sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Candy the superautoilija :D

Ahahahahhhahahahh!!! Mä en voi vieläkään lakata nauramasta! :D Tekis vaan mieli kertoa kaikille kavereilleni äskeisistä tapahtumista ja näyttää "rikospaikalta" otettuja kuvia, ja nauraa niiden kanssa melkein pissat housuissa mun vauhdikkaalle illalle, mutta kun olin Mikon kanssa, niin eipä onnistu.

Joo no tosiaan, tylsä sunnuntai-ilta vaihtu vauhdikkaaksi kun innoistuin yhden kommentoijan kommentista, jossa se kertoi ajaneensa jääradalla autolla. Ei muutakun kyselemään iskältä (joka näistä asioista harrastustensa puolesta aika paljon tietää) missä on lähin jäärata ja pistämään Mikolle viestiä "lähetäänkö ajelemaan?".

Ja niin sitä mentiin. :D Mikko oli haltioissaan kun pieni poika uuden leluauton parissa, kun kerroin autossa mitä voitais tehdä. Ajettiin sitten jääradalle, minne oli jonkinmoinen matka ja annettiin palaa! Mun olemus Mikon kurvaillessa oli huutonaurun ja kiljunnan sekaista, mutta se oli niiiiiiin siistiä! Miljoonat kiitokset tän idean mun päähän upottaneelle tyypille, tästä niin tuli mulle ja Mikolle uus yhteinen harrastus vielä hetkeks aikaa ennenkun jäät alkaa kunnolla sulamaan ja siellä ajaminen olis lähinnä itsetuhoista pelleilyä heikoilla jäillä kaasutellessa. - Okei, miten musta tuntuu ettei Mikko oo enää kovin innokas lähtemään jääradalle mun kanssa...öööö...enää ikinä? :D

Noh, tässä nyt päästäänkin siihen osuuteen joka on saanu mun kasvolihakset kipeiks kaiken nauramisen takia - mä halusin välttämättä ajaa = crash!
En ymmärrä miksen vaan voinu tyytyä istumaan nätisti apukuskin paikalla ja nauttimaan Mikon hallitusta kurvailusta, vaan mun oli pakko päästä itekin kokeilemaan. Mikkohan on ennenkin yrittäny opettaa mua ajamaan autolla jossain syrjäsemmillä teillä, mut eihän siitä koskaan oikein mitään ole tullut.

Kuva weheartit.com


Miksen muistanu sitä äsken, oi miksen? Miksei Mikko kieltäytynyt kunniasta olla mun kyydissä kun oon vaarallisen villillä ja impulsiivisella päällä?! :D Ensimmäinen "kierros", ensin about sata epäonnistunutta liikkeellelähtöä, kaasun raiskaaminen, auton hallinnan täydellinen menettäminen ja pufff. Penkka.
Pitikin lähtee yrittämään todistelemaan kuinka hurja ja cool kuski oonkaan jääradalla.

Mikon hätääntynyt villisian kiljaisun ja teini-ikäisen pojan äänenmurros älinän sekainen huudahdus soi vieläkin mun korvissa, kun se tajus että nyt mennään lujaa penkkaa päin. :D

Enempää penkkaan ajamisen jälkeisistä tapahtumista en tietyistä syistä uskalla paljastaa, kuin että Mikon kommentit mulle oli "sulle ei pitäis koskaan myöntää ajokorttia", "oot paskempi kuski kun sokee mummo" ja "mä oikeesti luulin kuolevani" <3 :D
Sanotaanko näin, etten mä saa varmaan enää koskaan ajaa sen autolla, enkä yhtään ihmettele miksen. Miksu onneks rauhottu ja osas vähän myöhemmin itekin nauraa mun penkkaan ajamiselle, kun ensin lepyttelin sitä olemalla mahdollisimman viattoman ja suloisen näköinen.
Mutta ihan ns. naarmuitta ei selviydytty, jokainen voi vaan kuvitella miten kova hanki näillä keleillä on....

Nojoo, me selviydyttiin ilman loukkaantumisia (paitsi henkisiä. Mikolle auto = pyhä asia<3) ja päästiin onneks pois jäältä vaikka luulin et jäädään sinne ikuisiks ajoiks.

Ette tiedä kuinka suuri kiusaus mulla olis julkasta pari tapahtumapaikalta ikuistettua kuvaa tänne, mutta ei pysty.
Joo, myönnetään. MÄ OLEN PASKA KUSKI!! :D Mutta tekevälle sattuu... Tää on vaan niin mun tuuria, mulle aina sattuu ja tapahtuu kaikenlaista erikoista. Oon joku ongelma/tapaturmamagneetti. Voisin kirjoittaa pitkän listan eriskummallisista asioista joita mulle on sattunut, mutta sitten joku mun kaveri tunnistais mut aivan samantien.

Hyvää illanjatkoa kaikille, muistakaa käyttää turvavöitä ja ajella rauhallisesti. Mä meen popittaa tän rakkausbändin biisejä ja saamaan musiikkiorgasmeja.

212 kommenttia:

  1. Jei, ihan vitun khuul et Mikko valehtelee nyt vakuutusyhtiöllekin että saa auton korjattua!
    Sä oot niin siisti tyyppi Candy, jee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missäs niin lukee et se aikoo niin tehdä? :)

      Poista
    2. Ainin, kun se on niin varakas että korjauttaa auton ihan omasta pussista.
      Onneksi ei asu nyt vaimon luona niin ei tartte kolhiintunutta autoa sille näyttää, eikä tartte vaimon ihmetellä miksei käytä vakuutusta...
      Mutta joo, taas kerran vähennät Mikon pointseja, noin ei toimi VASTUUNTUNTOINEN AIKUINEN mies, mutta sitähän sinä et tajua.
      Taas kerran Mikon käytös olisi ymmärrettävää jos hän olisi 20-25v.

      Poista
    3. "Mikon pointseja"

      :D Mua varmaan ihan kauheasti kiinnostelee jonkun random anonyymin mielipide ja sen antamat pointsit Mikolle?
      Oikeasti, nyt en voi kun nauraa ja kovaa. Antakaa armoa, mun leukalihakset ei enää kestä nauramista!

      Poista
    4. huvittavaa toi sun liioiteltu ''itsevarmuus'' :D muka et vastaa ilkeisiin kommentteihin mut sit jos joku sanoo jotain niin provosoidut ja sit muka naurat sille sen ''random anonyymille'' joka muuten on ihan oikeessa

      Poista
    5. Hmm, eli sä näet mut itsevarmana? :) Kivaa.

      Enkä mä mitään provosoidu, vaan huvituin. Kaks ihan eri asiaa. :D En tiedä eikö sua yhtään naurattais se, että joku tuntematon tulee kertomaan, kuinka sille täysin tuntemattoman poikaystäväs pisteet sen silmissä laskee. Musta toi oli hirveen hassu heitto, kai mulla on tosi paska huumorintaju kun pidän tollasta hauskana.

      Poista
    6. Sori että tähän väliin tuun tällee. Mut oon lukenu sun blogiis Candy ja haluun vaan sanoo, et oon ilonen sun ja Mikon suhteest. Kuulostatte suloselta parilta, vaikka jouduttekin sitä salaamaan.

      Mutta se asia. Et tuli itelle mieleen, et kuinkakohan vanha tää itse anonyymi on, ku noin kovaan ääneen puhuu vastuuntuntoisesta aikuisesta. Ei sillä että mitään riitaa haluun tähän. Mutta eikö hauskaa saisi muka pitää? ja eihän se meille kuulu, miten Mikko autonsa korjauttaa.

      Ja tuskin se edes kiinnostaa teitä anonyymit, miten hän sen korjauttaa... Mua on jo nimittäin pitkään ärsyttäny nää jotkut kommentoijat ja ymmärrän sua kyl täysin Candy, et välil menee hermot.

      Kuitenkin jaksamisia sulle! Ja onnee sulle ja Mikolle! (:

      Poista
    7. Jäällä ajaminenhan on hauskaa :)
      Tullut sitä harrastettua :)

      Tuo ei vielä osoita, että Mikko olisi vastuuntunnoton.
      Sen osoittaa se, ettei se hoida asioita kuntoon ennen uutta suhdetta. Ja leikkii vaimollaan. Se on vastuun pakoilua.

      Poista
    8. Snäcks kyllähän se muillekin kuuluu kuin Mikolle se auton korjaus. Candylle koska on vahingonaiheuttaja ja on näin ollen korvausvastuussa sekä Mikon vaimolle jonka kanssa Mikolla se autovakuutus luultavasti on. Älkää pikkuset toitottako täällä omia mielipiteitänne, jos ei ole kokemusta vakuutuksista ja aikuisten maailmasta.

      Poista
    9. Ihan oikeesti. Jollakin on energiaa miettiä asiaa noinkin syvällisesti? Ja "luultavasti on autovakuutus vaimonsa kanssa", kannattaa varmaan jättää noin luulot jonnekin muualle ja arvostella niitä asioita joista on täysin varma. mistä edes tiedät oliko kyseessä auto tai vaikkapa moottorikelkka? tai tuliko siihen mahdolliseen autoon korjattavaa, johon pitäisi vakuutusta käyttää?

      Poista
    10. "Mutta ihan ns. naarmuitta ei selviydytty, jokainen voi vaan kuvitella miten kova hanki näillä keleillä on...."

      Jos lukisit Ano 06:08 ton tekstin kunnolla niin huomaisit, että kyllä siihen vauriota tuli. Ja mitä helvekon väliä oliko auto vai se moottorikelkka? Jos siihen vauriota tuli niin ihan yhtälailla sen korjauskustannukset hoidetaan vakuutusyhtiön kautta. Ja vaikka ei oliskaan yhteinen autovakuutus vaimon kanssa (yleensä vaan aviopareilla tuppaa olemaan yhteinen) niin vakuutusyhtiön kirjeet tulee kotiin kuitenkin, tuskin vaimo niitä lukematta jättää. Ja niistä kirjeistä näkyy sitten kaikki, mitä tapahtui, kuka teki ja missä ja kuinka paljon maksaa. Että näin..

      Poista
  2. No mun mielestä on kuitenkin aika vastuutonta lapsen antaa ajaa autoa kellä ei ees ikä riitä moiseen touhuun :/ että onpa se sun mikkos taas kerran osoittanut fiksuuttaan... ei taida aina muista et seurustelee vielä alaikäisen lapsen kanssa vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsen? En mä ole mikään kymmenenvee, sen ikäsen olis vastuutonta antaa ajaa autolla. Sitäpaitsi, ei sitä autoa kortilla ajeta ;)

      No ei vaineskaan, mutta ei tossa nyt mitään pahaa ole kun en missään yleisellä tiellä ajellu.

      Poista
    2. ei ajetakaan kortilla, vaan taidoilla joita sulla ei ole, penska =D

      ja olethan sinä lapsi, eikä sulla riitä ikää autolla ajamiseen....

      Poista
    3. Aina ei voi olla seppä syntyessään ja tekemällä oppii ;)

      Jonkun lapsiahan me kaikki ollaan, jopa sinä. HEH!

      Poista
    4. Alle 18-vuotias on lapsi. Sinä olet lapsi, Candy. Lapsi. Ja joo, aika vastuuntunnoton idioottihan se Mikko näemmä on. Kuten myös sinä. Auto ei ole pelleilyä varten, etenkään, jos sillä ei osaa edes kunnolla ajaa. Huoh.

      Poista
    5. Periaatteessa mä olen lapsi tasan siihen päivään asti kun täytän 18. Mutta käytännössä mä olen siltikin nuori aikuinen, en enää mikään pikkulapsi.

      Ehkei Mikko arvannut että päädytään JÄÄRADALLA penkkaan tai että mitään muutakaan pahaa vois sattua. Voit relata vähän, ei tuossa nyt mitään kauheita sattunut. Me ollaan kunnossa, sivulliset vältty joutumasta uhriks, eikä se autokaan nyt ihan paskana ole.. :)

      Poista
    6. Anteeksi, et vaikuta kirjoitustesi perusteella "nuorelta aikuiselta", vaan pieneltä teiniltä. Lapselta.

      Ja kyllä minua vituttaa tuollainen pelleily, jotain olisi kuitenkin voinut tapahtua. Tuo on älytöntä ja lapsellista, sekä turhaa.

      Poista
    7. Autokouluunhan voi mennä B-korttia hankkimaan jo 17-vuotias.. liikenteessä siis on myös tän lisäks niitä 17-vuotiaita ajelemassa joka päivä.

      Poista
    8. Anteeksi nyt vaan mutta mikä ongelma kaikilla on ton vastuuntunnottomuuden kanssa? kyllä tiedän monen ajaneen/kokeilleen ajamista 17-vuotiaana esim vanhempien kanssa, eri asia jos Candy olisi yksin ajanut sitä ilman ketään vanhempaa aikuista henkilöä. Sitten ovat myös monet vanhemmat erittäin vastuuntunnottomia. Lisäksi ekö se mene niin että autokoulunkin saa aloittaa jo 17-vuotiaana?

      Poista
    9. Näkihän sen nytkin lopputuloksesta että se oli vastuutonta?

