torstai 9. helmikuuta 2012

Vanhojen muistelua.

Edelleen kärsin taudin kourissa, joka taas mahdollistaa pitkään valvomisen ja yöpostailujen tekemisen. Oon nukkunu pieniä pätkiä pitkin päivää ja iltaa, ja uskaltauduin käymään kaverin ja koiran kanssa lenkillä, vaikka iskä oli sitä mieltä ettei siinä oo vielä puolikuntoisena mitään järkeä.
En oo ihan varma oliks se virhe, kun pakkaslukemat taas uhkaavasti on noussu jo turhan kylmäks.. En vaan jaksanu nyhjätä kotona, oli pakko päästä käymään jossain ja nähdä joku kaveri, vaikkakin sitten sen keuhkokuumeen uhalla.

No, selvisin lenkistä ja kotiuduin posket punasena ja yläpään karvoitus valkaistuna. Ei hitto toi kuulosti häröltä, tarkotin siis lähinnä ripsiä ja hiuksia, jotka pakkanen jäädytti ihan valkoisiks. :D

Talvi olis mun lempivuoden aika, jos ei olis niin helkkarin kylmä!


Mulle tuli tossa äsken youtubea selailemalla tämä  biisi vastaan, joka toi  vanhoja muistoja mieleen.
Me oltiin tapailtu Mikon kanssa jo jonkin aikaa, ja olin jo ihan rakastunut siihen, muttei oltu puhuttu siinä vaiheessa vielä mitään siitä, että halutaan olla tulevaisuudessa kunnolla yhdessä. Mikko ei siis siinä vaiheessa ollut vielä kertonut, että aikoo jättää vaimonsa yms, oltiin tuolloin muuten vaan yhdessä ilman vakavia puheita.

Yks päivä sit Mikolla oli ollu raskas päivä ja se oli todella huonolla tuulella. Ei oltu nähty vähään aikaan ja pisteltiin toisillemme viestiä. Ehdotin näkemistä ja sain vastaukseks jotain epämääräistä. Kysyin mikä on, ja Mikko kerto et sitä ahdistaa salailla ja valehdella, että pitäiskö meidän lopettaa tää touhu, että sen pää hajoaa.

Muistan et menin ihan paniikkiin kun sain ton viestin, tuijotin vaan kännykän luuria helvetin kauan ja mun kädet täris ja tuntu et sydän hakkaa ittensä rinnasta läpi. Muistan niin hyvin sen raastavan tunteen, kun ajattelin et oon just menettämässä ihmisen, jonka kanssa mun on niin hyvä olla.
Kävin siinä muutamassa minuutissa vihan, surun ja epätoivon tunteet läpi, enkä mä oikeesti ees tiennyt mitä vastatata Mikolle. Tunsin vaan oloni niin mitättömäks ja hyödyttömäks idiootiks, jota oltiin just jättämässä, ja joka ei osannu vastata mitään järkevää takas.

Eka kirjotin jonkun armottoman pitkän itkuvirren, jossa anelin ettei Mikko jättäis mua, et en muka pärjäis ilman sitä ja plaaplaa. Luin pari kertaa sen viestin läpi ja tajusin, kuinka säälittävältä oikeesti sen perusteella kuulostin, enkä mä halunnut antaa itestäni naurettavaa roikkujan kuvaa, vaikka se mä kyllä todellisuudessa olinkin.

Siinä mä sit makasin sängyllä ja mietin, miten saan Mikon pidettyä itelläni. Mä mietin pääni puhki järkevintä tapaa toimia, etten aja sitä pois mun luota, koska mä olin huumaantunut siitä niin paljon. Se oli opettanut ja näyttänyt mulle paljon uusia asioita ja juttuja jo siinä pienessä ajassa mitä oltiin tuolloin tapailtu.
Mä olin oikeesti mennyt sekasin sen karismasta ja yllätyksellisyydestä, jotka mua edelleenkin vielä tänä päivänä kiehtoo siinä miehessä.

Ja miten Jukka Pojan biisi liittyy tähän muisteloon..no, se pelasti meidät :D Tai ainakin mä uskon niin.
Kuuntelin siinä makoillessa samalla radiota ja toi biisi alko soimaan. Mä jäin kuuntelee kunnolla niitä sanoja, vaikka olin ton kappaleen ennenkin kuullu.

Mitäs mä kekseliäänä ja tarmokkaana tyttönä sitten keksin? Mä pistin Mikolle viestin, jossa pyysin sitä kuuntelemaan ton biisin. Se vastas reilun puolen tunnin päästä ja pyys anteeks sekoiluaan ja me nähtiin sit myöhemmin samana iltana.


Toi oli nyt ehkä ihan tyhmä vanha muisto, mut se vaan tuli yhtäkkiä yön pimeinä tunteina mieleen. Eikai ketään edes kiinnosta vanhojen muistelu, mutta teki vaan mieli kirjoittaa tuo ylös. Se oli yks niistä hetkistä, jotka havahdutti mut tajuamaan, että en halua olla ilman Mikkoa.

Sain joskus kahentoista jälkeen Mikolta ihanan hyvänyön-viestin, johon se oli kirjottanu "Hyvää yötä kulta, eikai mikään paina? Haluan olla sinun nyt ja aina"
Fiksuimmat ehkä hoksaa mistä tuo viesti tulee.. :) Vinkkinä voin kertoa, että Mikko-höpö on ammentanut ton viestinsä musiikkimakunsa kautta.
On se vaan ihana <3


Mä haluun antaa mielihyvää, iloa ja nautintoa,
En aio sua omistaa, vaan elämääsi somistaa,
Niinkuin enkelit tekee
Mä haluun antaa mielihyvää, lisää lempee sun päiviin
Anna mun nostaa sut pilviin, sillä enkelit tekee niin.

Elämä ei oo kellään helppoo, päivästä toiseen asiain hoitoo,
Kuka sua hoitaa kun sitä tarvitset,
Kuka hieroo pois päivän rasitukset?
Kuka täyttää sut lämmöllä,
Kuka sulkee hyväilyyn hellään?
Anna mun olla se, anna mun näyttää,
Voin kaikki sun toiveesi täyttää.

Aamuvarhaisesta iltamyöhään
Kumpikin meistä tekee työtään,
Vaan kun pimeä laskeutuu,
Se tuntuu tuovan yksinäisyyden myötään.
Mut jos sallit mun tulla sun elämään,
Ei kumpikaan meistä kuole ikävään,
Beibe, mä rakastan sua pitkään,
Eikä sulta enää puutu, ei puutu –

Mielihyvää, iloa ja nautintoa...

226 kommenttia:

  1. Paljastit taas hyvin lisää. Eihän teillä pitänyt sillon vielä edes olla mitään kun toi biisi on tullut.

    Ps. lueskelin sun kommentteja ja sun ihan ensimmäinen kommenttivastaus menee näin:

    en usko että hän vielä tässä vaiheessa minua valitsisikaan ja ehkä parempi niin. En halua rikkoa heidän perhettään ainakaan vielä kokonaan, sillä Mikon lapset ovat vasta niin pieniä, eikä meidänkään ole vielä pariin vuoteen kovin järkevää julkistaa suhdettamme ikäeromme vuoksi.

    Hienoa pussiinpuhumista jälleen kerran Karkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä mä paljastin?
      Ei meillä sillon ollutkaan vielä mitään kun toi biisi on ilmestynyt, mut mä en nyt ihan tajua tota sun pointtias näin niinkun muuten... Toi on näköjään lisätty youtubeen huhtikuussa 2010, sillon ei tosiaan vielä tunnettu.

      Joo, tiedän. En alussa uskaltanut paljastaa tänne, että meillä on Mikon kanssa jo selvät suunnitelmat. Pelkäsin, että mut lytättäis ihan kauheena ihmisenä, ja niinhän siinä kävikin kun paljastin, et ei tää meidän juttu pelkäks salasuhteiluks jää.

      Poista
    2. Kyllä sut kuule oltaisiin lytätty ihan pelkän salasuhteenkin takia. Tai no oikeastaan, suurin osa olisi lytännyt vain Mikon. Niinkuin minäkin, millainen mies voi olla niin munaton, ettei voi ottaa eroa, jos vaimo (muka) on väkivaltainen ja suhde on kaamea.

      Kuten se eräs mies kirjoitta, mies menee, tekee yms. Oli kotitilanne mikä tahansa. Sellaiselta mieheltä sentään löytyy munaa, joka uskaltaa myöntää totuuden vaimolleen ja erota.

      Poista
  2. koska tää mikon ja vaimon ero tapahtuu? jos te ootte jo kumminki yli vuoden tapaillu mut mitää muutosta mihinkään suuntaa ei oo tapahtunu? :-D

    oot säälittävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asia ei kuulu sulle, suosittelen sua vain keskittymään omiin asioihisi :)

      Poista
    2. kirjotat blogia aiheesta ja käsket lukijaa muualle!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Poista
    3. Tuossa ylempänä en käskenyt ketään mihinkään, vaan lähinnä keskittymään omiin asioihin ja elämään. Mutta tietenkin jos jonkun elämä on alkanut olemaan tää mun blogi ja mun elämän ruotiminen ja pähkäily, niin sitten kyllä kehotan painumaan muualle.

      Tosin kyllä mä voin tässä ihan yleisesti kehottaa kaikkia häirikköjä anonyymeja poistumaan mun blogista, mutta ihan turhaa mä niitä kehottelen. Täällä ne on ja pysyy. Se on samaan aikaan pelottavaa ja huvittavaa.

      Poista
    4. Viiihdeeee :D :D

      Sä oot huvia Candy :) Suurelle osalle, etkä vaan voi sille mitään :)

      Poista
    5. Eiköhä Candy saa ite kertoo tänne mitä haluaa, ja sen ei pitäisi olla teidän kenekään ongelma.

      Ja eiköhän Candy tänne mainitse jos ero on tulossa Mikon ja hänen vaimonsa välille.

      Poista
    6. Onhan se maininnut monta kertaa, vaikkakin, Mikko ja hänen vaimonsa ovat vielä kovastikin yhdessä ja samankaton alla yms. :)

      Tässä odotellessa milloin lentää Mikko pihalle vaimon kodista :)

      Poista
  3. Candy mikä susta tulee isona? (muu kun mikon vaimo)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin toimeentuleva ja onnellinen! Nojoo, tarkoittanet että mitä työtä tuun "isona" tekemään.. En tiedä, joku hoitoala ehkä kiinnostais.
      Median ja viihteen parissa olis kans hieno tehdä töitä, siis ihan tuotantotiimin puolella kylläkin, mutta se on jo aika vaikea saavuttaa.

      Poista
    2. hoitoala ja onnellisuus ja hyvä toimeentulo ei ihan sovi yhteeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee

      Poista
    3. Hyvä toimeentulo ja onnellisuus vai hoitoala, valitse toinen.

      Poista
    4. Hoitoalalla sinusta ei tule hyvin toimeentuleva.

      Poista
    5. Hoitoala ja "hyvin toimeentuleva" harvemmin sopii yhteen..

      Poista
    6. ^ Repesin :D ihankun sama henkilö ois yrittäny niin että mukamas nää kommentit tuli monelta eri tyypiltä.

      Poista
    7. ^ Mmmm, et oo ainut :D Pitäisköhän munkin jatkaa tätä hokemien ketjua?

      Sinusta ei tule koskaan hyvin toimeentulevaa hoitoalalla!!

      PS: Miks se ketään noin paljon haittais, vaikkei tuliskaan? Voinhan mä silti olla hyvin toimeentuleva muuten, vaikkei oma palkka olis kovin kummonen. :) Pääasia, että tykkää työstään.

      Poista
    8. Toimeentuleva Mikkoliinin rahoilla ;)

      Poista
    9. Lääkäri myös työskenee hoitoalalla. Eli siis hoitoalallakin voi tienata paljon. Ei se aina tarkoita sitä, että hoitoalla työskentelevä on lähäri, se voi olla myös fysioterapeutti, toimintateraupeutti... Oli ihan pakko kommentoida.

