tehty mies. <3

PS: Asiasta kyselijöille tiedoksi; Ei, Mikko ei tiedä tästä mun blogista. En osaa sanoa suuttuisiko hän jos saisi tästä tietää, vai ei. Toisaalta hän on niin ymmärtäväinen ihminen, että hän varmaan ymmärtäisi miksi pidän tätä blogia. Olemme monesti keskusteelleet siitä, kuinka vaikeaa meillä molemmilla on, kun emme voi puhua tästä ja purkaa tuntemuksiamme.
Tämä blogi on toiminut siinä asiassa mun kohdalla mainiosti, ja suosittelen sitä kaikille, joilla on asioita tai salaisuuksia, joista ei voi tai halua kenellekään kertoa ja avautua. Tää on todella vapauttavaa :)

torstai 15. joulukuuta 2011

:)

Se on ihan sama mitä sä sanot
sä et nää miten katon, tätä maailmaa


Ei lisättävää :) Avatkaa silmänne ja yrittäkää nähdä miten kauniita asioita voi tapahtua, jos ei pidä niin tiukasti kiinni "normaali" elämän normeista ja typeristä säännöistä. Ja sitäpaitsi, kuka määrittelee mikä on normaali elämä tai suhde?

Jokainen itse, omasta elämästään ja suhteestaan. Tämä on mun, vaan ja ainoastaan mun.

Määritelkää itse omanne ja antakaa muiden elää.

Take me on a trip, I’d like to go some day

Eilinen oli jotain niiiiiin uskomatonta! <3 Tekis mieli huutaa ja kertoa koko maailmalle, mutta tämän pidän nyt ihan omana tietonani ;)

Ihmiset piti mua tänään varmaan hulluna, kun en vaan voinu lakata hymyilemästä. Yks koulukaveri kyselikin jo, et oonko vetäny jotain kun näytin kuulemma ihan yli-iloiselta. No, sitä se rakkaus kai teettää. Suosittelen lämpimästi kaikille. Ja valitettavan moni tuntuu ilman sitä elävän. Tosi ikävää ja kurjaa, en voi enää kuvitella elämääni ilman Mikkoa.

Suunniteltiin eilen Mikon kanssa meille yhteistä joulua. Tietenkin Mikko viettää lastensa kanssa joulua, mutta me varmaan vietetään oma joulu kahdestaan joko päivää ennen aattoa, aaton iltana/yönä (joka olis kyllä tosi hankala järjestää) tai sitten 25. päivä. Yksi vaihtoehto olis myös viettää ennenaikaista joulua tänä viikonloppuna, jolloin Mikko on kokonaan mun koko viikonlopun. En edelleenkään tiedä mitä se mies on taas keksinyt, mutta jotain kivaa se on aika varmasti.
En malta odottaa! :)

Josta päästäänkin siis siihen, että mulla on ongelma. Mitä mä ostan Mikolle lahjaks?! Mitä antaa aikuiselle miehelle, jolla melkeimpä kaikki jo on? Lahjavinkkejä niiiiin otetaan vastaan.
Mikon vaimo myös rajoittaa lahjaideoita jonkin verran, sillä enhän mä voi Mikolle mitään tyyliin kallista rannekelloa ostaa. Siinä ei olisi mitään järkeä, sillä eihän Mikko vois pitää sitä, eikä "mä sain tän parin sadan euron kellon lahjaks mun työkaverilta"-selitys menis varmasti läpi..
Ei tuo rannekello nyt ainoa lahjaidea ole, mutta vähissä ne mun ideat kyllä kieltämättä on :D Ja jotain haluan kuitenkin antaa rakkaalleni, tottakai.

Mikko itse kyseli ja ehdotteli lahjoja, mitä hän voisi mulle antaa. Tiedossa on luultavasti lahjakortteja, hajuvesiä ja koruja. Kaikkea siis mitä nainen voikaan toivoa <3

Mikko olis myös halunnut ostaa mulle tatuoinnin, joka olis pieni ikuinen merkki meistä. Kaunis ajatus sinänsä, mutta onneks tuo mies tajus ensin kysyä asiaa, sillä en ilmeisesti ollu aikasemmin tehny tarpeeks selväks, että mä inhooooon tatuointeja naisilla.
Miehillä ne voi olla ihan ok, ja tuoda lisää karismaa, mutta naisilla...Yök, niin white trash meininkiä ettei tosikaan. Myönnän, että oon nähny naisillakin ihan kivoja, naisellisia ja nättejä tatskoja, mutta suurinosa tatuoinneista (ja varsinkin jos niitä on paljon!) saa naisen näyttämään halvalta ja jotenkin töhrityltä :D Ja kun se on niin lopullista!
Tunnen niin suurta myötähäpeää nuoria teinityttöjä kohtaan, jotka saavat kinuttua luvan vanhemmiltaan tatuointiin tai sitten ottavat sen salaa. Ja mitä ne tatuoinnit aina on? Jotain liskon kuvia tai töhrysiä sydämiä. Oksennus, oikeesti. Ja vaikka se tatuointi oliskin jotenkin vähän omaperäisempi kun vastakkaisen luokan Liisan kanssa identtinen mustetöhry, mitä järkeä ottaa nuorena kuvan, jonka ei välttämättä vanhempana merkitsekään sulle enää mitään? Whats the point?

En tiedä mistä mun tatuointivastaisuus on tullu, mutta niiden suhteen oon kyllä aika vanhanaikainen. Ne ei vaan yhtään ole mun juttu. :D

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

You are my baby

Mulla oli aikaisemmin päivällä kauhean kiukkuinen ja paska fiilis. Onneks se on menossa ohi, kun Mikko pisti pari piristävää viestiä ja sovittiin että nähdään taas illasta :) Miten voikin toinen ihminen saada parilla lauseella niin hyvälle tuulelle? <3



Mulle satelee niin kauheasti kysymyksiä, etten yksinkertaisesti kerkeä vastaamaan niihin kaikkiin. Yksi asia, mitä kommentoijat ovat nyt kyselleet, on miten meinaan tulla toimeen lasten kanssa ja miten tulisin pärjäämään äitipuolena.
En tiedä onko kommentoijat ihmisiä, joilla ei ole lapsia tai eivät pidä niistä, tai sitten yksinkertaisesti eivät tiedä niistä mitään.
Mä en näe mitään ongelmia Mikon lasten kanssa toimeentulemisesta. Ne on molemmat pieniä ja lapset on sopeutuvaisia. Mä oon aina tullu lasten kanssa hyvin toimeen ja viihtyny niiden seurassa. Oon jo vuosia sitten alkanu tekee lastenhoitokeikkoja, joista oon saanu rahaa. Rahan lisäks se on ollu mulle todella mieluista puuhaa, sillä tosiaan viihdyn lasten kanssa ja keksin niiden kanssa aina jotain kivaa tekemistä. Ja oonkin saanu paljon lasten vanhemmilta kehuja, kuinka hyvin osaan luonnostaan olla lasten kanssa.