      Poista
    10. Voi luoja... Nyt jopa minä olen sitä mieltä, että menee liian pitkälle toi arvostelu. Mikko on pettävä sika, ei siinä mitään, varmaan muutenkin surkea aviomies (harrastuksiin käytettävästä ajasta ym päätellen), MUTTA se että antaa 17v tyttölapsen ajaa omistamallaan autolla jääradalla, nyt ei mistään sen isommasta vastuuttomuudesta kerro. Minun serkkuni ovat ajelleet siitä 10-kesäisestä, ISÄNSÄ luvalla:D Ok, ovat osanneetkin, mutta tuskin se Mikko olisi Candyn antanut ajaa jos olisi tämän arvannut. Ei kaikkea voi tietää... Sikäli mikäli tämä on edes totta;)

      Poista
    11. Ei jumalauta täällä on jäykkiä ihmisiä :O Yksityisellä jääradalla saa ajaa vaikka kymmenvuotias, jos siellä ei ole muita ihmisiä. Aika moni vanhempi antaa lapsensa ajaa vaikkapa mökkitiellä, eikä se mun mielestä tee niistä mitenkään vastuuntunnottomia ? Mitä vittua nyt oikeasti. Jäällä ei kuitenkaan ole mitään esteitä yms. mitkä vois aiheuttaa todellisen vaaratilanteen, eikä ne lumipenkat kovin suurta jälkeä tee, ehkä muoviosia halkeilee tai tulee pieniä kolhuja.

      Mun mielestä ainakin 17-vuotiaiden tulis nimenomaan harjotella auton käsittelyä ennen autokoulua (ja suoraan liikenteeseen menoa !) vanhempien/tai vanhemman ystävän kanssa. Eri asia on kyllä sitte järjetön kaahaaminen :D

      Poista
    12. Mäkin oon ajanu autoo jo monta kertaa vaikka olen sellanen 17kesänen...Voi tsiisus sentää...Onko munkin vanhemmat tai nämä vanhemmat ystävät sitten vastuuttomia kun he antaa mun joskus ajaa autoo jossain missä ei ole muuta liikennettä...Ja mäkin olen kerran ajanu penkkaan...Eihän sitä koskaan mitään opi jos ei harjottele...
      Ja itse asiassa mun yks kaveri on ajanu autoo jo sillon kun me oltiin KAKKOSluokalla ja niitten isä ANTO luvan siihen...Eikä munkaan vanhemmat sanonu sillon mitään siitä vaikka mä istuin sillon kyydissä ku kaveri ajo...Et ihan turhaan huudatte siel et mikko on vastuuton...
      Kaikkea hyvää sinulle ja Mikolle Candy!!<3
      --

      Poista
    13. JenniMar 4, 2012 08:49 PM
      Autokouluunhan voi mennä B-korttia hankkimaan jo 17-vuotias.. liikenteessä siis on myös tän lisäks niitä 17-vuotiaita ajelemassa joka päivä.

      Niin, koulutetun ajo-opettajan kanssa tai opetusluvat saaneen aikuisen läsnäollessa? Pieni ero idiootti.

      Poista
    14. "Ehkei Mikko arvannut että päädytään JÄÄRADALLA penkkaan tai että mitään muutakaan pahaa vois sattua. "

      :DD sori candy mutta ei vissiin kovin hyvä päättelykyky tällä mikolla. oletusarvo että liukkaalla jääradalla saattaa kokeneemmankin kuskin ote lipsua. Mitäpä luulet että käy jos laitat penskan ajamaan ekakertansa autolla jääradalla..

      Poista
  3. No johan on. En kyllä riemusta hyppisi jos joku penska ruttaisi mun auton ja koittaisi sen jälkeen "lepytellä". Uskomatonta käyttäytymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no ei se kauheen ilahtunut tuosta pikku onnettomuudesta ollut, mutta onneks se ei oo pitkävihaista sorttia. <3

      Poista
    2. "Ei olla sovittu vielä riitaa sen kanssa, oottelen sen yhteydenottoa. Voi olla että menee huomiseen asti, ennenkun herra tulee järkiinsä ja suostuu nielemään ylpeytensä pyytämällä anteeks."
      Mikä on sinusta pitkävihaista?
      Minusta tuo kuulostaa kyllä siltä=)

      Sä rupeet nyt keksimään näitä teidän ihkutekemisiä niin paljon et ei oikein pysy kasassa enää...

      Poista
    3. itsepähän auton antoi käyttöön.

      Poista
    4. Vahinkoja sattuu niinhän se menee? :)

      Poista
    5. Anonyymi 12:54,
      Hohhoi mitä pilkunnussintaa.. :) Ei Mikko sillonkaan ollu mun mielestä kovin pitkävihainen, mä puhun päivistä, jopa viikoista, jolloin vielä mökötetään ja ollaan suuttuneita. Tiedän yhden tälläisen ihmisen ja se on pitkävihainen, eikä Mikko oo todellakaan sellanen joten se ei ole pitkävihainen. :D

      Enkä mä mitään rupee keksimään, mutta kiva kun niinkin hehkee tekeminen ja tapahtuma kun penkkaan ajo on susta ihkua. :D

      Poista
  4. Heh mä taisin nähdä teidät. Tai ainakin samanlaisen parin ainakin, penkassa olivat ja hauskaa näytti olevan =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, mitenkä niin samalaisen parin? :o Siis sillä lailla samanlaisenko että olivat penkassa? :D

      Poista
    2. Etkö Candy osaa lukea? :)

      Poista
    3. kiinnijäämisen riski alkaa olla aika vahvoilla.. :D

      Poista
  5. Oot varmaan vastannu tämänlaisiin kommentteihin monesti, mutta en jaksa ruveta ettii mahdollista vastausta aiemmista postauksista.. Eli siis:

    Mä en tajua, että miten on mahdollista, että jos Mikkosi ikinä tätä blogia eksyisi lukemaan, niin hän ei itseään tästä tunnistaisi? Okei, kerrot, että muuntelet joitakin yksityiskohtia yms, mutta silti. Esimerkiksi just tää postaus, kyllähän tuosta jo itsensä aika helposti tunnistaa?
    Oikeestaan sähän et voisi kertoa oikein MITÄÄN juttuja niin kuin ne oikeasti on, jos todella haluat ettei Mikko itseään tunnistaisi. Tai ehkä mä vaan ajattelen liikaa, tai en vaan muuten tajuu. :D Ja toisaalta on varmaan aika epätodennäköstä, että Mikko edes tänne eksyisi.

    -Emma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä otin kyllä aika ison riskin tän jutun kertoessani, Mikko vois todellakin tästä meidät tajuta, mutta en voinut olla tästä kertomattakaan.

      Mut kai mä vaan luotan siihen, ettei se jaksais kiinnostua avaamaan yhtäkään blogia. :D Ei sitä oikeasti kiinnosta tälläset jutut, enkä usko että ketään sen tuttujakaan kiinnostais.

      Joitakin juttuja mä muuntelen vähän, mutta kyllä se siltikin ittensä vois ehkä tunnistaa.. mutta tuskimpa. :)

      Poista
  6. Missä on jää siinä kunnossa että ollaan jäärata saatu tehtyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nytkö mun pitäis sulle kertoa et missä oltiin? :D En tiedä kuinka paljon muualla Suomessa tollasia ratoja on, mutta en usko että toi rata olis ainoa.

      Poista
    2. Ei todellakaan ole ainut jäärata, tiedän että useammalla paikkakunnalla ja useammassa paikassa on jäätä, ihan reippahasti vielä! ja ainakin keski-suomessa on tällä hetkellä ihan sopiva pikkupakkanenkin =)

      Poista
    3. ...onhan niitä paikkoja vaikka millä mitalla, mutta hyvä yritys. Kuitenkin tuossa pilkillä ollessa ei riittänyt kaira monissakaan paikoissa, kun oli niin paksulti jäätä. Ja tämä Pohjanmaalla. :D

      Poista
    4. Edelleenkin ainakin täällä itäsuomessa kyllä ajetaan vielä ihan täydestä pitkiäkin jäätie osuuksia niin miksipä ei jäärataakin?? Ne ei nuo etelänihmiset tajua että jos heillä jo hietsun rannalla uidaan niin se ei oo sama juttu koko muualla suomessa. Hölömöt!

      Poista
  7. Mitenkä Mikko aikoo tuon auton nyt korjata? Vakuutuksesta? Vähän pattitilanne, kun joutuu nyt valehtelemaan miten se onnettomuus tapahtui, jos kertoo totuuden niin vaimo näkee sen, että kuka rikkoi ja missä. Posti kuitenkin ilmeisesti tulee vielä asuntoon jossa vaimo lapsineen asuu, sieltä vakuutusyhtiön kirjeestä näkyis kuitenkin kaikki tiedot. Vai ovatko Mikko ja vaimo jo virallisesti asumuserossa?

    Ihmeen huumorilla otit ton auton kolhiintumisen, kun ottaa huomioon millainen rumba näistä vakuutusjutuista yleensä tulee. Kaikella kunnioituksella tuosta huomaa myös nuoren ikäsi, kun ei ole vakuutuksista kokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En näe tässäkään taas mitään ongelmaa - Mikko sanoo vakuutusyhtiölle olleensa jääradalla ja ajaneensa vahingossa penkkaan? Aivan silmitöntä ja moraalitonta valehtelua. Ai niin, mutta yli 17 vuotiaillahan ei ole lupaa pitää hauskaa, eivätkä yli 17 vuotiaat ikinä tekisi virhettä ja kolhisivat autoaan, anteeksi kamalasti, kun menin tämän unohtamaan.

      Poista
    2. No voi helvetti Ano 01:59. Turpa kiinni!

      Poista
    3. "En näe tässäkään taas mitään ongelmaa - Mikko sanoo vakuutusyhtiölle olleensa jääradalla ja ajaneensa vahingossa penkkaan?"

      Ja se vaimo ei ollenkaan mieti mitä miehensä on tehnyt jossian jääradalla? =DDDD

      Yli 17vuotiailla on lupaa pitää hauskaa, yli 50vuotialla on lupaa pitää hauskaa, hitto sentään, jopa 90vuotias voi vaikka vetää pyörätuolirallia vanhainkodin käytävillä joa voimat riittää....
      Mutta pointti on kuitenkin se että Mikko on PERHEELLINEN mies, hauskanpito on sallittua, mutta ei PERHEENSÄ kustannuksella.

      Yli kolmekymppinen SINKKU voi käyttäytyä kuin pelle jos haluaa, mutta jos on LAPSIA tehnyt, voisi miettiä että muutamaksi vuodeksi on sinkkuelämän/pariskunnan ex tempore hauskuudet jäähyllä.

      Tässä tarinassa ei olisi mitään mielenkiintoa herättävää (no, Mikko olisi kuitenkin aika limainen tyyppi kun on 15vuotiasta lähtenyt iskemään...) jos Mikko olisi sinkku.

      Hermoja nyppivää tässä on se valehtelu, ja varsinkin nyt tämä viimeisin että Mikon on pakko päästä vielä hetkeksi kotiin, jotta voivat erota silloin kun se sopii Mikolle (ja Candylle).
      Hermoja nyppivää on myös se että Candy uskoo sokeana Mikkoon, joka todistetusti on loistava valehtelija.
      Candy sanoo puolentoista vuoden tuttavuuden perusteella tuntevansa Mikon, ja että tietäisi jos se hänelle valehtelisi, ja jättää sujuvasti huomioimatta sen että Mikon vaimo on tuntenut Mikon vuosia, heillä on lapsia, ja Mikon vaimo tuntee varmaan miehensä joka ilmeen ja eleen, ja silti ei muka epäile mitään.

      Poista
    4. 17-vuotiaalla on lupa pitää hauskaa mutta järjenkäyttö on taas sallittua. Mikon ei olisi pitänyt antaa autoa, aikuisen miehen järjenjuoksu pitäisi olla vähän fiksumpaa kuin teinitytön. Itsekkin olen mokaillut 17-vuotiaana mutta auton paskominen on aika iso juttu mielestäni. Mun perään ajettiin joskus kehällä kun oli niin paljon ruuhkaa. Auto tuli takaa varmaan 5km tuntivauhdilla perään ja autoon tuli pikkunaarmu ja ruttu. Korjaus maksoi 700e(peräänajaja maksoi). Ei mitään halpaa hommaa autojen paskominen ole. Kyllä Mikkoa aivan varmasti vituttaa mutta ei vaan näytä sitä :) Ketäpä ei vituttaisi jos auto menisi jostain kohtaa kurttuun/naarmulle?

      Poista
    5. Asioilla on tapana järjestyä! Toisekseen eipähän meistä kukaan ole mikään puhdaspulmunen joka ei tee koskaan mitään väärää tai valehtele, joten jos pystytte käsi sydämellä sanomaan ettette ole koskaan joutuneet valkoista valhetta päästämään että pääsette tukalasta tilanteesta pois, niin pitäkää itse turpanne kiinni.

      Poista
    6. ja ainiin kokemusta löytyy itsellä vakuutuksista yms vastaavista joten tiedän ettei tuommosta ole mahdoton vähän vääristellä ;)

      Poista
    7. jääradal ajamine o omal vastuul ja sitä ei vakuutus korvaa eli kyllä kannattaa ehkä jotai muuta sinne vakuutus yhtiöö sopertaa

      Poista
  8. En käsitä blogia kommentoivien ihmisten "korkeampaa" moraalia, enkä Candy sinun perversoitunutta tarvettasi saada ihmisiltä huomiota anonyymisti. Tarvitsetko ihmisten kauhistelua, että voit uskotella itsellesi asioiden olevan kaikin puolin ok?

    Mistä maailmalta olet kopioinut ideasi? En väitä sinua huijariksi, mutta epäilen autenttisuuteesi.

