sunnuntai 5. helmikuuta 2012

I just wanna feel

Buuhuuuu, viikonloppu on taas menny ku sekunnissa välähtäen silmissä. No, hauskaa mulla silti oli :)
Hengailin kavereiden kanssa, kävin Mikon luona ja sen kanssa ajelemassa sekä pitkästä aikaa elokuvissa.

Mikko ei siis lähteny pikkuvaimon kanssa samalle reissulle, kai se oli taas siltä naiselta joku pieni hermoloma perheen arjesta, vaikka ottikin skidit mukaan. En kyllä valita, toi oli nimittäin hyvä hermoloma myös Mikolle ja mulle :)

Kävin siis viikonlopun aikana (en uskalla/viitsi kertoa minä päivänä) kattomassa perjantaina ensi-iltaan tulleen Vuosaari elokuvan ihanan äippäni kanssa - meillä oli äiti-tytär laatuaikaa. (äiti ehdotti ensin yhdessä menemistä jollekin käsityökurssille/kerhoon tms. No thanks:D!)

Yllätyin, kun elokuvan pari henkilöä ja tapahtumaa liippas niin läheltä omaa elämää. Siinä oli siis naimisissa oleva, kahden lapsen isä, jolla oli salasuhde nuorempaan naiseen.



Mun ja Mikon tilanne on hyvin paljon tuon leffan salasuhde-tilanteesta eroava, mutta silti näin pieniä tuttuja vilahduksia. Eleet, ilmeet, jännitys, tunnelmat. 
Vaikka se olikin vaan pelkkä elokuva ja tapahtumat keksittyjä sekä näyteltyjä, mä liikutuin. Tirautin pari kyyneltä elokuvan miehen takia, salaisen tyttöystävän takia ja jopa miehen lasten takia. Vaimon en. Katsokaa elokuva itse ja miettikää miksi.



Voihan se olla, ja tietenkin onkin niin, että jokainen kokee asiat eri tavalla, mutta uskon, että tuon elokuvan salasuhde-kuvio voi ehkä avata joidenkin silmiä. Auttaa näkemään asiat eri tavalla, saamaan mustavalkoiseen näkemykseen värejä. En yritä "käännyttää" ketään, enkä saada hyväksyntää, mutta ihan mielenkiinnosta suosittelen muutenkin katsomaan ton leffan.

Hassua, kun ennen oon paasannut siitä, kuinka mua ärsyttää kun ihmiset näkee automaattisesti salasuhteet ja kolmannen pyörän elokuvien ja kirjojen kuvitellun, yleistetyn kaavan mukaan ja nyt kuitenkin itse suosittelen katsomaan elokuvan ja ammentamaan siitä jonkinlaista näkemystä mun tilanteeseen :D Nojoo..



Äite ihmetteli mun outoja tunteenpurkauksia, varsinkin niiden salasuhde-kohtausten aikana. En mä nyt ihan ääneen ulissut ja itkenyt, mutta liikutuin. Äippä kyseli ihan ihmeissään, mikä sai mut kyynelehtimään.
Mun sisäinen äidin pikkutyttö heräs ja teki vaan mieli käpertyä äidin kainaloon ja vuodattaa kaiken pois sydämeltään.
Voi kun ihan oikeasti uskaltaisin kertoa äitille...just tälläset tilanteet saa mut toivomaan, että uskaltaisin ja voisin kertoa ja avautua kasvotusten, puhuen avautua! Tästä blogista on ollut apua, ja tää on ollut helpottavaa ja terapeuttista, mutta ei tää oo sama asia, kun kertoa asioista puhumalla.
Äiti on yks mun elämän tärkeimmistä ja läheisimmistä ihmisistä, enkä mä siltikään uskalla kertoa sille.

Voiko oikeesti olla enään kamalampaa tilannetta? :/



Tästä mun mieleen juolahtikin eräs idea, josta ajattelin täällä kysyä. Olenko mä ihan naurettava ja lapsellinen, jos ehdotan Mikolle, että alettaisiin eräänlaiseen kirjeenvaihtoon?
Ei siis varsinaisesti mihinkään kirjeiden kirjoitteluun, vaan vaikka jonkun vihkosen vaihteluun.
Sinne vois molemmat kirjoittaa sen hetkisiä tunteitaan ylös, kun ei voida nähdä. En mä voi soittaa tosta noin vaan Mikolle ja kertoa miltä musta tuntuu. Uskokaa pois, niin mun monesti tekis mieli tehdä.


Joten, ajattelin, että oliskohan se pientä apua avautumisen tunteen purkamiseen, jos ne kirjoittaisi ylös?
Jotenkin vaan olis ideana kiva, että molemmat voitais rehellisesti kirjoittaa kaikki tuntemukset ja ajatukset ylös ja antaa toisen luettavaksi. Vaihdella niitä sillä tavalla.

Tuo vihko vois sitten myöhemmin olla meille kiva yhteinen muisto, jota selailla vuosien kuluttua ja muistella, mistä kaikesta ollaan selvitty ja kuinka kovia ollaan yhdessä koettu.

Ajatuksena siis tykkään tuosta vihon vaihtelusta, mutta iso riskihän se kyllä olisi. Puhelimen, tekstiviestien ja puhelutietojen, plus kaiken muun muhun viittaavaan "todistusaineiston" piilottelun ja hävittämisen lisäks Mikon pitäis tarkasti piilotella tuota vihkoa.
Onhan mullakin tietenkin piilottelemista ja peitevalheiden jatkuvaa keksimistä, mutta ei niin suuressa mittakaavassa kun Mikolla on.

Mä uskon, että ainakin mun kirjoittama teksti tulisi olemaan niin suorasanaista ja selkeää, ettei pikkuvaimon saadessa vihon kynsiinsä tarvis kauaa tekstiä silmäillä, ennenkun se tajuais mistä olis kyse...ja sitähän me ei haluta.

No, en tiedä. Pitää nyt hautoa tuota vihko-asiaa vielä päässä, ennenkun Mikolle meen mitään ehdottamaan. Teidän mielipiteitä olis asiaan kans kiva kuulla, tai vastaavasti ottaa vastaan muita ehdotuksia mitkä vois helpottaa mun purkautumisen tuskaa.




Tästä kirjotuksesta tuli taas rönsyilevä romaani. Joskus on perseestä olla mä, näiden ajatuksien ja ongelmien kanssa. Mitä mä edes teen enää tähän aikaan hereillä ja koneella? Taas vähän venähti...

Nyt painun suihkuun testaamaan Mikon antamaa suihkusaippuaa. Se kuulemma heti sen purnukan nähdessään ties, että se olis niin mun näkönen ja varmasti myös tuoksunen saippua :D Ja kyllähän se olikin, söpö pullo ja ihanan eksoottinen tuoksu :)
Vitsailin sen kanssa, et oliko toi suihkusaippuan lahjottaminen kenties jotain vihjailua. Haisenks mä sen mielestä paskalle ja se nyt tolla tavalla kehottaa mua käymään suihkussa? :D

Noniiin, nyt riittää...



Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

PS: Mitä pidätte noista kuvista, jotka tylsistyneenä lisäsin tähän kirjoitukseen? Ajattelin, että ne tois jotain pientä "piristystä" näihin mun pelkkiin suht pitkiin teksteihin.. Koska pitkähän tääkin vuodatus tosiaan oli, joten auttoko kuvat yhtään?
Noi kuvat on kyllä aika hyviä mun tän hetkisten tunteiden jonkinlaisia osottajia.

282 kommenttia:

  1. Eikö pikkuvaimo ole just sellanen huoliteltu, kaunis, hoikka täydellinen kodinhengetär joka loihtii maistuvat ateriat ja leipoo pullaa? Ei oikeen sovi kuvaukseen sen suhteen, mitä nyt tällä olet siitä antanut ymmärtää? Eihän pikkuvaimot ole aggressiivisia ja hakkaa miehiään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tarkoita Mikon vaimoa pikkuvaimotella sanan oikeassa tarkoituksessa :) Mä nyt vaan käytän sitä, ihan sama vaikka sanoisin isovaimo, mut pikkuvaimo sopii paremmin.

      Poista
    2. Pelkkä vaimoko on liikaa? ;D Siksi koska sehän on VAIMO!

      Poista
  2. Joo oon sitä mieltä, että toi vihko idea vois tavallaan olla kyllä ihan kiva, mutta itteäni ehkä pelottais siinä kuitenki se vaimolle kiinni jääminen. Ja noi kuvat on tosi kivoja tuolla välissä :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siinä on kyllä puolensa.. Pitää vielä miettiä uskaltaisko sen vihkon vaihdon toteuttaa.

      Ja kiva kuulla että tykkäät kuvista :)

      Poista
  3. tarkoitan pikkuvaimolla sellaista joka miehen unelmavaimoa. Pikkuvaimo elää miellyttääkseen miestään. Hän tekee väitöskirjaansa, hitaasti ja miehen elämän elämän ehdoilla. Eli oma elämä oli avioliitossa toissijainen, miehen elämä tuli ensin. Pikkuvaimolla tarkoitan miehen miellyttäjää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä Mikon vaimo ei ole. Eikä kyllä ylhäällä kuvatunkaan pikkuvaimon kaltainen, vaikka niin ulkopuolisille antaa olettaakin :P

      Poista
  4. Kyllä todellakin huomaa minkä ikäinen "nainen" tätä blogia kirjoittaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei mun oo tarkoituskaan yrittää kirjoittaa yhtään aikuismaisemmin kun mitä oon :)

      Poista
    2. En tarkota kirjotustyyliä vaan juttuja ylipäänsä, huomaa että olet vielä lapsi

      Poista
  5. Noh, aika erikoiseltahan se kuulostaa, että aikuinen mies kirjoittaisi vihkoon omia tuntemuksiaan. Oma äijä varmaan naurais mut pellolle, jos menisin ehdottamaan jotakin tuollaista. :D Minusta ajatuksesi ei ole lapsellinen tai naurettava mutta aika naisellinen ts. sellainen, josta miehet eivät noin keskimäärin ole kovin innoissaan. Mutta varmasti on sellaisia miehiä, jotka enemmän jaksavat vatvoa tunnepuolen asioita.

    Sellaista ajattelin ehdottaa, että jos sinulle oikeasti tulee halu keskustella tuosta ihmissuhdetilanteestasi jonkun kanssa etkä voi vanhemmillesi tai ystävillesi puhua, niin on olemassa näitä vapaaehtoisvoimin pyöriviä kriisikeskustyyppisiä paikkoja, jotka tarjoavat keskusteluapua. Itse olen joskus käynyt ja ihan positiivinen kokemus jäi siitä. Tällaiseen blogiin kirjoittaminen ei varmaan ole kovin hyvää terapiaa, kun saat useita kymmeniä haukkumisviestejä per päivitys.

    VastaaPoista
  6. Ai ihanko slämäriä aiot alkaa Mikon kanssa pitämään? Tää ratkaisi sen, ei helvetti sä oot kakara!!! :D

    VastaaPoista
  7. Kuvat oli tosi kiva lisäys! :) Ja mua ärayttää toi sana "pikkuvaimo".. Jos et käyttäis sitä kun se viime pistaukseen aiheutti aikas paljon haukkumista?