      Poista
    10. Fysioterapeutiks on ihan hiton vaikee päästä. Ja Candy tuntuu niin t----e, ettei varmaan ole ainesta inee.

      siis "tumpelolle"

      Poista
    11. joo hei, ei fysioterapeutiks ees oo vaikee päästä :) ja itsekkin hoito/sosiaalialalla kun olen, rahat kyllä riittää ihan hyvin ja mitään muuta työtä en osais kuvitella tekeväni, mutta tietysti riippuu ihan tyypistä mikä onnelliseksi tekee.

      Poista
    12. Fysioterapeuttina tai toimintaterapeuttinakaan ei olla hyvin toimeentulevia. Palkat eivät eroa lähihoitajan palkasta suhteessa opiskeltuun määrään. Ja lääkärit lukevat lääketiedettä, eivät hoitoalaa.

      Poista
  4. Ai niin muuten..mistä sun nimimerkki tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Candy King karkkipussin kyljestä, jos ihan oikein muistan :D Sillon blogia luodessa mietin itelleni salanimeä ja mutustin samalla irtokarkkeja ja siitä se Candy tais syntyä.

      Poista
  5. aika keksityn kuulonen postaus xD

    VastaaPoista
  6. moi.

    ootko jo antanu peppusexiä Mikolles..tykkäis taatusti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi.

      Miks kukaan edes kysyy tälläistä? Tai kuvittelee, et mä vastaisin tälläisiin..?

      Poista
    2. Entä annatko Mikon laueta kasvoillesi? Nieletkö vai syljetkö? Mikko on varmaan ihan hulluna sun kiinteeseen kroppaan vs hänen vaimonsa..

      Poista
    3. Tuossa on yksi pointti mikä voi saada Mikon jäämääm vaimonsa luo..vanhemmat naiset ovat estottomampia kuin nuoret..sun pitää olla rohkea ja nauttia..

      Poista
  7. Pääsen kerrankin kommentoimaan / kysymään ensimmäisenä :).

    Miten pitkälle tulevaisuuteen olette miettineet elämäänne? Oletko varautunut siihen, tullessasi parikymppiseksi haluatkin lähteä kavereiden kanssa bilettämään samalla kun Mikko haluaakin jäädä kotiin? En jaksa nimittäin uskoa, että hän on yhtä kiinnostunut baarittelusta kuin sinä.

    Entäs lapset, mahdollisen Mikon ja hänen vaimonsa avioeron sattuessa on kovin todennäköistä, että lapset tulevat viettämään aikoja myös teidän kanssanne, osaatko ottaa huomioon sen, että silloin mennään täysin lasten ehdoilla ja tehdään asioita joita lapset haluavat, ei niitä joita sinä haluat?

    Entäs sitten omat lapset joskus? Halunnet viimeistään noin 10 vuoden kuluttua jo omia lapsia, mutta haluaako Mikko enää silloin lähteä tuohon vaipparumbaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, pakko pilata ilos ettet ihan ensimmäinen kerenny olla, mut kuitenkin ekojen joukossa! :)

      No me nyt ollaan joskus makoillessa mietitty meidän yhteistä tulevaisuutta ihan vanhainkotiin asti, et kuinka me kiikutaan kiikkustuoleissa, kiusataan jekuilla muita vanhuksia ja suunnitellaan pako hoitokodista, mut se miettiminen on ollu lähinnä sellasta huumorimielellä tehtyä.. :D

      Mutta vakavasti ottaen, kyllä me ollaan noita kaikkia mietitty. Mulla ei oo, eikä varmaan tuu olemaankaan hirveää hinkua lähteä baareilemaan, mutta jos se tulee, niin sitten tulee.
      Meillä on Mikon kans sit varmasti sellaiset välit, et mä voin hyvillä mielin lähtee tyttökavereiden kanssa ulos ja Mikko jää kotiin.

      Ei sillä, että siitä ihan joka viikonloppuista tulis, en todellakaan usko siihen, mutta jos joskus mä haluan lähtee viihteelle tuulettumaan, eikä Mikkoa huvita lähteä, niin se voi jäädä kotiin ja mä voin mennä. Tää toimii varmasti myös toisinkinpäin.

      Mitä toiseen kysymyksees tulee, niin tottakai. En mä oo itsepäinen pikkukakara, jolla ois tarve kiukutella, jos ei tehdä niinkun mä oon ehdottanut.
      Tottakai mä ymmärrän minkälaista Mikon lasten kanssa tulee olemaan, ja niitä asioita joita en vielä tiedä ja ymmärrä, ne tuun tietämään ja oppimaan.

      Mikko haluaa mun kanssa lapsia, tosin siihen ei välttämättä mene edes kymmentä vuotta. :) Se on vielä silloinkin hyvässä kunnossa oleva viriili mies, jos jatkaa samaa rataa hyvinvointinsa eteen työskentelyä.

      Poista
    2. Ette tuu olee samaa aikaa vanhainkodissa. Huumoripohdintaa, huumorisuhde.

      "Meillä on Mikon kans sit varmasti sellaiset välit, et mä voin hyvillä mielin lähtee tyttökavereiden kanssa ulos ja Mikko jää kotiin." Huomaa ettet tiedä perhe-elämästä mitään, hahahahhahahahahaa:D Naurat itsellesi parin vuoden sisään - kun Mikko ei jättänytkään vaimoaan, elämänsä rakkauttaan

      "En mä oo itsepäinen pikkukakara, jolla ois tarve kiukutella, jos ei tehdä niinkun mä oon ehdottanut."
      Kiukuttelet blogissakin, pentu. Lukijoillekin pamauttelet: EI KUULU SULLE , mä saan varattua munaa muutenkin

      Poista
    3. Tuolla ikäerolla ei kyllä yhtäaikaa vanhainkodissa olla. Korkeintaan niin, että asutte kotona ja sinä toimit Mikon omahoitajana.

      Poista
    4. Anonyymi 07:41,
      Ota ihan rauhassa. Oon huomannut, että tuntemattoman ihmisen elämä voi joskus ottaa koville ja suututtaa, mutta rajansa kaikella.

      ..tai sitten mä nauran Mikon -elämäni rakkauden- kanssa parin vuoden sisällä yhdessä jollekin hauskalle vitsille meidän yhteisessä kodissa :)

      Mistä lähtien se, että kieltäydyn vastaamasta kaikkiin mun elämääni koskeviin kysymyksiin, on ollut kiukuttelua? No, sitten vaikka tuolla logiikalla oon kiukutteleva, mutta en kyllä jatkossakaan aio kaikkeen olla kiltisti vastaamassa.

      En mä helvetti soikoon mikään lukjoiden sätkynukke ole. Edelleen ite päätän mistä kirjotan ja mihin vastaan ja mihin en.

      Kannattaa kattoa peiliin ja miettiä onko omassa elämässä kaikki ihan ok, jos noin paljon ahistaa ja vituttaa se, ettei blogia omaksi ilokseen pitävä Candy vastaa kaikkiin kysymyksiin ja se tekee siitä kiukuttelevan pennun.

      Poista
    5. Onko Candy vähän nauttinut alkoholia ;)

      Etkä sinä tajua, että tämä blogi on suurta viihdettä ihmisille :D

      Poista
  8. Tää blogi on kyllä täyttä paskaa :D Voisit jollain tavalla todistaa tän tarinan todeksi, esim jollain kuvalla mistä ei voisi kuitenkaan paljastua? Esim. jos meette Mikonkaa jonnekki hotelliin ja minne lie niin pistäppä hotelli huoneesta kuvaa! Ei kukaan siitä arvais et mis ootte ollu. Tai jos meette luistelee niin teijän molempien luistimista kuvat tms. !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessa voin, mut siinä ottaisin taas ison riskin paljastua Mikolle.

      Ei kenenkään tarvii uskoa, enkä mäkään ihan helposti lähde kenellekään todistelemaan mitään kiinnijäämisten riskin takia.

      Mut täytyy nyt kattoo.. Toi luistinkuva olis suht helppo toteuttaa, ja julkaista vaikka pari päivää myöhemmin kun käytiin luistelee, et jos sattuis käymään niin et Mikko tänne blogiin eksyis, se ei osais yhdistää itteensä siihen kuvaan mitenkään vaikka siinä samanlaiset hokkarit oliski ku sillä :p

      Poista
    2. Miten joku luistinten kuva todistaa mitään, saati kuva hotellihuoneesta? Kuviahan on netin ihmeellinen maailma pullollaa, sieltä senku nappailee itelleen sopivimmat!

      Poista
    3. "Toi luistinkuva olis suht helppo toteuttaa, ja julkaista vaikka pari päivää myöhemmin kun käytiin luistelee, et jos sattuis käymään niin et Mikko tänne blogiin eksyis, se ei osais yhdistää itteensä siihen kuvaan mitenkään vaikka siinä samanlaiset hokkarit oliski ku sillä :p"

      eiiiluoja. Siis eihän "Mikko" tietenkään osaa yhdistää hokkarikuvaa, sitä että olitte tekstin mukaan "tänään" luistelemassa (oikeasti vaikka 4 päivää sitten) + kaikkia näitä muita blogin juttuja ja pikkuvihjeitä itseensä, ei varmastikaan. (huom. sarkasmi) Tai jollei oikeasti osaa, niin sitten pitää kyllä olla äärimmäisen tyhmä ihminen.

      Poista
    4. En tiedä onko kuvista hyötyä. Lukijat alkais tietysti kommentoida, ettei kuvat ole sun ottamia vaan jostain muualta kopioituja.

      Poista
    5. No onhan tietenkin tapoja todistaa että on ottanu kuvan itse (esim. pitää kuvassa lappua, johon on kirjoittanut jotain tms), mutta ehkä on ihan turha lähtee ottamaan mitään kuvia.

      Se uskoo ken uskoo, se joka ei, niin olkoot uskomatta. Niin yksinkertaista se loppujenlopuks on.

      Poista
    6. Mitä MIKÄÄN kuva todistaa? Voihan sitä kuka vaan ottaa mitä tahansa kuvia ja väittää ne että ovat jotain muuta. Varmaan aika moni on käynyt hotellissa tai luistelemassa joten helppohan sieltä on napsia kuvia blogiin ihmeteltäväksi :D tai vaikka kuvata lapun "Candy was here" ihan missä lystää. MITÄ se todistaa? :D Nuo pyynnöt taitaa olla vaan miss Sherlockien uteliaisuuta joilla luulevat voivansa selvittää esim. kuvanottopaikkaa ja saavat vinkkiä siitä missä Candy on liikkunut.

      Poista
  9. Aika typerää, että sellaset ihmiset jotka ei ite oo ollu vastaavanlaisessa tilanteessa tulee tänne tuomitteen sua. Jos mun nykynen poikaystävä olisi ollut varattu silloin, kun ekan kerran kiinnostuin siitä, niin totta vitussa olisin yrittänyt saada sen itelleni, toisesta muijasta huolimatta. :D

    Jos haluaa tässä maailmassa olla onnellinen, välillä pitää kylmästi ajatella vain itseään. Ei elämäänsä voi elää niin, että laittaa AINA jonkun muun ittensä edelle. Varsinkaan ei pidä pysyä yhdessä vaan lasten takia. Eroaminen kuuluu elämään ja kyllä niiden lastenkin se pitäis ymmärtää. Luultavasti ovat onnellisempiakin, kun kotona ei ole enää niin kireä ilmapiiri.

    Toinen juttu mitä ei kannata tehdä, oon pelätä koko "mitä jos". Välillä pitää heittäytyä ja nauttia hetkestä, jos juttu menee pieleen niin se on sitten sen ajan murhe. Sitäpaitsi, mitä Mikko sille voi jos on rakastunut toiseen naiseen. Ei sitä voi kontrolloida.

    Tsemppiä Candy, ja pidä siitä Mikostas kii ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on raikas ja realistinen elämänkatsomus, pisteet siitä! :)

      Ja kiitos tsempeistä!

      Poista
    2. Ihan hirvea elämänkatsomus sulla! Siis ei se osa, että kaikki rakastuu ja välillä voi olla itsekäskin, vaan se, että sun mielestä pettäminen on sitte näköjään oikein! Kyllä ihminen voi muihin rakastua, mut ensin täytyis päättää eka suhde ja sit vasta ryhtyä muihin ellei oo kumppanin kanssa sovittu et saa olla muiden kanssa.