    VastaaPoista
  9. siis tuliko autoon vahinkoja? :( Tosi harmi, tai kun korjaukset yleensä maksaa aika paljon =((
    Mut toivottavsti Mikko saa autonsa korjattua.

    VastaaPoista
  10. Hei,
    toi teijän ajelu kuulosti todella hauskalle! Ja tekisi itsekkin mieli lähtee kunnon jääradalle nyt ajelee!:D
    Mitä sit vaik auto vähä naarmuttu, sen saa kuntoon, pääasia kuitenkin on, että TE ootte kunnossa! (: Vaikka vähän henkisii naarmui ehk saitte (kiitos auton). Ja noita aikasempii kommenttei selaillen.
    ET OO AINUT JOKA ON ALAIKÄNEN JA ON AJANU AUTOO JOSSAI SYRJÄSEMMÄS PAIKAA!! Totta kai sen ymmärtää, jos te keskustassa oisitte ajanu, et se ois vastuuntunnotonta. Mutta kun asia ei niin ole....
    Naurattaa vaan ku mietin miten hauskaa teil on ollut! (: Onnee teille ja Minun silmissä pointsit vaan kasvaa ;) Ja tosiaan, ei sitä autoo kortil ajeta ja ne taidot karttuu ajaessa ;) Heheh, pitäkää hauskaa!! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei autoa kortilla ajeta. mutta saadakseen kortin pitää osata ajaa.. eipä niitä kortteja ihan kaikille jaella..

      Poista
  11. Voin vaan kuvitella kuinka hauskaa teillä on ollu siellä jääradalla! :D Harmi, että autoparka ei selvinny naarmuitta. :DD

    Ja onnee sulle ja Mikolle. Nää negatiiviset kommentoijat ei ymmärrä yhtään mitään. Harmi vain, että Mikolla on vaimo ja hän on vaimolleen uskoton, mutta muuten kyllä ymmärrän hyvin teitä. Pystyn jotenkuten ymmärtämään, koska itselläkin ollut suhde about 30-vuotiaaseen mieheen ja olen samanikäinen kuin sinä. :)

    Tsemppiä teille!

    VastaaPoista
  12. Hei,

    seuraan blogiasi jännittäen minkälaisen lopun tämä tarina saa.
    Lupaathan kertoa yhtä vilpittömästi sen meille lukijoille, kuin nämä muutkin postaukset. Onhan tarinalle aina saatava loppu. Oli se sitten onnellinen tai ei.

    VastaaPoista
  13. Hah :D Mun poikaystävä varmaan murhais mut jos tekisin jotain vastaavaa sen autolle :D Tosin se ei olis alunperinkään antanut sellaisen virheen, kuin minä hänen auton ratin takana, tapahtua :D

    VastaaPoista
  14. Jos 'Mikko' on valenimi niin miks sä keksit siit tollasii versioit tai lempinimii ku Miksu? Ihan muuten vaan kysyn.

    VastaaPoista
  15. mun veli kuoli 17vuotiaana kun kortiton alaikäinen ajoi sen yli. okei, se tapahtui ihan oikealla ajotiellä eikä missään radalla/kentällä mutta silti tollaset vitun paskat teinipellet vituttaa.

    VastaaPoista
  16. toivon edelleen, kuten silloin kun blogin eka merkintä ilmestyi, että blogin pitäjälle, eli candylle vielä elämässä tapahtuu jotain ihan vitun paskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja miksi ihmeessä? Ole hyvä, tuomitse ihmeessä tuollainen suhde jos et sitä kykene hyväksymään, mutta eikö toiselle pahan toivominen kerro omasta sisäisestä rumuudestasi? Ei toiselle ihmiselle pidä toivoa "jotain ihan vitun paskaa".

      Poista
  17. Mistä näitä loitokuskeja oikein ilmaantuu??!!!

    Eilen olin ulkoilemassa lapseni kanssa ja kun käytiin kärryttelemässä, niin tien mutkassa penkalla oli auto mallikkaasti ajettu penkkaan ja kovalla vauhdilla..

    Keula edellä näkyi menneen ja kääntyneen sivuttain, vaikka lunta oli ainakin 80 cm.. Ei missään pikku vauhdissa ollut sinne mennyt, onneksi oli avuliaita kyläläisiä auttamassa näitä huonoa suomea phuvia virolaisia(?) pois traktorin kera. Ja tie oli todella liukas!

    Mulla on kortti ja auto olleet molemmat reilun vuoden ja osaan kyllä ajaa nopeusrajoituksien ja kelien ja vallitsevien tieolojen mukaan!

    Ja vaikka mut päästettäisiin jääradalle ja sanottaisiin, jotta saisin ajaa niin kovaa kuin tahdon, niin tuskin sitä tekisin, säälisin autoparkaa!

    Hyvä, et teillä oli Mikon kanssa hauskaa, mutta muista Candy, auton pito ei ole halpaa lystiä, joten pitäkää Mikon auto ehjänä, se omistaa kuitenkin jonkun helvetin kalliin Lexuksen.. ;)
    Autoon saa helposti tuhlattua monta tonnia vuodessa.. Ainakin näillä bnsan hinnoilla ja kiskurimaisella bensan hinnalla..

    VastaaPoista
  18. Huoh, mitä te nyt huutelette jostain ajamisesta, ettei mikko ole vastuuntuntoinen? Hei haloo, Candy on 17-vuotias, eli kun on 17v 6kk niin saa aloittaa autokoulun. Monen vanhemmat opettaa myös jossakin syrjäseudulla tai suljetulla alueella sitä samaa, jotta olisi autokoulussa helpompaa. Ottakaa ny jumaliste se tiukka pipo pois päästänne, ei tuo ole niin vakavaa taas mitä te ajattelette.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitonta siltikkin. ilman ajolupaa

      Poista
    2. Onhan se laitonta juu. Niin on myös kävely punaisia päin, mutta itse en pidä sitä kovin pahana rikoksena, kunhan nyt ei ihan auton edestä mene.

      Laiton ei ole sama kuin moraalisesti väärin. Eihän pettäminenkään ole rikoslaissa, mutta silti monen tätä blogia seuraavankin mielestä väärin.

      Poista
  19. Mikko on kyllä oikeesti tosi typerä että antoi Candyn ajaa autolla jossain jääradalla... Ylipäänsä olis typerää antaa kokemattoman kuskin ajaa siellä. Ainakaan jos ei osaa edes kaasua hallita. Ekaksi mennään katsos hiljaa ja kun varmuutta tulee niin sitten vasta nostetaan sitä nopeutta. Uskomatonta typeryyttä. Vaikkei kellekään käynytkään mitään, en ymmärrä mitä hauskaa on kolhia toisen autoa koska ei pysty ajatella hetkeä pidemmälle.

    Ja vaikka korjauksen kuinka laittais vakuutukseen niin kyllä siinä omavastuuosuus on. Plus että auto saattaa olla korjauksessa kauan, osien tilaaminen voi kestää... Toivottavasti osui vain puskuriin.

    VastaaPoista
  20. Voi lapsi, onkohan sulla käsitystä miten paljon peltien oikominen ja maalaaminen maksaa?! Puhutaan vähintään useista satasista, usein reilustikin päälle tonnista. Fiksu nuorikin aikuinen osaisi tuossa tilanteessa pyytää anteeksi ja kysyä korvauskuvioista. Mut ei, pikku karkkimme imee tikkaria, pyörittelee lettejä sormen ympäri ja näyttää söpöltä, niin totta kai Miksulainen antaa anteeksi <3

    Pusss! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene kotias katkera yh-mamma :D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:DD.

      Poista
    2. Anonuumi 09:59,
      Toi sun keksimä mielikuva itestäni aiheutti hallitsemattoman huutonaurun :D Tikkari ja letit?!?!? Ei ihan vastaa todellisuutta, vaikka joskus kalanruotoletin saatankin hiuksiin väkertää..

      In your dreams, ihan oikeasti. Mä pyysin kyllä Mikolta anteeksi, mutten käyttänyt siihen tikkareita tai letitettyjä hiuksia.

      Poista
    3. Mutta et kysynyt miten korvaat? Fiksu ja kypsä ihminen olis kysynyt.

      Poista
    4. Se mielikuva olikin tarkoitettu kuvaamaan sun henkistä kypsyyttä :)

      Ja ei, mulla ei ole lapsia, maailman ihanin avomies kylläkin, joka rakastaa vain mua <3

      Poista
    5. Ano 09:59 varmasti tarkoittikin kaiken kirjaimellisesti otettavaksi. Ja koska et näemmä ymmärrä, että kieltä voi käyttää muuhunkin kuin tikkarin lipittelyyn, totean ensimmäisen lauseeni olleen sarkasmia.

      Kaikin puolin aika lapsellinen kuva sinusta syntyy. Vaikka auton penkkaan täräyttäminen olisi sinusta kuinka hauskaa tahansa, olisi mielestäni asiallista käytöstä edes ehdottaa korvauskulujen maksamista.

      Tähän loppuun vielä pieni pyyntö; vaikka oletkin oppinut uuden sanan "huutonauru", niin voisitko olla käyttämättä sitä seuraavassa postauksessasi. Tuota huutonaurua on vilissyt niin teksteissä kuin kommenttien vastauksissa niin paljon, että alkaa itseänikin naurattamaan. Taidankin tehdä sen, huutaen.

      Poista
    6. voitko sä "ää ää mul on avomies joka rakastaa vaan mua" jättää kommentoimatta tänne kaikkea paskaa termistä huutonauru ja sen käyttämisestä ym turhasta...... jos ei kiinnosta niin ÄLÄ LUE!

      Poista
  21. No tavara on tavaraa, mutta kyllä sitä miestä varmaan hieman korpeaa, jos autoon tuli naarmuja ja klommoja. Tollaseen kovaan hankeen kun täräyttää, niin noi muoviset puskurit ottaa aika herkästi osumaa eikä niiden uusiminen ole ihan halvimmasta päästä.

    Vakuutushan ei korvaa, jos ajelee jäätiellä hankeen, et joku toinen stoori pitää keksiä...mut sen varmaan Miksu tietääkin.

    VastaaPoista
  22. jäärata löytyy opa minun kotikunnastani, pieni muuttotappiokunta p-karjalassa.. et ei harvinaista :-)

    VastaaPoista
  23. Ja mitenkähän auton airbagit ei lauennu, kun mentiin penkkaan ja kovaa? Luulisi tämän "varakkaan Mikon" ajelevan jollain muulla kuin vanhalla Corollalla. Busted! :D

    VastaaPoista
  24. Heippa Candy ja kommentoijat!
    Oon lukenu tän blogin + valtaosan kommenteista muutamassa päivässä, ja en voi kun hämmästellä kuinka valtaosa kommentoijista on sitä mieltä, että tämän kolmiodraaman ainut syyllinen on Candy, ja häntä voi vapaasti haukkua, säälitellä, huoritella jne. Candy on kuulkaas vapaa nainen ja näin ollen mun nähdäkseni vapaa tekemään mitä haluaa, kenen kanssa haluaa, ja myös purkamaan tuntojaan omassa blogissaan. Jos joillekin (ilmeisesti itse huonossa suhteessa oleville) blogi on "liikaa" niin mitäs luette?!?
    Mitäpä luulette jos tämän blogin kirjoittaja olisikin mies, joka on suhteessa varattuun naiseen? Olalletaputtelijoita ja kehujia kuulkaa riittäisi! Juuri tästä syystä miehet edelleen pärjäävät tässä maailmassa paremmin - koska ovat aina valmiita kehumaan ja kannustamaan tosiaan, toisin kuin me naiset, aina toistemme kurkussa ):
    Tarinan ainut roistohan on Mikko. Mikko on naimisissa ja isä. Mikolla on suhde, Mikko pettää, valehtelee, ja Candy pistää kyllä sutkin aika kurjaan asemaan - sun ihan parhaimmat vuodet menee nyt noin isoa salaisuutta kantaen.
    Sulle Candy toivon kaikkea hyvää, olkoon se sitten tulevaisuudessa Mikon tai jonkun muun kanssa (: Pelkäämpä vaan (kuten jo itsekin ounastelit) että jännitys ja salailu saattavat olla rakkauttakin kantavampi voima tässä teidän suhteessa, ja mahdollinen tuleva arki aikamoinen antikliimaksi joka saattaa ajaa jomman kumman sitten etsimään samaa jännitystä jostain muualta jonkun muun kanssa...
    Lisäksi mun täytynee puolustaa myös tarinan "toista" naista eli vaimoa. Kuulostaa joo aika kamalalta tapaukselta mutta parisuhteessa on aina kaksi osapuolta ja mikään ei koskaan ole vain ja ainoastaan sen toisen syytä. Ja vaimosta sulla ja meillä lukijoilla on vaan Mikon antama kuva, joka saattaa olla hyvinkin todellisuudesta poikkeava ellei jopa ihan valheellinen. Mitäpä jos pyytäisit että Mikko ottaa vähän videota kotoaan? Ihan avoimesti tai salaa, se kertoisi paljon enemmän kuin Mikon sanat.
    Mikolle sen sijaan toivon kaikkea paskaa, toivottavasti sika menettää sekä vaimonsa että lapsensa ja lopulta myös sut Candy. Ei ansaitse ketään teistä!
    Näin sanottuani jään mielenkiinnolla seuraamaan mitä tapahtuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Jos Candy todella olisi vastuussa tästä, niin eihän maailmassa yksinkertaisesti voisi selvitä; kuvitelkaa hetki. Jos Candy on vastuussa pettämisestä vaikkei ole kenenkään kanssa mitään sopinut, niin silloinhan lähes tulkoon kaikki teot voidaan vierittää ties kenen vastuulle.