    VastaaPoista
  8. Onpa rankkaa kun et voi kertoa äitillesi että panet toisen naisen aviomiestä...
    Mainitsit pari postausta sitten että oli tullut uusia puolia esille tutuista ihmisistä, mitä luulet että vanhempasi, veljesi ja ystäväsi ajattelevat kun käy ilmi että olet parin vuoden ajan valehdellut heille surutta?
    Käy ilmi että olet itsekäs, itsekeskeinen ihminen?
    Luuletko että kaikista ihmisistä jotka ovat tämän blogin lukenut, kukaan ei tunnista sinua kun julkistatte suhteenne?
    Luuletko että äitisi on tyytyväinen kun saa tietää että olet tuonut toisen naisen miestä hänen kotiin?
    Että sinun vanhempiesi taloa on käytetty niinkin epärehelliseen toimintaan?

    Ja mitä sinä välität mitä lukijat tykkää kuvista, ethän sinä tätä lukijoille tee?;)

    VastaaPoista
  9. Nää kuvat teki tästä kivemman lukee mun mielestä :) Mutmut, tsemii vaan sinne ja sillee!

    VastaaPoista
  10. Mullakin tuli heti tää blogi tosta leffasta mieleen:D

    VastaaPoista
  11. aikaisemmin musta oli huvittavaa lukea tätä sun blogia, nykyään oksettaa toi sun kirjoitustyyli, kuinka sinä, pikkuteini ja säälipillu, kirjoitat noin halveksuvaan sävyyn mikon vaimosta. "pikkuvaimo" jos kuka olet sinä juuri itse. älä unohda sitä faktaa, että tää "pikkuvaimo" on mikon OIKEA vaimo, nainen joka oli / on edelleen mikon elämän rakkaus, nainen joka on synnyttänyt maailmaan HÄNEN ja mikon lapset! sä sen sijaan olet mikolle säännöllinen pano, et mitään muuta. ja muista, että sinä olet se nimenomainen pikkuvaimo, joka tunkeutui heidän kahden elämään. mikon vaimo oli hänen elämässään jo kauan ennen kuin sinä edes ilmestyit kuvioihin, joten älä viitsi edes leikilläsi kirjoittaa mikon vaimosta niin, että tämä olisi se käärme joka luikerteli sinun ja mikon "paratiisiin". mikko ja hänen vaimonsa ovat olleet yhdessä ennen kuin sinä osasit edes kävellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta olen samaa mieltä, mutta toisaalta en. Mielestäni Candy on alkanut kirjoittaa paljon paremmin, kuin mitä esimerkiksi ensimmäisissä teksteissä. Ja mitä tuohon "Pikkuvaimosta" puhumiseen tulee, niin ei minusta siinä ole tavallaan mitään vikaa. Candyhan kirjoittaa vain omia tunteitaan ylös ja mikäli hän tuntee niin Mikon vaimoa kohtaan niin sitten hän tuntee. En väitä, ettäkö se olisi mielestäni hyvä asia, mutta kuten jo sanoin Candy kirjoittaa sitä mitä huvittaa. Tämä on hänen bloginsa, joka oikeuttaa häntä kirjoittamaan mitä ikinä haluaa.

      Poista
  12. Mun mielestä toi vihkojuttu on muuten tosi loistava, mutta niinkun itekkin totesit, että se on todella vaarallinen sitä se kyllä on! Missä Mikko pystyis sitä ees säilyttään nii ettei sen vaimo sais sitä kynsiinsä? Entäs jos niitten lapset sais vihon käsiinsä ja se joutuis vaikka olohuoneen lattialle tai jotain.. Mut muuten toi ois oiiikein loistoidea!

    VastaaPoista
  13. Kuvia oliehkä hieman liikaa, koska tekstikokonaisuuden helppolukuisuus kärsi mielestäni. Muutama kuva on tosi kiva pikku lisä :) mieti tarkkaan voisiko se olla jokin paremmin suojatumpi kuin vihko...... Kirjoittaminen on yleensä helpompaa, mutta puhumista ei kannata unohtaa

    VastaaPoista
  14. Hyvä idea toi tunteidenpurkaus-vihkonen, mut oiskohan sit liian riskiä et Mikon vaimo löytäiski sen vahingossa? Voithan sä ehdottaa sitä Mikolle ja mietitte sit yhessä et onko liian riskialtista :)

    VastaaPoista
  15. mua vaan naurattaa tää koko juttu :D ahahahahaha. ei toi teidän juttu tuu kestämään, oot niin pieni tyttö vielä. lapsi.

    VastaaPoista
  16. Kolmekymppisen näkemys vihkoasiaan on, että älä mene ehdottamaan, ellet nimenomaan halua tuoda esiin sitä, että sä olet teini ja Mikko on aikuinen. Itsekin harrastin tuollaista vihkoa yläasteikäisenä, mutta jos nyt joku tulisi ehdottamaan, niin huh huh...

    VastaaPoista
  17. mun faija pauli pentti on tuottanu vuosaaren. :)

    VastaaPoista
  18. Enpä kyllä usko, että enää vuosien jälkeen olette yhdessä. Tuosta suhteesta tuskin tulee ikinä mitään. Jos Mikon vaimo saa selville, niin tuskin Mikkoa sen jälkeen enää sinä kiinnostat. Sinkkuna Mikko tuskin alkaisi sinun kanssa parisuhteeseen.
    Joten lopeta tuo juttu Mikon kanssa ja etsi joku jonka kanssa sinun ei tarvitse piilotella suhdetta.

    VastaaPoista
  19. Kuule, sanooko nämä sulle mitään, anni, espanja, imatra, irc. Jos sanoo, niin harkitsisin sua yrittämään poistaa noita vanhoja juttuja... En sano pahalla, mutta useat jo varmasti tietävät kuka olet.

    VastaaPoista
  20. Pikkuvaimo?

    Onko pikkuvaimo siis nainen, joka on mennyt naimisiin puolisonsa kanssa, asuu yhteisessä omistusasunnossa, on saanut puolisonsa kanssa yhteiset lapset, jakaa arjen, talouden, vuoteen ja elämän miehensä kanssa?

    Jos tämä rouva on pikkuvaimo, mikä sinä sitten olet?

    VastaaPoista
  21. Rehellinen mielipide: vihko ei ole hyvä idea. Voit toki kirjoittaa itse sellaista ja antaa Mikon lukea silloin kun olette kaksin, mutta riski antaa sitä Mikon mukaan on ihan järjetön. Siinä ei selittelyt auta jos se eksyy kenenkään muun silmille. Vaikka sen kätkisi miten hyvin tahansa niin utelias lapsi voi kaivaa sen esiin etsiessään jotain muuta isän tavaroista.

    Vastaa muuten rehellisesti, oletko ikinä ajatellut että salassa haluaisitkin että jäätte kiinni ihan vahingossa ja asiat vauhdittuisivat sinun ja Mikon suhteessa? Tarkoitan sitä että jos edes mietit tuollaista riskinottoa, monesti olen kuullut että "toisilla naisilla" saattaa olla jopa tiedostamatta tapana jättää jälkensä niin että oikea vaimo alkaa epäillä. Ja naiselle riittää tosiaan hyvin pieni johtolanka - itse löysin exän tyynyltä pitkiä vaaleita hiuksia ja tiesin heti että siellä oli peuhattu jonkun toisen kanssa (tunnusti myöhemmin). Ex siitä tuli kuitenkin myöhemmin muista syistä.

    VastaaPoista
  22. Minäminäminäminäminäminäminä.
    Voi tsiisus.

    In Finland we are very stupid.

    VastaaPoista
  23. eihän tuntemattomat ihmiset voi sanoa juuta eikä jaata tuohon vihko ideaan, jos et itse pitdä mikä olisi paras väylä vaihtaa ajatuksia mikkosesi kanssa, niin eihän sitä tiedä kukaan muukaan. Ja on todella surullista jos kerran olet aikaisemmin ollut äitisi kanssa läheinen ettet enää uskalla hänelle puhua, äidin rakkaus lapsiin kestää mitä tahansa, mutta ilmeisesti lapsen rakkaus äitiin ei näin tee.

    VastaaPoista
  24. Musta sun kannattais kertoa äidillesi, vaikka sitten nimiä mainitsematta. Teillä vaikuttaa olevan läheinen ja lämmin suhde. Koko tilanne on varmasti sulle raskas ja äidin tuki voisi auttaa sua jaksamaan.

    VastaaPoista
  25. Laittele vain noita kuvia tekstien väliin. :)
    Omasta mielestäni ne ovat kivoja, eikä teksti ole sitten "yhdessä pötkössä". :)

    Se suihkusaippua oli Mikolta varmaan sellainen pieni piristävä lahja. :)

    Pyydä siltä jotain kalliita kauneudenhoitotuotteita, joilla voit hemmotella itseäsi. ;)

    Turve-/hunajanaamio on ihana saunassa ja voin sanoa, jotta sen käsittelyn jälkeen on ihanan pirteä olo. :)

    Tsemppiä teille!

    miten olisi vihkohomma, missä olisi vaikka tuntemuksia kuvaavia kuvia, piirroksia, tarroja tmv...? ei olisi tekstiä heti ilmiantamassa, jos vihko joutuu vääriin käsin...? Huono idea, tiedetään, mut ehdotus kuitenkin... :D

    VastaaPoista
  26. Hei, oon seurannut sun blogia nyt jo vähän aikaa ja lukenut kaikki sun postaukset, mua kuitenkin rupes pelottamaan sun puolesta, että ettet vahingossa ihan oikeasti lipsauta, jotain, mitä et halua kenellekään kertoa, tai jotain sellaista, että ihmiset saisi tietää kuka sä oikeasti olet, ja kuka tämä "Mikko" on.

    Ja jos sä oikeasti olit äitisi kanssa leffassa, niin miten sä uskalsit kirjoittaa siitä tänne, vaikka et varmasti oikeaa päivää kertonutkaan? Mitä jos sun äitisi seuraa tätä blogia ja tunnistaa itsensä ja sinut tästä tekstistä?

    Mutta ei mulla muuta ollut, toivon koko sydämeni pohjasta, että teillä tulee kaikki menemään hyvin, äläkä välitä kaikista pahoista puheista, joita sulle täällä kirjoitetaan, suurin osa on varmasti vaan kateellisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi KUKAAN olisi kateellinen tuosta tilanteesta? :D Ihan tosissaan toi kateuskortti tässä kohtaa on vaan niin naurettava vetää.

      Itse olen ollut joskus toinen nainen. Tilanne oli paskamainen monella tapaa ja kadun sitä älyttömästi. Tästä ei kukaan tiedä paitsi poikaystäväni. Ja kyllä, jätkä on sama jonka kanssa pojan exää petimme.

      Minä en todellakaan oleta että kukaan olisi minulle kateellinen tuollaisesta. Ja koska olen itse ollut siinä tilanteessa voin jopa sanoa että siinä ei ole mitään kadehdittavaa. Ei mitään hienoa.

      Onneksi olen nykyään viisaampi.