      Ja tän kysymyksen tarkotan nyt ihan asiallisena ja toivon, että vastaat Candy TÄYSIN rehellisesti: Saatko jotain mielihyvää siitä kun ajattelet miten hajalla mikon vaimo tulee olemaan jos/kun toi juttu selviää sille?

      Poista
    3. kiva sitten että tänne voi kaikki huorat yhdessä kokoontua kertomaan mielipiteitään ja perustaa varattujen pokailu klubin :)

      Poista
    4. Komppaan anoa 07:14.

      Vai että ihan raikas ja realistinen elämänkatsomus..

      Poista
    5. "Ja tän kysymyksen tarkotan nyt ihan asiallisena ja toivon, että vastaat Candy TÄYSIN rehellisesti: Saatko jotain mielihyvää siitä kun ajattelet miten hajalla mikon vaimo tulee olemaan jos/kun toi juttu selviää sille?"

      - No en todellakaan, ei oo käynyt tollanen mielessäkään.

      "kiva sitten että tänne voi kaikki huorat yhdessä kokoontua kertomaan mielipiteitään ja perustaa varattujen pokailu klubin :)"

      - Hahahah! Vai että huorien varattujen pokailu klubi :D Hei, kiitos ideasta! Sua ilmeisesti ahdistaa, että miehes lähtee toisen naisen matkaan?
      Mut arvaas mitä? Se ei ole sen toisen naisen vika tai päätös.. Vaan arvaappa kenen? BINGO, sen sun miehes!

      Että suosittelen ottamaan päätä pois perseestä ja vaihtamaan miestä luotettavampaan, jos noin kauheesti ahdistaa ja pelottaa, että joku sen saa itelleen napattua.

      Jos oikeasti kumppaniaan rakastaa, ei lähde kenenkään pokailijan mukaan.

      Poista
    6. Tässäpä sä hyvin tiivistit. Mikko ei ole luotettava yms.
      Ja sinä olet pokailija ;)

      Eipä tulisi mieleenkään luottaa tuollaiseen mieheen :D

      Hei, tiesitkö myös sen, että monen moni parisuhteessa elävä ihminen, ihan vain huumorilla pitää sivusuhdetta. :) Vaikka aito rakkaus onkin se puoliso :D
      Se on edelleen se jännitys mitä ei välttämättä saa oikeasta suhteestaan :) Oikeassa suhteessaan saa vain olla, on lapset, säännöllinen seksi ja se parisuhde. Mutta kun se arki astuu kuvioon, joku voi haluta vähän säpinää :) Ja miksi vaihdella sitä säpinän kohdetta jos kerran yhden saa koukkuun? :)

      En sano, että sinä olisit pelkkä säpinän kohde, mutta tuo sinun viimeinen lauseesi vain oli aikamoista huttua :)

      Poista
  10. Joopa joo, Herra Ylppö ja Ihmisethän se siinä laulelee.

    VastaaPoista
  11. Herra Ylppö ja Ihmiset! Kappaleen nimeä en tarkalleen muista:D En tiedä enää, kenen puolella oon. Ehkä jään vaan mielenkiiinnolla seurailemaan miten tää teidän tarina päättyy :---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Biisin nimi on Hylättyjen Valtakunta 2 (Kehtolaulu).

      Eikä sun tarvii olla kenenkään puolella, mutta jää vaan seurailemaan mun höpinöitäni. :)

      Poista
  12. Jos mä saisin kehotuksen kuunnella ton biisin, niin tulkitsisin sen just niin, että lähettäjä tarjoaisi mulla nimenomaan mielihyvää, nautintoa ja pakoa arjesta. Se on ihan ihanaa, mutta aivan toisella tasolla kuin elämänkumppanuus ja toisen rinnalla kasvaminen.

    Totta kai pää sekoo, jos saa ihanan nuoren enkelin joka toteuttaa kaikki tarpeet. Mutta elämä on paljon muuta.

    Ehkä pieni etsikkoaika Mikolla meneillään, se kuuluu tohon ikään.

    Sä haaveilet yhteisestä lapsesta, jakaako Mikko tän sun haaveen?

    Osoitat myös aika hyvin, että et ole luottamuksen arvoinen, blogaamalla suhteestanne ja nyt sitten vielä "nimettömänä" suostunut johonkin haastatteluun.

    Meidän Mikonikäisten piirit on Suomessa aika pienet, suurinpiirtein kaikki tuntee toisensa tutuntuttujen ja erinäisten työtuttavuuksien kautta, se on välillä jopa pelottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen kehotushan se varmaan aikoinaan olikin, kun meidän suhde oli melkeinpä pelkästään vaan sillä tasolla tuolloin.

      Meidän suhde on niistä ajoista kasvanut ja kehittynyt ja muuttunut sielunkumppanuudeksi, yhteenkasvamiseks ja hulluks rakkaudeks, jonka takia ei voi olla toisesta erossa..

      Yhdessä haaveillaan yhteisestä lapsesta. :)

      Mmm, no tuo mun luotettavuus on varmaan pelkkä tulkintakysymys. Oikeassa elämässähän mä oon ollut todella luotettava, oon ollu yli vuoden Mikon kanssa raastavassa salasuhteessa, enkä oo kertonut asiasta kenellekään.

      Tää on vaan netti, ja Mikko on edelleenkin täällä teille anonyymi. Myönnän, että tavallaan olen pettänyt sen luottamuksen tän blogin myötä ja kadun joskus että oon tän alottanut, mutta sitten taas toisaalta..en kadukaan.

      Ja tiedän kyllä. Pienet on piirit Suomessa näin niinkun ihan muutenkin.

      Poista
    2. Oikeassa elämässä olet luotettava? Valehtelet kuitenkin koko ajan vanhemmillesi, ystävillesi...

      Poista
    3. Vähän särähti toi "luotettava". Paitsi että olet kertonut sun ja Mikon salasuhteesta koko maailmalle täällä blogissa ja pian jossain haastattelussa?

      Pelkosi siitä, miten Mikon vaimo tulee suhtautumaan kun kaikki tulee julki, on aiheellinen. Sellainen vihainen nainen voi tehdä sun ja Mikon elämän aivan puhtaasti helvetilliseksi, jos niin päättää. Näistä narsisteista on kokemusta....

      Olen pahoillani, mutta yhteenkasvaminen ja sielunkumppanuus kuulostavat vähän epätodellisilta. Tehän olette erossa toisistanne suurimman osan ajastanne ja vielä ihan omasta tahdostanne. Annatte jonkun toisen (eli Mikon vaimon) olla sellainen uhka, että ette uskalla tulla kaapistanne ulos.

      Olet kovin nuori äidiksi.

      Ette muuten osu vanhainkotiin samoihin aikoihin. Miesten eliniän odote on kymmenisen vuotta naisia alhaisempikin.

      Poista
    4. Candy pääsee vielä vaipan vaihtajaksi ukolleenkin :)

      Poista
    5. "Oikeassa elämässä olet luotettava? Valehtelet kuitenkin koko ajan vanhemmillesi, ystävillesi..."

      - Niin olenkin. Mulle voi tulla kertomaan asioitaan, ilman että tarvii pelätä että kuulutan niistä kohta kymmenelle muulle.
      Jos sovin jonkun kanssa jotain, pidän aina sovituista asioista kiinni.
      Mulla ei vaan yksinkertaisesti oo tapana pettää luottamusta, vaikka joudunkin keksimään valheita, ettei Mikon kanssa paljastuttais.

      Kakspiippunen juttu, mut onneks mä itse ja mun läheiset tietää millanen mä oikeesti olen. Enkä mä aio enää puolustella tai selitellä teille yhtään mitään. Voitte ihan rauhassa vetää johtopäätöksenne ja esittää olevanne mua parempia, ja keksiä joka jutusta jotain nokan koputtamista ja ulisemista.

      Olkaa ihan rauhassa sokeita ja ahdasmielisiä, onhan se asioiden kunnolla katsominen aika vaikeeta.

      Se, että mä joudun salasuhteen takia keksimään sillon tällön pikku valheita, ei tarkota että mä kaiken kaikkiaan oon todella epäluotettava ja kiero ihminen muutenkin.



      "Pelkosi siitä, miten Mikon vaimo tulee suhtautumaan kun kaikki tulee julki, on aiheellinen. Sellainen vihainen nainen voi tehdä sun ja Mikon elämän aivan puhtaasti helvetilliseksi, jos niin päättää. Näistä narsisteista on kokemusta...."

      - Tiedän sen kyllä aivan hyvin. Ja siksi sille ei koskaan tulekaan kaikki täysin julki.
      Se on kaikkien kannalta parempi niin.

      "Olen pahoillani, mutta yhteenkasvaminen ja sielunkumppanuus kuulostavat vähän epätodellisilta. Tehän olette erossa toisistanne suurimman osan ajastanne ja vielä ihan omasta tahdostanne. Annatte jonkun toisen (eli Mikon vaimon) olla sellainen uhka, että ette uskalla tulla kaapistanne ulos."

      - Ei sun tarvitse olla pahoillas omista olettamuksistas. Niitä ne kuitenkin vaan on, ei faktaa.

      "Olet kovin nuori äidiksi."

      - Ai, onko musta tulossa nyt äiti? Jos tarkoitat Mikon lapsia, niin niillä on jo äiti, en mä niiden äidiks oo ryhtymäks. Niiden isän tyttöystäväks ja äitipuoleks kyllä, mutta niillä edelleenkin on oma äiti ja isä, joten mä en ole enkä tule olemaan niistä 100% vastuussa.

      "Ette muuten osu vanhainkotiin samoihin aikoihin. Miesten eliniän odote on kymmenisen vuotta naisia alhaisempikin."

      - Ai että tuostakin piti päästä sanomaan, no tottakai :D
      No, sitten me kiikutellaan kiikkustuoleissa yhdessä meidän mummonmökissä jossain maaseudulla ja keksitään siellä kaikkea hauskaa.

      Eikä meillä nyt herranjumala niin paljon ikäeroa ole. Puhutte ihanku Mikko olis kohta jo vanha pappa ja mä vasta ihan pentu.

      Poista
    6. Öhöm, silloin kun Mikko täyttää 70v, sinä olet 53v. Kun Mikko on 80v, sinä olet 63v. Mitäs luulet? Ehdittekö samaan vanhainkotiin? Sinähän et ole edes eläkeiässä kun Mikko alkaa olemaan siinä iässä, ettei kaikki paikat toimi!
      Joten kyllä, teillä on sen verran ikäeroa, että te ette ole yhtäaikaa vanhainkodissa.

      Poista
    7. Niin no, ellet meinaa rapistua ennen aikaisesti ;)

      Poista
  13. Eeeeei helevatti...
    Ensin selität miten ei ero nyt niin paha olis, ja ei se voi vaimosta tuntua kovin pahalta jne, ja sit kuitenkin selität miten pahalta sust tuntui ku Mikko olis halunnut pistää alussa poikki!
    Olet kyllä... no, sanotaanko täynnä kakkaa.

    Ja tuota....
    HEi, mitä sanot siitä että jos vuodessa syntyy n 60 000 vauvaa, ja n. puolet on tyttöjä, niin 30 000 tyttöä, ja sitten jaetaan tasaisesti koko vuodelle niin n 5000 tyttöä syntynyt marraskuussa 1994?
    ja nämä sitten ripoteltu ympäri Suomea..
    Vieläkö oot sitä mieltä ettei kukaan vahingossakaan vois sua tunnistaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä tuollaista ole koskaan selittänyt.
      Ja kukapa meistä ei täynnä kakkaa olis, jopa sä, ellet oo jo käynyt paskalla. :)

      Mitäs itse sanot siitä, että mitä jos mä en olekaan oikeasti syntynyt marraskuussa? Tai ees vuonna 94?
      Kyllä te pikku sherlockit voitte koittaa saada mun henkilöllisyyttä selville, mutta mitään ette voi loppujenlopuks todistaa.

      Mä oon aika hyvin turvannut selustani ja miettinyt tarkkaan mitä tietoja tänne oon kirjoittanut. Enkai mä ihan tyhmä ole, alusta astihan mä oon ollut salasuhteessa ja vaikken tiennyt mitä haloo tästä blogista nousee, niin silti alusta asti oon tarkasti miettinyt, mitä tänne uskaltaa kirjoittaa ja muunnella pikkusen epäolennaisia faktoja.