      Kyse on siitä mitä kaksi ihmistä ovat solmineet, Candy ei ole kenenkään kolmannen kanssa, hän on vain Mikon kanssa. Mikko taas on vaimonsa kanssa ja omaa perheen. Mikko valitsee mitä tekee, on Mikosta kiinni mitä tapahtuu. En ole koskaan ymmärtänyt kun kolmatta osapuolta syytellään; aina voi tulla kiusauksia. RATKAISEVAA ON SE MITÄ VARATTU TEKEE, JOS VARATTU KIELTÄYTYY EI PETTÄMISTÄ KOSKAAN TAPAHDU.

      Se, että kolmas nainen, eli tässä tapauksessa Candy olisi syyllinen, on kovin lapsellinen näkökulma. Se osoittaa sen, ettei omaa kultaa voida koskaan syyttää pettämisestä, miehethän nyt ovat sellaisia hairahtavaisia ja halut vievät. Eihän niitä voi syyttää.. Kaikki on aina sen hirveän "huoran" syytä. Avatkaa ne silmät!

      Poista
    2. Candy ei ole vastuussa.
      Hän on kuitenkin osasyyllinen.
      Hän uskoo sokeasti kaikkeen mitä mies kertoo hänelle, ja haukkuu vaimoa, ja keksii selityksiä miksi heidän suhde on oikea ja ainutlaatuinen.
      Mikko on törkykasa, ja luulen että ihmisiä vituttaa Candyn asenne, ja se että hän ei suostu ottamaan niitä vaaleanpunaisia silmälasejaan pois.
      Tottakai jokainen haluaa uskoa että on rakastettu, ja ainutlaatuinen, ja parempi kuin muut!
      Mitä jos haukkujat yrittävät avata Candyn silmät?
      Huonolla tuloksella...

      Poista
    3. Kyllä se varattu on aina syyllinen :)
      Mutta osansa on myös sillä toisella naisella, jos tietää pelehtivänsä varatun kanssa.
      Joten pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja kantaa vastuunsa myös. Vastuuta Candylle tulee joka tapauksessa, vaikka ei oikea syyllinen olekaan.
      Jokainen ajattelee nämä asiat eritavalla.

      Voi olla, ettei Mikon vaimo Candya edes syyttele ollenkaan, ehkäpä pitää vain miestään sairaana ja Candya uhrina. Nimittäin aika varmasti jäävät kiinni, jos tämä on totta.

      Ensimmäiset virheet on jo tehty. Ja ne oli ne lapset.

      Että jospa avaisit myös sinäkin silmäsi ja ymmärtäisit, ettei kaikki ajattele samalla tavalla.

      Ja ps. johan tuo on vaimoke heittänyt jo kerran Mikon pihalle, eiköhän tuo tee sen uudestaankin jos pettäminen selviää. Tai ellei ole jo selvinnyt. Ja nyt Mikko ryömii takaisin. Ainakin kova on yritys.

      Poista
  25. Mua kyllä naurattaa nämä kommentit:-D "Täysin vastuutonta että sinut päästi ajamaan olet teini olet lapsi olet surkea Mikko on surkea mitä nyt aikoo sanoa vakuutusyhtiölle!!!!!" Mun tietääkseni aika moni on kokeillut autolla ajamista ilman korttia syrjäisessä paikassa. Ja hohhoijjaa nuo muut.

    VastaaPoista
  26. Haha, mä niin arvasin että heti kommentoijat tarttuu siihen, kuinka vastuutonta on antaa alaikäisen ajaa autoa. Seuraavaksi varmaan joku vinkuu siitä, miten rumaa ja loukkaavaa on haukkua mummoja ("oot paskempi kuski kun sokee mummo") ja että on lapsellista ajaa jäällä. Ajatella jos teille olisi jotain käynyt.

    Ei mulla muuta kuin että kommentit on parasta viihdettä. Ihme porukkaa. :D

    VastaaPoista
  27. Kyllähän täällä saa nauraa; sulle nimittäin.

    Huomaa myös sen kenen mielestä toimintanne on ihanaa ja tosi cooolii, ikähaitari on ehkä n. 13-17 -vuotiaat. "Siis kuulostaa khyl mielettömän ihkulle ja munki poiccis ois ihan down jos sen honda monkey menis ruttuun!!1 :D:D:D:D" Seriously?

    Tarina alkaa saamaan jo tosi hauskoja käänteitä, jopa siinä määrin että jätän kirjat lukematta ja keskityn nauramaan näille hassunhauskoille tapahtumille ja sinun epätoivoisille kommenteille joilla koitat niin aikuismaisesti puolustella tekemisiäsi ja "suhdettanne". Joku miettikin mikä tarve sinulla on saada huomiota ja hyväksyntää jutuillesi, samaa olen joskus pohtinut täälläkin. Tulee mieleen vähän Saana Parviaisen huomiohuoraaminen.

    Mutta kiva tarina hei.

    Tähän sellanen hymiö. Vaikkapa silmääiskevä.

    VastaaPoista
  28. Ilmeisesti sä et ole PK seudulta, koska täällä toi on talvisin jokapäiväistä ajaa sladis jäällä.

    VastaaPoista
  29. En tiiä minkä ikäsiä te urputtajat olette, mutta aivan täysin huumorintajuttomia ainakin!

    Itsekin olen ajanut autoa alaikäisenä, en missään julkisella tiellä vaan pikkuteillä ja jäällä myöskin.. ja se on hauskaa! Sitten kun autokortin ajaa ja täytyy olla vastuuntuntoinen liikenteessä on aivan eria asia, uskon että candykin sen tajuaa! Niin se ei tee kenestäkään LASTA jos haluaa pitää hauskaa välillä! Mikä teidän mielestä ei olisi älytöntä kun näköjään joka asiaan haukutte :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tajuan ton että ajaa alaikäisenä suljetulla alueella (koska ite oon ajanu 11-vuotiaasta asti autolla) ja se kokemus on hyvä aatellen autokoulua ja sitä kun pääsee ajaan yleisille teille, mutta se että menee ruttaamaan toisen auton ihan vaan koska "halus näyttää miten hurja ja cool kuski on" ja oikeesti tekee sillä autolla jotain semmosta MITÄ EI OSAA, on jo kaukana hauskasta, se on TYPERYYTTÄ. Turvallinen harjottelu voi olla myös hauskaa, ei tarvii heti polkee sitä kaasupoljinta pohjaan asti ja kattoo että missä vaiheessa se auto lähtee lapasesta. :)

      Poista
  30. Sä et Candy-parka taida nyt tosissasi ymmärtää, mihin sä olet pääsi työntänyt.

    a) ne lapset tulee vihaamaan sua
    b) vaimo saa selville tai arvaa joka tapauksessa että sinulla ja Mikolla on ollut pitkään suhde. Vaimot vain vaistoaa nämä asiat ja osaa laskea 1+1
    c) lisää raivaria tulee, kun vaimo tajuaa että olet käynyt myös heillä
    d( äitipuolena ei tosiaan ole helppoa
    f) et tajua mitään lapsiperheen elämästä
    g) koska olet noin epäkypsä, suhteenne tulee kestämään n. 2 vuotta ja sitten se on loppu.
    h) Mikko tekee äärimmäisen väärin lapsia kohtaan, ja lapset kyllä tajuaa vielä eron syyn. Sinusta ja lapsista ei tule ikinä ystäviä.
    i) tyhmät vielä näytitte sinut lapsille. Kyllä ne älyää, ja möläyttää jotain äidillensä
    j) tuhlaat elämäsi pettäjän kanssa. Kerran pettäjä, aina pettäjä. Pettäjä on heikkoitsetuntoinen mies, joka elää ihailusta ja lankeaa pettämiseen aina uudestaan. Oli nainen sitten uusi tai ei. Sekin on nähty.

    voi jos äitisi ja isäsi tietäisi, se voisi puhua sulle järkeä. No, kai sinun on tämäkin koulu käytävä, mutta voi niitä särkyneitä sydämiä.

    terv. yh, 3:n äiti, pettämisen takia eronnut. Kerronko sulle, millaista on, kun lapset joka ilta kyselee, miksi isi ei halua olla meidän kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerronko sulle, kuinka en ole koskaan vihannut isäni naisystävää, jonka kanssa isäni petti äitiäni ja jonka kanssa hän on nyt onnellisesti yhdessä? :) Ja kyllä, olemme ystäviä tämän kamalan hirvittävän toisen naisen kanssa. Äitini on sen verran rasittava ja tunnevammainen ihminen, etten ole koskaan pitänyt isäni tekoa mainittavan hirveänä. Olisin tehnyt samoin, lol.

      Poista
    2. Kerronko sulle, kuinka halasin ja lohdutin pikkuveljeäni joka parkui ja uhkaili hyppäävänsä parvekkeelta alas jos isä ei tuu takaisin kotiin?
      Kerronko sulle ihmisistä joiden omat suhteet kaatuu luottamuspulaan, koska se oma esikuva petti?

      Poista
    3. Tässä huomataan, ettei välttämättä ole kovin järkevää alkaa ennustamaan sitä miten Candy-Mikko-vaimo-lapset kuvio tulee menemään. Toiset vihaavat isää joka petti äitiä, toiset näkevät asian toisella tapaa. Tässä tapauksessa voi käydä kummin vain ja siltä väliltä.

      Poista
    4. Anonyymi 11:42; kerro toki, mutta minä viittasin omalla viestilläni sarkastisesti alkuperäisen viestin ah-niin-yksiselitteiseen totuuteen. Kuten ano 02:30 sanoi, ei lopputulosta voi ennustaa. Omassa tapauksessani ei ollut mitään traagista, kukaan ei halunnut hypätä parvekkeelta alas ja elämä jatkuu. Isälläni onnellisesti uuden naisen kanssa :)

      Poista
  31. Ei kyllä nyt oikeesti kuulosta kovinkaan aikuiselta touhulta. Sinun tai mikon puolesta. Hauskaa saa pitää, se on ihan ok, mutta mietipä nyt vähän: teini-ikäinen tyttö ja kolmekymppinen perheenisä riekkumassa auton kanssa jossain jäätiellä kuin keskenkasvuiset kakarat? Ihan totta, vaikea uskoa, että mikko sinulta mitään muuta kun hauskanpitoa haluaa. Kun oikea valinnan paikka tulee, voi se aikuinen nainen; vaimo ja lasten äiti ollakin se houkuttelevampi vaihtoehto...

    Mutta pidä sinä Candy ihmeessä hauskaa (niin kauan kun voit). Vaimon haukkuminen, laskelmointi, kieroilu yms on turhaa ja moraalitonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmh, no mun iskä on Mikkoa reilusti vanhempi ja se -perheenisä myös- tykkää käydä ajelemassa jääradalla ja muutenkin tykkää tuon tyylisistä toiminnoista.

      Vaikea on ehkä uskoa, mutta eipähän sun pakko uskoa olekaan. Kyllä me ollaan usein ihan rauhassa yhdessä, eikä vöyhötetä vaan kokoajan pitämässä hauskaa.

      Poista
    2. Harrastaako isäsi samalla muutakin kivaa itseään puolet nuoremman vieraan naisen kanssa? ;)

      ...isälläsihän olisi tähän täysi oikeus, eikö?

      Poista
    3. Tuskimpa harrastaa, mutta se olisi isäni päätös ja oikeus jos niin päättäisi tehdä. :)

      Poista
    4. ...ja näin ne vihkivalat ohitetaan argumentilla "mä saan tehdä mitä mä haluuuuun!!!11!"

      Poista
  32. Muokkaa niitä kuvia niin ettei niistä kukaan mitään tajua. Siihen asti pidän tätä blogia edelleenkin vakavasti feikkinä, ja joo tiedän sinua ei haittaa, ei tarvitse sanoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kävihän toi kyllä mielessä, mut aika mahdoton muokata kuva sellaseks, ettei siitä tunnista autoa ja Mikkoa (sekin on kuvissa mukana) ilman että se kuva menis ihan katselukelvottomaks törkykasaks muokkausten takia, eikä siitä sais yhtään mitään selkoa :D

      Poista
    2. Törkykasakin kelpaisi varmasti aika monelle täällä :D

      Poista
  33. Luin sun blogin alusta loppuun, ja ihan mahtavaa luettavaa! Ainut asia mikä alkoi ärsyttää on nuo negatiiviset kommentoijat, joista suurin osa on AIKUISIA. Siis kaikille perheellisille äideille jotka horottelette NETISSÄ teini-ikäistä tyttöä, alkakaapa punnita asioita. Vaikka itse en pettämisen puolesta liputa, tän blogin kirjoittaja on onnellinen! Salasuhde, voi ei! Ei ole varmasti ensimmäinen eikä viimeinen tässä maailmassa! Keskittäkääpä negatiivinen energianne johonkin oikeesti pahaan asiaan, löytyy varmasti paljon hirveämpiä asioita kun, ooh, rakastuneet ihmiset! Ja blogin kirjoittajalle tsemppiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kans usein mietin, minkälaisia ihmisiä omasta mielestään vastuuntuntoiset ja järkevät aikuiset on, kun tulevat mua haukkumaan ja nimittelemään.. Ei vaikuta mun mielestä järkevän aikuisen ihmisen toiminnalta, mutta eihän se aikuisuus ja vanhempi ikä automaattista järkevyyttä ja kypsyyttä tarkoita. :P

      Mutta kiitos tsemppauksestas! :)

      Poista
    2. Niin löytyy, paljon hirveämpiä. Kuten pettäminen! Tai se, miten Mikko suunnittelee luikertelevansa takaisin vaimon luo, voidakseen noin puolen vuoden sisään rikkoa kaikki lupauksensa ja murentaa vaimon itsetunnon, jopa mielenterveyden. Mikään syy, itsekäs tai epäitsekäs, ei oikeuta moista. Etenkään, kun Mikko tekee saman lapsilleen, lupaa muuttaa takaisin heidän luokseen, ihan vain voidakseen taas häipyä. Ellei, kuten luultavaa, kuseta myös Candya. Mutta minäkään en ymmärrä että täällä huoritellaan nuorta tyttöä, hädin tuskin lapsen kengistä päässyttä. Mautonta, etenkin, kun Candyn suurin vika tässä suhteessa on juuri tuo lapsellisuus, naivius ja teinityöttömäinen hullaantuminen. Aikuiselta tuo olisi naurettavaa, mutta Candy ei ole, eikä hänen edes kuuluisi olla, aikuinen.