En mä nyt tietenkään kuvittele, että äitipuolena olo olis pelkkää kivaa kokoajan, mutta uskon että jos jotain pieniä vastoinkäymisiä tulee, niiden yli päästään. Mikon lasten hoitamisesta tulee mulle todella hyvää harjoitusta tulevien omien lasten kannalta.. :)

Ja mitä mun ikään tulee, niin siinä nyt ei ole mitään ongelmaa. Ei mun tarvitse olla + 30v osatakseni hoitaa hyvin lapsia ja voidakseni olla hyvä äiti tai äitipuoli.
Ennenvanhaan ja nykyisinkin vielä lapset on hankittu nuorena. En ala nyt mistään teiniäitiydestä paasaamaan, mutta yksi hyvä puoli siinä ainakin on; nuorena jaksaa! :)

Mutta, mä aion hoitaa lasten kanssa asiat pelkällä terveellä maalaisjärjellä, ja enhän mä yksin tässä tilanteessa ole. Onhan Mikko mun tukena, joka on muuten maailman paras isä lapsilleen <3

Fiilis

Mua kuunnellaan.
Olen ylpeä, mutta vainoharhainen.
Kuunteleeko joku, kun mä pakoilen?
Hei, mua kuunnellaan.
On katoilla korvat ja lattioilla
Ja seiniin naulituilla varjoilla.


Vittu, eletään
Vielä, kun ehditään.
Hei, me eletään
Vielä, kun ehditään.
No, vittu, eletään
Vielä, kun ehditään.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Iso paha toinen nainen

Otsikon keksin Isosta Pahasta Sudesta. Mikä sopisikaan paremmin yleisen käsityksen mukaan vertauskuvallisesti paremmin, kuin iso paha ja viekas susi, kun puhutaan toisesta naisesta?

Ajattelin aikani kuluksi kirjoittaa oman mielipiteeni näistä toisista naisista, joihin itsekin kuulun. Taino korjaan, tyttönenhän olen suuren osan mielestä vielä varmaan, mutta ihan sama. :)

Oon huomannut, että varsinkin naiset suhtautuu todella aggressiivisesti ja kiihkoillen toisiin naisiin. Automaattisesti sysätään tapahtunut pettäminen toisen naisen vastuulle ja leimataan se toisen naisen viaksi.

"No kun se tuli ja vietteli mun ukon. Se tyrkytti itteensä ja meni antamaan ukolle pillua. Pitäis hakata se akka, helvetin huora! Perheenrikkoja!"

On varmasti naisia, jotka tietoisesti yrittävät vietellä varattuja miehiä ja nauttivat siitä, aina onnistuessaan siinä. Onhan se tietenkin yleensä lähtökohtaisesti haastavampaa lähteä iskemään jopa perheellistä, luotettua avo/aviomiestä verrattuna mieheen, joka on sinkku ja joka voi vapaasti ilman mitään velvollisuuksia tai tunnontuskia tehdä mitä haluaa, kenen kanssa haluaa.
Ja ylipäätään, kuinka moni sinkkumies kieltäytyy seksistä, kun himokas nainen tulee sitä ehdottamaan? :D En tietenkään väitä, että kaikki miehet ovat vain seksin perässä kuolaavia sokeita idiootteja tai kuin narussa vedettäviä pässejä, mutta uskoisin että 95% sinkkumiehistä innostuu naisen ehdottaessa seksiä. Ja mikäs siinä, eihän siinä mitään pahaa ole, normaali tarve joka suurimmalla osalla meistä on tai tulee hyvintodennäköisesti jossain vaiheessa olemaan :)

Mutta, kai nämä naiset saavat ukkomiehiä iskemällä suurta nautintoa ja itsetunnon kohotusta, kun ihminen jolla on pelissä koko elämä, hairahtuu naisen vetovoiman edessä. Onhan se imartelevaa ja varmasti saa itsensä tuntemaan halutuksi ja erikoiseksi.

Myönnän, että olin todella otettu, kun sain Mikolta positiivista huomiota, jota ei varatulta mieheltä oleta saavan. Ja ei tietenkään oleta, yleinen käsityshän on se, että miehen pitää tietyllä mielellä kehua ja huomioida vain ja ainoastaan omaa akkaansa.

Kuitenkin harmittavan monella on sellainen käsitys, että toisen naisen motiivit ovat vain ja ainoastaan pahat. Rikkoa perhe ja viedä lapsilta isä. Olla helvetillinen takapiru, joka hyökkää miehen kimppuun ja saa kaikkien elämän sekaisin. Eikä se edes rakastais miestä, haluais vaan kateellisena repiä toisten perheonnen rikki. Ja nauttiskin vielä siitä.

Toisaalta taas sitten jos naikkonen nyt selvästi olisikin vilpittömästi rakastunut mieheen, niin automaattisesti tilanne päättyy siihen, että mies lemppaa naisen ja jatkaa vaimokullan kanssa elämää. Eihän nyt toiseen naiseen voi rakastua, koska se on vaan mitätön toinen nainen, miehen pelkkä säkkien tyhjennys nukke jota riepotella miten sattuu ja thats it.

Molempia tapauksia on, aivan varmasti. Mutta mietin vain, että eikö ihmiset näe näiden tapausten ns. välimuotoa? Varattua miestä ja naista jotka rakastuvat toisiinsa ja haluavat olla yhdessä.

Se, että mies on vienyt vaimonsa vihille, ei tarkoita sitä, että avio-onni jatkuu koko loppuelämän onnellisena. Jos kahden ihmisen välillä ei ole enää vilpittöntä rakkautta, miksei erota? Moni sanoo, lapsien takia..Jep, tiedän että niin todellisuudessa monet tekeekin. Toisaalta ymmärrän sen pointin, mutta toisaalta en ollenkaan.
Kerran me täällä vain eletään, eikä lasten elämä mene siitä ikuisesti piloille, jos isä ja äiti eroavat. Itse uskaltaisin väittää, että enempi se piloille menee esimerkiksi vanhempien jatkuvasta riitelystä ja sen kuulemisesta ja näkemisestä.

Moni on kysellyt, miten itse suhtautuisin, jos isäni löytäisi toisen naisen. En osaa sanoa, alkuun varmasti olisin loukkaantunut ja vihainen. Ajankuluttua ja järjen kanssa mietittynä kuitenkin asia olisi ok, jos näkisin isäni onnellisena uuden naisensa kanssa ja äitinikin voisi jatkaa elämää ja löytää rinnalleen uuden miehen, joka rakastaisi äitiäni ehdoitta.