      Poista
    2. Herää kysymys, että miks ihmeessä KUKAAN ois Candylle kateellinen? Mun mielestä koko muijan elämässä ei oo mitään sellasta, mitä kenekään kannattais kadehtia. Vai onko lapsellisuus, sinisilmäsyys, typeryys ja itsekkyys sekä siihen päälle vielä salasuhde ukkomieheen sun mielestä semmosia asioita, jotka ehdottomasti halusit omaan elämääs?

      Poista
    3. Kateellinen salasuhteesta :D

      Poista
    4. Kateellinen salasuhteesta? Miks ihmeessä? :D

      Candy saa vaan jämäpalat mitä Mikosta jää, ei saa olla yhteydessä milloin haluaa, kokoajan pieni pelko perseessä koska jää kiinni ja kuinka paha ryöpytys siitä sitten tulee. En näe yhtään syytä miksi olla kateellinen.

      Poista
    5. Kateus se on syy aina kaikkeen :D Kukapa ei olis kateellinen pikkulapselle joka kuvittelee että mies jättää vaimonsa niillä on vielä edessä Mikkeloisen kanssa auvoinen ihana elämä yhdesä

      Poista
  27. Ei ole mitään järkeä alkaa kirjottaan sulle samaa litaniaa mitä jo niin monet on sulle koittanu jankuttaa. Itse osaan jutussas asettua vaan vaimon ja lasten tilanteeseen,itse petettynä tiedän mitä paskaa teette sille vaimolle ja lapsille.

    Sen haluan vaan sanoa,että uskon kyllä rakastumiseen ja hienoa jos olette oikeasti rakastuneita. Mutta tuo kuvottava seläntakana pelaaminen ja toisen ihmisen pettäminen/hyväksikäyttäminen on väärin,niin väärin. Olisitte edes sen verran ihmisiä,että lopetasitte tuo pelinne,Mikko ottas eron ja saisitte olla sitte niin siirappisia ku ikinä jaksatte.

    Ja muuten,vaimot tietää aika hyvin koska mies pettää. Selkeitä merkkejä on oikeastaan aina. Ite tiesin joka kerta.Sehän voi olla et tietää teistä(ainaki tietää jonkulaisesta petoksesta) ja on siksi niin hankala,saattanu jopa keksiä,ettei helpolla päästä Mikkosta erossa...

    VastaaPoista
  28. Mitä nää kaikki on tälläsiä nipottajia, joilla ei oo elämää! Mitä hittoa siitä vaikka Candy tapaileekin varattua perheen isää? Mä oon aina ollut sitä mieltä, kukaan muu kuin pettäjä ei oo syyllinen. Candy saa mun puolesta vikitellä vaikka joka helvetin maailman varatun miehen, se on vaan siitä MIEHESTÄ kiinni mitä se tekee. Voi jestas! Tässä tapauksessa se on TÄYSIN Mikon syytä, hän tekee väärin. EI Candyn, ei tippaakaan. Candy oli Mikon tavatessaan vapaa nainen ja saa tehdä mitä haluaa. Vaikka 50 vuotta naimisissa olleen miehen kanssa. SO WHAT?

    Mä toivon että tää teidän juttu saa jännittäviä käänteitä, draamaa ym! ;) Luen mielenkiinnolla!! Onnea suhteellenne, musta tää on aivan älyttömän ihana rakkaustarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko tähän vastata, vaikka en ole ennen tänne kirjoittanutkaan.
      Kyllä, se on totta että se pettäjä on se, joka perheen rikkoo ja on se "pahis" eniten. Kuitenkin asiassa on eri puolia.
      Itse olen ollut suhteessa varattuun mieheen. Erona oli se, että mies kertoi rehellisesti että hänen vaimonsa on hieno ihminen, eikä selitellyt pettämistään muutoin kuin seksinhimolla. Olin häntä reippaasti nuorempi, kuten hänen vaimoaankin.
      Kuitenkin tuon jälkeen olen ymmärtänyt sen että myös se kolmas osapuoli, se jonka kanssa petetään, rikkoo sitä perhettä myös. Voin sanoa omasta puolestani, että jos olisin omannut korkeamman moraalin, en olisi mennyt sänkyyn varatun miehen kanssa.
      Ennen kuin itse rauhotuin ja menin naimisiin, olisin myös ollut sitä mieltä että se jonka kanssa petetään on tilanteeseen täysin syytön. Ja onkin silloin jos hän EI tiedä että mies/nainen on naimisissa tai vakaassa parisuhteessa. Mutta siinä vaiheessa kun se kolmas osapuoli saa tietää että se kenen kanssa hän on suhteessa, onkin naimisissa/avoliitossa tms. niin silloin pitäisi lopettaa suhde.

      Huono suhde ei ole mikään syy pettää ja lapset eivät ole syy jäädä huonoon suhteeseen. Jos "Mikolla" olisi munat, hän olisi lähtenyt siitä huonosta suhteesta ja aloittanut seuraavan suhteen vasta eron jälkeen. Pettämällä hän tekee myös hallaa omalle suhteelleen lapsiinsa.

      Siinä vaiheessa, kun se pettäjä omalle kohdalleen sattuu, sitä ymmärtää kuinka paljon voi pettäminen sattua, silloin myös ymmärtää sen, että miksi niin moni syyttää myös sitä henkilöä kenen kanssa pettäjä on pettänyt. Sitä tunnetta on turha yrittää selittää, sen vain ymmärtää sitten kun sen kokee.

      Poista
  29. hassu, pystythän sä äitilles kertomaan. kun et vaan mainitse mikon ikää etkä että on naimisissa. äiskälle voi aina sanoa että on ihastunut/suhteessa varattuun mieheen. se helpottaa :)

    VastaaPoista
  30. Suoraan sanottuna tuon vihon luominen olisi tosi riskialtista kiinnijäämiselle. Lisäksi itse pidin enemmän pelkästä tekstiblogista. En tykkää oikein kuvista kun ne tekee kauheen hyppivän tästä tekstistä:D

    VastaaPoista
  31. Ehkä tekstiä oli hieman kevyempi lukea ja toivathan kuvat vähän eri ulottuvuutta tekstiin. En tiedä ovatko ne tarpeellisia, mutta jos itse tykkäät niin mikäs siinä.

    Tuosta vihosta... Ymmärrän sinun kantasi tuohon vihkoasiaan, mutta vaikea kuvitella mitä Mikko siitä ajattelisi. Ja ennen kaikkea, missä välissä hän siihen kirjottaisi?
    Mikolla kun on kuitenkin niin paljon muutakin elämää kun sinä.

    -L

    VastaaPoista
  32. oon usein meinannu ehdottaa sulle, et jos laittaisit jotai kuviaki näihin postauksiin niin kiva ku nyt oli (:

    olis kyllä mustaki kauheeta, jos en uskaltais kertoa ees omalle äidille, koska kerron sille kaiken !

    VastaaPoista
  33. Candy, älä ihmeessä ota mitään vihkoa käyttöön! Vaimo jos rupeaa jossain vaiheessa epäilemään mitään niin kyllä se Mikon tavarat syynää aika huolella lävitse ja voi sitten löytää sieltä sen. + muut ihmiset jotka sen voisivat vahingossa löytää! Onhan se ajatuksena kaunis, mutta turhan riskialtis. :( Mielummin soittaa/tekstaa aina kun voi.
    Kuitenkin, paljon halauksia ja voimia sulle ja Mikolle tohon tilanteeseen. :) Toivottavasti pääsette pian olemaan avoimesti yhdessä.

    - Hanni

    VastaaPoista
  34. Minusta kirjoitat todella ilkeästi Mikon vaimosta, olkoonkin, että hänen persoonansa ei varmaankaan kovin mairitteleva ole. Antaa sinusta tosi pahansuovan kuvan. Fakta on kuitenkin se, että kaikki, mitä hänestä tiedät, on Mikon kertomaa ainoastaan ja hänen omilla mielikuvillaan väritetty versio. Kyllä heillä taatusti on ollut hyvätkin hetkensä, vaikka Mikko niitä tällä hetkellä ei varmasti takiasi muistakaan. Ei siis all bad. Sinä et ole ilkeä ihminen perusluonteeltasi (naiivi kylläkin), jotenkin toivoisin, että tässä kohtaa osaisit hiukan kypsemmin suhtautua ihmiseen, jota juuri vedetään selän takana ja rankasti. Vaikka hän onkin ainakin Mikon puheiden perusteell paska ämmä, on hän silti ihminen ja jonkinlaisen ihmisarvon ja kunnioituksen arvoinen.

    ps. kuvat piristävät mutta ovat ällöttävän klisehisiä ;)

    VastaaPoista
  35. kuvat on loistava lisä! virkistävämpää lukee, kun on jotain visuaalista settiä välissä. itse oon pikkasen samankaltaisessa tilanteessa sun kanssa ja pystyn samaistumaan osaan sun tuntemuksista. vihosta en oo varma, oiskohan turha riski ja tuntuis itelle vähän oudolta, mutta jos se sua helpottaa niin miksi ei. et menetä mitään sen ehdottamisessa :)

    VastaaPoista
  36. Taidat olla vuosaarilainen ...

    Katsos, en usko että jotkut tampereella asuvat tajuisivat missä vuosaari on.

    Palaset kolahtaa paikoilleen, ja toivottavasti en näe sua.

    Terveisin vuosaaressa asuva likka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ahahahah! Mä puhuin leffasta nimeltä Vuosaari. Miten sä ton yhtäkkiä repäsit?

      PS: Hui kun oot pelottava :D

      Poista
    2. Ei cantsykkä mistää tampereelta eikä helsingistä ole, se on Imatralta ;D

      Poista
  37. Mun mielestä noi kuvat oli tosi kivoja lisiä tekstiin! Kuitenkin mun mielestä olis parempi että ne olis pelkkiä kuvia ilman tekstiä, koska kun rupee sitä lukemaan sun tekstin kokonaisuus jotenkin keskeytyy siinä. Lukee sun tekstiä ja sitten siinä välissä jotain ihan muuta niin teksti ei siten ole yhtä yhtenäinen. Ihan vaan idea :)

    T.I

    VastaaPoista
  38. "Mikko ei siis lähteny pikkuvaimon kanssa samalle reissulle, kai se oli taas siltä naiselta joku pieni hermoloma perheen arjesta, vaikka ottikin skidit mukaan."

    Arvaa kummalle se on hermoloma perheen arjesta? Ei ainakaan vaimolle jos sillä on ne lapset mukana :) Luuletko että on helppoa reissata pienten lasten kanssa :D No sähän sen jo myönsit että se oli sinulle ja Mikolle hermoloma.. Taisi vihdoin päästä testiin aviovuodekin?

    Ja toisekseen, älkää alkako mihinkään vihkosen vaihteluun. Mikko on 34 vuotias, mitäs luulisit sen tykkäävän siitä teineilystä?
    Suurin syy varmaan se että entäpä jos vaimo saa sen vihkosen käsiinsä? Vaikka toivonkin, että jäätte kiinni ja vaimokin pääsisi elämään elämäänsä onnellisesti, paras tapa olisi se suoraan sanominen.

    Ja miksi vieläkin vaimoa sanot pikkuvaimoksi?