      Poista
    3. "Mutta minäkään en ymmärrä että täällä huoritellaan nuorta tyttöä, hädin tuskin lapsen kengistä päässyttä. Mautonta, etenkin, kun Candyn suurin vika tässä suhteessa on juuri tuo lapsellisuus, naivius ja teinityöttömäinen hullaantuminen. Aikuiselta tuo olisi naurettavaa, mutta Candy ei ole, eikä hänen edes kuuluisi olla, aikuinen."

      Erittäin hyvin sanottu. Itsekään en todellakaan liputa pettämisen ja "kunhan sulla on kaikki hyvin" ajatusmaailman puolesta, mutta ei se oikeuta minua, aikuista ihmistä, haukkumaan ja tuomitsemaan.

      Poista
  34. Pakko nyt itekki pitkäst aikaa kertoo oma mielipiteeni ::D olen oikeesti ymmälläni miten vitun sinisilmäisiä nykyään ihmiset ovat.onko nykyään tommoset mikon teot sallittuja??pettäminen,lasten ns.hylkääminen,ihmistunteilla leikkiminen?ok mun mielest on iha ok jossai jääradal aikuisen valvonnan alla ajaa jääradal,mut onks sekää nyt vittu oikeesti muka hauskaa ku auto menee paskaks ja on oikeesti vaaratilanne?kyl tommoses niskat vois mennä.ja muutenki.jos mikko noin rauhallisesti auton paskaks menemisen ottaa ni tulee kyl mielee et osaako se olla oikeasti rationaalinen ja olla esim candylle sitten uskollinen ku hän vanhenee.

    Jokainenha meist elää elämänsä miten haluaa mut tiiän et jos kerran noin pitkää on pitäny salailla mikon vaimolta ja lapsilta tämä "aito rakkaussuhde" niin mun korviin se kuulostaa hyvin oudolt.kyl mä olisin heti vaatinu et ne eroais.lapset sopeutuu uutee tilanteesee paljon paremmin,myös lasten äiti. Miettikääs niitten lasten ilmeitä ku kuulee et isi petti äitiä vuosia.ku et isi ja äiti ei enää rakastanu toisiaan,eros,ja isi löys toisen josta tykkää?en tajua vaa tätä et miks vaimon ja lasten kustannuksella mikko leikkii.candy,en tarkoita pahaa mutten oikeasti ymmärrä miksei mikko voisi samantien erota vaimostaan ja voisitte aloittaa NORMAALIN parisuhteen josta saisit puhua.

    VastaaPoista
  35. Kuvista puheenollen, ihmettelen, miten sinulta tuntuu löytyvän lähes joka treffeiltänne "ihanii kuvii, mut harmi ku ei voi julkasta tai muokkaa tai silleen". Ottaen huomioon, että kyseessä on salasuhde ja ainakin toisella osapuolella suht paljon menetettävää asian paljastuessa, räpsit(te) ihmeen paljon todistusaineistoa hauskoista salatapaamisistanne. Uskon, että sinä niin tekisitkin, mutta luulisi pikkumikkoa hieman enemmän hiertävän. Liekö siis mitään kuvia olemassakaan (hei, ajoin auton penkkaan - oota etin kameran).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitko osoittaa, mistä muilta "treffeiltämme" me ollaan otettu kuvia ja mä olen niistä maininnut?

      Ja kyllä, mähän niitä kuvia muistoiksi räpsinkin milloin missäkin. En tiedä kuinka tavatonta se on, eikä kenelläkään ole tapana tutkia mun puhelinta ja kuvatiedostoja, joten mitäs ne kuvat siellä haittaa? :)

      En mä samalla sekunnilla kun se auto penkassa oli, alkanut kaivamaan puhelinta kuvan ottamista varten, vaan vähän myöhemmin kun mentiin ihmettelemään tilannetta.

      Poista
    2. No eihän se nyt ole tavatonta, että teini kuvailee vähän kaikkea, niin tuli tehtyä itsekin tuossa iässä!

      Poista
  36. Kerro enemmän siitä lehtijutusta!! :) siit verkkolehtijutusta jne onko sitä jo julkastu, ois tosi mielenkiintosta lukee ja ylipäätään tietää enemmän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerron heti kun tiedän itsekin enemmän ja kun ne on valmistuneet. :)

      Poista
  37. MIKSU ?! kärähtikö nyt nimi Mikael,Miikael tai joku tämäntapinen joista tuota lenpinimeä käytetään... Mikosta en ole itse ainakaan kenenkään juttelevan nimikkeellä Miksu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi herran jumala näitä ihmisten arvailuja... minulla on ystäviä, joiden lempinimistä ei vois ikinä päätellä oikeeta nimeä. Kyllä, Mikosta voi oikein hyvin käyttää lempinimeä Miksu, enkä näe siinä edes mitään yllättävää.

      Poista
  38. Hei Candy!
    Kirjoitan ensimmäistä kertaa blogiisi joten annathan armoa jos ei kaikki tässä mene putkeen :) En sinua enkä ketään muutakaan halua tuomita teidän suhteesta tms. Mutta itse peltorallia harrastaneena joka on siis todella mukavaa, toivoisin sinun kuitenkin ajattelevan myös toista puolta. En siis tiedä kuinka paljon teillä on ollut vauhtia ajaessa mutta mikäli vauhti on ollut edes 50-60 km/h olisi teille voinut käydä todella pahasti. Hienoa ettei käynyt, mutta halusin nostaa asian esille itse 2 kaverin menettäneenä tämmöisessä hauskan pidossa :(

    Teidän suhdetta kommentoidakseni voin sanoa itse vaimona,äitinä sekä äitipuolena että se kuka tässä tekee väärin on Mikko. Sinulla on tietenkin oma kauhasi sopassa mutta et sinä ole ihmisen vartija. Äitipuolen rooli ei ole todella mikään helppo enkä luule että näin uskotkaan mutta vaikka asiat olisi hoidettu ns.siististi on se tie ajoittain todella haastava. Itse olen myös hyvin nuori ja olen saanut monet itkut itkeä äitipuolen "roolin" vaikeuksien vuoksi. Kaikkea hyvää Teille!

    VastaaPoista
  39. Mikko-kullallasi taitaa olla mielenterveysongelmia, koska sekaantuu lapsiin.

    VastaaPoista
  40. Ei kannata välittää ilkeistä anonyymeista, jatka vaan kirjottamista! Tykkään blogistas :)

    VastaaPoista
  41. Ääh mä laitoin sulle jo eilen kommenttia mutta jostain syystä sitä ei ole julkaistu tai sitten mun netti sekoilee pahasti!

    Mut asiaan. Mä olen lukenut sun blogia jo pitkään ja en ole kommentoinut vielä kertaakaan. En ota kantaa sun ja Mikon suhteeseen, koska en juurikaan siitä mitään tiedä, enkä ees tiedä uskonko koko tätä tarinaa. Mutta ihmettelen suuresti sitä, miksi et voi kertoa millon sun ja Mikon suhde paljastuu sen vaimolle ja muille? Mitä se muka paljastaa jos kerrot onko suhde julkista viikon päästä vai vuoden päästä? Ja se mua kans ihmetyttää ettet kerro täällä blogissa sitä, mikä on syynä sille että Mikko ja sen vaimo ei voi mukamas jo nyt erota? Mitä sekin muka paljastaa, oli se sitten joku laina systeemi tai lapsiin liittvä juttu. Kuitenkin monet vaimot miettii varmasti jo nyt onko niiden mies tää Mikko kun oli juuri silloin pois kotoa kun te olitte jossain...

    Kiitos.

    VastaaPoista
  42. mä ehkä hajoon näille kommenteille.

    Onhan tuo ehkä hiukan vastuutonta antaa Candyn ajaa autoa, jos kerran tietää ajotaidot. Mut itseppä hän ne avaimet anto. Ja epäilen ettei Candy tahallaan autoa naarmuttanu.

    Mutta miettikääs nyt et jos Candy laitetaan mukaan korvauskuvioihin, koko Mikon perhehän menee sekaisin? Minusta Mikon ja vaimonsa ero täytyy tehdä hiukan hienotunteisemmin kuin viemällä joku vakuutus lappu kouraan. Vaikka eipähän tässä touhussa ole oikein hienotunteisuutta vaimoa ja lapsia kohtaan.

    Ja tiedän että autonkorjaus maksaa. Mutta työssä käyvällä miehellä tuskin on vaikeuksia korjauttaa naarmuja? Toki varmasti Mikkoa vituttaa maksaa ne. Mut elämä on !

    Nyt kyllä täällä tehdään kärpäsestä vähän turhan suuri härkänen :D

    VastaaPoista
  43. taas kliseistä paskaa

    VastaaPoista
  44. suljetulla alueella voi kyllä lain mukaan ajaa alaikäinen ja ihan ilman ajokorttia ja sellaisia suljettuja rata-alueitahan nämä jääradat yleensä ovat.

    VastaaPoista
  45. No tää ei tod liity tohon autoiluun, se ei kiinnosta yhtään. Mut pari juttua: Jokainen sukupolvi tekee keskimäärin saman virheen; huomataan se oman ikäinen poika/tyttö/mies/nainen "väärässä iässä." Jossain avautumisessaan Candy kirjoitteli vanhan miehen taitavuudesta seksiasioissa. No, olen itse paljon vanhempi kun tää Mikko ja oon saanu ihan kyllikseni "osaavista kypsistä miehistä." Kyllähän seksi niidenki kanssa on ihan jees, mutta siihenkin kyllästyy. Kyllästyy siis siihen, että molemmat tietää kupletin juonen. Ja siitä päästään tähän: Nuoret pojat (siis tottakai suojaikärajan ylittäneet, sellaset joihin ei oo ammatillista tms. ylemmyyssuhdetta ja itse ei oo naimisissa jne, eli kaikki on ok laillisesti) -- ni, siis nää nuoret pojat on herkkua. Siis poitsu, poju, poika jota kukaan ei ole vielä suudellut, hänen huuliaan kun kosketat ensimmäisenä naisena-------siis siinä on jotain ihan spesiaalia. Ja opettaa pojalle kuinka naista rakastellaan, sitä ei vaan voi kuvata kuinka mageeta se on. Tietysti pojat retkahtaa rakastumisen puolelle, mutta se on sen jutun hinta. Ja se pitää yrittää estää kaikin voimin.
    Ja miehiä (siis mun ikäsiä) viehättää nuorissa tytöissä samat asiat, korkkaamattomuus, nuoruuden suloisuus, se että heitä saa opettaa kuinka .....mmmmm.
    Joskus mä huokaan, miks sen pitää mennä näin. Mutta voi Candy, sä teet kyl palveluksen siinä et dissaat nuoria poikia kokemattomuutensa takia. Nuoret pojat ansaitsee kokeneita naisia, jotka osaa nauttia omasta vartalostaan ja osaavat antaa nautintoa aloitteleville pojille.
    Mut on tottakai viehättäviä teinipareja, ja ne ei todellakaa oo yliäklöjä, vaan tosi suloisia ekarakastuneita. Mutta puumia näköjään tarvitaan....<3 Eläkää nautinnolliseti, älkää pokailko varattuja älkääkä alaikäisiä. kyl sen oman moralitajun pitäs kertoo, mitä voi tehdä ja mitä ei. Kyl sitä aina joskus joutuu kieltäytyy ku joku on liian nuor tai asema ei oo sopiva.

    VastaaPoista
  46. Ei kannata ottaa asioita ihan näin vakavasti. Mikot ja perheet ja autot ovat kaikki tämän Candyn mielikuvitusta.
    Suomi on pieni maa.

    VastaaPoista
  47. Kuis sun lehtijuttus jakselee? En o ite nähny missää lehes mitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kuussa sen pitäis ilmestyä.. :) Ilmoittelen sitten lisää kun tiedän itsekin enemmän!

      Poista
    2. Miksi sinä mitää ilmoittaisit? Eikös sillon ois sama jo ihan sanoa lehden nimikin? Ei tajuu...

      Poista
  48. Tää ei liity mitenkään mihinkään, mutta kiinnostais tietää, että on Mikko mukana politiikassa?