Miksi ihmiset kuvittelevat, että elämä eron jälkeen loppuu?
Jos ex-puoliso löytää uuden onnen, mikä estää -esimerkiksi tässä tapauksessa Mikon vaimoa- löytämästä myös uutta ihmistä rinnalleen? Joka saisi tuntemaan itsensä taas rakastetuksi ja onnelliseksi ja jota itsekin voisi täysin sydämin rakastaa? Uutta ihmistä, jonka seurassa aidosti viihtyy ja jonka kanssa on samalla aaltopituudella.

Pakkohan mun on myöntää, että olen sitä mieltä, ettei ole täysin oikein alkaa vielä varattuna parisuhteeseen toisen kanssa. Mutta koska olen itse tässä tilanteessa tyttöystävänä, ymmärrän Mikon valinnan 100%:sesti.

Mikkoa puolustan sillä, että hän ei missään vaiheessa ole etsimällä etsinyt toista naista, näin vaan sattumien kautta pääsi käymään.
Hän on kyllä todella rakastanut vaimoaan ja jollain tapaa rakastaa varmasti edelleen, vaikka näin vaimon selän takana toimiikin. Sattuneista syistä nyt vain ei ole ihan vielä oikea aika tuoda suhdettamme julki, vaikka Mikko vaimonsa puolesta pahoillaan onkin.
Välillä tunnen pieniä omantunnon pistoksia itekin, mutta silti suurimman osan ajasta ajattelen vain sitä, kuinka onnelliseksi Mikko mut tekee. Ja miksen ajattelisi? Mä en petä tässä ketään.

Tästä tuli taas romaani, ja asiat hyppelee puolelta toiseen miten sattuu, mutta toivon että tekstistä tulee edes jotenkuten ilmi mun mielipiteeni ja pointtini, joka on siis se, että ihan normaaleita ihmisiähän ne(me) toiset naiset on.
Ihan samalla tavalla rakastuu palavasti, kun kaikki muutkin. Perhesuhteet ei ole aina niin helppoja, että tuosta noin vain sormia napsauttamalla pistetään kattilat jakoon vanhan kumppanin kanssa uuden kumppanin löydyttyä. Asioille on omat aikansa paljastua. Sillä, miten ja milloin kertoo, on paljon merkitystä kaikkien kannalta.

Hei kohtalo, mä iso tyttö oon ja tiedän sen, kenen oon tai en

Tere kõigile ja head teisipäev!
 
Meidän piti nähdä tänään Mikon kanssa illasta, mutta suunnitelmiin tuli muutos ja vietettiinkin aamupäivä yhdessä. Olin pahiksien pahis ja lintsasin koulusta, huuii.
Yks asia mikä meitä yhdistää, on rakkaus liikuntaan. Mikko oli suunniteltu, että oltais menty yhdessä juoksulenkille kun se tuli taas hakee mut koulusta, mutta mun vaatetus (etenkin kiilakorkokengät) ei ollu kovin ihanteellinen lenkkeilyyn, joten me urheiluhullut suunnattiin hikilenkin sijaan...pikaruokalan autokaistalle! :D
No, kerrankos sitä vähän voi herkutella. Tosin lähestyvä joulu ahdistaa hieman, sillä sillon sitä tuppaantuu vaan oleilemaan jouluherkkujen äärellä ja ahtamaan itsensä täyteen.

Mulle on tullut huolestuneita kommentteja siitä, kuinka jotkut kuulemma yrittävät tosissaan saada selville meidän henkilöllisyyksiä ja tyyliin kirjoittelevat vihkoihin ylös asioita, joita tänne kerron.
Teille, jotka niin näette asiaksenne tehdä sanon vain sen; turha vaiva.
Voitte pitää mua tyhmänä, mutta en mä niin tyhmä ole, etten yhtään miettisi, mitä faktoja tapahtumista tänne kirjoitan. 

Esimerkiksi anoppilan sijaan Mikko saattoi olla perheineen Mikon vanhempien luona oikeasti. Tai vaikka muiden sukulaisten.. Vaimon siskon ehkä? Tai mitä jos kyseessä olikin pieni kylpyläloma? Nii-in, ette voi tietää oliko kyseessä oikeasti vierailu vaimokkeen vanhempien luona, vai jossain ihan muualla.
 
Mä tietoisesti muuntelen hieman aikoja ja paikkoja, joten tunnistaminen käy oikeasti mahdottomaksi. Onhan siinä salapoliisityössä tietenkin varmaan ihan mukavaa ajanvietettä joillekin, mutta  mahdotonta se tunnistaminen kyllä valitettavasti on. :(

Mulla olis taas niiin paljon kirjoitettavaa mulle tulleiden kommenttien innoittavana, mutta nyt en kerkeä, katsellaan myöhemmin sitten :) Ainiin, ja kiitos miljoonasti tsemppaavista kommenteista! Ihana huomata, miten en ole ainut tässä tilanteessa oleva ja miten monella mun tilanteessa olleella kaikki on lopulta mennyt hyvin :) Piristävää luettavaa näiden "et tuu koskaan saamaan mikkoa itelles!!1 ei se vaimoonsa jätä!"-kommenttien rinnalla.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Hämmästelyä

En tiedä mikä siinä on, mut todella moni kommentoija ihmettelee suurta ikäeroamme ja sitä, mitä Mikko mussa näkee, mitä mä Mikossa ynnä muuta. Saan lukemattomia kommentteja, joissa ihmiset, jotka eivät tiedä asioistamme yhtään sen enempää, mitä olen hyvin ympäripyöreästi (lue: eli pelkästään pintaraapaisua) täällä maininnut, tulevat varmoina kertomaan miten juttumme tulee menemään ja päättymään.

Ok, ymmärrän että jokaisella on olettamuksensa asioista ja niiden yleistämisien turvin on helppo tulla huutelemaan.
Sitä mä en vaan ymmärrä, että eikö nämä kommentoijat ole koskaan olleet eri ikäisten ihmisten kanssa tekemisissä? Onko teidän elämänkatsomus niin rajoittunutta, että  potentiaalinen seurustelukumppani on tyyliin max viis vuotta vanhempi?
Oletatteko te heti, että kaikki 17-vuotiaat on samanlaisia eikä kukaan vanhempi mies näe mun ikäisessä mitään muuta kiinnostavaa kun pillun? Ettei tän ikäsessä ole mitään muuta ku reikä jalkojen välissä? Ei kiinnostavaa persoonaa, yhteistä huumorintajua, mielenkiintoista keskustelukumppania, piristävää seuraa..?
Miks ihmiset takertuu vaan ikäkysymykseen ja yleensäkinottaen katsoo toisissaan vaan ikää, numeroita? Miksei ihmisiä katsota itsenään, sellaisina kun ne on, vaan tuijotetaan aina numeroita? Määrittääkö ikä ja numerot sen, minkälainen sä olet ihmisenä?
Tottakai iällä on oma osuutensa, mutta se on niin pieni ja häilyvä. Me kaikki ollaan erilaisia, iästä huolimatta.

