sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Yök

Pää lyö ihan tyhjää. On epätodellinen olo. Oksettaa, tärisyttää, itkettää. Voiko tää olla totta? Voisinko herätä aamulla ja tajuta et tää on vaan vitun paha painajainen, eikä todellisuutta? Miks tän on pitäny tapahtua?
Ja miten tää voi olla edes mahdollista - ei kaiken järjen mukaan pitäis olla?! Mitä mun pitää tehdä?!!! Mitä Mikko tulee sanomaan? En halua tätä, EI EIEI EI EI EEEIIIII!!!!!!!!! MÄ HAJOAN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Oon raskaana. Hyi, mä kuolen. 

Mä en todellakaan halua tätä. Oksettaa ajatuskin siitä, et mun sisällä on ihmisenalku. :( Tää on kamalaaaa!

Oon ihan sekasin vieläkin, en jaksa/pysty kirjottamaan enempää. Pää lyö tyhjää ja samalla käy silti ihan ylikierroksilla. Onks tää totta, tapahtuks mulle oikeesti näin?

maanantai 12. marraskuuta 2012

Sä olet mun eikä toiset voi sua repii itselleen

Ahdistus.

Mikko on ollu ihan viime aikoina outo. En tiedä onks sen tuleva ero alkanu nyt ajankohdan ollessa ihan ovella, tuntumaan konkreettisemalta. Ennen se tuntu vielä niin kaukaiselta asialta, jota ei vielä sillon tarvinnut murehtia ja stressata.

Nyt se on viime aikoina alkanu puhumaan siitä tosi ahdistuneeseen ja haikeeseenkin sävyyn. En oleta tai toivo, että se tulee olemaan helppo asia, josta selviää tosta noin vaan, tyyliin hymyissä suin, mutta..pelkään, että Mikko on alkanut tulemaan katumapäälle tai että se yrittäis lykätä asiaa pidemmälle tulevaisuuteen.

Ei mua haittaa tai pelota sen puheet siitä, kuinka se on huolissaan lapsiensa suhtautumisesta, mut sen vaimon selviytymislässytykset alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään. Se on aikuinen ihminen! Kaikilla on omat sietokykynsä ja kriiseistä selviytymiskeinonsa, mutta ei kenenkään elämä voi päättyä yhteen eroon. Vastoinkäymiset ja murheet kuuluu elämään, eikä kenenkään kuulu jäädä huonoon suhteeseen, jossa ei voi hyvin, vain toisen osapuolen selviytymiskyvyn kyseenalaistamisen takia.

Mä en tiedä, miten mun pitäis suhtautua tähän kaikkeen.. En tietenkään voi täysin ymmärtää Mikon fiiliksiä ja läpikäymiä tunteita tän asian kanssa, mutta en jaksais olla kokoajan niistä kuulemassakaan.
Tottakai se ihminen, jolle se tästä ajatuksiaan purkaa, olen mä, mutta ne saa vaan mut ja mun aseman sen elämässä tuntumaan epävarmalta ja uhatulta. :/

Kai tää on sit vaan normaalia, kuuluu eroprosessiin ja mun on kestettävä. Tuntuu vaan niin pahalta kuulla Mikon katumuksen sävyttämää vuodatusta tulevasta erosta ja lapsien ja vaimon voinnin huolehtimisesta.

Mulla on taas niin paljon stressiä ja murehdittavaa, et kroppa alkaa oireilemaan. En oo vieläkään tervehtyny! Voitteko kuvitella?
Pitäis varmaan ottaa pikku hermoloma IHAN KAIKESTA, tyhjentää mieli kaikesta stressaavasta ja antaa itelleen rauhassa aikaa parantua niin henkisesti ku fyysisestikin. :)