Blogin hiljaiselolle on ollut hyvä syy. Kaikki on palasina, ihan kaikki. Olishan tää pitäny arvata, että valheilla on aina lyhyet jäljet ja petoksen verkko tulee repeämään ennemmin tai myöhemmin. Meidän salasuhde ei ole enää salainen. Ei ole enää meitä, tai suhdetta. Ihan oksettaa kirjottaa tästä, koko ajatus siitä, että kaikki on mennyttä ja hajalla, saa voimaan mut äärimmäisen pahoin.
Jos mulla olis supervoima, haluaisin voiman, jolla voi palata ajassa taaksepäin ja muuttaa tekemänsä virheet. Joo, kaikki tekee virheitä ja niistä oppii, mutta jotkut asiat jättäis mielummin oppimatta ja kokematta.
Kaikki vihaa mua, en kehtaa näyttää naamaani kodin ulkopuolella.
Kolmas pyörä pyöri pois
Et hän viel vain mun oma ois
Ja me juostaisiin paljain jaloin
pelloilla sua kissankelloilla kutittaisin
jos vain saisin, paikkas ottaisin
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
No höpöhöpö, tämmösen lopetuksenhan suurinosa teistä olis tarinalle ja moraalittomalle, hölmöön ja vaikeaan rakkauteen huumaantuneelle teinitytölle toivonut, eikö?
On vihdoin aika paljastaa, että koko blogi on ollut alusta loppuun mielikuvitukseni tuotosta. Ei, kyse ei ole ollut salaisista fantasioistani tai toiveista, ainoastaan hauskasta ajanviettotavasta ja itsensä viihdyttämisestä. Mielikuvituksen valloilleen päästämisestä. :)
En olis reilu vuosi sitten tän blogin alottaessani uskonut, että suht lyhyessä ajassa pieni tarinablogini tavoittaa satoja ja tuhansia ihmisiä. Ette voi varmaan uskoa, miten vaikeaa oli pitää pokka kun kaverini, jotka eivät tienneet minun olleen blogin takana, tulivat puhumaan tästä mulle ja vaahtoamaan Candyn tyhmyydestä ja muista blogin tapahtumista.
Miten hauskaa oli nähdä hölmistyneet ilmeet, kun kerroin, että olet saanut kunnian tavata Candyn, sillä tässä olen. Eräskin tuttu, jolle paljastin olevani blogin pitäjä, kertoi että he ovat joukkuekavereidensa kanssa jauhaneet blogistani pelimatkoilla. :D
Kuten moni on varmasti huomannut, kiinnostukseni blogia kohtaan on tyrehtynyt ja päätin nyt vihdoinkin lopettaa tän satutäteilyn (kyllä, kaiken takana on nainen!) ja paljastaa teille hyväuskoisimmille lukijoille, että blogia ei ole oikeasti kirjoittanut teini-ikäinen tyttö, jolla on salasuhde vanhempaan perheelliseen mieheen.
Pakko todeta, että hauskaa blogin parissa on ollut. Kiitos miljoonasti viihdyttävistä kommenteista, te lukijat ja kommentoijat olitte iso osa tätä blogia, sen kirjoittamisen jatkamista ja varmasti monelle myös ainoa syy lukea tätä.
Ja anteeksipyyntö omien kokemuksien jakaneille ihmisille, niistä avautumiskommenteista tuli kyllä ajoittain pahamieli, koska tunsin pettäväni lukijoita. Pienoiset morkkikset on raivokkaimmat kommentit saaneet aikaan myös, olen pelännyt paristi joidenkin mielenterveyttä ja blogin aiheuttamaa raivon määrää. (Eikai kenelläkään ole poksahtaneet suonet päästä, eihän?)
Aivan yksin en "kunniaa" tästä blogista aio ottaa, kiitokset ystävilleni, joilta olen saanut hyviä ideoita ja tapahtumia blogiin. Osa kertomistani ajanviettotavoista -ilman sitä että kukaan on ollut salarakas tai pettäjä- on olleet ihan totta, mm. pulkan lainaamiset (en minä mutta muut..), risteily, jääradalla ajelu -ilman kolarointia tosin-, Hoplop reissu, retkipaikoilla pyörimiset yms..
Parhaimmat naurut saatiin risteilykuvia ottaessamme -poikaystäväni sanoi mua hulluksi kun otin sen bokserit tyttöjenreissuun mukaan, jotta sain ne kuviin mukaan-, samoin Mikon ja Candyn "huippuravintolan" annoskuvat aiheuttivat hilpeyttä, sillä oikeasti kuvat olivat lähikiinalaisesta lafkasta, jossa annokset maksavat kympin pintaan ja niistä tulee satunnaisesti maha kipeäks. Siellä käyn silti vetämässä usein krapulamättöä. :D Viimeksi tänään..
Toivottavasti teillä on ollut antoisia lukuhetkiä. :) Pari lehtijuttua blogini sai aikaiseksi, josta olen edelleen hieman hämmentynyt, ja tulipahan poliisisetäkin ottamaan yhteyttä huolestuneena..
Mietin pitkään, miten lopettaa blogin. Shokeeraanko ja keksinkö traagisen juonenkäänteen, johon lopettaa. Rakastavaiset saisivat toisensa ja niillä, jotka olivat varmoja ettei Mikko olisi koskaan jättänyt vaimoaan ja ottanut teinityttöä, olis mennyt pasmat sekaisin.
Vaiko jättäiskö Mikko Candyn nuolemaan tylysti näppejään, ruikuttamaan rannalle yksin, jolloin katkera ja petetyksi tullut draamaqueen olis hautonut kamalaa kostoa..
Päätin olla rehellinen ja kertoa totuuden. Mikkoa ja Candya ei siis ole olemassa. Samanlaisia tapauksia tosielämässä kuitenkin on, ja sen me kaikki tiedämme, vaikkei sitä haluaisi uskoa ja hyväksyä. Elämä on sellaista, jotkut ihmiset ovat sellaisia.
Näihin tunnelmiin, näkemisiin. Saa nähdä, jääkö tämä blogi ensimmäiseksi ja viimeiseksi tarinablogikseni, vai palaanko joskus mielikuvituksen tykyttäessä raastavasti purkamaan sitä blogin muodossa.
Hyvästi rakkaat lukijat, varsinkin te ihanat vakikommentoijat ja sympaattiset tsemppaajat! <3
T: Satutäti (en nyt ihan täti-iässä kuitenkaan vielä muutamiin vuosiin ole :D)
PS: 8. joulukuuta 2011 tietokonepöydälläni nököttävällä Candykingin karkkipussilla on ollut iso osa salarakkaani nimen päättämisessä :D