Väitätte mua typeräksi että olen Mikon kanssa, koska Mikko haluaa musta kuulemma vaan seksiä. Millä perusteella? Silläkö, että teidän itse ollessa varatun miehen salatyttöystävä, tulikin ilmi, että mies halusi teistä vaan seksiä? Tai että vaimoihmisinä pelkäätte oman avioliittonne puolesta ja yritätte pelotella toisia naisia jankkaamalla tota samaa "se ei haluu susta muutaku seksii! ei se ikinä tuu jättää vaimoonsa ja lapsiinsa!"-shittiä?

Mikko on todella komea mies ja aivan varmasti sais seksiä vaikka joka päivä eri muijalta jos vaan haluais. Miksei se vaan pannu mua kerran tai kaks ja sitten pistäny meidän juttua poikki? Miks me ollaan päivittäin yhteyksissä ja nähdään tosi usein aina jonkun kivan tekemisen merkeissä (ei pelkästään seksin siis) jos se haluais musta vaan seksiä? Miks se näkis niin paljon vaivaa mun eteen ja toistan taas itteeni, et miks se vaarantais perheensä pelkän merkityksettömän panon takia?


Tosi moni on myös kyselly syytä siihen, miksei Mikko ole ottanut eroa vaimostaan. Sen syyn olen päättäny pitää omana tietonani, se ei kuulu teille, eikä mulla ole mitään velvollisuutta sitä kertoa. Aivan liian henkilökohtainen ja sitäpaitsi sellainen, josta joku salapoliisi osaisi laskea yks plus yks ja Mikon vaimon henkilöllisyys voisi paljastua.

Mä kyllä tiedän mihin oon ryhtyny. Mä en oo mikään tyhmä, vaikka jotkut kommentoijista sellasena pitääkin.Te voitte tulla jankuttamaan samoja kommenttejanne yhä uudestaan ja uudestaan, mutta mä elän omaa elämääni ja oon sille jo suunnan valinnu. Tää on mun oma valinta ja oon onnellinen.
Miks se on niin vaikea hyväksyä?
Mä tiedostan sen, että "pelissä" on itteni ja Mikon lisäks sen vaimon ja lasten elämät, mutta eihän tässä oo kukaan ketään tappamassa! Ihmiset eroaa ja löytää uusia kumppaneita päivittäin. Ne pettää ja jättää. Onko se jotenkin shokeeraavaa tänä päivänä? Tai onko ylipäätään koskaan ollu? Ikäväähän se on ja sitä ei koskaan toivoisi omalle kohdalle, mutta sellaista se vaan joskus on. Avatkaa silmänne todellisuudelle.

Sillon kun kahden ihmisen avioliitto ei enää ole onnellinen ja toimiva, sillon erotaan. Näin tulee käymään nytkin.
Tässä tapauksessa kuvioon tuli mukaan kolmas osapuoli, mutta onko sekään loppujenlopuksi kovin eriskummallista?


Ja mitä Mikon lapsiin tulee, kyselijöille tiedoksi; molemmat ovat alle kouluikäisiä. Tarkempia ikiä teidän ei tarvii tietää, ettekä saakaan.

Scar tissue that I wish you saw, sarcastic mister know it all

Tylsä maanantai. Mulle satelee tylsiä kommentteja, mutta onneksi musta on hauskoja analyyseja pitkin nettiä. Blogin tilastoseuranta on hieno juttu. :D Millon mä olen harvinaisen tyhmä ja sinisilmäinen 17-vuotiaaks, ja kirjoituksestakin huomaa että oon oikeesti kuullemma paljon nuorempi. Millon taas tylsistynyt läski yh-mamma joka keksii satuja :D Ja kaikkea muuta näiden kahden esimerkin väliltä.

Hehehh, todella viihdyttäviä analyyseja, jokakodin keittiöpsykologit vauhdissa mitä ilmeisemminkin :)

No miten vain. Mä oon nyt päättänyt jättää negatiivisten kommenttien vastakommentoinnin sikseen ja keskittyä ihan muuhun.
Mä kävin tänään kirjastossa lainaamassa pari kirjaa. Saapahan taas paremmin iltasella unenpäästä kiinni kun lueskelee kirjaa totaaliseen väsymispisteeseen asti.
Tuntuu, että oon lukenu ton kirjaston kaikki vähänkään mielenkiinnoltaan potentiaaliset kirjat läpikotasin, ja kirjat loppuu kesken. No, ei nyt oikeesti kuitenkaan ihan vielä.
Otan kyllä mielellään vastaan suosituksia hyvistä kirjoista :)
Tuo "mun" kirjasto on siitä hyvä, että ne tilaa sinne asiakkaiden pyynnöistä muista kirjastoista kirjoja lainaan, jota niillä itse ei ole.

Tän tekstin otsikko on pieni pätkä mun lempibändin mahtavasta biisistä. Tästä pääsette tekin kuuntelemaan tuon mestariteoksen. Arvatkaapa ketkä muuten sai liput RHCP;n keikalle? ;D
En malta odottaa ens kesään!

Mä oon varmaan vähän outo "teini" kun Lady Gagan, Justin Bieberin ynnä muun nykyajan teini-idolien kuramusiikin sijaan tykkään enemmän Red Hot Chili Pepperssistä.

No, tänään meen vielä lenkille yhen kaverin kanssa ja huomenissa varmaan taas nähdään Mikkosen kanssa :) Hyvää viikonalkua kaikille!

Muoksis, apua miten saatoinkaan unohtaa laittaa tän vielä tänne kuunneltavaks?! Ongelma on nyt korjattu :D Kuuntelunautintoa! ;)

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Makkaraa maistuvaa

Mun hyvin alkanu päivä muuttu just vielä paremmaks! Tai pitäiskö sanoo et täydellisyyttä hipovan hyväks :)
Mä tulin just tapaamasta Mikkoa, me vietettiin laatuaikaa keskellä metsää. Käytiin eräällä laavulla/kodalla (apua en tiedä kumpi se oli?!) paistamassa makkaraa. Vähän meinaan olla vielä jäässä, mutta ei se mitään!

Mikko pisti mulle viestiä ja kysy pystynkö ottamaan kuumaa kaakaota termariin ja käski pukemaan lämpimästi päälle. Muuta se ei suostunut illan suunnitelmista kertoa. Rakastan tuota salaperäisyyttä ja yllätyksellisyyttä Mikossa, se keksii aina jotain kivoja yllätyksiä ja hauskaa tekemistä.