      Että niin... :)

      Poista
    2. No jos et oo syntyny vuonna -94 niin sähän voit sit ol viel vaik alaikänen ja sit Mikko olis sekaantunu alaikäseen ja sit se vois saad... taino oikeestaa sehän sais siit syytteen jos ja kun jää joskus kiinni...

      Poista
    3. Tässä on kaks vaihtoehtoa.
      1. Alat pikku hiljaa olla kusessa ton suhtees kanssa, kun porukka alkaa saamaan liikaa selville ja se johtaa pian paljastumiseen. Ja sä tiedostat sen myös itse. Siksi noi täysin turhat "hähhää, oonpas huijannu sua, et oikeesti tiedä kuka mä oon" -yritykset.

      TAI
      2. Myönsit just vahongossa, että oot feikannu kaikkia koko ajan.
      Toivon edellistä, sillä sen voisi pistää vain itsesuojeluvaiston piikkiin...

      Selailin vähän nettiä ja löysin monelta eri keskustelupalstoilta juttua tästä sun blogistas. Muutamaan olit jopa kirjottanut, että olet ilmiantanut keskustelut. Ikävä kertoa,mutta asialle ei ole tehty yhtään mitään. Olet päättänyt tämän nettiin laittaa ja täällä kaikki leviää hallitsemattomasti. Et voi tehdä asialle enää yhtään mitään. Enkä tarkoita herjata. Mun vaan käy sua vähän sääliks.

      Saanko kertoa tarinan, vähät mä sun mielipiteestä, kerron jokatapauksessa. Olin ite samantyyppisessä tilanteessa vuosi sitten. Mies oli tosin samanikänen, mutta olin toinen nainen, ja miehellä oli vaimo ja lapsi. Voin kertoa, että mies valitsi perheensä. Vaikka oli sanonut rakastavansa minua yms. Aluksi olin aivan samallalailla sokeasti rakastunut, mutta näin loppujenlopuksi hänen valheidensa läpi, enkä jäänyt sitten suremaan.

      Ota tämä ystävällisenä varoituksena, jooko.Miehet on pelkureita ja pelureita. Niihin ei voi koskaan luottaa täysin. Eikä tää ollut vaan katkeran, petetyn naisen lausahdus vaan ihan yleispätevä fakta.

      Poista
  14. hienoa että mikkollasi on hyvä musamaku muttei niin hyvä naismaku...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän minun Mikkollani onkin.

      Poista
    2. Ristiriitaista. Sanot, ettet ymmärrä miten Mikko on vaimoonsa rakastunut yms. -> huono naismaku.

      Mutta silti sinun kanssa vehtaa. Oletko nuorempi versio vaimosta ;)

      Poista
  15. En oikeesti voi ymmärtää miks pidät tätä blogia vielä. Tässä on ihan hirveet riskit ku ihmiset on ottanu asiakseen yrittää selvittää sun henkilöllisyys kaikin mahdollisin keinoin. Ja lisäks ku ihan älyttömän moni seuraa tätä niin paljastumisen riskit vaan kasvaa.

    Aattele mitä seurauksia siitä ois jos sut tunnistettais? Kaikki sun kaverit sais tietää, sun vanhemmat sais tietää ja lopulta varmaan Mikko ja Mikon vaimo. Kaikki sun ja Mikon huolelliset suunnitelmat miten aioitte hoitaa tän jutun nätisti menis ihan vituilleen ja kaikki ois vihasia sulle. Kaverit koska et kertonu niille, vanhemmat koska Mikko on niin paljon vanhempi ja naimisissa ja oot valehdellu niille niin kauan ja Mikko koska oot pitäny tätä blogia sen tietämättä ja samalla pilannu kaiken. Ja Mikon vaimon reaktio vois olla ihan mitä vaan, ei mitään hyvää todellakaan.

    Toki oot varmaan miettiny näitä asioita ja tiedostat ne, mutta siitä huolimatta kirjotat tosi varomattomasti. Teksteistäs oikeesti paljastuu asioita, joista nää salapoliist tajuaa taas jotain enemmän. Ja sanoit jossain, että meinaat välillä kirjottaa Mikon oikeen nimen tänne, mutta oot huomannu mokas ajoissa. Entäs sitten jos kirjotat tänne vaikka vahingossa kännissä jotain ihan idioottia ja satut paljastamaan vaikka just sen nimen? Se on jo aika iso tieto ja vaikka tekstin myöhemmin poistais, niin kyllä joku ois sen jo huomannu. Esim. se sun poistettu juustonaksuteksti levis ihan kulovalkean lailla poistamisen jälkeen.

    Senkin mä tajuun, että kyllä tollasen ison salaisuuden haluu jonnekin purkaa, mutta eiks se ihan perinteinen (ja yksityinen!!) päiväkirja vois toimia tässäkin tapauksessa, eikä kaikille näkyvä julkinen blogi? Tottakai ois kiva saada vertaistukea, mutta kun sulle tulevat kommentit ei oo mitään kannustavia tai muutenkaan usein mitään miellyttäviä. Ihmiset tulee "neuvomaan" sua vaikka eivät mitään tiedä ja vaikka tietäisivätkin nii sä et haluu niin sanotusti ottaa oppia. En kyllä toisaalta ihmittele.

    Eli mitä hyvää sä tästä blogista koet saavas? Mä en keksi yhtään hyvää asiaa, mikä ei ois korvattavissa jollain paremalla vaihtoehdolla. Tän lukijat saa viihdettä ja iloa siitä, että saa päteä sulle tai olla onnellisia omasta "paremmasta" tilanteestaan. Ja sä et saa vastineeks mitään.

    Toivon oikeesti, että tajuut sulkee tän blogin ajoissa, ennen ku mitään oikeesti pahaa käy ja että saatte suhdekuvionne hoidettua mahdollisimman rauhanomaisella ja vähiten lapsia vahingoittavalla tavalla. En itse tuomitse, mutta en myöskään hyväksy, koska en tiiä teiän suhteesta ja taustatekijöistä tarpeeks.

    Toivon, että vastaisit tähän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun sydäntä lämmitti sun huolenpitos, vaikket välttämättä oikeasti sitä edes tarkoittaiskaan ja vaikka oikeasti mua inhoisitkin..

      Mut älä huoli, mä tiedän kyllä mitä oon tekemässä. Kuulostan liian itsetietoselta sanoessani noin, mutta kuten muutama vastaus ylempänä jo sanoinkin, mä oon aika hyvin turvannut selustani.

      Jos mulla niin paska tuuri kävis et jotenkin paljastuisin ja saisin kaikkien vihat niskoilleni, niin sitten kävis. Olishan se ihan kamalaa, mutta se mikä ei tapa, vahvistaa.
      Mulla on niin ihania ystäviä, että ne kyllä ajankanssa antais anteeks ja ymmärtäis.
      Mun porukatkaan ei voi loputtomiin olla vihaisia, ja Mikonkin uskoisin kyllä ymmärtävän jossain vaiheessa miks tein tän.

      Ainoa, joka oikeesti huolettais, olis toi Mikon vaimo ja se, kuinka hankalaks se tekis mun, Mikon ja lastensa elämän sen jälkeen..

      Mutta tähän blogiin palaten, niin voin kertoa, että oon saanut todella paljon tästä takaisin. Sähköpostiin on tullut ihmiset kertomaan omakohtaisia kokemuksia ja neuvoja, tsemppaamaan ja muuten vain s.postikavereiksi, joiden kanssa puhua.

      Voi olla, että jossain vaiheessa unohdan tän blogin kokonaan ja jatkan itteni purkamista näille tän blogin kautta saaduille s.postikavereille.. Saa nähdä.

      Kiitos kuitenkin kommentistas. :)

      Poista
    2. Se että jotkut vaimot ovat kotonaan vainoharhaisina kukkavihkojen kanssa ottamassa jokaista pikkuseikkaa täältä blogista ylös ei mun mielestä todellakaan ole syy huolestua jostain kiinnijäämisestä.

      Toisekseen näitä jotka Candyn henkilöllisyyden haluaa saada selville on kuitenkin suhteellisen vähän.

      Toki nämä vainoharhaiset naiset voivat väittää ketä tahansa Candyksi mutta se kuinka vakavasti heidän syytöksensä kannattaa ottaa, on eri asia. Ja toisekseen vaikka osuisivatkin oikeaan, eivät voisi mitään todistaa.

      Sitäpaitsi Candyhän on monta kertaa maininnut että muuntelee yksityiskohtia joten jo senkin puolesta se vihkoihin kirjoittelu ja spekulointi on turhaa.

      Itse en pidä tätä suhdetta niinkään hyväksyttävänä, en myöskään tuomitse. Silti mun mielestä on naurettavaa että aikuiset ihmiset ajattelevat heti että kyseessä saattaisi hyvin olla vaikkapa se oma mies ja nainen on automaattisesti se huora. Ihan kamala ajattelutapa ja muutenkin siinä vaiheessa kun tuntee oman selustansa noin uhatuksi jonkun blogin takia niin kannattaa ehkä suosiolla harkita eroa jos luottamus kumppaniin on niin hataralla pohjalla.

      Poista
    3. Mulla ei oo tähän mitään lisättävää, aamen!

      Poista
    4. Mulla on, ei kaikki, joita kiinnostaa Candyn sijainti, välttämättä ole vainoharhaisia naisia. Entä jos mukana onkin yksi mies ;) Tai, että jos vaan haluaa leikkiä nettietsivää, kun on vähän tylsää. Jos itse saisin Candyn olinpaikan selville, en mä sitä täällä kertoisi. Syystä, että en voi vihata ketään tuntematonta ihmistä niin paljon, että haluaisin hänelle mitään oikeata vahinkoa. Tämä ihan vinkkinä kaikille niille, jotka huvikseenkin etsivät Candyn olinpaikkaa. Mutta toki itsehän sä Candy siinä mokaat, jos vastaat asuinpaikkatiedusteluun tai julkaiset niitä tiedusteluja.

      Poista
  16. Miks sä poistit edellisen kirjotuksen kommenteista arvailut siitä mikä lehti? Osuiko joku oikeaan?

    Satakunnan kansa?
    City lehti?
    Oho?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole poistanut mitään, eikä mikään arvauksista ole vielä osunut oikeaan, ei edes nuo sun arvaukset.

      Poista
    2. The Lehti

      http://lehtilehti.fi/

      :D

      Ton sen täytyy olla.

      Poista
  17. oot jotenki tosi mukavan olonen ihminen ja just niinku mä,voitais hyvinki olla ystäviä!

    ku luin ton sun edellisen postauksen nii tuli jotenki tosi hyvä mieli,vaikutit tosi mukavalta ja semmoselta kenen kaveri haluaisin olla.

    mutta sit toi sun ja mikon juttu on mun mielestä väärin ja oot joissaki postauksis tosi vittumainen ja ärsyttävä.

    oot varmana tosi vahva ihminen,koska itse en pystyis elämään tommosen asian kanssa.itellä ois vissii kokoajan syyllinen olo.


    ja joo,tiiän että oot mikon kanssa onnellinen ja näin,mutta silti pettäminen on aina väärin,on se syy mikä tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitoksia ihanista sanoistas. Kyllähän tässä tietenkin aika vahva pitää olla.

      Ja joo, myönnän joskus oon tahalteni ollut ärsyttävä ja vittumainen kun oon antanut negatiivisten kommenttien vaikuttaa muhun liikaa.