    VastaaPoista
  39. kuvat oli kivoja!! ja kirjeenvaihto vois olla jees, mut musta tuntuu et se on liian suuri riski teijän kiinnijäämiselle :(

    VastaaPoista
  40. Kuvat helpottavat jollain tapaa lukemista. Vaikka teksti muuten onkin hyvin rönsyilevää, ja huonosti jaoteltu.

    VastaaPoista
  41. Mun mielestä noi kuvat piristi todella paljon, ja kolahti myös mun tunteisiin tällä hetkellä :)

    VastaaPoista
  42. juu noi kuvat on kiva lisä :)

    VastaaPoista
  43. kuvat oli just plussaa! harmittaa vaan et joudut näiden idiootti anonyymien ja muiden paskaa puhuvien jotka haluu vaan selvittää kuka oot ja pilata sun elämäs, nii et tosiaan joudut pitämään itteskin anonyyminä, koska esim. kuvat susta ja muusta todellisuudesta olis huikeita :)
    -tinu

    VastaaPoista
  44. En suosittele vihkon vaihtoa monestakaan syystä. Yksi on se väistämätön vihon vääriin käsiin joutuminen, mutta toinen on se, että välttämättä et myöhemmin halua, että tuollaista kirjoittamaasi materiaalia kuljeskelee maailmalla. Ikävästi koettu asia, saisinpa muutaman kirjeen takaisin...Kolmas on se, että ellei Mikko anna sinun edes kavereillesi kertoa, hän ei tule tälläisestä ehdotuksesta ilahtumaan, jolloin saatte vain riidan ja pahan mielen aikaiseksi.

    VastaaPoista
  45. Noi kuvat on tosi kiva idea!
    Katoin kans ton leffan ja sinänsä syvällä sisimmässäni ymmärrän, miten ihmiset perustelevat pettämisen itselleen.
    Mut kuitenkin, ootko ikinä miettiny, että eikö se kuitenkin ois kaikkien osapuolten kannalta reiluinta, että erotaan ensin, sitten vasta aletaan säätämään muiden kanssa? Ei tartteis salailla, eikä kukaan joudu rikkomaan lupauksiaan. Tietysti sun tapauksessa sun ja Mikon suhde on edenny jo sen verran pitkälle, ettei sitä enää noin vain lopeteta.
    Ja sit kysymys, mitä oon jo pitkään miettiny: Mikä on ihaninta, mitä Mikko on sulle sanonu/tehny? :D

    VastaaPoista
  46. Blogin oli tarkoitus olla Candyn avautumispaikka, mutta postausten kommenteista päätelleen tästä on tullut avautumispaikka kaikille pikkuvaimoille ja muille petetyille.
    Ja ei pahalla, mutta mun mielestä pettäminen ei ikinä missään tilanteessa ole oikein. Jos kunnioittasit itseäs tai Mikkoa yhtään, et ois ruennu salasuhteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinäpähän avautuvat, ei mua haittaa.

      Eihän se pettäminen oikein olekaan, mutta joskus ei ole vaihtoehtoja. Ihan oikeasti ei vaan ole, vaikka niin moni ulisee, että on.
      Vaikeehan se on uskoa, mutta näin se vaan on.

      Ja miten mun itsekunnioitus liittyy mitenkään siihen, että oon rakastamani ihmisen kanssa, joka saa mut onnelliseks?

      Poista
    2. On on monta vaihtoehtoa :)

      Sä voit päättää ihan itse.

      1. Jatkat samaa rataa ja mahdollisesti loukkaat ja satutat monia ihmisiä. Vaikka Mikko tässä se syypää on.

      2. Sanot Mikolle, että tervetuloa takaisin kun eropaperit on viety. Jos hän rakastaa sinua täydestä sydämestään, hän tekee niin.

      3. Jätät Mikon kokonaan, sanot, ettet varatun kanssa ala pettämään ketään ja sillä siisti.

      Eli vaihtoehtoja on. Mutta jos ei halua mitään muuta vaihtoehtoa kuin ykkösen, niin sittenhän sitä kuvittelee ettei ole muuta.

      Poista
  47. Musta on outoa, miten sä pidät meitä, jotka arvostellaan teidän suhdetta, mustavalkoisina ajattelutavaltaan, kun itse sinä kuitenkin pidät hänen vaimoaan puhtaasti pahana ja Mikkoa hyvänä. Melko sävytöntä ja väritöntä ajattelua sinulta.

    Ihan samalla tavalla kuin sinäkin toivot, että näkisimme asiat kannaltasi, sinäkin voisit opetella katsomaan asioita toisten kannalta. Ei nyt meidän näkökulmasta, mutta asianosaisten, läheisten, tukiverkoston jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpöhöpö, en missään vaiheessa ole sanonut tai ajatellut, että vaimo on pelkästään kamala hirviö ja Mikko puhdas pulmunen.

      Molemmissa on omat vikansa, mutta silti tilanteen tasalla ollessani voin ihan hyvin pitää pikkuvaimoana kauheana, koska sitä se oikeastikin on.

      Ja voi kuule, et tiedäkään kuinka monen eri ihmisen kannalta näitä asioita on tullut kelailtua lähes päivittäin.
      Luuletko todella, ettei niitä tule ajateltua ja setvittyä päänsä sisällä ihan helvetin usein ja paljon?

      Poista
    2. Miten sinä voit sanoa, että se vaimo on oikeasti kauhea tyranni kotona? Onko Mikko kertonut syyt siihen miksi vaimo ehkäpä nalkuttaa? Voisiko syypää olla se Mikko?

      Siis oletko sinä NÄHNYT miten se vaimo käyttäytyy kotona?

      Sinun kirjoituksistasi saa sen kuvan, että Mikko on uhri ja vaimo se hirviö. Mutta oletko ajatellut asiaa siltä kannalta, että vaimo voisi oikeasti olla tympääntynyt esim. Mikon käytökseen?

      Kyllä mä luulen nimittäin, että aika moni nainen nalkuttaisi, jos mies ei täydestä sydämestään osallistuisi perheen ylläpitämiseen. Kuitenkin edelleen, perhe vaatii paljon aikaa. Kun sitten siihen päälle lisätään molempien harrastukset, työt ja tässä tapauksessa Mikko tapailee myös sinua kun ehtii, että se oikeasti rassaa vaimoa?
      Missä on yhteinen aika? Sinä voit nyt sanoa, että ei haittaa Mikkoa vaikka ei ole yhteistä aikaa sinun takiasi. Mutta muista ettei vaimo tiedä sinusta. Se kuule syö aika hyvin naista, kun kotityöt tehtyään, mieskään ei välttämättä taaskaan ole kotona, lapset riehuu ja sotkee, heidät pitää muutenkin hoitaa yms. Illalla sitten mies torjuu/tiuskii, niin vaimokin suuttuu.

      Ei ole helppoa hoitaa työt, töiden päälle lapset ja koti.

      Oletko ajatellut sitä, että sillä vaimolla tosiaan on SYY miksi olisi vittumainen? Tuskin se ihan huumorilla nalkuttaa yms.

      Oletko siis tosissasi ajatellut asiaa vaimon kannalta? Ottaen huomioon nuo, mitä minä kirjoitin. Oletko siis miettinyt miksi mahdollisesti vaimo olisi kamala. Suurella todennäköisyydellä Mikko ja sen käytös ovat syynä. Ja tiedätkö miksi tiedän sen? Koska Mikolle se nalkuttaa ja valittaa. Jos syy löytyisi muualta, ei se kohdistaisi Mikkoon vihaansa.

      Jos kaiken tuon päälle vaikka lapsi olisi sairas tms. se lisää stressiä.

      Poista
    3. Sä tiedät tasan sen mitä Mikko sulle kertoo. Et tunne etkä tiedä. Luotat vaan sokeasti ja minkä sä unohdat on se että tollasissa asioissa on aina kaksi osapuolta ja kaksi tarinaa.

      Ja sä voit sanoa että elät todellisuudessa mutta silti väität _tietäväsi_ että Mikko puhuu totta ja tulette vielä saamaan yhteisen tulevaisuuden. Jos todella eläisit todellisuudessa, ymmärtäisit että tulevaisuutta ei voi tietää. Voit vain arvailla ja uskoa, tietää et millään.
      Mutta kannattaa nyt nauttia noista hetkistä mitä saat varastettua, pikkuvaimo. :)

      Poista
  48. Mitä tekisit, jos Mikko joku päivä pyytäis tavata ja
    1. se jättäis sut koska ei vaan enää tuntuis oikeelta?
    2. se jättäis sut, koska haluaa yrittää tosissaan vaimonsa kanssa uudelleen lasten takia? (Epäilen, jos puheesi vaimosta ovat totta, mutta näin ajatusleikkinä)

    Suuttusitko? Harkitsisitko ees kertomista Mikon vaimolle? Ois kiva tietää, koska ite sun tilanteessas ainaki oisin nii vittuuntunu et varmana kertosin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1. Itkisin ja olisin harmissani, loukkaantunut ja murtunut.
      Toivottaisin hyvät jatkot ja jatkaisin itekin elämää eteenpäin. Muistelisin lämmöllä hyviä yhteisiä aikoja.

      2. Hämmästyisin ihan vitusti ja tuntisin oloni TODELLA vedätetyksi.

      Ykkösen kohdalla suuttuisin varmaan hetkeks, mut en menis kertoo, kakkosen kohdalla suuttuisin tosi paljon, mutta en siltikään varmaan menis kertomaan.
      Ihan turhaa se enää siinä vaiheessa olis.

      Poista
  49. Miks et alottais ihan oikeeta päiväkirjaa mihin voisit kirjottaa ihan kaikki tunteet ja tapahtumat? Vaikka tietty siinä on se kiinnijäämisen riski, mut itelläni ainakin tykkää päiväkirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä idea sinänsä, mutta päiväkirja ei oo koskaan ollut oikein mun juttu.. Eihän se periaatteessa paljoa tuosta vihosta eroa, muttaaaaa.
      En tiedä :P

      Poista
  50. Usko jo, Mikko ei tule koskaan jättämään vaimoaan, jos se ei sitä kohta tee. Se saattaa oikeasti tykätä susta, mutta se ei luovu vaimostaan, tutusta ja turvallisesta, vaikka se kuinka muuta väittäisi. Kuten jo sanoin, se olisi tehnyt sen jo, jos olisi tehdäkseen. Karu totuus, kestä se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sä tiedät sen siitä, että...? :)

      Kuten oon sanonut, meidän jutussa on aika monimutkaisia asioita, joiden takia eroa ei voi tosta noin vaan toteuttaa.

      Poista
  51. Moikka taas Candy!

    Mielestäni voisit kertoa äidillesi tästä asiasta - vaikka vähän totuutta muuntelemalla. Helpottaisi varmasti oloasi. Ja äidit osaavat pitää salaisuuden.

    En usko, että Mikko innostuisi kirjevihkosta.Voithan kysyä häneltä, että mitä jos kirjoittaisit hänelle aina välillä kirjeen, jonka sitten hävittäisitte polttamalla jne. Hänkin voisi silloin tällöin kirjoittaa.