Mikko sanoi vaimolleen lähtevänsä lenkille, kun he pääsivät kotiin anoppilasta. Vaimoke tietenkin uskoo, sillä jo ennen mun kuvioihin mukaan tulemista Mikolla ja sen vaimolla on molemmilla ollu paljon omia juttuja ja menoja, joten Mikon ollessa aika paljon poissa "omien juttujensa" parissa (eli mun;D) ei vaimo ole osannut epäillä lenkkien ja kuntosalillakäymisen vaihtuneen mun kanssa hengailuun.

Vietimme siis illan nuotion lämmössä, kaakaota juoden, makkaraa mutustellen ja lähekkäin istuen ja nauttien toistemme seurasta. <3 Rakastan niiiiiin paljon.

 Kuvassa emme esiinny me :D

Sunnuntai, sunnuntai :)

Hei!

Ihana sunnuntai, heräsin jo aikasin aamusta, keitin kahvit ja menin juoksulenkille. Pari kertaa meinasin kaatua ja lentää turvalleni, sen verran liukasta täälläpäin jo on. :D Meillä oli äipän kanssa molemmilla tänään mieletön joulufiilis, joten käytiin kaupoilla ja ostettiin piparitaikinaa ja torttutaikinaa ja taiteiltiin molempia joulumusiikin taustalla soidessa.
Nyt viimeistään meillä on ihanan jouluista, kun kaiken joulukrääsän ohella koko talo tuoksuu pipareille ja joulutortuille. :)

------------------------------------------------------------------------------------------------------
Olen saanut ihan mielettömän kommenttivyöryn, joiden lukemiseen ja hyväksymiseen menee todella paljon aikaa. Suoraan sanottuna en edes jaksa lukea kaikista pisimpiä kommentteja, mutta kiitos kuitenkin niiden kirjoittajille todella paljon vaivannäöstä. Mä ihan varmasti luen ne vielä joskus :)
Pitkien negatiivissävytteisten kommenttien lukemisen lopetan heti siinä vaiheessa kun teksti käy halventavaks mua kohtaan. Olen melkein kaikki hyväksynyt, jotta te aikuiset ja viisaat ihmiset voitte käydä hieman rauhotuttuanne lukemassa, kuinka kypsää ja fiksua tekstiä tulikaan tuotettua.

Ah, mikä sen ihanampaa kuin käydä haukkumassa teini-ikäistä tyttöä huoraksi, kehottaa häntä tappamaan itsensä, puimaan tytön omia perhesuhteita, keksiä todella sairaita ja kieroja juttuja mun vanhemmistani.
Näitä pahimpia kommentteja en julkaise, ne on niin ala-arvoisia, etten sellasta paskaa mun blogiini päästä.
Joten niiden kirjottelija(t), tuhlaatte vain aikaanne. Mä en niitä tästä lähtien enää edes lue, julkaisemisesta puhumattakaan siis. Kiitos.

Kun alotin tän blogin pari päivää sitten, en olis uskonu, että tää herättäis näin suurta huomiota. Noin suuria tunteita ihmisissä. Että porukka viitsii vaivata omaa päätään täysin tuntemattomien ihmisten asioilla. Varattu mies ja kolmas pyörä, onko se muka joku uus juttu? Miks teitä kiinnostaa Mikon vaimon tunteet noin paljon? Ette edes tunne koko vaimoa, mistä tiedätte onko hän tehnyt vielä jotain pahempaa Mikolle ja tämä on siihen verrattuna ihan pikkujuttu?
Sanotte, että olen itsekäs pikku narttu joka ajattelee vain itseään. Huomaatteko ristiriidan tuossa kommentissa? Esitätte että tuntemattoman ihmisen tunteilla on teille väliä (esim. Mikon vaimon) ja sitten kuitenkin samaan henkäisyyn haukutte mut maanrakoon :) Te olette juuri sillä hetkellä itsekkäitä, kun saatte haukkumalla ja jeesustelemalla itsellenne hyvän mielen. "Jeee, pääsimpäs sanomaan, olinpas nokkela!"
Oletteko te kaikki tosiaan oikeutettuja mussuttamaan tälläistä? Ette ole koskaan valehdelleet, huijanneet, varastaneet ym? Ette koskaan tavoitelleet omaa etuanne ja omaa onneanne? Niinpä, epäilen, joten kukaan teistä ei ole oikeasti oikeutettu sanomaan mulle mun tekemisistä mitään.

Mutta kuten oon sanonut, ihmiset on itsekkäitä ja tuomitsevia paskoja kaikki. Jopa minä, myönnän. Mutta mitä sitten? Mä uskon siihen, että kerran täällä vaan eletään. Yritän elää omani täysillä.
Moni teistä tuntuu myös kuvittelevan, että mä oon jotenkin suunnitellut "vieväni" varatun miehen. Miks mä sellasta suunnittelisin? Kaikista ihanteellisin tilannehan olis se, että seurustelisin onnellisesti vain mulle varatun ihanan miehen kanssa, voitais asu yhdessä ja suunnitella tulevaisuutta yhdessä.
Mutta mä oon myös todella tyytyväinen tähän tilanteeseen; mä seurustelen onnellisesti ihanan miehen kanssa, voimme muutaman vuoden päästä muuttaa yhteen ja tulevaisuutta yhdessä jo suunnitellaan kovasti koko ajan :)

Monella tuntuu olevan myös käsitys, että Mikko käyttää mua seksuaalisesti hyväkseen ja mä olen sille vaan joku, jota panna ja siinä kaikki. Ootte väärässä :)
Me harrastetaan kyllä seksiä, niinkun normaalit parisuhteessa olevat ihmiset tekee (uskovaishihhuleita lukuunottamatta:D). Mutta seksi ei oo meillä mikään joka tapaamisen must have juttu. Harrastetaan jos tuntuu siltä, se on niinkin yksinkertaista.
Ei me joka näkemiskerralla olla jyystämässä, todella usein vain ollaan ja nautitaan toistemme seurasta ja keskusteluistamme. Tehdään ruokaa ja käperrytään sohvalle vierekkäin. Pusutellaan ja ollaan vaan. <3

Suurimman osan kommentoijista asenteessa on vikaa. Te tuomitsette mut ja Mikon tuntematta meitä. Yleistätte suhteemme samaan muottiin mitä ne muka aina on.
Ihanko oikeesti kuvittelette että naimisissa olevan miehen ja nuoremman naisen suhde menee aina juuri tuolla ja tällä tavalla? Korkeintaan ehkä sillä. Muita vaihtoehtoja ei ole?
Oikeesti se mies haluaa susta vaan sitä ja juttu tulee päättymään siihen että tätä.