      Poista
    2. Etkös sä hirveesti täällä siitä riehkaa ettei sinuun vaikuta mikään, ja ihan sama mitä sanotte ;D

      Poista
    3. joo mä tiiän kanssa oon vähä candy, oon nii vahva ku en oo ikinä kuullu tai nähny tai kokenu mitää pahaa elämässä tms, oon nii vahva ku uskallan ottaa munaaaa aikuiseltaaaaaaaaa

      Poista
  18. Siinä meni sitten hyvät fiilikset tosta biisistä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo.. en tiedä misksi ilmoitan, mutta kumminkin teen niin.. mä en ole seurannu tätä blogia kovin pitkään (en vielä edes viikkoa), mut aika paljon tätä jo lueskellut ja todennut että kyllä tein suhde on ihan sallittava ja hyvä ainakin teille (Mikon vaimolle en nyt sanois niinkään)<3 joten onnea ny munkin puolesta ^^ tietenkin mun asenne vois olla toinen jos oisin vanhempikin ku yläaste ikäne ja itekki kinkkisessä suhtees ja ihan semmonen runkku kuten jotkut, mut ei semmonen ole kiva. Tavallaan säälin sua kun jotkut haukkuu huoraksi ja sillai, mut haistakoon nekin paskan. ^^

      Poista
    2. heissansaa!! kuten huomaa olen uusi komentoija (ja lukia!arg! en lukenu tätä viel ees viikkoo!!) ja tahtoisin sanoa pari juttua.. musta semmoset on idiootteja jotka huorittelee sua andua Candy jne, kun must tein suhde on ihan hyväksyttävä (ok.. oma suhteeni voi vaikuttaa aika kivasti tähän asenteeseen) ja siks tahtoisin toivottaa teille onnea :) kun minusta tein suhde on hieno omalla hieman erikoisella tavallaan. kiitän kuittaan (olen surkea kommaamaan)

      Poista
    3. äläpä vaa, mulla ihan sama fiilis... ärsyttävää oikeasti 8)

      Poista
    4. Sitäpä.. Nyt tulee vaan mieleen pettäjä Candy ja Mikko. :/

      Poista
  19. "Ei oltu nähty vähään aikaan ja pisteltiin toisillemme viestiä. Ehdotin näkemistä ja sain vastaukseks jotain epämääräistä. Kysyin mikä on, ja Mikko kerto et sitä ahdistaa salailla ja valehdella, että pitäiskö meidän lopettaa tää touhu, että sen pää hajoaa."

    Etkös ookin sanonut ettet saa tekstata etkä soittaa mikolle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nii, eikös hän oo sanonu ettei voi soittaa, eikä tekstata ensin.

      Poista
  20. XDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD Mikko haluaa eron, tajua jo

    VastaaPoista
  21. Mulla on tallessa useita 17-18 -vuotiaana kirjoittamiani päiväkirjoja jotka käsittelevät enimmäkseen miehiä, ihastuksia ja seurustelusuhteita. Niitä on melko huvittavaa lukea lukea näin 20 vuotta tapahtumien jälkeen ;) Ihan samantyyppistä ei-niin-kovin-kypsää ihkuttelua kirjoitin itsekin. Minulla vain ei ollut varattuja miehiä eikä päiväkirjojani ole päässyt myötähäpeämään kukaan muu kuin minä itse.

    VastaaPoista
  22. Olen lukenut tätä sun blogia kuukauden verran ja siis kaikki postaukset myöskin. Olen mielestäni melko avarakatseinen, ja tosiaan en voi tietää mitään teidän suhteestanne, onhan sitä kaikenlaista muutenkin jo olemassa että te olette kyllä normaalimmasta päästä maailman kummallisuuksien kirjoa.

    Yksi asia kuitenkin pistää silmään; missään postauksessa et ainakaan kerro, että Mikko ja sinä olisitte puhuneet vakavasti siitä, voiko teidän suhde onnistua sitten kun olette/teillä olisi mahdollisuus siihen yhdessäoloon ja asumiseen?
    Olet vain puhunut siitä, miten aiotte hoitaa sen kun Mikko jättää vaimonsa.

    Jos MIkko ei tätä ole ottanut koskaan esiin, niin se on mielestäni kyllä aika hälyttävä merkki.

    VastaaPoista
  23. En ymmärrä näitä jeesustelijoita, jotka ovat näköjään ottaneet oikein elämäntehtäväkseen sun kiusaamisen! Mahtaa olla aika tärkee olo, kun sun yksityiselämä kutittaa noinkin monen randomin pikkulikan persettä :D No joo, kaikkee hyvää sulle ja Mikolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Olen ehkä random, mutta en ole mikään pikkulikka.
      Minua oksettaa kaikki Candyn tapaiset, joka ikinen joka tsemppaa Candya, ja jokainen joka on sitä mieltä että on oikein tehdä mitä tahansa haluaa kunhan se tekee onnelliseksi.
      Minua oksettaa ajattelutapa että ei haittaa ketä loukkaa, kunhan saa mitä haluaa.
      Minua inhottaa asenne että ei tarvitse ajatella muita, eikä seurauksia ole teoille olemassa.
      JOkainen joka ajattelee vain itseään, eikä pysähdy miettimään paljonko kärsimystä aiheuttaa muille, ansaitsee kaiken paskan mitä tulee niskaan saamaan.

      Poista
    2. Tässä on yllä raikas ja mikä se toinen nyt oli elämänasenne!

      Poista
    3. ^ Mä olen niin samaa mieltä!

      Poista
    4. Fakta nro 1: Ihmisillä ei ole elämää -> tälläisestä saadaa draamaa.

      Fakta nro 2: Kun etsitään muista ihmisistä vikoja ja virheitä, pystytään helposti unohtamaan omat virheet. Muita on aina helppo syytellä.

      Fakta nro 3: Eiköhän me kaikki saada jossain vaiheessa ansiomme mukaan. Ihmiset, jotka muita kiusaavat, ihmiset jotka tekevät väärin jne. Eikä ole kyse karmasta, vaan lähinnä siitä ettei elämä ole helppoa kenellekään. Turha kantaa kaunaa ja vihata, siitä ei ole hallaa muille kuin itselleen.

      Poista
    5. Ai sinä ano 01:22 ajattelet AINA vain muiden etua? Tuskinpa vain. Ihminen on sen verran itsekeskeinen eläin että kyllä se oma etu tulee monessakin tilanteessa ensimmäisenä.

      Poista
    6. "Ai sinä ano 01:22 ajattelet AINA vain muiden etua? Tuskinpa vain. Ihminen on sen verran itsekeskeinen eläin että kyllä se oma etu tulee monessakin tilanteessa ensimmäisenä."

      On pieni ero siinä että ajatteleeko muiden etua, ja siinä että elää niin että aiheuttaa mahdollisimman vähän kärsimystä muille.
      Oman edun tavoittelu ei ole sallittua millä keinoin tahansa.

      Poista
  24. " sano mua rehtoriks, ku otan sua takaaaaaaaaaaaaaaa. " ANTEEKS - oli paggohjhjhj.

    VastaaPoista
  25. Oot tylsä ja mä oon utelias, kerro jotain uusia juttuja siitä mitä te ootte viime aikoina touhunnu (:

    VastaaPoista
  26. Candylle asiaa. Ymmärrän että sulla ei oo aikaa lukea kaikki näitä kommentteja, ja ne myös muistuttavat toisiaan ja alkaa olla samaa massaa putkena. en voi enää sanoa varamasti mitään uutta, mitä ei olisi jo sanottu. mutta haluaisin korostaa asiaa täällä, jota ei ole tarpeeksi tuotu esille, enkä ole nähnyt sinunkaan huomioivan.

    Ymmärrän ettet jaksa loanheittoa. et ole perustanut blogiasi sen takia. eikä se ole asiallista koska sivustosi on asiallainen. Mutta sinun pitäisi kyllä avoimemmin pohtia täällä elämän realiteetteja ja negatiivisia mahdollisuuksia ja tapahtumia jotka ovat myös vastoinkäymisiä.


    Tiedän että olet onnellinen ja koet että sinulla ei ole syytä huoleen mikon kanssa. SILTI SANON TÄMÄN. onko käynyt mielessä että mikko ei koskaan tule haluamaan naimisiin/yhteenmuuttoa kanssasi, koska sen totetutus olisi niin raskas aikaa vievä prosessi joka vaatisi teiltä kummaltakin liikaa.. ja laittaisi mikon lapset ikävään asemaan. puhumattakaan suvusta. Vaikka julkistaisitte suhteenne niin. että ette kertoisi taustoistanne ja historiastanne, ihmiset eivät ole tyhmiä. he tajuavat missä mennään ja ymmärtävät sinun olevasi pitkän ajan rakastajatar. et tule saamaan suvun myötätuntoja tai sympatioita. mikko tuskin voisi ottaa sinut "virallisesti omakseen" piiitkään aikaan eronsa jälkeen...mieti sitä..

    VastaaPoista
  27. Me Naiset lehti. :----) I know

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sekään. :) Voin kyllä sit sanoa, jos joku osuu arvauksensa kanssa oikeaan, mutta vielä ei oo kukaan arvannut oikein.

      Poista
    2. Onko kukaan arvannut vielä Oliviaa?
      Vauva? Demi?

      No, anyway. Tuo Mikon vaimon "vihaaminen" on hiukkasen outoa. Mä olen vastaavassa tilanteessa tuntenut lähinnä kunnioitusta, epämääräistä ihailua ihanan miehen vaimoa kohtaan, koska en ole voinut pitää hänen(miehen) valintaansa huonona. Ja varsinkaan kun en ole tuntenut ko. naista yhtään. Olen arvostanut heidän historiaansa yhdessä.
      Candyhan ei kirjoitustensa perusteella ole mikään erityisen spesiaali ihmisenä. Ihan tavallinen ja tavallisesti tunteva, joten ihmettelen tätä halveksuntaa.
      Ennakoi vaikeuksia hänen ja Mikon myöhemmässä onnessa, koska kaikille tulee niitä suhteen pitkittymisen myötä vaikeampia aikoja. Niinkuin nyt Maria ja Mikael Jungnerille.

      Poista
    3. SinäMinä tai MissMix korkeintaan kirjoittajan jutut voisi mennä hyvinkin noihin lehtiin ;D

      Poista
  28. Candy, olen jo jonkin aikaa lueskellut blogiasi, aiemmin kommentoimatta. Minulla on petetyksi ja hylätyksi joutumisen kokemus. Murruin täysin. Mieheni valehteli, ettei asiaan kuulu kolmatta osapuolta, vaan teki kaiken minulle "helpommaksi" kertomalla kuinka sietämättömän kamala ihminen olen. Aivan puun takaa. Hän siis syytti minua erosta, vaikka eron syy oli, että hän on rakastunut toiseen naiseen. Emme ehkä sopineet toisillemme tai hän oli minuun kyllästynyt, nalkuttavaksi tai hankalaksi minua ei voi kutsua. Ei. Mutta pienet piirteet, kuten harrastukseni ja kasvissyöntini oli äkisti noloa ja typerää, olin myös erittäin tyhmä ja tylsä eikä hän vain enää kestänyt seuraani. Hajosin siis täysin. Jouduin syömään erilaisia lääkkeitä vain pystyssä pysyäkseni. Kaikki arvostus itseäni kohtaan katosi. Vähitellen keräsin itseni ja sain asiani kuntoon. Onneksi meillä ei ollut lapsia. Pahaksi onnekseni sairastuin vakavasti eron jälkeen, enkä enää parane siitä. Kyseessä on perinnöllinen sairaus, joka puhkeaa usein stressin yhteydessä. Olen kuitenkin löytänyt uuden rakkauden. Mutta syy, miksi kerron tästä on se, että oletat että aikuinen ihminen tuosta vain tokenee erosta. Valehtelu, syyttely, pettäminen. Ne satuttavat enemmän kuin uskotkaan. Jos exäni olisi edes kertonut totuuden ja keskustellut kanssani, tilanne voisi olla toinen. Rakentavasti eroaminen on vaikeaa, helppoa oli exäni vain haukkua minut lyttyyn ja hypätä uuteen onneen, joka hänellä oli jo valmiiksi katsottuna ja aloitettuna.

    VastaaPoista
  29. Aluksi (ja hyvin pitkälle) ajattelin sut lapselliseksi ja hyväuskoseksi perheenrikkojaksi, pikku tytöksi, jolla ei oo mitää moraalia.Ihan vaan siksi, että nään sinussa minut itteni muutama vuosi sitte. Kuitenkin mitä enemmän näitä sun postauksia lukee, niin alkaa huomata niitä "inhimillisiä" piirteitäkin.