    L

    VastaaPoista
  49. Millon sä täytät 18? Tämä ei sitten ole mitään sellaista, että yritän bustata sua vaan kiinnostaa, että milloin sitten olet täysi-ikäinen :) Mä en nyt muista tarkkaan ja voi olla että olen erehtynyt eli muistanut väärin tai sekoittanut johonkin toiseen (en jaksa tätä sun blogia uudestaankaan alkaa lukea), mut ootko sä käynyt jo baarissa? :D

    VastaaPoista
  50. Ihmiset lopettakaa tähän blogiin kommentoiminen, koska Candy hakee vaan niin huomiota. Pliis oikeesti, ymmärtäkää nyt ja lopettakaa kommentoiminen. Mitä vähemmän kommentteja sitä vähemmän huomioimista. Itse oon jo kommentoinnin tähän blogiin lopettanu, tätä kommenttia huomioimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, mutta ihan mielenkiinnosta kysyn että miks haluat, ettei tänne kukaan enää kommentoisi? Luuletko että lopettaisin sitten kirjoittelun?

      En mä mitään huomiota kaipaa -niinkuin sä tunnut kuvittelevan-, vaan avautumista ja tunteiden purkamista. Varsinkin asialliset ja mielenkiintoiset kommentit ja keskustelut on suurta plussaa, mutta ei mun kirjoittelu kommenttien loppumisen myötä loppuis. Ei mun ja Mikon suhde loppuis kommenttien loppumiseen. :D

      Mut en ymmärrä niitä joita tää mun blogi ja sen saama huomio ärsyttää ja ne tulee tänne kiukkuamaan. Eihän tänne pakko ole tulla itseään kiusaamaan jos tää on niin raivostuttava.

      Lopettakaa te tän huomioiminen. Helppoa ja kaikki voittaa?

      Poista
  51. Meinaatkos korvata Mikolles ton auton paskomisen? Tarkotan siis, että maksatko korjauskulut rahassa sille takaisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mielenkiinnosta kysyn, että miksi haluat tuon tietää?
      Eiköhän Mikko itse osaa, iso mies, pyytää rahaa, jos sellaista haluaa. Itsehän antoi sitä ajaa.

      Poista
    2. Miks se kiinnostaa teitä noin paljon? Me ollaan kyllä Mikon kanssa sovittu miten toi autohomma hoidetaan, mutta en nyt ihan käsitä miks se kiinnostaa teitä ulkopuolisia noin paljon..?

      Poista
    3. tottakai "te" ootte heti "sopinut" ku tääl aletaan tarpeeks kyselee. HOHHOH :D oot niin läpinäkyvä ja tätä on hauska seurata miten tää teijän juttu päättyy. (mitä ei oo olemassakaan) hohhoh.

      mun teoria on se oot demi.fi käyttäjä joka päätti tehdä jekun (meni päivä ku tästä mainostettiin) siellä ja kasvo hirveeks suosioks.. pakko keksii jotain lyhyemmil ja lyhyemmil tekstei.. se on mun mielipide :D

      parissa kuukaudes sun blogis kuivuu ja sit keksit päättömiä juttua et olis enemmän lukioita.. sen tietää jo siinä että et voi sulkee anonyymeilt kommenttiboksii vaan tarviit kommentteja niinkuin viime tekstissä sanoit.. ristiriitasta. et tarvii anonyymien mielipidettä mutta kuitenkin pidät blogia missä voi keskustella. hohhoh.

      ei muuta, en aio jäädä seuraamaan enempää vaikka kaikki tekstisi oon lukenu.

      Poista
    4. Mua ainakin kiinnostais (jos kiinnostaisi) ihan sillä, et se (korvaatko autoa itse rahassa vai maksaako mikko) antaa aika hyviä viitteitä siitä, millainen olet ja millainen teidän suhde on.

      Että oletko vastuuntuntoinen (aikuinen, niinkuin koitat väittää) vai kikatteletko itsesi teinin tapaan tilanteesta pois ja annat mikon maksaan. Jos mikko maksaa, niin sekin kertoo suhteestanne ja mikosta jotain... Tasavertaisessa suhteessa kumpikin varmasti ottaisi vastuuta, eikö?

      Poista
    5. No, sanompahan vaan että riittää että me ollaan Mikon kanssa tuo autoasia sovittu ja molemmat ollaan päädyttyyn tulokseen tyytyväisiä. :) Asia ei teille kuulu, en mä ole velvollinen kertomaan tänne kaikesta kaikkea, anteeksi nyt vain.

      Utelias saa olla, mutta kai jossain menee raja..?

      Poista
    6. "Utelias saa olla, mutta kai jossain menee raja..?"
      Ei. Eriasia saako uteluilleen vastauksia.

      Poista
    7. Kyllä mä voisin väittää, että jossain vaiheessa uteliaisuus voi mennä jo liiallisuuksiin ja saada sairaalloiset mittasuhteet.

      Poista
  52. Hei Candy, mietin tässä yhtä juttua ja toivottavasti vastaat. Kerroit tossa aiemmin niistä koulus tytöistä, jotka lueskeli sun blogia ja arvosteli sua. Entä sitten kun sun ja Mikon suhde tulee julki, perhe ja ystävät saa tietää? Ei varmaankaan jää huomiotta koulussas ym. se että alotat suhteet reippaasti vanhemman, perheellisen miehen kanssa. Jutut kyllä leviää, ja vaikka just nää kyseiset koulus tytöt (ja ties ketkä sun tuttavat jotka tätä blogia lukee) yhdistää kyllä sut tähän blogiin jotakin kautta. Miten luulet ihmisten sitten suhtautuvan suhun, kun tietää sun puhuneen blogissas yhtä sun toista, mm. sitä että oot toivonu Mikon vaimon ja lasten kuolemaa? Vakuuttelet koko ajan tunnistamises olevan mahdotonta - mikä on tällä hetkellä totta, sillä teidän suhdehan on vielä salassa - mutta ootko miettiny et sut yhdistetään Candyksi sitten kun teidän suhteesta tulee julkinen? Oot ite sanonut ja tekstistäkin sen huomaa, ettet oikeasti muuttele asioita täälä blogissa kovin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisitko vastata?

      Poista
    2. Haloo mikä nyt on vai oliko tämä muka asiaton kommentti :--D

      Poista
  53. Mä en oikeesti keksi yhtään syytä, miksi eroa pitäis pitkittää yhtään, jos haluaa erota. Ei esimerkiksi joku asuntolaina ole mikään kovin ihmeellinen syy. Jos myy asunnon ennen kuin on asunut siinä sen kolmeko vuotta se nyt on, menettää ehkä muutaman tuhat euroa. Ei mitään semmosta minkä takia kukaan venyttäis eroa, jos oikea rakas odottaa. Semmosilla ei ole siinä vaiheessa mitään väliä. Joku järkevä suunnittelu siinä vaiheessa, se ei vaan oikeasti sovi tuohon "hulluna rakkaudesta" -kuvioon.

    Aikuisen ihmisen aikuiselta kuulostavat syyt kuulostaa varmasti uskottavilta teini-ikäisen mielestä, mutta ei mitään oikeita syitä todellisuudessa ole. Jos haluaa mennä, niin silloin vaan menee. Jopa aikuiset osaavat repäistä kun siltä tuntuu. Selitykset on selityksiä. Mä kyllä luulen että sua vedätetään pahasti. Toivon että kerrot sitten totuuden mukaisesti miten kävi, (milloin lie sitten joku muutos tuleekaan), vaikka kävisi huonosti, eikä niin että blogi vaan katoaa, kun hommat ei menekkään niin kuin sulle kerrottiin. Jos joku vaikka oppis jotain. Ehkä olen väärässä, mutta ei tosiaan oikein hyvältä näytä nuo yhteen palaamiset vaimon kanssa, vaikka ois mikä se virallinen selitys. Eikä se niiden suhde myöskään aivan täysin platoninen todennäköisesti ole, jos yhteen palataan. Jos mieheltä ei saisi seksiä, niin eipä se takaisin todennäköisesti pääsis, vaimoillakin on tarpeita. No se ei varmaan ole sulle ongelma, jos tätä on jo yli vuoden jatkunut ja olet kiltisti odotellu sitä aina koti-iltojen jälkeenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai kotiin palaamiseen kuuluu sovintoseksi. Kuten on kuulunut riitoihinkin.

      Tiedän, että siinäkin suhteessa voi kusettaa kaikkia: ajatella ihanaa rakastajaansa seksin aikana, mutta siinähän se sitten tuleekin se pettämisen vanha viisaus, joka ainakin minun oli kantapään kautta todella opittava: viime kädessä pettäjä pettää ennen kaikkea itseään.

      Vie itseltään täydet hetket: kotona ei ole hyvä, rakastetun luona on aina väijymässä se arki ja totuus, ja lopulta sitten oikein missään ei ole hyvä. Kaikkialla kaihertaa joku.

      Ihan itselleen sen tilanteen on tehnyt, muita ei voi syyttää, mutta paljonkos se sitä totaalisen pahaa oloa poistaa, no ei, lisää.

      Poista
    2. Olen aivan totaalisen samaa mieltä. Ne on nämä niitä keinoja pitkittää sitä salasuhdetta ja antaa turhaa toivoa toiselle. Tosin ainahan se salarakas nämä uskoo ja kukaan ulkopuolinen ei tiedä mistään mitään..

      Poista
  54. Propsit Candylle, että jaksat noita typeriä kommentteja. Mulla meni hermot ensimmäisten kymmenen kohdalla.


    Niin joo, TE jotka haukutte Candyä kodinrikkojaksi yms. sellanen pieni totuus kuin: SITÄ MITÄ EI SAA OMALTA PUOLISOLTA, SITÄ LÄHTEE ETSIMÄÄN OMAN PARISUHTEEN ULKOPUOLELTA. Oli se sitten seksi, rakkaus, kunnioitus, hyvät naurut tai arvostus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, kuten alaikäiseltä pimperoa. juu.u.

      Poista
    2. Tämähän tietysti on ihan totta! Varsinainen kysymys kuuluukin: KUN SIELTÄ MUUALTA SAA KAIKKEA, MIKSI SINNE KOTIIN SITTEN TAKAISIN OLLAAN ÄNKEMÄSSÄ?

      Kenties siellä kuitenkin onkin jotain, mitä parisuhteen ulkopuolelta ei saa.

      Poista
    3. "SITÄ MITÄ EI SAA OMALTA PUOLISOLTA, SITÄ LÄHTEE ETSIMÄÄN OMAN PARISUHTEEN ULKOPUOLELTA. Oli se sitten seksi, rakkaus, kunnioitus, hyvät naurut tai arvostus."

      Ja sitä kaikkea myös kuuluu ansaita, ei voi vain vaatia ja lähteä muualta hakemaan jos ei irtoa kotona!
      Ikää sinulla on 15v!?

      Hankitaan lapsia, jatketaan omat harrastukset ja vaimo hoitaa lapset, ja valitetaan kun nainen ei jaksa huomioda miestä samalla tavalla kuin ennen?
      Lapset muuttavat suhteen!
      Siihen pitää vain kasvaa.
      Voi luopua jonkin verran omista jutuista ja olla vaimon tukena, niin irtoaisikin enemmän arvostusta, rakkautta ja seksiä kotona.

      MIKÄÄN ei oikeuta salakavaan, suunniteltuun petokseen!

      Poista
    4. Ja sekö oikeuttaa Mikkoliinin puuhat? :)

      Poista
    5. Mutta tuonkin asian voi hoitaa reilusti idiootti!!! Ensin lopetetaan se vanha suhde, sitten vasta etitään sitä uutta onnea.

      Poista
    6. Ensimmäinen anonyymi,
      kiitoksia. :)

      Toinen ano,
      Miksi te kuvittelette että meidän suhteessa on kysymys pelkästään seksistä? Että se pyörii vain sen ympärillä, eikä Mikko musta muuta haluaisi?

      Poista
  55. Ymmärrän Mkon pahan mielen jos esim. 50000-60000 e maksanutta autoa naarmutetaan. Ajattele Candy itse jos joskus omistaisit jotakin oikeasti ja joku tuhoaisi sitä. Mutta toivottavasti Mikko rakkaudne hurmassaan antaa anteeksi ja maksaa itse. Sinullahna ei ole vielä mitään omaa omaisuutta.

    Kyllä Mikon pitää myös rehellisesti vakuutusviranomaisille kertoa kuka auton rikkoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo asia on hoidossa. Vahinkoja sattuu ja Mikko tietää, etten tahallani penkkaan ajanut. Mitään älyttömän suuria vahinkoja ei onneks syntynyt.

      Miksi ihmisiä ahdistaa Mikon auton kohtalo nyt näin paljon? :O Kyllä se kuntoon tulee!

      Poista
  56. hei, luin tosta Hotakaisen kolarista Rengossa. Airbagit oli lauennu heti. Ja tiedän että ne laukeaa helposti kun törmätään. Miten ihmeessä Mikon auton airbagit ei reagoineet penkkatörmäykseen?

    Sulla on näitä epäuskottavia juttuja liikaa. Taitaa olla satua koko blogi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikolla on niin vanha kärry,varmaan amis toyota,kun on noihin pikkupimuihinkin taipuvainen :D joten mitään airbageja ei luonnollisestikaan ole ;)

      Poista
    2. Kyllä siinä saa olla vauhtia aika lailla että ne airbagit aukeaa. Tuskinpa on Candy edes uskaltanut ajaa kun korkeintaan kakkosella.
      Siinä vauhdissa voi toki pientä lommoa tai naarmua tulla jos kovaa naarmuttavaa pintaa vasten vetää.