Blaaablaaablaa mitä paskaa. Mä nauran tollasille kommenteille, koska ne kertoo kirjottajistaan todella paljon. Mustavalkoisen elämänkatsomuksen ja junttimaisuuden. Plus tietenkin suuri taipumus jeesusteluun ja siihen, että luulee varmasti tietävänsä aina kaikesta kaiken, mutta joutuu kyllä usein nolostumaan kun ei sitten oikeasti tiedäkään. Mutta väärässäoloa ei myönnetä, eikä nolostumista näytetä, ei muutakun kohti uusia arvosteluita ja kertomaan, miten asiat tulee menemään.

Mulla olis vielä niin paljon kirjotettavaa, mutta tää teksti taas veny tälläseks romaaniks, joten jatkan toisella kerralla. Pitää alkaa valmistautumaan iltaa varten kun tapaamme taas "pitkästä aikaa" Mikon kanssa. Hän on jo matkalla kotiin anoppilastaan, jee :)

PS: Kun mulle noita "oot hirvee ihminen ku toivot mikon lasten ja vaimon kuolevan kolarissa!!1 mee hoitoon!!11"-kommenttejakin aika paljon satelee, sanon siihen vain että missä sisälukutaito?! Lukekaa helvetti koko juttu loppuun ja ajatuksen kanssa jos ei muuten onnistu tekstinluetun ymmärtäminen, niin käy ehkä ilmi etten mä sellasta nyt oikeesti toivo. Hei haloo, järjenkäyttö sallittua.
Mä kirjotan tänne vaan ihan fiilispohjalta tuntemuksiani ja se oli mun sen hetkinen tuntemus, ei todellakaan toive tai asia jota todella haluaisin. Ei, en ikinä.

Tää mun blogi on menny nyt ihan tälläseks asioiden selventelyks ja itteni ja Mikon puolusteluks, eikä tän todellakaan pitäny tälläseks mennä... :(

lauantai 10. joulukuuta 2011

Kateellisuus ja Katkeruus

Noin 95% kommentoijista täyttää seuraavat kriteerit;

Kateus on mielentila, joka merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta.[1] Nykysuomen sanakirjan mukaan kateus liittyy ihmiseen, joka ei suo toiselle hyvää ja haluaa itselleen hyvän, joka toisella on.[2] Se ei vaadi uhriltaan välttämättä mitään erityistä.

Katkeruus on synkkä, synkän vihamielinen, ivallisen epäystävällinen, katkeroitunut. esim. Olla katkera jklle, jkta kohtaan, jostakin, jonkin takia.

Ylläolevat piirteet tulevat ilmi harmillisen monen kommentoijan kommenteista. (Pääasiassa anonyymeilta)
Onko toisen onnea vaikea hyväksyä? Sanonta "toisen onni on toisen suru", tuntuu pätevän tässä tapauksessa. ;)

Monen kommentista paistaa läpi puhdas kateus ja katkera asenne. Saan paljon kommentteja, joissa väitetään, ettei Mikko rakasta mua ja haluaa vaan nuorta lihaa ja seksiä multa.
Ensinnäkään, kukaan teistä ei tunne mua tai Mikkoa. Millä oikeudella tai tiedolla te voitte kirjoittaa tuollaista? Niin, ette millään. Meidän tilanne on mikä on, mutta siltikään, kukaan teistä ei voi väittää tuollaista.

Jos Mikko ei rakastaisi mua oikeasti, ei hän olisi koskaan ryhtynyt salaseurustelusuhteeseen mun kanssa. Miettikää nyt, kuka vaarantaisi koko elämänsä, suhteensa vaimoon ja lapsiin vain pelkän hauskanpidon "pikkupillun" takia?
Ei kukaan.

Olemme Mikon kanssa käyneet aiheesta monta kertaa keskusteluja ja Mikko on sanonut, että olen erilainen kun kaikki muut. Mä oon todella kypsä ikäisekseni, ja kuitenkin jo melkein täysi-ikäinenkin.
Hänellä ei ole mitään sairasta perversiota teini-ikäisiin tyttöihin, hänellä on syviä tunteita vain mua kohtaan. <3

Kun niin monia teistä huolettaa meidän yhteinen tulevaisuus, voin kertoa, että se on jo suunniteltu, pitkälle eteenpäin. Tarkoituksena on kertoa Mikon vaimolle, Mikko ottaa eron ja muutamme yhteen. Mikko on todella varakas mies, joten yhteisen asunnon hankkiminen ei tule olemaan ongelma.
Meistä tulee varmasti onnellinen uusioperhe. Ongelmia tulee varmasti, varsinkin Mikon vaimon (aka korppikotka) kanssa, mutta vastoinkäymiset vahvistaa.
Olemme päässeet Mikon kanssa jo niin pitkälle, rakkautemme on todella lujaa tekoa.

Koittakaa te ilkeilijät katsoa peiliin ja keksiä omaan elämään jotain sisältöä. Olen pahoillani jos te olette joutuneet kokemaan suhteissanne pettämistä, mutta se on elämää. Ihminen ei voi luonnolleen mitään, ja loppujenlopuksi joka ikinen meistä tekee asioita, joista hyötyy itse. Joten kenenkään on turha tulla haukkumaan mua itsekkääks ämmäks, kun aivan taatusti jokaikinen teistä kirjoittelijasta on sitä itsekin ;)

 

 

Hyviä uutisia!

Pahoittelen tätä mun kirjoitusinnostusta, mutta tämä blogi saa toimia mulle myös eräänlaisena päiväkirjana.
Uskon, ettei suurinosa teistä lukijoista tiedä, minkälaista on salailla näin isoa asiaa ja miten vapauttavalta tuntuu, että siitä pääsee puhumaan tavalla tai toisella. Mun tavallani siis kirjoittaa :)

Mikko soitti mulle äsken nopeasti ja kertoi, että sillä on mulle joku todella mukava yllätys. Suostui paljastamaan vain, että mun on varattava koko ensi viikonloppu meille kahdelle.
Hihihh, tälläiset sopii aina mulle! ;)

Olemme tehneet Mikon kanssa pari pientä reissua ympäri Suomea. Omille vanhemmilleni sanon, että menen tapaamaan eri puolilla Suomea asuvia ystäviäni. Heille se on ok, olen aina saanut vapauden mennä miten haluan, sillä olen pysynyt hyvin pois vaikeuksista - toisin kuin kaksi vuotta vanhempi veljeni.

No, nyt kai en voi muuta kun keksiä jotain tekemistä tälle viikonlopulle ja laskea tunteja seuraavaan tapaamisen Mikon kanssa. Hyvät viikonloput kaikille :)

Helvetin helvetti

Onko tänään joku maanlaajuinen nyhjään kotona poikaystäväni kanssa koko illan-päivä?
Olen soittanut neljälle -kaikki seurustelevia- kaverilleni ja heillä kaikilla on tänään suunnitelmissa "viettää rauhallinen koti-ilta kultsin kanssa". Yksi kavereistani vielä kehtas antaa mulle vinkin kun tuhahdin turhautuneena hänenkin suunnitelmilleen.
"Sun pitäis hankkii itelles poikaystävä"
Aijaa? Teki mieli pamauttaa takaisin, että itseasiassa mulla on MIESystävä, ollut jo kauemmin kun sulla tuo rasvahiuksinen finninaamainen autoja 23/7 rassaava teinipoikaystävä.