    En tosiaan oo sitä mieltä, että tuo teidän säätämimen olis oikein, ei sitte kenellekään, ei edes sulle tai mikolle. Mutta rakkaus on silti rakkautta, jos siihen nyt kerta uskotaan.
    On paljo vaikeampi arvostella teidän suhdetta, ku alkaa miettimään teitä ihan ihmisinä, ei pelkkinä tarinan hahmoina. Mun mielestä asioitten hyväksyminen on paljon helpomaa, kun osaa antaa asioille kasvot. Siksi uskonki, että sun kannattais kertoa jollekin. Lähesilles oot muutaki ku anonyymi pettäjä, kyllä ne ajan kans oppii ede sietämään. Oot niille varmasti niin paljo muutaki.

    Sä oot nii nuori, toivon sulle vaa kaikkea hyvää ja jaksamista. Tuo on varmasti vaikeeta. Mun täytyy rehellisesti sanoo, että toivoisin sen hyvän tulevaisuuden olevan sulla ilman "Mikkoa". Mutta jos jatkatte, nii haluan toivoa vielä enemmän onnea teille. Sitä varmasti tarvii.

    Halveksin edelleenki pettäjiä, mutta kun tässä asiassa on niin paljo muutaki. Rakkautta. Toivon mukaan. Ja jos ei oo, niin sitte saat todella kärsiä siitä. Ja sitte se on teille molemmille ihan oikeen. Toivottavasti teille to odottaminen on oikein, mulle\meille se ei ollut. Sekin satuttaa niin saatanasti.

    Vaikka vihaisit sitä vaimoa, ajattele asioita senkin kannalta, ihan oikeasti. Sen on lopen parempi niin. Ei kannata mennä siitä, mistä aita on matalin, odottamisesta.

    Toivotan tsemppiä, jos meinaatte jatkaa ja JOS teillä tosiaan on rakkautta välillänne. Mutta, jos\kun näät lasten ja vaimon vihan ja kivun, kärsi. Jos kestät sen, kestät mitä vaan suhteessakin. Minä en kestäny. Ja mulle se oli oikein. Äläkä yritä puolustaa tekojas, tuo on väärin, vaikka kuinka rakastaisitte toisianne. Ymmärät sen varmaan itekki, ettei tuossa oo mitää moraalisesti oikein. Mutta jos oot varma suhteestanne, niin taistele.

    Tsemppiä.
    Nimim. kokemusta on.

    VastaaPoista
  30. http://keskustelu.suomi24.fi/node/10396833

    lue huvikses

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Palvelua päivitetään parhaillaan"

      Mikä keskustelu tuo on? En siis pääse lukemaan tuota..

      Poista
    2. En ymmärrä tuota... Jos toinen sanoo ettei rakasta, niin miksi sitä pitää vielä yrittää se 3kk? Lasten takia?? Huh huh

      Poista
  31. Toivon että jonain päivänä, kun sinulla on omia lapsia, että silloinen miehesi ja lastesi isä pettää sinua selkäsi takana nuoremman naisen kanssa ja jättää sinut yksin kakkavaippojen keskelle. Se olisi sinunlaisellesi ihan oikein!

    Oksettaa tuollaiset itsekkäät ajatukset siitä että mitä tahansa voi tehdä ja ketä tahansa voi satuttaa kunhan vaan itse on onnellinen. Ei se elämä vaan mene niin. Joskun täytyy joustaa ja tehdä kompromisseja.

    VastaaPoista
  32. Toivon, että Candy todella ajattelee Anonyymin sanoja siitä, miten helppoa on nähdä toinen ihan paskana, kun hänestä haluaa eroon, oman onnensa vuoksi.

    Muutenkin blogia lukeneena alkaa huvittamaan tämä huoli Candyn puolesta. En usko, että Candy tästä takkiin ottaa!

    Miettikää nyt. Hän on jo mennyt sänkyyn toisen kanssa, kun Mikko harmitti, pitää blogia ja antaa haastatteluja asenteella "se mitä ei tiedä, ei voi satuttaa" eikä piittaa pätkääkään siitä, mitä Mikon perheelle tapahtuu.

    Itse jouduin 19-vuotiaana omille, asuntolainan ja opiskelevan avomiehen kanssa. Candylla on pullat pirusti paremmin uunissa: porukoiden elättävästä Mikon elätettäväksi. Muistan ikuisesti, kun ei ollut varaa suklaapatukkaan, vaikka, kakara kun vielä olin, makeanhimo oli aivan kamala.

    Ei koe Candy tätä. Ei tartte meidän sääliä! Tämä tyttö pitää puolensa maailmassa.

    VastaaPoista
  33. http://www.metropoli.net/kaupunkilehti/rakkaus-ja-seksi/8-epaterveen-suhteen-merkkia-varo-naita/

    Sinuna kiinnittäisin huomiota ainakin kohtiin 1,3,5,7 & 8.
    Ainakin näistä kirjoittamistasi teksteistä päätellen teillä on "pikkaisen" prepattavaa ainakin noissa viidessä kohdassa.

    Vaikka onkin lehtijuttu, niin pitää parisuhteessa harvinaisen paljon paikkansa, ja ovat myös asioita missä kohtaa pitäisi hälytyskellojen soivan.
    "Tämä ei koske mua ja Mikkoa". Eipä tietenkään, kun sinulla ei parisuhteista kokemusta vielä ole, niin et osaa vielä hahmottaa etkä tunnistaa selkeitä varoitusmerkkejä.
    Sinuna lukisin kuitenkin tämän puolueettoman tekstin, joka perustuu puhtaasti faktoihin.

    VastaaPoista
  34. Emmä jaksa selittää, yritä uudelleen.

    VastaaPoista
  35. Hoitoalalle ei sovi ihminen joka pystyy tekemään näin paskamaisesti, että vie jonkun miehen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitoalallahan ne kaikki sekopäisimmät ihmiset on :D (en tarkoita nyt Candy sinua, vaan yleisesti).

      Poista
    2. Anonyymi 02:24, niin missäköhän mielessä hoitoalalla on sekopäisiä ihmisiä? Esimerkiksi kirurgi on hoitoalalla, ja jos kirurgit ovat mielestäsi sekopäitä niin huh... Samoin psykologit, psykiatrit sun muut henkisen terveyden edesauttajat. Ei oikeen voi olla sekopäinen jos auttaa muita ihmisiä ahdingossaan.

      Poista
    3. Hoitoalalta löytyy eniten murhaajia.

      Poista
    4. Lääkärit päätyvät itsemurhaan hyvin usein.Taisivat lekurit olla itsemurhien ykkösenä ammattikunnittain laskettuna. (tiedän; tilastovääristymä ym. mutta anyway)Ja lääkäreistä juuri psykiatrit itsemurhíen ykkösenä.
      Ei kirurgit ole muita kummempia, ehkä kirurgia sanana kuulostaa vaan jotenki "hienolta", mutta onhan sitä monen alan kirurgeja ym. Ja nimenomaan todella moni pyrkii hoitoalalle jotta voisi hoidattaa itseään. Ei voikaan auttaa muita, jos on itse avun tarpeessa. Mutta töissä voi silti käydä. Onhan tässä maassa monia onnettomia, kuten Candy.

      Poista
  36. Hei!

    Olen lukenut blogiasi ja olen täysin koukussa:) Minulla ei ole mitään syytä tuomita sinua, on itsekin tullut oltua varattujen kanssa.. Mieltäni askarruutta kuitenkin yks kysymys, joka estäisi minua itseäni ryhtymästä suhteeseen varatun kanssa.
    Eli: Sitten kun olette mikon kanssa virallisesti yhdessä ja asutte saman katon alla ja vaimo on jo toipunut erosta eikä Mikon ja eksän välit ehkä ole enää niin kireät. He tapaavat lasten vuoksi säännöllisesti. Sinä itse olisit jo mahd. raskaana/synnyttänyt. Pelottaisiko sinua, että Mikko alkaisi nähdä vaimonsa uudessa valossa, ikäänkuin uutena ja saavuttamattomana. Sinä olisit ehkä synnytyksestä rupsahtanut, vaimo (ehkä) näyttäisi paremmalta, kuin avioliiton aikana. Pelkäätkö, että kun asut ja elät Mikon kanssa arkea, kauempana elävä vaimo, joka kuitenkin lasten kautta on pakosti osa Mikon elämää, alkaisi näyttää Mikosta kiehtovalta ja vanha suola janottaa...?

    Anyways, ihanaa kevättä teille molemmille ja toivottavasti näette pian!:)

    VastaaPoista
  37. Hei Candy!
    Oletko koskaan pohtinut miten valehtelu ja salailu vaikuttaa teidän tulevaisuuteenne? Mikko valehtelee ja salailee vaimoltaan ja sinä salaat Mikolta blogin pitämisen. Todella isoja asioita. Luuletko, että pystyt luottamaan Mikkoon tai ettet valehtele ja salaa häneltä itse jotain kun olet jo huomannut miten helppoa se on? Teillähän on tietty loppuelämä aikaa todistaa meidät muut vääräksi, mutta aika huono lähtökohta suhteelle kun se alusta asti on perustunut valheeseen. Anteeksiantamatonta pitää blogia ihmisestä, joka ei siitä tiedä. Ja vain puoli Suomea lukee...

    VastaaPoista
  38. Eikös Mikko vois adoptoida sut? :D
    http://gma.yahoo.com/millionaire-polo-club-founders-children-want-adoption-girlfriend-090048510--abc-news.html

    VastaaPoista
  39. http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1560899/te_jotka_olette_jatkaneet_liittoanne_pettamisen_ja

    VastaaPoista
  40. Se haastattelu tulee pornolehteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, joo niinpä :D Jalluun on tulossa! Eiku hetkinen, eikös se ollutkin Kalle? En jaksa googletella, mutta johonkin tosi raisuun suomalaiseen pornolehteempä hyvinkin DDD-kuppisten tissinlevittelykuvien ja naintitarinoiden viereen tulee haastattelu 17-vuotiaan Candyn blogista. :D Juuri näin!

      Poista
  41. Se Mikko ei varmaan kehtaa jättää vaimoaan velkataakan alle.vai onko vaimo hänelle raskaana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tai ehkä jopa nuo kummatkin syyt yhdessä

      Poista
    2. Tai ehkä en vaan kommentoi tähän mitään, siinäpähän pohditte :D

      Poista
    3. en mä ainakaan "pohdi" tästä blogista mitään. kunhan kirjoittelen silloin kun huvittaa. Ja tänään tuntuu kovasti huvittavan. Ai yhteinen lapsi teille? Tää joidenkin kelaama karma vois iskeä vaik silleen, etä sä et pysty saamaan lapsia. Mietipä sitä. Mikon vaimon fertiliteetii on selvä, sun ei. Yhteinen lapsi, mmmmm, mutta mitä jos sä et tuu raskaaks? On monia syitä, miksei voi skidejä saada, eikä noi nuori voi tietää vielä mikä itsessä voi olla vialla. Eikä lääketiede pysty kaikkia auttamaan. Hmmmmmmm ja mmmmmm, ehkä karma iskee just noin. Ja silloinhan elämän ois ......No joo, en kellee toivo tollast, mut noi voi käydä. kas ku tuliki mielee

      Poista
  42. Mahtaa olla niin ettei se mikko kehtaa jättää vaimoaan velkataakan alle,vai onko vaimo raskaana?