    Kuvat olivat kivoja, mutta en pitänyt niiden teksteistä. Aika kliseisiä. Esim. viimeisen kuva tekstin olisit itse voinut lainata laittamatta kuvaa.

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, pitää harkita tuota äipälle kertomista. Toisaalta vaan pelottaa, tää on niin pitkään ollu vaan mun ja Mikon välinen juttu ja salaisuus.
      Olis tosi outoa, jos joku muukin meidän lisäks tietäis..

      Täytyy miettiä tuota vihkojuttuakin, siinä on kyllä suuret riskit :/ Enkä tosiaan tiedä, mitä Mikko siihen sanoisi. Joko nauraisi tai sitten vois jopa tykätäkin ideasta.

      Ja kiitos mielipiteestäsi noihin kuviin liittyen :)

      Poista
  52. Mua ärsyttää toi tapa jolla sä puhut Mikon vaimosta, se on jotenki halveksuva. Mitä pahaa se on tehny sulle :D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, siinäpähän ärsyttää :D
      Ei se mulle oo, mut mulle tärkeelle ja rakkaalle ihmiselle on.

      Poista
    2. Milloin sä opit muodostamaan ihmisitä oman mielipiteesi ilman välikäsiä? :)
      Kun et kerran edes tunne Mikon vaimoa, niin automaattisesti Mikon mielipiteen varassa elät :D

      Vihaatko Mikon vaimoa myös jos he eroavat? Vai loppuuko se pahan puhuminen kuin seinään siinä vaiheessa?

      Poista
    3. Jos mikon PIKKUVAIMO on tehnyt mikolle jotain pahaa niin voin kertoa ettei siinä suhteessä mikään pidättelisi miestä. Sinä vaan olet niin sinisilmäinen. Kuka salasuhteessa oleva mies nyt kertoisi "salarakkaalleen" että vaimon kanssa menee hyvin mut kunhan nyt leikin sun kanssa. Voi hyvänen aika lapsi avaisit silmäs!

      Poista
    4. Njaa, olisi ollut mukava vain tietää että miksi sä puhut sen vaimosta noin, ottaen huomioon että sä se tässä paskasti teet.

      Poista
  53. Niin milloin Mikko jättää vaimonsa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laskelmieni mukaan noin 239829299 tunnin päästä ;)

      Poista
    2. Ja näin syynä ei olekaan lapset :)

      Poista
    3. Odottelet siis suvereenisti parisataa vuotta mahdollisuutta yhteiseloon? ;)

      Poista
    4. Aika hyvin laskettu, Candy. Sun matikalla Mikko jättää vaimonsa n. 27 000 vuoden päästä. :) Siinäpä odottelet.

      Poista
    5. ^mä en kestä et joku viel laski ton :DD

      Poista
    6. No tuohan hyvinki pitää paikkansa. Tuskin mikko vaimoaan on edes jättämässä niin aikamääre pitänee paikkansa

      Poista
  54. Laulajathan tekevät lauluja elämästään ja kokemuksistaan niin sinähän voisit tehdä runoja? Jos päätät vihkon unohtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mmmm, ihan kiva idea, mutta en oo kyllä kovin lahjakas runoilija :D

      Poista
  55. MIKS IHMEESSÄ KYSYIT LUKIJOIDEN MIELIPIDETTÄ NOISTA KUVISTA :::::::::::D voi elämä oot lapsellinen. Ensin sanot, että kirjotat vaan itelles ja nyt kysyt jo mielipiteitä. Lopeta tällänen tarina, kun yrität vaan saada juonenkäänteitä ja lukijoita tänne. huhhu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No miksen kysyis, jos siltä tuntuu? :) Mitä se on sulta pois?
      Halusin vaan kuulla mielipiteitä, ei sen kummepaa.

      Edelleenkin loppujenlopuksi kirjoitan tätä vain itelleni, mutta pieni osa musta haluaa tietää lukijoidenkin mielipiteitä blogin ulkoasuun, sisältöön yms liittyen.

      Kenenkään sanelemana en aio toimia tai muuttaa jotain sen takia, että se jotain haittais, mutta mielipiteitä on hauska kuulla.

      Mitä juonenkäänteitä yritän? :D Ja miten yritän saada lukijoita?

      PS: Tää ei oo mikään tarina, joten vähän paha mennä lopettamaan eläminen.

      Poista
  56. Ai että miks se Mikko ei jätä sitä vaimoaan ja ala sun kans suhteeseen? No näinhän se saa kaiken helpommalla.
    Itselläni oli vuosia "salasuhde", ite siis parisuhteessa, mut rikas rakastaja toi oman mukavan lisänsä. Oma suhde oli vaikeassa tilanteessa ja siihen oli helppo hakea helpotusta vieraasta..
    Ja kun oma suhde sitten "sattumalta" syveni ja lujittui, heivasin sen rikkaan rakastajan surutta pois elämästäni. Olinhan siihen jo ehtinytkin kyllästyä.
    Ja pettäminen ON rumaa, vaikka millä tahansa tekosyyllä sen tekisikin itselleen helpommaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä on arki kotona, vaimo joka pesee pyykit, hoitaa lapset ja kodin. Ja sitten muualla tyttis joka tuo arkeen jännitystä yms.

      Varmaan tuota tarkoitit? :)

      Poista
    2. Räikeetä olettamista taas ilmoilla.. :)

      No sulla oli kyse vain helpotuksesta, meillä on pikkusen suuremmista tunteista ja siitä, että aidosti ollaan rakastuttu ja löydetty toisistamme sielunkummpanit ja halutaan olla yhdessä.

      Poista
    3. Niinhän sitä on monet miehet/naiset vakuutelleet toiselle osapuolelle, miten he ovat oikeita heidän elämässään, rakastavat vain heitä eikä niitä oikeita puolisoja.

      Ja humps.

      Pilvilinnoista tiputaan kovaa alas, kun selviää, ettei eroa edes tule :O

      Sitten itketään menetettyä rakkautta, sitä kun hän VANNOI rakastavansa yms.

      Nii-in. Voi olla että Mikko rakastaa sinua oikeasti, tai sitten vain lämpimikseen puhuu. Varmuuden siitä saa vasta kun eropaperit ovat lähteneet :) Ymmärrän, että miksi sinä olet niin sinisilmäinen, mutta elämää nähneet tietävät jo jotakin näistä kuvioista :) Ja tietävät, että tämä voi olla pelkkää sumutustakin :)

      Turhaan sinä ihmisiä sanot mustavalkoisiksi, samallalaillahan sinä olet Mikon vaimosta ajattelet niiiiin mustavalkoisesti, silmiä räpäyttämättä uskot kaiken mitä Mikko sanoo :D Vaikka et edes elä heidän katossaan :)

      Poista
    4. Voi kyllä! Kyllä mä niin rakastin tätä rikasta rakastajaani! Olin ajatellut jopa erota ja muuttaa hänen kanssaan yhdessä suunnittelemaamme taloon.
      Mutta se tuttu parisuhde olikin kaikkien niiden vastoinkäymisten väärti ja tässä ollaan. Yhdessä. Edelleen.
      Ja tottakai kerroin myös rakastajalleni liirum laarumit, vaikka tiesin, että aion vakisuhteessani pysyä.
      Jokainen syy olla eroamatta on tekosyy.
      Näin se vaan menee.

      Poista
    5. Just noin se meni mullakin. Olen itse ollut toinen nainen, jonka takia ensimmäinen nainen jätettiin. Sitten kun itseä alkoi tympiä, hankin huomattavasti nuoremman rakastajan. Ja kyllä, olin_todella_rakastunut, rakastaja osti jo meille yhteisen kodinkin. Kuitenkin loppupelissä hannasin, ja jäin alkuperäisen luo. Rakastaja jäi.

      En nyt halua sanoa, että näin käy Candylle Ja Mikolle, mutta vain se, että on 'oikeesti rakastunut', ei aina ole tarpeeksi. Rakkaus kun ei ole pysyvää...

      Poista
  57. En ole sun blogin fani, mutta mulla ei ole myöskään mitään tätä vastaan. Tätä on kiva lukea silloin tällöin. Omalla tavallaan kiva tarina enkä jaksa lässyttää sen enempää :-D Mut kommentin tarkoitus oli kumminki se, että noi "kävimme siellä, en kerro missä; hän antoi söpön väristä saippua, en kerro mitä saippua; hänen vaimo lähti sinne, en kerro minne" yms. Noi oli nyt pelkkiä esimerkkejä, mutta toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan. Se on ymmärrettävää, että mainitset sen asian muttä sitä tulee kumminki sen verran usein et se alkaa pikkasen rasittamaan tekstiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, no ymmärrät varmaan miksen voi kirjoittaa suoraan oikeita paikkoja, aikoja sun muita tänne.

      Sitten tietenkin voin jättää kokonaan mainitsematta meidän menoista, tekemisistä sun muista, jos toi noin kauheesti häiritsee :P

      Poista
    2. Vai olisiko hän tarkoittanut sitä, että eiköhän tässä jo kaikki ymmärrä ettet kaikkea kerro, vaikka et sinä mainitsisikaan joka käänteessä ;)

      Poista
    3. Kiitos anonyymi! Sitä just. Mulla ei ole mitään sun blogia vastaan ja haluan lukea tätä jatkossakin, tämän takia juuri mainitsinkin. Kun sanoit yhden kerran "Ou.. Niimpä!" Kun sanoit toisen kerran "Noniin niin aivan ymmärrettävää" mutta kun se jatkuu koko ajan "no älä hei jaksa, etkös mainitse tätä joka lauseessa". Musta tuntuu, että aika monet tässä jo ymmärtää miksi et kerro kaikkea. Lukuunottamatta tietenki niitä "Anonyymi: Painu vittuun, huora!". Ja toistan vielä, että tämän jutun tarkoitus ei oo vittuilla sulle.

      Poista
    4. Jotenkin minusta tuntuu, ettei Candy edes lue näitä kommenttejakaan kunnolla jos ei itse tajunnut mitä tarkoitat :)

      Poista
  58. Öhöm. Eikö sinulla ole muuta tapaa keskustella tunteistasi ja muista Mikon kanssa? Jos kerran olette niin avoimia toisillenne, voitte ihan huoletta purkaa tuntemuksenne puhumalla. Se helpottaa ihan yhtä hyvin kuin kirjoittaminen. Kaikki vain ulos mikä onkaan mielenpäällä ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meidän avoimuus liity siihen tosiasiaan mitenkään, että me EI VOIDA nähdä ja puhua jatkuvasti.
      Yleensä jos on asiaa tai jostain haluaa puhua, soittaa tai pistää viestiä.

      Mä en voi. Sillä mä tota vihkosta ajattelinkin, että siihen vois raapustaa tunteitaan/ajatuksiaan yms ylös ja Mikko voi ne myöhemmin lukea, kun muuten ne olis jo multa itseltänikin unohtunut.

      Meillä on niin rajatut yhdessäolo-mahdollisuudet, ettei sillon huvittais aina vaan jauhaa "miltä musta tuntuu"-asioista, vaikka nekin haluaa toisen tietoon tavalla tai toisella.

      Sillä toi vihkojuttu ois kätevä.