......

Mä olen vain niin turhautunut. Tänään on järkyttävän huono päivä. Mä haluaisin vain soittaa Mikolle, heittäytyä sängylle ja hymyillä onnellisena vain siitä, että kuulen sen äänen. Jutella kaikesta järkevästä ja jaaritella kaikesta ihan turhasta.

Mutta fakta on se, etten voi soitella Mikon kanssa nyt. Itseasiassa mä en voi soittaa sille koskaan itse, se soittaa aina mulle.
Mä olen joutunut opettelemaan Mikon perheen aikataulut ulkoa, että tiedän milloin voin pistää oma-alotteisesti Mikolle suht turvallisesti viestiä. Millon vaimo ei ole lähettyvillä, milloin Mikko töissä...

Tälläsinä päivinä vaan ajattelee ihan kauheita ja toivoo, että Mikon vaimo ja lapset vaan katoais. Pois, kauas pois. Ihanteellisin olisi tietenkin, että kokonaan ja lopullisesti. Vaikka autokolarissa...?
Kaikki olisi niin helpompaa. Voisimme lopettaa salailun ja jatkuvan vainoharhailun.

Mutta kuka sanoo että elämän tulisi olla helppoa? Kyllähän tälläinen tilanne tuo ainaista jännitystä elämään. Enkä todellakaan haluaisi, että Mikon lapsille kävisi mitään pahaa, he ovat Mikolle todella rakkaita. Vaimoa kohtaan sensijaan en tuntisi sääliä :)

Mistä kaikki alkoi?

Blogiini on ilmestynyt hämmästyttävä määrä vierailijoita ja muutamia kommenttejakin. Suurinosa kommenteista on negatiivisen sävyisiä, minkä kyllä ymmärrän ihan hyvin. - Mikä taas onkin syynä siihen, miksen voi oikeassa elämässäni minun ja Mikon välistä rakkautta hehkuttaa. Tämä blogi onkin siis oikein hyvä keksintö ajatusten purkamiselle ja tuntemuksien esilletuomiselle. Vaikkakin anonyymina, mutta parempi sekin, kuin pitää kaikki ajatukset visusti sisällään räjähtämispisteeseen asti.


Muutamaa kommentoijaa on kiinnostanut, mitä kautta olen Mikon tavannut ja kauanko suhteemme on jatkunut.
Mietin, onko järkevää paljastaa tälläisiä asioita, mutta toisaalta, mitä haittaakaan siitä on? Jätän tarkemmat yksityiskohdat, joiden kautta olisi pieninkään mahdollisuus paljastua, mainitsematta.

Itse olen saanut sen käsityksen, että naimissaoleva ihminen tapaa salarakkaansa joko baarissa tai netissä. Kaksi helpointa paikkaa tavata uusia ihmisiä.
Alkoholi tuo lisää itsevarmuutta ja rohkeutta lähestyä ihmisiä, netti taas antaa ujoimmallekin ihmiselle kyvyn tehdä itsestään supliikkimaisemman ja sosiaalisemman virtuaalisen keskustelun maailmassa.


Itse en tavannut Mikkoa kummassakaan.

Olen tuntenut Mikon nyt reilun vuoden verran, vaikka tapasin hänet ensimmäisen kerran noin puolitoista vuotta sitten.
Ensitapaamisemme tapahtui paikkakuntamme eräässä lastentapahtumassa, se oli alkukesästä. Olin siellä ystäväni ja hänen pienen serkkutyttönsä kanssa ja Mikko lapsineen ja vaimoineen.
Katseemme kohtasivat, vaihdoimme ihan normaalisti pari sanaa, niinkuin ihmiset yleensä saattavat tehdäkin. Ei kuitenkaan mitään ihmeellistä, muistan vain ajatelleeni että onpas komea ja karismaattinen mies ja kikatin teinityttömäisesti päänisisällä ajatukselleni - en sanonut edes ystävälleni mitään huomiostani, vaikka yleensä tapanamme oli leikkimielisesti katsella jokaista vastaantulevaa miestä sillä silmällä ja antaa jokaisesta tiukan ulkonäköarvion. Korjaan miehen tilanne pojan, sillä poikiahan me yleensä katseltiin. Siinä varmaan syy, miksen viitsinyt Mikon ulkonäöstä ystävälleni sanoa mitään.

Seuraava tapaamisemme olikin kuin kohtalon ivaa, kun tiemme kohtasivat niinkin kliseisissä merkeissä, kuin häissä. Ei tietenkään Mikon omissa :)
Enempää yhteisistä tutuista en viitsi paljastaa, mutta Mikko perheineen juhli Mikon vaimon hyvän ystävän häitä ja minä taas puolestani päädyin oman perheeni kanssa häihin, hääparin toisen puoliskon ollessa kaukaista sukua toiselle vanhemmistani.
Hassu sattuma siis, joskus jopa mietin, että meidän tapaamisemme on todella ollut tarkoitettu, sillä ensin en meinannut suostua lähtemään mielestäni varmasti kuolettavan tylsiin häihin mukaan, mutta rento huumorimies isäni "Saat ottaa pari lasia boolia, jos tulet. Mutta vaan pari!"-suostuttelu sai pääni kääntymään.

Häät olivatkin oikein mukavat, alun kankeuden jälkeen boolin virratessa juhlaväellä alkoi olemaan todella viihtyisää. Olin huomannut Mikon häissä jo ennen sitä, kun hän lähestyi minua. Hän näytti mielestäni todella tutulta, mutta en saanut päähäni, mistä tiesin hänet.
Mikko lähestyi minua ilkikurisesti virnuillen, boolilasi kädessään ja tokaisi vaan "Sä oot se tyttö *tapahtuman nimi*". Niin olin.

Juttelimme varmaan tunnin pöydässä, meillä oli niin paljon yhteistä! Voitteko kuvitella, mitä yhteistä reilu kolmekymppisellä perheenisällä ja teinitytöllä voisi muka olla? Meillä oli, syvennyimme mielenkiintoiseen keskusteluumme siis todella pitkäksi aikaa. Miten kliseiseltä tämä nyt kuulostaakin, mutta en kirjaimellisesti  saanut katsettani irti Mikosta.
Hän oli niin komea, hauska ja rento. Hänen elämänkokemuksensa kiehtoi, mutta hän ei ollut normaali tylsä keski-ikäinen perheenisä, jonka lempiruokaa on makkara, ja joka harrastaa formuloiden katsomista ja lastensa harrastuksiin kuskaamista. :D

Välillämme ei tapahtunut häissä mitään, ei tietenkään. Juttelimme, nauroimme ja vaihdoimme puhelinnumerot. Joku tyhmä ja suht mitätön syy numeroiden vaihtamiselle oli, mutten muista mikä. Ihan viattomalla mielellä kuitenkin, kai.