    VastaaPoista
  43. Oikeesti... En tiedä mistä aloittaa.
    Ensinnäkin on aivan uskomatonta miten jaksat nää kaikki kommentit.
    Toiseksi mua huvitta niiiin suunnattomasti kuinka ihmiset kehtaavat/jaksavat tulla tänne haukkumaan sua ja jopa yrittää selvittää sun henkilöllisyyttä! :D Mitä sitten jos he saisivat sen selville? Tulisko ne uhkailemaan sua ja tuhoamaan sun ja Mikon välit? Levittelis tietoa nettiin siitä kuka olet? vai..?
    Ymmärrän miksi tää kiinnostaa ihmisiä ja kyllä itsekin mietin hiljaa itsekseni mistäköhän olet ja entä jos paljastuisit jne. Ymmärrän myös ihmisten mielipiteet. Varmasti kuka tahansa on sitä mieltä että pettäminen ja salailu on väärin. Mutta se on elämää. Jokainen on varmasti jossain vaiheessa elämää tullut petetyksi tai joutunut kuulemaan valheita, pieniä tai isoja. Sellaisia ihmiset vain ovat. Tekevät ja sitten katuvat. Tuntuu että lähes jokaisessa tuttavapiirini suhteessa on petetty, ja niin on varmasti monien muidenkin haukkujien täällä ja tuskin he menevät ystävilleen ja tutuille tällaista paskaa suoltamaan mitä nämä kommenttiboksit ovat täynnä. Tällä en tarkoita että hyväksyisin pettämistä tai sitä mitä te teette, mutta asioilla on aina monta puolta enkä koe että itse olisin niin täydellinen että voisin tulla tänne moittimaan sinua. (ja vaikka olisin en moittisi)
    Kuten monet täällä, minäkin ihmettelen miksi Mikko ei vieläkään voi kertoa vaimolleen, sillä tuntuu että mitä nopeammin se olisi alta pois niin kaikki olisi helpompaa. Olet kuitenkin kertonut että sille on syy miksei tätä asiaa voi vielä kertoa. Uskon että tiedätte mitä teette ja kerrotte kun hetkin on oikea. Tähänkin voi olla monta selitystä (vaimon väkivaltaisuus,uhkailu,mielenterveysongelmat,sairaus..?) Mitä tahansa.
    Olen selaillut tätä blogia oikeastaan satunnaisesti, joitakin tekstejä lukenut kokonaan. Olen pahoillani jos tässä oli jotain mikä ei pidä paikkaansa tms. koska en niin aktiivisesti ole lukenut. En edes tiedä mikä sai minut kirjoittamaan tällaisen romaanin, mutta jotenkin vaan tuli olo että nämä moittivat ihmiset voisivat miettiä kaksi kertaa mitä sanovat. Tuskin olisi päin naamaa pokkaa tulla sanomaan samoja asioita. Vielä ihmettelen kerran sitä kuinka vahva olet että pystyt tällaiseen, sillä itse olen niin herkkä, että en varmaan edes tule lukemaan tätä kommenttiboksia sillä en halua nähdä jos joku kommentoi vihaisesti tekstiäni :D Toivon että edes joku lukee tämän ja miettii vähän laittaako sen vihaisen kommenttinsa. Mielestäni on aivan kauheaa miten helppo netissä on sanoa mitä vain, ihmiset unohtavat käytöstapansa ja toisten kunnioituksen.
    Mutta hyvää jatkoa sinulle, toivottavasti saatte asianne selvitettyä niin sinun, Mikon ja hänen perheensäkin kannalta.

    ps. yksi päivä olin kaupan sovituskopissa ja kuulin kun jotkut tytöt puhuivat tästä blogista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mutta se on elämää. Jokainen on varmasti jossain vaiheessa elämää tullut petetyksi tai joutunut kuulemaan valheita, pieniä tai isoja. Sellaisia ihmiset vain ovat."

      Ei tällaista asiaa voi ohittaa vain olankohautuksella "sellaisia ihmiset vain ovat". Se tässä maailmassa just mättää, "noku muutkin". "sellasii ihmiset on". Mikä siinä on ettei ymmärretä, että pienistä teoista se lähtee, ei ole mikään syy käyttäytyä idioottimaisesti ja muita loukaten ihan laiskuuttaan koska muu maailma on sellainen. Ihmiset miettikää tekojanne muidenkin kuin itsenne kannalta, empatia olis aika hemmetin kova sana!

      Poista
    2. Jeesustelua? Ehkä, mutta sanoin vaan rehellisen mielipiteeni.
      Minusta on vain naiivia ajatella että tällaiset asiat muuttuisivat sillä on täysin ihmisluonnon mukaista tehdä virheitä ja toimia järjettömästi. On aina ollut ja tulee olemaan. Olen puhunut. Aamen.

      Poista
    3. On ihmisluonnon mukaista tehdä virheitä, mutta myös pysähtyä miettimään tekemisiään tai tulevia tekemisiään. Meillä on kyky syvälliseen ja pitkän tähtäimen ajatteluun. Välillä rassaa suunnattomasti ihmiset, jotka tekevät jotain koska ''niin vain kävi'' tai koska ''ihmiset nyt vain tekevät virheitä''. Virheistä on myös hyvä oppia välillä, kaikki ei tätäkään tunnu tekevän..
      En ymmärrä hetkeäkään ihmisiä, jotka pystyvät satuttamaan noiden tekosyiden varjolla muita. Voin satuttaa itseäni miten huvittaa, mutta jos esimerkiksi saan toisen itkemään, tunnen oloni niin hirveäksi. Mieluummin ottaisin aiheuttamani ja vaikka maailman vaivat harteilleni. Ehkä voi kuulostaa jopa liian nöyristelevältä, mutta tämmönen mä olen. Mieluummin otan itseeni liikaa kuin olen ylimielinen pentu, joka ajattelee vain omaa parastaan.

      Poista
    4. Anonyymi 01:02 (sinä romaanin kirjoittaja);

      Oi että, kiitos ihanista sanoistas :') Mun sydäntä lämmittää aina kun saan muistutuksen siitä, että olemassa on edelleen ihmisiä, jotka ovat todella mukavia ja lämminhenkisiä tuntemattomiakin kohtaan, ilman tuomitsemista ja vihamieltä, oli se tuntematon ihminen minkälaisessa elämäntilanteessa tahansa.

      Tää maailma tarvitsee sun kaltaisia ihmisiä lisää. Kaikkea hyvää sulle, tolla asenteella pääsee vielä pitkälle :)

      PS: Hahah, aijaa. Mitä ne puhu? "Vittu se Candy on huorahh!" ? :D


      Anonyymi 01:46;

      Lueppa tekstis uudestaan. Muuten ihan hyvä, mutta sorrut aika pahasti jeesusteluun ja kaksinaismoralismiin.

      "Voin satuttaa itseäni miten huvittaa, mutta jos esimerkiksi saan toisen itkemään, tunnen oloni niin hirveäksi. Mieluummin ottaisin aiheuttamani ja vaikka maailman vaivat harteilleni. Ehkä voi kuulostaa jopa liian nöyristelevältä, mutta tämmönen mä olen. Mieluummin otan itseeni liikaa kuin olen ylimielinen pentu, joka ajattelee vain omaa parastaan."

      Ensin hehkutat sitä, kuinka sun mielestä ketään ei tulisi koskaan satuttaa ja otat mielummin kaikki haukut itelles, mutta sitten pari lausetta myöhemmin haukut mua ylimieliseks pennuks.
      En sitten tiedä miten asiat koet ja näet, mutta ylimielinen pentu ei ainakaan mun mielestä ole kovin imarteleva tai positiivinen ilmaisu kenestäkään, ja se on lähes poikkeuksetta tarkoitettu loukkaukseksi.

      Mitä sun "ei saa satuttaa" ja "otan kaikki maailman vaivat harteilleni" tapahtui?

      Ja ihan turha yrittää, muhunhan sä tolla ylimielisellä pennulla viittasit, jos nyt yritän pelastaa nahkas väittämällä ettet tarkoittanut mua.

      Poista
    5. Mutta... Ei sun sydäntä lämmitä ollenkaan jos joku kirjoittaa mukavasti ja lämminhenkisesti Mikon vaimosta, että jeesustelua tuo sultakin on;) En siis sano, että vika ei voisi olla enimmäkseen hänessä kun heillä menee huonosti, tai että hän olisi sitten se maailman helpoin ihminen, mutta kukaan ei ole niin halveksittava kuin minkä kuvan hänestä sun teksteistä saa. Poislukien pedofiilit ym lapsia vahingoittavat sekopäät, sarjamurhaajat jne... Sellainen ei taida kuitenkaan olla?

      Poista
  44. voi että, laitoin juuri ton pitkän kommentin enkä tullut ajatelleeksi ettet varmaan edes jaksa lukea sitä koska sulle tulee niin paljon kommenttia :/ olisi mukavaa jos lukisit sen :)

    VastaaPoista
  45. voi ei toi biisi on ihana :) nyt tuli itku

    VastaaPoista
  46. Mä haluisin tässä kysyä, että ootko koskaan nähny missään Mikon lapsia tai vaimoa? Ootko varma, että sillä edes on mitään perhettä? Voihan se olla joku hullu nuoriin sekaantuja? :DD Okei vähä hassu ajatus, mutta tuli vaan mieleen. Mut jos joskus oot nähny lapset ja vaimon niin mitä sä ajattelit niistä silloin? Vihasikko vaimoo heti ekanäkemällä?

    Ootko koskaa ihmetelly kuinka se vaimo antaa Mikon mennä miten se haluaa? Mikko kuitenki viettää sun kans aika paljo aikaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos viitsisit lukea blogia tarkemmin, niin löytäisit kyllä kohdan missä Candy kertoo nähneensä vaimon ja lapset..

      Poista
    2. mikko ja candy tapas ekan kerran jossain tapahtumassa, missä mikko oli perheensä kanssa :D eli on nähny

      Poista
    3. Ootkoha sä lukenu koko blogia ees, jos candy on tavannu mikon jo alun perinki häissä joissa mikko oli vaimonsa kanssa niin eiköhän se oo tavannu, ja jos se on ollu heidän yhteisessä kodissa niin luultavasti siellä on merkkejä myös vaimosta?

      Poista
    4. Joo, kyllä sillä ihan oikeasti on perhe, eikä se ole mikään hullu nuoriin sekaantuja, kuten asian ilmaisit.

      Ja kun vaimon ja lapset oon ekan kerran nähnyt, en ajatellut mitään ihmeellistä. Vaimon toisen kerran nähdessä en ajatellut siitäkään mitään ihmeellistä, eihän meillä Mikon kanssa sillon vielä ollut salasuhdetta.

      Poista
  47. ettet vaa asuis lahessa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu asuu se. Lahdessahan on se yritys Candy Council..siitä ohi kävellessä varmaan jotain miettinyt :D He menivät kävellen laavulle, ja lahtihan on laavujen luvattu maa ;) Isohko kaupunki jossa vaatekaupat/leffateatterit joka siis on jo tullut ilmi. Useat eri sanonnat jotka tuolta kumpuavat. Joten vapiskaa lahden suunnan vaimot!! :D

      Poista
    2. Joo kyllä asia varmasti näin on, jep jep!

      PS: Miks yhdenkään vaimon pitäis vapista mun takia? Mitä ne pelkäis? Että isken niiden miehet? En yleisestiottaen harrasta, mulla on jo Mikko, mutta herää kysymys: miks ootte sellasten ihmisten kanssa, joihin ei voi luottaa ja pitää pelätä, että toinen nainen voi tosta noin vaan iskeä miehen?

      Poista
    3. Vapista siksi, ettei tässä vaiheessa vielä yksikään kuvioihin sopiva vaimo voi tietää, onko kyseessä juuri hänen miehensä :) Tätä blogiahan varmasti lukee monikin naimisissa oleva kahden lapsen äiti. Eli siis he voivat vielä jatkaa vapisemista...kunnes ankara totuus heille selviää.. napsahtaako nalli juuri hänelle? ..jännitys tiivistyy..:D

      Poista
  48. Ootteko harkinnu polyamoriaa Mikon ja sen vaimon kanssa? Mun mielestä se ois sopiva ratkasu tohon kaikkeen kun sillon lapset sais parhaan vaihtoehdon, eikä kenenkään tarviis erota jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniiiin just :D Ei olla harkittu, ei oo kyllä käyny mielessäkään.

      Muttakun meidän tapauksessa tarvii erota. Mikko ei halua olla enää vaimonsa kanssa, vaan mun. Ei siinä sillon aleta polyamoriksiks.

      Poista
  49. Musta olisi niin mahtavaa kuulla myös Mikon puoli tätä tarinaa.

    Ehkä voisit pyytää Mikolta anonyymejä kommentteja tähän sun blogiisi, miten hän näkee tän teidän tilanteen ja mitä mieltä hän on näistä kaikista ilkeistä kommenteista, joita olet täällä saanut? Onhan se epäreilua, että vain sinä joudut vastaamaan tuntemattomien ihmisten ikävyyksiin ja piikittelyyn, asiahan koskee kuitenkin teitä molempia.