      Hotakaisen kolari tapahtui valtatiellä, vauhtia ainakin 80 km/h.

      Poista
    3. voi luoja tähänkin.

      Poista
    4. Ihan pakko kysyä, että missä vaiheessa olen sanonut, ettei airbagit lauenneet? Tai missä, ettei ne lauenneet? :) Airbageista en ole puhunut yhtään mitään.

      PS: Tiesittekö, että airbagit saa otettua pois päältä, jolloin ne ei laukea ollenkaan, vaikka törmäys olisi kuinka voimakas?
      En tiedä mistä tuo nyt mieleeni tuli, mutta kun täällä oletetaan että Mikolla olis joku vanha romu, jossa ei tyynyt ole lauenneet (en tuohon laukeemisasiaan sano mitään:D) kun niitä ei edes ole, mutta kai tiedätte että uusista kalliista autoista saa airbagit ohjelmoitua pois päältä? :)

      Poista
    5. Etumatkustajan airbag on useissa autoissa kytkettävissä pois päältä jotta etupenkille voidaan (vastoin suosituksia) asentaa lastenistuin jossa lapsi on selin menosuuntaan päin.
      Tätä ei pidä sekoittaa muihin kolariturvallisuuden kannalta tärkeisiin airbageihin. Uusista, vanhoista, kalliista, halvoista autoista ei airbageja saa täysin kytkettyä päältä.
      Muita ajoavustimia (joiden määrä auton tuoreuden ja hinnan mukana pääsääntöisesti kasvaa) sitävastoin usein voi pois kytkeä.

      Ei siinä, sulle ehdotettiin _jäätiellä_ ajamista, ja nyt täällä onkin heti vauhtia ja vaaratilanteita _jääradalta_. Jääradalla, kuten muillakaan radoilla, ei normaalit autojen kaskot vahinkoja korvaa.
      Todellisuudessa tuollaisen jälkeen olisi auton omistajalla hieman suurempikin hätä, mikäli oma auto siinä olisi kolhiintunut.

      Ja aikamoinen huoli siitä miten tilanteen selittäisi vaimolleen.

      Fiktio on siitä mukava kirjoitusmuoto, ettei faktojen kanssa ole ihan niin nuukaa..

      Poista
    6. Joku kirjoitti että airbagien laukeaminen vaatii kovan vauhdin. ei ole kyllä näinkään, ei tarvitse olla kovakaan vauhti kun ne voi laueta. Näen näitä autoja työssäni päivittäin

      Poista
    7. Ei tarvitse edes olla uusi ja kallis auto että sen saa pois päältä ;)

      Poista
    8. pakko sanoo tähän, ei oo tarkotus loukata, mutta kuinka idiootti kytkee autostaan airbagit pois? miksi ihmeessä joku vaarantaisi sillä tavalla henkensä? :oo

      Poista
    9. En tiedä, mutta sanoinpahan vaan että se on mahdollista. :)

      Poista
  57. Ajatteletko sä et Mikko pettää sua, jos on esim. sängyssä vaimonsa kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se voi pettää Candyä kun ei Mikko kenenkään Candyn ole vaan sen vaimon!

      Poista
    2. Mutta takuuvarmasti sun täytyy tietää ja tajuta,että onhan heillä,Mikolla ja vaimolla seksiä kotona.Aviopari,ja onhan Mikon vaimo seksuaalinen olento,ihminen.Luuletko,että vaimo käyttää dildoa,ja mikko sinua??Ja voin kertoa,kahdenkymmenen vuoden kokemuksella,että on meilläkin mieheni kanssa ollut huonoja hetkiä,mutta seksiä on aina ollut,ja sovintoseksi sitä parasta :)

      Poista
  58. Tekipä mieleni sanoa, että aika monella täällä tuntuu olevan aika mustavalkoinen kuva maailmasta. Yksiavioinen parisuhdekin on ihmiselle aika luonnoton normi, tullut kuvioihin vasta maatalouden (ja yksityisomaisuuden) aikoihin.

    Elämässä vain käy niin, että joskus se toinen ihminen on niin hankala, ettei elämää tämän kanssa voi jatkaa. Harvalle kuitenkaan sekään asia ja päätös tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Moni ihastuu ja jopa rakastuu toiseen ihmiseen, mutta on silti kiintynyt siihen kumppaniin, jonka kanssa elää. Ne on vaikeita ristiriitatilanteita.

    Naapurin rouvalle kävi juuri niin, myöhäisessä keski-iässä. Oma aviomies oli epäluuloinen ja pessimistinen murisija, jonka kanssa eläminen oli aika hankalaa. Niinpä rouvamme päätyi toisen miehen kanssa suhteeseen ja lopulta hän kypsyi siihen päätökseen, että vanhasta liitosta oli lähdettävä. Onhan siihen ex-kumppaniinsa ainakin joskus yleensä ollut rakastunut ja kun ihminen on vielä tottunut tietynlaiseen elämään, siitä voi olla vaikea luopua. Varsinkin kun lopussa näkee sitten ne hyvät puolet ja vaikka toinen olisi kuinka hirveä, niin tätä voi silti rakastaa ja sääliä.

    Minunkaan on vaikea kuvitella, miksi olisi jokin tuollainen "aikamääre" jolloin eron pitäisi tapahtua, mutta voihan niitä olla, tämän pohjalta on paha mennä julistamaan tuomioita. Candy on käsittääkseni antanut ymmärtää, että syy liittyy lapsiin.

    Kaikkea hyvää kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, hyvä että sanoit kuin mieles teki. :D Ihan oikeassa olet monessa kohtaa.

      Tiedätkö, että onko tämä naapurin rouva edelleen tän toisen miehen kanssa?

      Poista
  59. Ootko sä ikinä miettinyt, että miksi 30-vuotias haluaa liikkua alaikäisen kanssa?? Itse seurustelin 17-vuotiaana 28-vuotiaan miehen kanssa. Puol vuotta meni hyvin, sit aloin löytää sen koneelta kaikkien muijien kuvia ja lopuksi teinityttöjen alastonkuvia. Silloin alkoivat myös ehdottelut kimppakivasta yms yms, ja tajusin mitä se mies musta halus. Pakkasin kaikki kamani yks yö ja soitin kaverille että hakee mut pois. Laitoin myös miehestä rikosilmoituksen ja mies sai ansionsa mukaan.

    Te muut lukijatkin voisitte miettiä että pystyisittekö seurustella itseänne yli 10 vuotta vanhemman kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tiedä miksi sellaiset jatkuvasti vain ja ainoastaan alaikäisten kanssa liikkuvat 30-vuotiaat haluaa niin toimia, mutta Mikon kanssa nyt meillä vaan synkkaa niin hyvin ja rakastetaan toisiamme, niin siksi.

      Se rakastaa mua iästäni huolimatta, satun nyt vaan vielä ala-ikäinen.

      Harmi miten sulla kävi tuon vanhemman miehen kanssa, mutta en yhtään ihmettelis vaikka samanikäiset teinipojat tuota samaa harrastais - ja varmasti enemmän ne tuollaista tekeekin kuin tervejärkiset aikuiset miehet.

      Poista
    2. Oho, siis satun nyt vaan vielä OLEMAAN ala-ikäinen, tuo oleminen puuttui tuosta yhdestä lauseesta.

      Poista
    3. Ootko siis alle 16-v? Seksin suojaikäraja Suomessa on 16 ei 18, ei teidän lain mukaan tarvitse odottaa että olet täysi-ikäinen. Tekosyy? Voihan se tietenkin olla aika kova paikka tuoda nuori tyttöystävä ihan kaikkien tietoon, jopa niin kova ettei sitä koskaan tapahdu.

      Poista
  60. Itse en ymmärrä, miten kaikilla voi olla niin kova tarve selvittää Candyn henkilöllisyys. Uskoisin, että jos ja kun se selviää, suurin osa ihmisistä ei edes tunne tätä tyttöä eikä hänen tekemisillään ole mitään vaikutusta näiden anonyymien elämään. Lukuunottamatta tietenkin lähipiiriä. En missään nimessä hyväksy pettämistä ja valehtelua, mutta maailmassa tapahtuu muitakin asioita, joita en voi koskaan täysin hyväksyä. Candy avaa salasuhdettaan julkisessa blogissa, mutta tahtoo tehdä sen anonyyminä. Itsekin kirjoitan blogia anonyyminä, koska haluan antaa lukijoilla mahdollisuuden kurkistaa elämääni, mutten ole valmis tekemään sitä omilla kasvoillani - kuten ei Candykaan.

    http://paljastuksetkulissientakaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en tiedä... Enkä ymmärrä mitä järkeä mun henkilöllisyyttä on yrittää selvittää, varsinkaan kun vastaukseksi on tullut "mikon vaimon pitää saada tietää". Hmh, aijaa, täysin tuntemattomilta ihmisiltäkö?

      Ja miten Mikon tai vaimon henkilöllisyys mun henkilöllisyyden paljastumisen kautta tulis ilmi? Niin, ei mitenkään.

      Mutta huvinsa kullakin. Anonyymina aion pysyä ja jos joku lähtee hakkeroimaan, niin asia viedään pidemmälle.

      Poista
    2. Heh, mihinkähän ajattelit viedä? Ja minkähän pykälän nojalla?

      Poista
    3. hahahha :D ihanku sun viimeinen lausees ketää pelottais.

      Poista
  61. Aivan! turhaa selvittää candyn henkilöllisyyttä, hän "paljastaa" itsensä sitten vaimolle kun sen aika on :) (mikä on toivottavasti pian, koska haluan että voitte olla OIKEASTi yhessä mikon kanssa:))) kaikkea hyvää teille! Ja luulen että lapsetkin tykkäävät susta kun pääsevät tutustumaan :)

    VastaaPoista
  62. Kyllä se Mikko vielä löytää tän blogin... Jos jo joka kymmenes suomalainen on bongannu tän, nii miten pystyt olla noi rauhassa ja kertoilee tollasia juttuja tänne? En tajuu...

    VastaaPoista
  63. En oikein tiedä millasia ajatuksia tää blogi mussa herättää, mutta noille negatiivisten kommenttien kirjottajille (esim. tosta jääradalla autoilun vastuuttomuudesta ja pulkan lainaamisen lapsellisuudesta) mulla on vaan yks asia sanottavana: http://www.youtube.com/watch?v=Rsjgw_C97v4 !

    "Ei kannata pelätä tai jää hyvä elämä elämättä. Pidä silmäsi auki niin olet vapaa näkemään kaiken. Mielikuvituksen voima tekee meistä rajattomia.

    Toiset uskovat omistavansa jotain, jotkut paljonkin. Mutta maailma,se kuuluu elämänhaluisille. Ja tulevaisuus - se kuuluu niille, jotka uskovat unelmiensa kauneuteen. Eikä kauneudesta voi saada kyllikseen. Ahmi siis elämää, sillä siinä kohtuus on ehdottomasti liian vähän."

    VastaaPoista
  64. Hei! Eksyin jälleen lukemaan sun blogia ja mielettömän hienoa että jaksat tätä kirjoittaa. Mietin todella pitkään että minkälainen tyttö tällaisten ajatusten ja tapahtumien takana on. Ihan jokainen ei tällaiseen leikkiin lähtisi. Veitsenterällä tanssimista, joka loppupeleissä kääntyy jonkun suruksi ja tappioksi - olet se sitten sinä tai Mikon vaimo. Julmaa mutta kiehtovaa.. Vaikutat fiksulta ja kypsältä ikäiseksesi ja mä en lähde sua tuomitsemaan. Jokainen meistä tekee mitä tahtoo, unelmoi mistä tahtoo. Toivon vain että tiedät mitä teet. Ihan mielenkiinnosta, oletko miettinyt sitä (valitettavasti olemassaolevaa) vaihtoehtoa, että Mikko päättää unohtaa "hairahduksensa" ja palaa vaimonsa luo, naisen jota on luvannut rakastaa siihen asti, kunnes kuolema heidät erottaa?

    Tavallaan toivon että saatte toisenne sitten kun tilanne on suotuisa. Mutta säälin myös Mikon vaimoa ja lapsia. Toisaalta, ansaitseeko vaimoaan pettävä mies onnellisen perheen? Tuskinpa.

    VastaaPoista
  65. Oletko koskaan miettinyt, miksei Sinun lähes 700 "jäsenesi" joukossa ole yhtään miestä ? Etkö epäile että "huoraaminen" on niinku silleen "naisten juttu" ?

    VastaaPoista
  66. "All men are pigs
    Ei vitunvitunvittu!! Megaluokan suureen vitutukseen auttaa aina porukoiden viinakaappi. Hups, sori iskä ja sun kallisarvoiset viinakset333

    Mulla meni ilta Mikon kanssa siihen asti hyvin, ennenku alettiin riitelemään. Sen piti jäädä meille yöks, mut eipä sit jäänykkään.
    Tehtiin ruokaa, katottiin yks leffa, käytiin saunassa ja kierittiin alasti lumihangessa. Pelattiin trivial pursuitia ja Mikko yritti huijata mua siinä ja heitin sitä juustonaksulla naamaan. Ihan sama vaikka "Mikko" nyt mut ja ittensä tunnistaiskin, ei kiinnosta vittuakaan!!
    Ja tosiaan, ei meidän riita lähteny pelistä ja juustonaksista ´vaan ihan toisista jutuista.