Parin päivän päästä sain Mikolta tekstiviestin. En olisi uskonut kuulevani hänestä enää mitään, vaikka salaa niin toivoinkin. Mikko oli tehnyt minuun suuren vaikutuksen, ja olin enemmän kuin otettu, että perheellinen mies haluaa olla yhteyksissä kokemattoman ja naiivin teinitytön kanssa.

Aluksi viestittelymme oli aivan viatonta ja perus mitä kuuluu, mitä olet tehnyt- näpyttelyä. Vähän ajan päästä, lukemattomien tekstiviestien jälkeen uskaltauduimme tunnustamaan ihastuksemme puolin ja toisin. Mikko teki aloitteen ja kertoi olevansa todella hämmentynyt ja jopa shokissa tuntemuksistaan.
Myös minä hämmennyin, tottakai. Hämmennyin vielä enemmän siitä, etten ahdistunut hänen tunnustuksestaan, sillä ennen Mikkoa, en halunnut kenestäkään mitään pientä hauskanpitoa enempää ja aina kun joku tunnusti minulle ihastuksensa, ahdistuin suunnattomasti ja pistin kylmästi välit poikki.
Tällä kertaa en.

Mielestäni tämä oli aika tyhjentävä kirjoitus siitä, kuinka kaikki alkoi, kuitenkaan liikoja paljastamatta.
Koska tässä on kaikenlaista vielä kirjoitettava menneestä ja varmasti myös paljon tulevastakin, jätän tämän kirjoituksen tähän ja painun nukkumaan. Sain juuri Mikoltakin hyvänyön viestin, joten on aika siis painua pehkuihin :)

perjantai 9. joulukuuta 2011

Ihana perjantai

Herra X, jota voisin tässä blogissani vaikka Mikoksi kutsua, tuli hakemaan minut tänään koulusta.

Pystyimme menemään hänen luokseen, sillä Mikon vaimo oli lähtenyt aikaisemmin aamupäivästä heidän lapsineen vaimon vanhempien luokse viikonlopunviettoon, muutaman sadan kilometrin päähän. Mikko sanoi vaimolleen tulevansa myöhemmin perässä, koska ei "työkiireidensä" vuoksi päässyt lähtemään heidän kanssa samaa matkaa.
Todellisuudessa hän siis viettikin aikaa minun kanssani.

Meillä oli todella mukava päivä yhdessä. Mikko oli käynyt ostamassa ruokatarpeet, minulle pari siideriä ja vuokrannut elokuvan ennen minun hakemista koulusta. Emme ole koskaan uskaltautuneet käydä yhdessä kaupassa, elokuvissa tai oikeastaan ylipäätään missään, kiinnijäämisen pelon takia.
Teimme lasagnea, katsoimme elokuvan ja kävimme iltapäiväsaunassa. Aivan täydellistä yhteistä ajanviettoa siis.

Mikon oli lähdettävä tuossa kahdeksan aikaan ajelemaan kohti anoppilaansa, joten hän heitti minut sitten kotiin. Kun hän pysäytti auton vähän matkan päähän kotoani, hän silitti poskeani ja suuteli minua pitkään. Tänä viikonloppuna emme voisi olla kunnolla yhteyksissä Mikon anoppilassa vierailun takia. :(

Kotiin päästyäni aloin taas pohtimaan suhdettani. Aloin miettimään, miksen tunne sydäntä puristavia omantunnontuskia puuhailuistani? Miksen tunne oloani likaiseksi huoraksi ollessani Mikon luona ja nähdessään siellä heidän perhepotretteja ja lasten leluja pitkin heidän idyllistä omakotitaloaan?
En keksi muuta syytä, kun sen, että olen niin rakastunut. En menetä yöuniani siitä, vaikka olen "vienyt" naimisissa olevan miehen, pienten lasten isän ja toisen naisen aviopuolison.
Tilannetta helpottaa varmaan se, etten ole kuitenkaan lopullisesti vienyt Mikkoa perheeltään. Hänen vaimonsa on onnellisesti tietämätön miehensä kaksoiselämästä. Lapset saavat leikkiä joka päivä isänsä kanssaan.

Joskus mietin, pitäisikö minun vaatia Mikkoa kertomaan vaimolleen minusta. Se ehkä johtaisi eroon ja saisi monen ihmisen elämän täysin sekaisin. Sitten tulen järkiini, ja tajuan, että kaikkien kannalta on parempi, että ainakin toistaiseksi jään Mikon "pikku salaisuudeksi", ja heidän onnellinen pieni perhe saa jatkaa eloaan normaalisti.
Huonoina päivinä olen helvetin mustasukkainen Mikosta hänen _vaimolleen_, ja tekisi vain mieli pakottaa Mikkoa valitsemaan minun ja perheensä välillä. Pelkään vain, että hän valitsisi perheensä, jolloin minä jäisin yksin ja menettäisin hänet.
Sitä en missään nimessä halua, joten toistaiseksi olen täysin tyytyväinen tähän tilanteeseen.

torstai 8. joulukuuta 2011

Ajatusten julkituominen.

Moi!

En olis koskaan uskonu, että tuun kirjottamaan blogia ja vieläpä tälläisestä aiheesta, mutta koska en halua saada kavereiltani kauheaa moraalisaarnaa tekemisistäni, ja koska en kuitenkaan pysty pitämään kaikkia näitä ajatuksia sisälläni, on parempi kirjoittaa niistä.

Eli, olen viime kuussa 17-vuotta täyttänyt lukiolaistyttö, jonka elämä on muuten ihan normaalia, paitsi pientä "erikoisuutta" lukuunottamatta. Olen rakastunut 34-vuotiaaseen, maailman komeimpaan ja ihanimpaan mieheen. <3 Muutenhan se olis varmaan ihan normaalia, mutta tämä miespä sattuu olemaan naimisissa toisen naisen kanssa ja heillä on "onnellinen" perhe.

Vielä reilu puolitoista vuotta sitten en olisi uskonut, että päädyn tälläiseen tilanteeseen.. Elämä rakastettunsa kanssa salassa on todella raskasta ja raastavaa, mutta mitään en silti muuttaisi. Olen silti onnellinen.

Tämä blogi siis käsittelee elämääni ihanan miehen salaisena tyttöystävänä. Omaa nimeäni en voi edellämainituista syistä paljastaa, kuten en myöskään julkaista itsestäni kuvia.