Im yours

Iltaa lukija-ystäväni. :)

Viime postauksesta on taas kulunu aikaa, ei oo oikein ollu aikaa ja innostusta kirjotella mun kiistellyn ja mielipiteitä jakavan elämän tapahtumista.

Oikeestaan mitään kovin kummosia asioita mun rakkauselämässä ei oo sattunut. Ollaan Mikon kanssa oltu molemmat enemmän ja vähemmän kiireisiä ja aikataulujen yhteensovittaminen on ollu hankalaa. Kumpikaan ei voi (eikä taatusti haluakaan) olla 24/7 toisen käytettävissä, kuin omistajaansa uskollisesti odottavana lemmikkinä.

Yks päivä Mikko sai mut jollain ihmeellä suostuteltua mukaansa metsälle. En tajua, miten suostuin lähtemään mukaan kattomaan sitä hullua tappomeininkiä :/ (onneks Mikko ei saanu mitään, hahah!)
Pidin suht mittavat saarnat tolle miehelle siitä touhusta, se on musta vaan niiin oksettavaa.

Tuntuu et varsinkin vähän vanhemmilla miehillä metsästysharrastuksen aloittaminen on joku egon kohotus tai ikäkriisin helpottamiskeino.
Mikko siis on vasta aloitteleva ton harrastuksen parissa, jotkut sen kaverit sai "metsästyskärpäsen puremaan" ja sen hommaamaan itelleen kortit ja pelit ja vehkeet.. Pakko myöntää et olihan Mikko aika sulonen niissä sen uusissa metsämies-kamppeissaan, ei sille voinu olla nauramatta, mut oli muuten ensimmäinen ja viimenen kerta ku lähen sen kanssa tarpomaan keskelle ei mitään pyssyn ja makkarapaketin kera.

Tajusin just, et aika on menny ku siivillä ja mulla on kohta synttärit!!
Yhessä vaiheessa täysi-ikääntymistä odotti ku kuuta nousevaa, kun suurinosa kavereista on täysi-ikäisiä. Jossain vaiheessa sen odottaminen jäi taka-alalle, kun käytännössä tietyistä syistä pystyn tekemään ihan samoja asioita, kuin täysi-ikäisenäkin.

Nyt ootan ilon ja kauhunsekaisin tuntein marraskuuta ja synttäripäivän koittamista. Se täysi-ikäisyyden saavuttaminen on kuitenkin jonkinlainen virstanpylväs ja välietappi ihmisen elämässä..meille, mulle ja Mikolle siis, se tarkottaa sitä, että meidän suhteen tuomitseminen mun iän takia helpottuu sinä päivänä.

Eihän se tietenkään, et täytän 18, kavenna meidän ikäeroa tai häivytä sitä mihinkään, mutta se muuttaa silti kaiken. En oo enää alaikäinen. Kukaan ei voi tuomita meitä aiheellisesti kun tullaan päivänvaloon.
Meidän suhteessa ei ole enää mun alaikäisyyden aiheuttamaa mustaa pilveä.

Mikon erottua vaimostaan, me voidaan olla normaali pariskunta. Kaksi aikuista ihmistä voi olla rauhassa yhdessä, kenelläkään ei pitäis olla siihen mitään nokankoputtamista.

Meidän onneks oon ollut lähes aina ikäistäni vanhemman olonen. Jo ala-asteella vanhemmat ihmiset on kehunu mua ikäisiäni fiksummaks käyttäytymiseltäni ja nimittäny mua neiti-pikkuvanhaks.
Mun pituuden lisäks vuosia mun oikeaan ikään lisää on tuonu kypsempi ja aikuismaisempi pukeutumistyyli, aina tyylikkäistä asukokonaisuuksista korkkareihin, meikkaamistapaan ja hiustenlaittoon. :)

Nojoo, toi alko nyt kuulostaa jonkun tusina "muoti"bloggaajalta kuvaamassa tyyliään, mut jospa toi kuitenkin suht ympäripyöreesti ja leväperäisesti kerrottu "salaisuus" itsestäni avaa vähän -turvallisesti- lisää meidän tilannetta..sitä, miksei olla herätetty huomiota yhdessäollessa.

Ihme ajatustenryöpytys-postaus taas vaihteeks, mut kirjotin suoraan tähän, mitä mielessä ja elämässä on liikkunu. :) Hyvää viikonjatkoa hanipööt! ;)