    Hieno mies jätti mut nyt sit yksin himaan ku porukat on siellä jossain perseenreiässä. Mä tästä taidanki lähtee yhen kaverin luokse hengailee hyvään seuraan,iltahan on vielä vasta nuori :))

    Ihanat illanjatkot kaikille ja palaillaan....JOS palaillaan3

    PS: Pitäiskö ryhtyy lesboks? Onks ketään halukkaita?;))"

    Jaa-a... mistäköhän tässäkin oikeasti on riidelty, jos auton klommottaminen aiheuttaa vain pienen riidan jota saadaan sovittua heti =D

    EIkö netti olikin hauska?
    Tämä poistettu kirjoituksesi löytyy ihan googlettamalla.

    Milloin ajattelit myötnää että tämä blogi on feikki?
    KÄvijä/lukijamäärähän siihen lopahtaisi, mutta kyllä varmaan jotkut lukisi tätä ihan viihteenääkin vaikka ei mainostettaisi tositarinana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jumalauta :DDD

      Mistä sä ton kirjotuksen oikein kaivoit? Mä en tiedä pitäiskö tää sun kommentti nyt poistaa vai ei, mua hävettää ihan liikaa toi känniavautuminen....

      No, mä aion siinä vaiheessa sanoa tän olevan feikki, jos joku meinaa päästä mun jäljille ja saada mun henkilöllisyyden selville. :)
      Tää ihan oikeasti -valitettavasti...- on mun elämää, mutta eihän kenenkään tarvitse sitä uskoa.

      Mä en tätä lukijoille tai kävijämäärille kirjoita, vaan itselleni.
      Tosin jokainen voi uskoa tän olevan pelkkää satua ja lukea tätä sellasena jos haluaa, tai olla vaikka ollenkaan lukematta.
      Edelleenkään mua ei ihan kauheasti lukija ja kävijämäärät kiinnosta.

      Poista
  67. Toivon oikeesti niiin kovasti että se Mikko jättäisi jo vaan sen vaimonsa! Ikäerollanne ei minun mielestäni ole väliä, oma avomieheni on minua 10 vuotta vanhempi ja tapasimme kun minä olin vasta 16. Erona tosin oli sellainen aika huomattava juttu, että kumpikaan meistä ei tuolloin seurustellut, saatikka ollut naimisissa ja perheellinen. Tulee jotenkin paha olo ettei sinua tunnu haittaavan kovinkaan pahasti se että Mikko on varattu, kaiken lisäksi hänellä on vielä lapsia vaimonsa kanssa.
    Jos joskus rupeatte ns. virallisesti seurustelemaan niin ihmettelen jos pystyt luottamaan mieheen joka on noin taidokkaasti pitänyt salasuhdetta pystyssä noin kauan. Ja jos sanot että Mikko ei pettäisi sinua koska rakastatte toisianne, niin varmaan tajuat että onhan Mikko joskus rakastanut vaimoaankin kun tämän kanssa on naimisiinkin mennyt ja kuinkas heille kävikään....

    VastaaPoista
  68. Sain juuri eilen tietää, on ystävä eronnut joulukuussa, toisen naisen takia. Mies ei ole kertaakaan tavannut 5 v. lastaan, luihuaa vain sen uuden 10 vuotta nuoremman eukkonsa kanssa.

    En vain jaksa uskoa, etteikö lapsiin tässä asiassa sattuisi ja lujaa. Olen niin monta kertaa nähnyt sen lähipiirissä. Harvemmin erot menee niin, että lapset ei kärsi, ja yleensä ne on niitä eroja, joissa isässä on ollut väkivaltaisuutta tai alkoholismia.

    terv. 3:n yh, tuolla aikaisemmmin ennustanut, elämän kyynistämä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ystäväsi ja lapsen puolesta, mutta tuo miehen toiminta on jo aika radikaalia ja käsittämätöntä.

      Mikko ei IKINÄ hylkää lapsiaan, tapahtui mitä tapahtui. Yritetään kyllä parhaamme mukaan toimia niin, ettei lapset tulisi kärsimään. Koskaan ei voi sanoa ei koskaan, että en voi tietää miten tulee käymään ja miten lapset tulevat pidemmän päälle voimaan ja reagoimaan, mutta parhaamme tullaan yrittämään, että niillä olisi kaikki hyvin.

      Enkä mä aio ottaa moraalista vastuuta tai syyllisyyttä niskoilleni siitä, että lasten vanhemmat eroavat - olisivat ne ennemmin tai myöhemmin ilman muakin eronneet, sen verran kauheaksi vaimo on muuttunut ja niiden suhde kuivunut. Ja parempi vaan niin, että tulevat eroamaan, luulen että kaikille tulee olemaan parempi elämä niin.

      Poista
  69. Ahahhahhahahhahahhahah...nauroin perseeni irti kun huomasin miten paljon pelkäät hakkerointia :D
    Ja että oikein pidemmälle viedään asia jos niikseen tulee. Ja sulla ei ole mitään salattavaa? Sry Candy, mut oot vankina omassa valheessas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla mitään rikollista salattavaa ole, jos siitä liikkeelle lähdetään. Salasuhde ei ole rikollista, enkä mä ole sakkolihaa ja poliiseilla on vaitiolovelvollisuus. :)

      Että ihan kaikille tiedoksi vaan, että asia tullaan viemään eteenpäin, jos mua häiriköidään tai mun konetta hakkeroidaan. Mulla on oikeuteni siinä missä kaikilla muillakin netin käyttäjillä.

      Poista
    2. Selvitä pari ennakkotapasuta hakkeroinnista tällaisessa mittakaavassa ;)
      Koska et ole pankki, kela tai massayritys, ketään syyttäjää ei kiinnosta. Hakkeria saattaa kiinnostaa ja hakkerit tietää ettei niitä niin vaan saa satimeen.

      Poista
  70. kaikella hyvällä, mutta et oo näköjää koskaan saanu orgasmia jos tollasta musaa kuunntelemalla pitäs saada musaorkkuja.no, joillai se ottaa aikansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuasioista on turha lähteä kinastelemaan. :) Muhun toi musiikki uppoaa ja kiitos kysymästä, ihan oikeitakin orgasmeja oon saanu useasti.

      Poista
  71. "CandyJan 10, 2012 08:04 AM

    "Sä et ikinä pystyis sanoon ihmiselle kasvoista kasvoihin, että tää blogi on totta...ethän ?"

    - No en tietenkään. Miks mä haluaisin että kaikki alkais pitämään mua perheenrikkoja lutkana oikeassakin elämässä? Täällä netissä sen vielä kestän, mutta oikeassa elämässäni en todellakaan halua sellaista mainetta.

    Mä kieltäisin olevani tän blogin pitäjä viimeiseen asti ja sitten jos kävis ilmi että se todellisuudessa olenkin, sanoisin että keksin koko jutun päästäni ja pitäisin Mikon kanssa sitten kyllä TODELLA matalaa profiilia hyvän tovin."

    Hmm... sähän oot just perheenrikkoja? Pilaat tossa 'mikon' ja sen vaimon & lasten elämän..tai oikeestaan oot jo pilannu ainakin sen vaimon ja lasten elämät. Kannattaakin kertoo tossa et mitä teet, jos ja KUN käy ilmi kuka todellisuudessa oot. Sun elämäs tulee oleen paljastumisen jälkeen ihan täyttä helvettiä. Ja vaikka kuinka yrität olla ovela ja muuntelet asioita mitä tänne kirjotat, niistä pystyy silti selvittään tiettyjä asioita pienellä pohdinnalla. Et pysty kertoo tästä blogista edes sun äidilles, vaikka sanot että se on muka tärkein ihminen maailmassa. Saati mikolle. Voi luoja oikeesti. Oot todella säälittävä.
    Vielä sanon tohon, kun sanoit että " Anonyymina aion pysyä ja jos jokus lähtee hakkeromaan, niin asia viedään pidemmälle". Milläs keinolla aattelit asiaa pidemmälle viedä? Siitä pitäis tehä rikosilmotus, johon tarvitaan sun nimi ja muut henkilötiedot. Se rikosilmotuksen toinen osapuoli sitten sais ne ajan mittaan tietää. Tuut paljastumaan todella pian. Ainakin toivon niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinno, sääliä mä en kaipaa, mutta kyllä mä säälisin samalaisessa tilanteessa olevaa ihmistä, varsinkin ku ite tiedän miten vaikeeta ja raskasta tää kaikki on.
      Säälisin sitä, miten koville se ihminen on joutunut ja miten koville tulee joutumaan jos tulee saamaan kaikkien ihmisten vihat ja tuominnat niskaansa.

      Hakkerointi on rikos ja siitä aion rikosilmoituksen tehdä. Mulla on oikeuteni pysyä anonyymina, enkä ymmärrä mikä hinku tuntemattomilla on sitä oikeutta päästä rikkomaan.
      Myös mun henkilötietojen levittely on siinä vaiheessa rikos, jos joku menee hakkeroimaan, teen siitä rikosilmoituksen ja asia menee eteenpäin.

      Mutta onnea sille, joka on niin nolife että on valmis ottamaan riskin itse joutua ongelmiin yhden blogin takia. Kukin tyylillään.

      Poista
    2. Tätä blogia kirjoittamalla olet itse hyvin lähellä noiden kyseisten viittaamiesi pykälien rikkomista. Rikosnimike on yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen. Kyllä, tällä hetkellä et ole maininnut mitään nimiä, mutta jos sinun ja "Mikon" suhteesta tulee suunnittelemallanne tavalla julkinen, on näillä seurausmäärillä hyvin todennäköistä, että tämä blogi yhdistetään oikeisiin henkilöihin. Se, että olet käsitellyt vaimon yksityiselämän piiriin kuuluvia arkaluonteisia asioita, kuten perheväkivaltaa, kymmenientuhansien silmäparien edessä, täyttää julkisen levittämisen, ja tapaa, jolla olet sen tehnyt (pitkän ajan kuluessa lukijoista tietoisena, ison paljastumisen riskin ottaen siinä vaiheessa, kun suhde on julkinen) on aika vaikea tulkita enää tässä vaiheessa tuottamukselliseksi. Se, että itse sanot halunneesi olla anonyymi, ei välttämättä auta oikeudessa, kun otat näin ison riskin tietoisesti toisen kustannuksella. Rikoksesta tuomitaan sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

      Et vaikuta kovin halukkaalta ottamaan vastaan neuvoja, mutta annan yhden silti, tavoistani poiketen ilmaiseksi. Hävitä tämä blogi heti.

      Poista
    3. Sanoit itse jossain postauksessasi, että et ymmärrä, miksi kukaan säälisi sua...

      Poista
    4. Rikoksesta tuleee niin pieni tuomio, ettei syyttäjä syytä. Että ainut häviäjä olet sinä, pikku-Nanna Naminen. Tulet paljastumaan.Pian.Olet kaikkien huulilla. Lehdissä, netissä. Kaikkien huulilla. Moni sut tunteva lukee blogiasi. Joku pian keksii sinut. Sitten vaan huhut liikkeelle ja pian kuuleekin jo Mikon vaimo ja Mikko. .

      Poista
  72. "Enkä mä aio ottaa moraalista vastuuta tai syyllisyyttä niskoilleni siitä, että lasten vanhemmat eroavat - olisivat ne ennemmin tai myöhemmin ilman muakin eronneet, sen verran kauheaksi vaimo on muuttunut ja niiden suhde kuivunut. Ja parempi vaan niin, että tulevat eroamaan, luulen että kaikille tulee olemaan parempi elämä niin."

    Sinähän tiedät vain mitä Mikko sinulle sanoo, ja Mikko on todistetusti taitava valehtelija..
    Parempi että tulevat eroamaan, mutta silti onkamalaa että Mikon vaimo heitti sen ulos jo?
    Vaimo muuttunut.. Siis senkö jälkeen kun on kyllästynyt miehensä menoihin/epäilee että mies pettää?

    VastaaPoista
  73. Ei oikeesti, kuka täysipäinen kirjoittaa orgasmeistaan netissä? Vastaus: Candy. Ja ei kukaan kysyny sulta siitä mitää. (kiitos kysymästä, jos jotain siis kysytää)
    Kannnattaa hävittää tää blogi heti, oon samaa mieltä yhden kommentoijan kans.
    Ja ketä nää "jäsenet" on, en oo jaksanu perehtyä. mut olkoon. menee lehteilyperiaatteell tää lukeminen. mut siis känniavautumiset, orkkuavautumiset.....yök mikä myötähäpeän tunne. Ei siis sillee pahalla.

    VastaaPoista

HUOM!!

Ennenkuin tulette ulisemaan, etten ole julkaissut kommenttiasi - paina tämän tekstin yläpuolella olevasta "Lataa lisää"-painikkeesta. Paina siitä niin monta kertaa, kunnes sitä ei tule enää näkyviin - ja TADAA! Kaikki kommentit ovat ladattu näkyviin. Yli kahdensadan kommentin ylittyessä, kaikki kommentit eivät näy automaattisesti kommenttiosiossa ilman niiden erillistä lataamista tuosta painikkeesta.

Jos taas teit edellämainitun, etkä vieläkään löydä kommenttiasi kommenttiosiosta - no, et tule sitä löytämäänkään, sillä turhaa roskapuhetta ja törkyä en julkaisekaan. :)

Uliuli <3