      Poista
    2. Varmaan kannattaisi yksi kerta uhrata sille, että aukaisee sen suunsa ja päästää vain kaikki tuntemukset pihalle.
      Jos kerran aiotte koko loppuelämänne olla yhdessä, kerta/pari tämän asian uhraamiselle ei tunnu missään kun vertaa loppuelämään sitä.

      Jos ette halua, että vaimo saa tietää, ette myöskään tee sitä sille helpoksi.

      Poista
    3. Mut mitäs sitte kun vihko onkin Mikolla ja sulla olis jotain asiaa kirjotettavaks? Ei se vihko yhtään nopeempaan kulje toiselle kuin mitä te näette, että en tiiä mitä konkreettista apua tosta sitten oikeesti olis.

      Poista
  59. Te voisitte Mikon kanssa pitää netissä kahdenkeskistä blogia. Se olis aika turvallista, kun muistaa välimuistit ja selaushistorian vaan tyhjentää. Sitä vois lukea/kirjoittaa ihan missä vaan ja se olisi täällä netissä turvassa (siis ei-julkisena tietty).

    Äitinä toivoisin, että oma tyttäreni voisi kertoa minulle asiasta, joka on näin suuri. Mutta ymmärrän hyvin, en minäkään kertonut 16-vuotiaana äidilleni koko totuutta rakkaussuhteestani, joka päättyi ennen kuin kunnolla alkoikaan, vaikka se oli todella, todella merkittävä asia.

    VastaaPoista
  60. toi Mikon vaimoa pikkuvaimoks kutsuminen saa sut vaikuttamaan ihan vitun katkeralta ja kateelliselta ämmältä :)

    VastaaPoista
  61. mua vähä mietyttää,että miks aloit mikon kanssa suhteeseen vaikka tiesit että sillä on vaimo ja lapsia? silloinkun mikko alko sulle tekstaileen niin eikö tullu mieleen että nyt stop,mikkohan on varattu mies. ymmärtäisin tätä tilannetta paremmin jos et ois teiän suhteen alussa tiennyt mikon olevan naimisissa ja tällä olevan lapsia,olit jo rakastunut mikkoon ja suhteen lopettaminen mahdotonta.mutta sä tiesit että hän on naimisissa ja hänellä on lapsia,mutta silti vain tekstailit hänen kanssaan jne. eikö missäään vaiheessa tullut mieleen lopettaa,kun se vielä olisi ollut helppoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Candy oli silloin 15v ja niin otettu siitä että aikuinen mies piti häntä niin ihanana ja kypsänä että hullaantui siitä huomiosta....

      Poista
    2. Hyi mua kyllä lähinnä ällöttäis jos reilusti vanhempi mies yrittäis mua. Candy on sairas. :/

      Poista
  62. Musta voisit hyvinkin kertoa äidillesi. Usein äidit vieläpä tietää yllättävän paljon, vaikkei heille asioita kertoisikaan :). En siis tarkoita että sun äitisi tajuaisi, että sulla on salasuhde vanhempaan mieheen, vaan että oot rakastunut.

    Sulla tuntuu olevan äitisi kanssa hyvät välit, joten kerro ihmeessä! Voit saada äidistä hyvän kuuntelijan, yhden jolle voit purkaa mieltäsi jne. Samalla äitisi saisi tietää että seurustelet, joskushan sun täytyy se hänelle kuitenkin kertoa. Jos et kaikkea uskalla äidillesi sanoa, niin voithan sä tunnustella ja vähitellen kertoa aina vähän enemmän ja enemmän... :)

    Vihko kuulostaa... no, emmä tiedä. Tyttöjen jutulta. Sä tunnet Mikon paremmin kuin minä tai muut lukijat, mutta miehet ei aina oo niin kauhean verbaalisia eikä tykkää jauhaa asioista monisanaisesti vaikka vihkoon kirjoitellen.

    VastaaPoista
  63. Laita jatkossakin kuvia tekstien väliin :) Jaksaa lukea paremmin! Tsemiä Candy!

    VastaaPoista
  64. Toi kirjevihko on tosi hyvä idea, jos uskallatte ottaa sen riskin! Me oman poikaystäväni kanssa kirjoitellaan kanssa sellasta, ja varsinkin silloin, ku on ollut jotain kinaa, se on tosi hyvä paikka selitellä sellasta, mitä ei vaan saa puettua sanoiksi. :)

    VastaaPoista
  65. Mulla oli kirjevihko kavereiden kanssa vitos-kutosluokalla. Mietipä siitä mitä mieltä olen asiasta. Typerää myös ottaa riskiä, että vaimo vihkon näkisi. Asioista pitäisi voida keskustella kasvotusten, jos suhde kerran on niin hyvä.
    Jotenkaan ei oikein vakuuta, että Mikko olisi tosissaan aikeissa jättää vaimonsa. Todellakin näin halutessaan voisi suhteesta päästä eroon vaikka heti. Tekosyitä ihan kaikki muu. Aikuinen ja täysjärkinen mies kykenisi asian hoitamaan puhumalla.
    Toivon vain, ettet polta näppejäsi ja loukkaa itseäsi tässä suhteessa!

    VastaaPoista
  66. Mä tykkään sun blogista ihan sairaan paljon, käyn melkeinpä joka päivä kattomassa ootko kirjottanut uusia postauksia ja tykkään yleisesti sun tyylistä kirjottaa. Mua on nyt vaan alkanut häiritsemään toi kun kutsut Mikon vaimoa "pikkuvaimoksi". Miksi? Jotenkin naurettavaa kun sä itse olet 17-vuotias :D Mutta kivaa luettavaa,paljon onnea teille!

    VastaaPoista
  67. Musta oli ihan mielettömän hienoa nähä, miten tänne on tullu myös visuaalista ilmettä lisää! Tykkään!
    Ehkä pitkään tekstiin riittää 2 kuvaa ja lyhyempään 1, mutta tosi hyvä :) Jännä vaikka aluksi musta tää koko konsepti oli jotenki ihan kamalan naurettava, niin silti jostain syystä mun pittää tulla tänne aina tarkistammaa joko te ootte jääny kiinni. Enkä nyt tarkota et sitä toivosin, vaan onhan se jännää näin itelläki kun oon tällanen myötäeläjä joka jutussa!
    Henk. koht. toivon koko sydämestä et tällä tarinalla olis kaunis loppu.

    VastaaPoista
  68. Sä sait mieheltä saippuan. Kiitos kun kerroit muillekin. Ihana lahja. Ja omaperäinen. Onneksi olkoon. Sinulla on hieno mies.

    VastaaPoista
  69. haha yrität selkeesti vähätellä mikon vaimoa kun kirjotat "pikkuvaimo" mitä pahaa se on sulle tehnyt? ei mitään. Sä sen sijaan teet sille kokoajan pahaa. Kasva aikuiseks ja julkista teidän suhde tai lakkaa ainakin nostamasta itteäs korkeemmalle ku Mikon vaimo, koska sä oot vähintään ihan yhtä säälittävä paska kun sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ku nyyh, se "pikkuvaimo" on ilkeä pienelle Mikkoliinille :'(

      Poista
    2. mikko osaa pitää itestään huolen. sen 17 wee ihqq d44 teinixin ei tarvii tehä sitä mikon puolesta (: muuten kiva blogi. Millon videopostaus?

      Poista
    3. Niinpä. "The pikkuvaimo" on tehnyt jotain järisyttävän pahaa Candyn omalle Mikkoselle joten hän on pahuuden ruumiillistuma ja koska pikkuvaimo on niin älyttömän kamala ihminen, oikeuttaa hän samalla kaiken mitä Mikko ja Candy hänen selkänsä takana puuhailevat. Näin siis Candy luultavasti ajattelee. Että teko on oikeutettu vain siksi että vaimo on kusipää.

      Noh. Karma is a bitch ja muija tulee tippuu kovaa ja korkeelta ja huomaa sitten kuka se "pikkuvaimo" loppujenlopuksi onkaan. :)

      Poista
    4. Pikkuvaimo, mitäs väliä sillä teille on miksi Candy sitä naista kutsuu...Ei se ole teiltä pois millään lailla ja kukaan ei pakota lukemaan tätä blogia jos se noin paljon ottaa päähän. :D:D:D Taidatte olla pikkuvaimoja itsekin tai muuten vain katkeria.

      Poista
    5. Jep, kyllähän vaimo jollain tasolla jo aviomiehensä touhut aavistaa. Kyllähän jokainen vaimo tuntee miehensä täysin läpikotaisin ja merkit pettämisestä ovat varmasti ilmassa. Heijastuu nimenomaan sitten käyttäytymisessä Mikkoa kohtaan.
      Kyllä mäkin olisin vittumainen ämmä jos epäilisin mieheni pettävän mua. Aika luonnollinen reaktio sinänsä.

      Mutta eihän Candy voi tietää, kun on vasta teini eikä sillä ole parisuhteista tietoakaan. Pelkästään olettamuksia.

      Tulipahan mieleeni, että jos ylijumala Mikko on ollut menevää sorttia koko avioliiton ajan, niin kuinkakohan monta hoitoa sillä on ollut ennen tätä teiniä, joille on selittänyt sama liirumlaarumit joka kerta?

      Poista
  70. Toivon, että huomaisit tämän.
    En nyt ota kantaa siihen kuinka oikein tämä on, tai kuinka todellista tämä kaikki on.
    Haluaisin silti sanoa, että ärsyttää aivan älyttömästi nuo "me mentiin sinne ja sinne mutta enpäs kerro milloin ja minne ja missä ja hehehehe". Se on oikeasti ihan perkeleen ärsyttävää. Kaikki ovat jo varmasti huomanneet, että muuntelet faktoja. Ja jos haluat varmistaa että kaikki ymmärtävät, niin voisit laittaa jokaisen postauksen loppuun vaikka "paikka/aikatiedot muokattu" tms. jos se on niin tähteellistä. Mutta älä kiitos enää laita joka helvetin lauseen jälkeen...

    VastaaPoista
  71. Mäkin olin 17-vuotiaana tosi rakastunut ja varma että siinä on mun elämäni mies.
    Näin jälkikäteen ja vuosia myöhemmin en voi muuta sanoa että kuinka lapsi sitä vielä silloin oli, kuinka naiivi ja kokematon parisuhteissa.
    Toisaalta siitä oli se hyöty, että teini-iän "rakastumisten" jälkeen oppi joka kerta vähän enemmän, ja löytyihän se itselleen täydellinen kumppani vihdoinkin.

    17-vuotiaana kaikki tuntui niin vakavalta ja totiselta ja lopulliselta, mutta eihän se ollut nähnytkään aitoa rakkautta ja parisuhdetta.

    Jos joku muukin on kokenut saman niin käsiä pystyyn.
    Candyhan meinaa on löytänyt nyt elämänsä rakkauden jonka kanssa ihan satavarmasti tulee elämään koko loppuelämän.