    Toivotan sinulle Candy elämässä kaikkea hyvää, monia vuosia ja ilon hetkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten ihan kiva idea, mutta Mikko ei luultavasti tiedä tästä blogista mitään. Ei ainakaan sitä, että mä kirjoitan tätä.

      Ja kiitos samoin sinulle kans kaikkea hyvää. :)

      Poista
  50. Itse en ymmärrä, miksi kaikki sinua haukkuvat..
    Sinähän et sinänsä mitään väärää tee, se on Mikko jonka pitäisi miettiä tekemisiään.
    En vain tiedä kuinka Mikko kehtaa iltoisin nukahtaa vaimonsa viereen, kun tietää mitä hommaa.

    Mutta kumminkin tsemppiä teille jatkoon! <3 ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tangoon tarvitaan aina kaksi

      Poista
    2. Mä ymmärrän kyllä miks ihmiset ajattelee musta mitä ajattelee, mutten ymmärrä miks ne ajatukset pitää tulla mulle kertomaan.

      Mitä ne kuvittelee sillä saavuttavansa? Että mä lopettaisin? Sanoisin, "joo te ootte oikeessa, kiitos oikeasta mielipiteestäsi ja tuomitsemisestani, nyt lopetan mikon kanssa olemisen"??

      Mutta kiitos tsempeistä :)

      Poista
    3. Ensinnäkin, Candy varmasti tietää tekevänsä väärin. Toiseksi, se on oikeasti Mikko joka väärin tekee..

      Sinähän lopetat vasta sitten kun siltä tuntuu! :)

      Poista
  51. et IKINÄ pysty lopettamaan tätä blogia ja siirtymään vain s.postilinjoille "purkamaan ajatuksia." oot niin kokussa kuin vaan voi olla. ja kiitos meidän; mieti, miten heikko olet, kun anot on saaneet sut koukkuun omaan kirjoittamiseesi. tää vallan tunne on kyl lapsellista, mut ihan kivaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, näkökulma kai tuokin :) Tosin yhdelläkään teistä anoista ei oo muhun minkäänlaista valtaa. Ei ole, eikä tuu olemaankaan. Kyllähän tietenkin joku voi kuvitella, että itellä jotain valtaa muhun olis, mutta totuus onkin sitten ihan toinen.

      Mä oon pärjännyt ennen ilman tätä blogiakin, joten tulisin jatkossakin pärjäämään. Tosin en mä halua tätä ainakaan vielä lopettaa, mutta siinä vaiheessa kun sen joskus teen, ei se tule olemaan mikään kovin vaikee tai mun elämää kaatava juttu.

      Poista
  52. ai aikuisten maailmassa ikäsikin puolesta? voi voi; muistanpa sen ajan, kun kapakoissa joissa oli ikäraja 18 vee, ei tod. viitsinyt olla. täynnä drinksujaan ihailevia ja heti humaltuvia vauvoja. kyllä 25 vee kun on ikäraja, niin siellä jo viitsii olla. mää oikeen ihmettelen ihan kauhiast kummottis ihmine voikaa kasvaa seittemäs vuodes?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hohhoi.. Naurettavaa tuomita ketään ikänsä puolesta ja vielä naurettavampaa yleistää tolla tavalla.

      Samalla tavallahan mä voin sanoa, että 25-vuotiaat on kaikki idiootteja känniörveltäjiä, jotka yrittää iskeä epätoivossaan kaikkia ja pakkien tullessa alkaa haastamaan seuraavan vastaantulevan kanssa riitaa.

      Poista
    2. Ihmisen elämänkaari koostuu säännönmukaisuuksista. Halusi tai ei. Yleistäminen ja kehityskaaren tietäminen ja tunnustaminen ovat eri asioita. Sinä olet todellakin vielä varhaisaikuisuuden kynnyksellä. Ja siihen kuuluu tuollaisia tunteita, mitä sinullakin on. Esim. isähahmon etsiminen kotona vallitsevaaa turvattomuutta paikkaamaan.

      Poista
  53. LOPETA HETI!!! t. " MIKKO"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, nää on niin ihania kommentteja :D Mikä saa teidän luulemaan, että säikähtäisin yhtäkään tällästä kommenttia?

      Ei teille tullut mieleen, et jos Mikko oikeesti tän blogin löytäis ja tajuis että mä tätä kirjoitan, se ehkä kuitenkin ennemmin pistäis mulle viestiä tai soittais, ku jättäis tänne tollasen kommentin.

      Poista
    2. ^ Sitä kutsutaan huumoriksi.

      Poista
    3. Taitaa puuttua kyseinen ominaisuus ;D

      Poista
  54. nopea kommentti: "kaikki vaimot suunnassa x voi huokasta helpotuksesta" jne. Miten joku voisi muka pelätä, että oma mies pettää? En tajua. Jos sellaista pelkää, on suhde jo pilalla. Mikon vaimo ei tätä pelkää, joten Mikon ja vaimo suhde on kunnossa. Kyllä miehet tajuaa, ettei kannata erota perheestä kun voi sekä syödä kakkua ja säästää kakkua yhtä aikaa. Ei Mikkokaan typerä ole. Kuten ei sen vaimokaan. Kolmas pyörähän tässä kolisee... ja kohta putoaa pois:D

    VastaaPoista
  55. Hei ajattelin ehdottaa että alkaisitte "Mikon" kanssa sähköpostien kirjotteluun? Vihko juttu, mistä puhuit aiemmin on liian riskialtista, mutta sähköpostin voi suojata salasanalla! Näin säkin pääsisit millon vain kirjoittelmaan mikolle kun siltä tuntuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sitä onkin ennenkin ehdotettu ja todettu paremmaksi ideaksi kun tuo vihko. :)

      Tietenkin vihossa olis ollu enemmän tunnearvoa ja nostalgiaa myöhemmin ajateltuna, kun se olis sitten ihan konkreettinen asia, jota hipelöidä käsissä, mutta liian riskialtis se kyllä valitettavasti on. :/

      Poista
    2. itse samanlaisessa tilanteessa kanssasi
      itse ole miespuoleinen (40v) ja neito ketä tapailen on myös 17v
      salasuhde meilläkin on vielä, jatkunut 6kk
      tiedän tunnetilasi ja siksi voin samaistua tilanteesi kanssa
      et elä välitä paskankommentoijista
      jatka eteenpäin ja kohti onneasi mikn kanssa

      Poista
  56. monta tapaamista teillä oli ennenkuin harrastit mikon kanssa seksiä
    nussitteko heti vai oliko esim vaan sulta suikkari mikolle ensin ja sormipillua sulle
    kumpi teki aloitteen seksiin
    olitko valmis heti paneen mikon kanssa

    VastaaPoista
  57. mitä ihmettä oikeesti...kelaatko ollenkaa niit lapsii..huh huh

    VastaaPoista
  58. Kuka näitä oikein JULKAISEE?

    VastaaPoista
  59. Olen jäänyt vähän koukkuun tähän blogiin, ja kommentteihin varsinkin.
    Olen myös koukussa Candyn aivopieruihin, ja minusta on mukavaa katsoa miten hän puhuu itseään pussiin tasaisin välein.

    Tämähän on pelkkää viihdettä, tällaista varmaan tapahtuu, mutta Candy ja Mikko ovat keksittyjä.

    Minua huvittaa suunnattomasti miten Candy seuraa itse tätä blogia koko ajan, ja sen huomaa ihan siitä että kommentteja julkaisee tasaiseen tahtiin, heti kun yksikin kommentti on kirjoitettu=D

    Paitsi tietysti silloin kun hän on "koulussa" tai "Mikon kanssa".

    Nytkin illalla joka kerta kun päivittää sivua on usia kommentteja ilmestynyt.... =D

    VastaaPoista
  60. Onko sulla lemmikkejä? Tai siis koirahan sulla vissiin oli, niin ajattelin että aiotko ottaa sen (ja muut lemmikit jos niitä löytyy) mukaasi jos/kun muutat pois kotoota Mikon kanssa asumaan?

    VastaaPoista
  61. Mut hei olikos se niin että Mikon vaimo on näiden lasten biologinen äiti vai ei? Jos Mikon vaimo ei ole näiden lasten oikea äiti, niin kuka sitten on? Ja missä se on? Eikö se ole kuvioissa?

    VastaaPoista
  62. Voi voi nyt selvisi ukon juoksentelut..
    Ootte kusessa molemmat!!!

    VastaaPoista
  63. Ellei edessä olis ny 150€ mac, olisin jo iskeny nyrkin ruudusta läpi. Niin vitun ärsyttävä ja ylimielinen sä naine oot!!1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai että ihan 150 euron... :D

      Poista
    2. 150? Hahhahhaa, joku käytetty vanha romu?

      Poista
  64. Olen kysynyt tätä aikaisemmin saamatta vastausta. Varmasti myös moni muu, mutta olet saanut niin jumalattomasti kommentteja, ettei niitä kaikkia jaksa millään lukea läpi vastausta etsiäkseen.

    Oletko koskaan miettinyt miten helppoa olisi olla omanikäisen kanssa aivan tavallisessa julkisessa suhteessa ilman hermojariipivää salailua ja valehtelua? :o

    En sinällään ole suhdettanne vastaan millään, oma elämännehän se on. Enkä ole varma uskonko edes mitä kirjoitat, mutta onko silläkään loppujen lopuksi väliä. Sattuu tietysti ajatella Mikon vaimon reaktiota kun hän saa tietää, sillä ihminen hänkin on. Itseäni sattuisi kovin jos saisin tietää poikaystäväni pettäneen minua ja se olisi ainoa asia jota en kykenisi antamaan anteeksi. Tiedän miltä moinen tuntuu ja se kyllä repii sydämen ja itsetunnon kertaheitolla riekaleiksi.

    Toivottavasti tiedätte mitä teette, hyvää jatkoa kaikesta huolimatta! ps. tällä kertaa tahtoisin vastauksen! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Oletko koskaan miettinyt miten helppoa olisi olla omanikäisen kanssa aivan tavallisessa julkisessa suhteessa ilman hermojariipivää salailua ja valehtelua? :o"

      Niin no, rakkaus nyt ei satu katsomaan sitä, kuka olisi paperilla sopivin kumppaniehdokas... Ei se sama syntymävuosi, opiskelupaikka tmv. tmv. takaa sitä, että ollaan samalla aaltopituudella. Vai millä selität sen, että seurustelukumppani saattaa löytyä vaikka toiselta puolelta maailmaa? Tai saman sukupuolen edustajasta? Ei rakkaus aina ole helppoa, eikä ainakaan kannata tyytyä väärältä tuntuvaan helppoon ratkaisuun.

      Salasuhteita mitenkään puolustelematta.

      Poista
  65. Moikka Candy, en oo koskaan tullu kommentoineeks mutta nyt on pakko. en ymmärrä näitä nalkuttajia, sehän on sun oma asia mitä elämässäs teet..
    ootko koskaan harkinnut tehdä formspringiä? mä ainakin tykkäisin jos siellä voisi nähdä vastauksia FIKSUIHIN kysymyksiin, en jotenkin vaan halua pilata päivääni näillä roskakommenteilla, ja kiistelyllä. monilla on varmasti oikeesti jotain asiallista kysyttävää, ja et näköjään edes ehdi vastaamaan kaikkiin kysymyksiin täällä..
    harkitse asiaa :-)
    Essi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarvitseeko sinunkaan kaikkea ymmärtää? ;)

      Poista

HUOM!!

Ennenkuin tulette ulisemaan, etten ole julkaissut kommenttiasi - paina tämän tekstin yläpuolella olevasta "Lataa lisää"-painikkeesta. Paina siitä niin monta kertaa, kunnes sitä ei tule enää näkyviin - ja TADAA! Kaikki kommentit ovat ladattu näkyviin. Yli kahdensadan kommentin ylittyessä, kaikki kommentit eivät näy automaattisesti kommenttiosiossa ilman niiden erillistä lataamista tuosta painikkeesta.

Jos taas teit edellämainitun, etkä vieläkään löydä kommenttiasi kommenttiosiosta - no, et tule sitä löytämäänkään, sillä turhaa roskapuhetta ja törkyä en julkaisekaan. :)

Uliuli <3