    Kyllä sä Candy ymmärrät tänkin tekstin sisällön kun tulee vähän ikää ja elämänkokemusta lisää ;)
    Mutta toisaalta, nauti nyt kun vielä voit. En usko että menee enää montaa kuukautta kun teidän juttu on ohi. Joko ihan Mikon omasta toimesta tai siitä, että te jäätte kiinni. Se on nimittäin todettu monen omankin lähipiirin parisuhteissa, että kyllä se routa porsaan kotiin ajaa. Kuten todettu, ei pettäminen harvinaista ole, mutta enpä tiedä yhtäkään tapausta, jossa toinen nainen olisi valittu vaimon sijasta. Pätee muuten myös tähän. Että jos Mikko joutuu valinnan eteen, menee 100% varmuudella vaimo ja lapset edelle. Mutta ehkä seuraavan miehen kohdalla ainakin opit sen, että varattuihin ei kannata koskea, tai sen, että se rakkaus ei tosiaan ole ikuista, mitä itsekin täällä viljelet.

    Ja tässä ei ole todellakaan mitään kateellista, kyllä me ollaan muutkin eletty teini-ikä ja sen tuomat tunteet ja jo valmiiksi tuhoontuomitut suhteet. Mutta jos yhtään lohduttaa, niin ehkä säkin löydät joskus miehen joka arvostaa sua, ja saa sut arvostamaan ja kunnioittamaan ennen kaikkea itseäsi.

    ps. Suosittelen säilyttämään tän blogin senkin jälkeen kun eroatte (vaikka en kyllä tiedä miten kaksi ihmistä, jotka eivät edes seurustele, voisivat erota), koska kun aikaa kuluu ja vanhenet, voit itse lukea omia kirjoituksiasi ja näet kuinka lapsi, ylimielinen ja naiivi olitkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ota huomioon että Candy ollut 15!!! kun on elämänsä rakkauden tavannut.....

      Poista
    2. Tämän ylläolevan Anonyymin kirjoitus vei sanat suustani. Osui aivan asian ytimeen. Kannattaa tosiaan Candyn lukea tarkkaann. Mutta toisaalta Candy on nyt siinä kehitysvaiheessa, jos voin näin sanoa, ettei ymmärrä tätä asiaa, sen ymmärryksen tuo sitten elämänkokemus. Candyn (kirjoitus)tyyli on ylimielinen, naiivi ja "räksyttävä" (niinkuin taitaa olla nykynuorisolla yleensäkin). Eihän sitä kenellekään toivoisi, että siipeensä saa, mutta se nyt taitaa olla elämässä melkein väistämätöntä. Paras oppi on kantapääoppi. Muista tämäkin kirjoitus (ja monet muutkin hyvät tietysti) sitten esim. 7-10 vuoden päästä, saattaa tulla ahaa-elämyksiä. :)
      p.s. Sulla on varmasti jotakin nasevaa sanottavaa tähänkin viestiin, mutta entä jos vaan luet viestin ajatuksella ja mietit mitä yritän sanoa (ei ole loukkaamistarkoitus missään tapauksessa!!). Hyvää kevään odotusta Candylle ja muillekin.

      Poista
  72. lopeta se toisten blogien matkiminen jo, naurettavaa

    VastaaPoista
  73. tosi kivat nuo kuvat tuossa välissä, jatka kuvien laitteluu! :)ja muutenki tosi kiva blogi ja kivasti kirjotat :)

    VastaaPoista
  74. Sanoit että kirjotat tätä blogia siksi että saat purkaa tuntemuksias yms, näin mä ainakin asian ymmärsin, mutta nyt tää teksti vaikuttaa että käyt täällä vaan kirjottelemassa lukijoiden takia ja tekstistäsi välittyy ainakin mulle sun kusipäisyys, miten aattelet olevasi kaikkien muiden yläpuolella.

    Kommentoin joskus kauan sitten siitä että vastaat kaikkiin kommentteihin hyvin vittumaisesti ja siihen sanoit että: "Vastaan paksaan paskalla" (ei ehkä sana tarkkaan mutta suurinpiirtein noita sanoja käyttäen) Pakko sanoa, että sä vastaat myös paljon asiallisiin kommentteihin jossa kysytään jotain, mutta ei kehuta eikä haukuta niin todella vittumaisesti.

    Toivon että itsesi, Mikon ja sen perheen takia tajuaisit että ei ole turvallista pitää tällästä blogia, luulen että jossain vaiheessa sut kumminkin paljastetaan ja siinä vaiheessa Mikon vaimokin tajuaa että kenestä tässä blogissa puhutaan.

    VastaaPoista
  75. Candy, sinä olet vielä nuori, nauti kun voit! Ihan hyvin on näin vanhempanakin olla parisuhteessa, älä nyt jämähdä! Jos tämä kuitenkin on valitsemasi polku toivotan sinulle kaikkea hyvää ja onnea Mikon kanssa! :)

    VastaaPoista
  76. Mikko repeis nauruun jos sen pitäs leperrellä jotain johki pikku vihkoseen.. :DD haloo!

    VastaaPoista
  77. Ja repeis kuka vaan.. :D kolmekymppinen ukkeli kirjoittelee 17-vuotiaalle pikkulässytyksiä VIHKOON. :D hei tota tehtiin ala-asteel kavereiden kaa.. :DD

    VastaaPoista
  78. Ohhoh katsos mitä löytyi...Aikamoinen suprise.. :o
    t. "Mikkosi"

    VastaaPoista
  79. En halua puolustella Candyn tekemisiä, ja itse olen ainakin antanut rukkaset varatuille miehille heti alkukättelyssä, jotten ''vahingossakaan'' löytäisi itseäni heidän rinnaltaan. En varmaan pystyisi edes luottamaan sellaiseen mieheen. Onneksi suomenmaassa tarjontaa riittää sinkuistakin.. :D Joka tapauksessa, omista kokemuksistani voin vakuuttaa teille muutaman asian:

    1) Hirviömäisiä ihmisiä on olemassa.
    Sanon tämän oman äitini kanssa eläneenä. En ole koskaan, enkä varmaan koskaan elämässäni tule enää tapaamaan ihmistä, joka saisi minut tuntemaan itseni niin mitättömäksi, henkisesti alastomaksi ja hyväksykäytetyksi kuin äitini on saanut. En varmaan koskaan tule tapaamaan toista ihmistä, joka saisi minut turrutettua ja muserrettua, manipuloitua yhtä taitavasti kuin hän. Varmaan yritän vielä vuosia selvitä hänen luomastaan lapsuuteni kodista, jossa vallitsi kylmän sodan ilmapiiri. Varmaan vielä vuosia tuo on yksi niistä harvoista asioitta, jotka saavat minut näkyvien tunteiden valtaan. Tunnevammaisuuteni tulee varmaan aina rajoittumaan noihin muistoihin, jotka saavat yhä minut samaan aikaan raivon ja epätoivoisen lapsenitkun partaalle. Ja yhä tunnen tuskaa siitä, että luulin aluksi, että isä oli perheemme paha ja hain lohtua alunperin äidiltä, jonka sisin hahmottui minulle hyvin hitaasti, niin kuin henkisesti sairaita ihmisiä onkin välillä vaikea tulkita. Varmaan vielä joskus jähmetyn takautuvasti pelosta, jos kohtaan samanlaisia tilanteita kuin heidän kanssaan.
    Meistä kukaan ei taida tietää, millainen Mikon vaimo on, mutta jos omien lapsieni isä olisi joskus aiheuttanut minulle joko fyysistä tai syvää henkistä väkivaltaa, yrittäisin pitää tämän ihmisen kaukana lapsistani. Tämä on yksi asia, joka minua on jonkun verran mietityttänyt. Jokainen vastaa parisuhteestaan miten haluaa, mutta lapsien kohtalo huolettaa aina. Kuinka paljon Candy, ja lähinnä tietenkin Mikko, ajattelee ja toimii lasten hyväksi? Jos väitätte, että ei vaimo koskaan lapsille mitään tekisi, olette väärässä. Lapset ymmärtävät yllättävän paljon ympäristön tapahtumista ja vanhempien välisistä jännitteistä.
    Toisaalta taas, ei voi tietää millainen vaimo oikeasti on. Itse olen joskus tutustunut exäni exään, jonka piti olla hirveä ja kamala ihminen, mutta joka minusta oli vain mukavalta, suloiselta ja välittävältä vaikuttava ihminen. Näkökulmia on monia.

    2) Rakkaus ei aina katso ikää
    Valitettavasti olin parikymppinen nainen, joka rakastui 16-vuotiaaseen. Kuulostaa hirveältä jo tuo ikäero omaan korvaan. Mutta kun tapasimme, en ajatellutkaan rakkaussuhdetta, vaan puhdasta tapailua tietyissä merkeissä.. Kuitenkin jo ekan tapaamiseni jälkeen tiesin, ettei se tule jäämään siihen. Miehenalku vaikutti kypsemmältä kuin omanikäiseni amisjuntit (miksi aina on itse väärässä iässä?! :D), hän oli kohtelias, fiksu ja intohimoinen ja joku siinä katseessa sulatti mut joka tapaamiskerralla aina uudelleen. Vaikka ikäeron huomaa, helpostikin. Joissakin pienissä asioissa huomaa hänen olevan vielä nuori 17-vuotias, mutta yleisesti ottaen asiat saadaan aina puhuttua. Rakas kasvaa silmissä ja kehittyy koko ajan henkisesti, mutta niin teen minäkin. Pelkään, että hän ''kasvaa suhteestamme ulos'', koska on vielä niin nuori, mutta samaan aikaan tuntuu, että meitä pidättelee yhdessä jokin voimakkaampi side, aivan kuin aina olisikin pitänyt olla ME eikä vain minä. Aivan kuin ekaa kertaa elämässäni en olisikaan yksin, vaan olisin löytänyt voimavarani. Se rakkauden tunne on jotain selittämätöntä. Se sai mut uskaltamaan suhteeseen julkisesti. Lähipiirissäni melkein kaikki menivät aluksi sanattomiksi, mutta ystävieni ymmärtäväisyys oli yllättävää. Vain muutamalle joutui sanomaan, että ''anna teen omat virheeni, ole ystävä, äläkä vaikeuta elämääni entisestään.''

    VastaaPoista
  80. Harrastus se näyttää olevan huoraaminenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se seksistä maksun ottaminen joillekin harrastus tosiaan olla.

      Poista
  81. Siinä vaiheessa, kun suhteen kakkoselle tulee tarve kertoa muille suhteesta, eletään yleensä lopun aikoja. Nimittäin se kertoo, että kakkonen on todellakin väsynyt olemaan kakkonen, kahden välinen kupla ei enää riitä, haluaa enemmän.

    Se tarkoittaa, että ratkaisuja on pakko alkaa virittelemään. Suhteeseen tulee mukaan juuri tuo, että haluaa tavoittaa toisen helpommin ja useammin.

    Tämä kaikki on aivan luonnollista. Eihän mikään elä tyhjiössä loputtomiin, ei ihmissuhde ainakaan.

    Silloin todella punnitaan se, mitä varattu aikoo tehdä. Jos hänellä on vakava aikomus lähteä avioliitostaan, hän järjestää enemmän aikaa ja lopulta tekee ratkaisun.

    Olen nähnyt miesten jättävän raskaana olevia vaimojaan, vastasyntyneitä lapsiaan, vakavasti sairaita vaimojaan ja lapsiaan, omaisuuksiaan, jne. toisen naisen vuoksi. Silloin kun he haluavat tämän tehdä, he tekevät.

    Jotkut taas eivät aiokaan, vaan jatkavat salasuhteissa kymmeniä vuosia. Reiluimmat kertovat tämän heti, ja jättävät näin pelin jotenkin rehelliseksi.

    Vaimot sitten joko näkevät tämän tai eivät ole näkevinään.

    VastaaPoista
  82. Kymmenen vuotta sitten esiinnyin keskustelupalstalla itseäni huomattavasti vanhempana henkilönä uskottavasti. Syitä on vaikea sanoa - olin vilkas, mutta yksinäinen. Esitykseni oli mainio lukuunottamatta niitä pikku seikkoja, jotka paljastavat nuoren kirjoittajan: ontuvat perustelut ja epäolennaisuuksiin tarttuminen, vaikka teksti on muuten erinomaisen asiallista. 17-vuotias, joka kirjoittaa näin hyvin, hallitsisi jo laajempia kokonaisuuksia ja omaisi hiljaista tietoa. Kommenttisi anonyymeihin viesteihin poikkeavat täysin blogikirjoitustesi tyylistä. Vastineesi ovat naiiveja ja kummallisia suhteessa ikääsi ja ongelmiin, joiiden kanssa painit. Sen sijaan asialliseen kommentointiin et vaivaudu vastaamaan, vaan silmätikkunasi on negatiivissävytteisiä, nuorten kirjoittamia kommentteja, joihin silloin kersana olisin itsekin tarttunut. Isot ihmiset pyrkivät pääasiallisesti vakuuttamaan muita isoja ihmisiä... Tyyli on hallussa, muttei tarinat sen takana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, nyt on ihan pakko myöntää olevani tyhmä ja kysyä, että uskotko mun nyt siis olevan oikeasti ikäistäni vanhempi vaiko nuorempi? :D

      Musta on viihdyttävää vastata idioottikommentteihin, mutta olen kyllä todellakin vastannut asiallisiinkin kommentteihin moneen kertaan.
      Niihin on vaan aikaavievämpää vastata, kun ensin lukee pitkän tekstin ajatuksen kanssa ja sitten vastaa siihen mielummin kun parilla lauseella.

      Poista
  83. Mikko on mokannut avioliittonsa nyt niin pahasti, että se vaimo varmasti ottaisi eron välittömästi jos Mikko tästä kiinni jäisi. Aika harva nainen pystyy antamaan näin törkeän "huoraamisen" anteeksi, mitä Mikko on harrastanut.

    Pystyisitkö itse unohtamaan ja antamaan anteeksi jos miehelläsi olisi ollut pitkäaikainen salasuhde ja tuonut naista kotiinnekin? Kyllä toi on sen luokan loukkaus, että kyllä heidän avioliittonsa jokatapauksessa on mennyttä. Se kuinka pitkään Mikko Candyn kanssa jaksaa jatkaa onkin sitten arvoitus.. mutta hyvin harvoin syrjähypyistä alkaneet suhteet kestää. Eiköhän tässä lopulta käy niin että kaikki nämä kolme lähtevät aivan eri teille tahoillaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tiedämpä niitäkin tapauksia, joissa puoliso on antanut miehelleen/vaimolleen syrjähypyt tai salasuhteen anteeksi ja jatkanut avioliittoa. Suurimmaksi osaksi ehkä lähinnä lasten tai raha-asioiden takia, eikä niinkään rakkauden kumppaniinsa. Varmasti myös niitäkin, jotka anteeksi antaisivat ja haluaisivat jatkaa kaikesta huolimatta, koska rakkaus - ainakin omalta puoleltaan.

      Mutta ei Mikko ole avioliittoaan jatkamassa, ja ero heille jokatapauksessa tulee - Mikon aloitteesta.

      Poista
  84. Oikeesti must tuntuu tosi pahalta koska Mikko ei kerro sen vaimolle! Sen vaimokin menettää vuosia elämästään huonossa parisuhteessa, samoin kuin Mikko. Mielestäni oikein olisi jos pitäisitte taukoa kunnes Mikko edes saa kerrottua että haluaa erota. Vaikka ero ei olisikaan heti mahdollinen niin asumusero on! Ellei Mikko ole maahanmuuttaja ja hänen "PITÄÄ" olla tietty aika naimisissa jotta saa oleskeluluvan suomeen. Myöskin rahatilanne saattaa estää mutta.... aikuisten ihmisten ei pitäisi olla niin riippuvaisia toisistaan etteivätkö voisi erota.. siksi tämä juttu haiskahtaa :( Mikko voisi edes kertoa vaimolleen! Sullekkin tulisi siitä varmaan parempi olo, kun saisit olla Mikon kanssa vapaammin. Ja jos lapset pystytään elättämään yhdessä niin kyllä se erikseenkin onnistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuuhan se, mutta parempi vielä näin.
      Eikä se vuosia tule menettämään, ehei todellakaan.

      Eikä me haluta pitää mitään taukoja, ei se tauon pitäminen nopeuttais eroa ja meidän suunnitelmia mitenkään.

      Ja ei, tässä ei ole kyse siitä, että Mikko olis millään tavalla riippuvainen vaimostaan.

      Kaksi viimeistä lausettas on ihan totta, ja ne tuleekin toteutumaan :)

      Poista
  85. Kirjevihko ???????????????? LOL
    Oletko kyllä niin TEINI!

    Bitch slap for u biaaaaaaaaaaaaatch!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä sen sijaan kommenttisi kirjoitusasun ja sisällön perusteella olet vähintäänkin maailman kypsin aikuinen :)

      Poista
    2. Samalla tasolla sinun kanssasi. Molemmat haukutte toisia ihmisiä. Sinä vieläpä ilman syytä.
      Tällä kirjoittajalla on syy laittaa sinulle noin. Vaikkakin hän menee tässä yli.

      Poista
  86. Löysin blogisi vähän aikaa sitten ja nyt olen sitä kiinnostuneena lukenut, samoin kommentteja postauksiisi. Blogisi herätti minussa monenlaisia ajatuksia ja nyt haluaisin antaa vähän rakentavaa palautetta.

    Ensiksi, tiedän erittäin hyvin mitä on olla rakastunut, ja ymmärrän sinua, vaikka en salasuhteita ja pettämistä ollenkaan hyväksykään. Kuitenkaan en suhdettanne sen koommin rupea kommentoimaan; kuten olet itsekin todennut, ulkopuoliset eivät tiedä siitä mitään ja näinhän se on.

    Minusta ajattelet asioista hyvin subjektiivisesti etkä kykene juuri ottamaan muita ihmisiä huomioon. Esimerkiksi olet useaan otteeseen kutsunut Mikon vaimoa hirviöksi tai sanonut että et kykene näkemään hänessä mitään positiivista tms. Hänkin on ihminen, mutta et koe häntä kohtaan minkäänlaista empatiaa. Toki ymmärrän, että rakastat Mikkoa paljon ja haluat olla hänen kanssaan, mutta itselläni juuri miehen "oikea" kumppani olisi este salasuhteen aloittamiselle; en halua loukata ketään puoliosa sillä lailla, koska toivon että muutkin ajattelisivat näin enkä itse joutuisi ikinä tulemaan sillä lailla loukatuksi. Oletko oikeasti ikinä yrittäny edes ymmärtää Mikon vaimoa ja hänen mahdollisia tuntemuksiaan; ajatella vaimoa ihmisenä, joka kenties on tavallaan vielä rakastunut Mikkoon? Ajoittain yrität vaikuttaa kypsältä; et toki ole mikään lapsi mutta et aikuinenkaan. Kypsä ajatusmaailma ottaa huomioon muutkin kuin oman näkökannan.

    Toinen asia mitä jäin miettimään, on se, että olet monesti suunnitellut tulevaisuuttasi Mikon kanssa erittäin varman kuuloisesti (esim tässäkin postauksessa "Tuo vihko vois sitten myöhemmin olla meille kiva yhteinen muisto, jota selailla vuosien kuluttua ja muistella, mistä kaikesta ollaan selvitty ja kuinka kovia ollaan yhdessä koettu"). Mutta oletko koskaan miettinyt oikeasti sitäkään, että ette te ehkä ole yhdessä kuin vuoden, neljä kuukautta, tai vaikka vain viikon? Ikinä ei voi tietää mistään mitään varmaksi, sanon tämän usean yllättävän eron kokeneena. Ja vaikka nytkin olen mieheni kanssa erittäin onnellisesti yhdessä, olen sen verran realisti, että tiedän, että emme mekään välttämättä ole ainiaan yhdessä, vaikka sitä tietysti toivonkin.

    Voin kuvitella kuinka raastavaa on elää tilanteessasi, josta et voi puhua kuin Mikon kanssa ja täällä blogissa. Toivon että tämä päättyy hyvin _kaikkien_ osapuolten kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos asiallisesta kommentistasi :)

      Olen antanut ehkä vähän väärän kuvan suhtautumisestani vaimoon.. Kyllä mä sitä inhoan, siksi koska se on Mikolle inhottava ja ihan vain siksikin, koska se on Mikon vaimo ja itsekkäästi ajateltuna vain tiellä mun ja Mikon onneen.

      Kuulostaa kamalan itsekkäältä ja itsekeskeiseltä ajattelutavalta, ja näin joskus ajattelenkin, mutta en todellakaan aina tai kokoajan.

      Kyllä tulee hetkiä, kun tunnen yhtäkkiä suurta sääliä vaimoa kohtaan. Suutelen ja naureskelen Mikon kanssa, sit se lähtee kotiin ja mulle tulee morkkis. Harmittaa vaimon puolesta.

      Mutta elämä ei oo aina helppoa ja yksinkertaista. En toivo kenellekään samaa ns. "asemaa" kun Mikon vaimolle, mutta uskon, että aikuinen ihminen kyllä selättää suurimmatkin vastoinkäymiset ja pystyy jatkamaan myöhemmin elämäänsä, murtumatta kokonaan tulevasta erosta.

      Ja mitä tuohon yhdessäolemisaikaan tulee, niin en voi toki tietääkään mitään varmaksi. Niinkun ylipäätään kukaan ei voi oikeastaan mitään elämässä tapahtuvaa tietää 100% varmaksi.
      Mä kuitenkin oletan ja toivon, että asiat menisi meidän kohdalla niin, että oltais onnellisesti vuosia yhdessä.

      Ja kyllä, raastavaa tämä todellakin on, mutta kyllä mä kestän.
      Toivon myös samaa :)

      Poista
    2. Ei se vaimo teidän tiellänne ole jos Mikko sua rakastaa :)

      Ja sinun kirjoitusten perusteella vaimo ei edes ole esteenä millään tavalla. Joten-> ei ole syytä vihata tätä naista.

      Et ilmeisesti edes lukenut kun kirjoitin syitä siihen miksi mahdollisesti Mikon vaimo on veemäinen.

      Jos olisit lukenut, saattaisit ymmärtää MIKSI Mikon vaimo on ilkeä pienelle Mikolle :)

      Ja kuten eräs toinen kirjoitti, tiedä miten monta syrjähyppyä Mikolla on ennen sinua ollut. Jos nyt on Mikossa taas tullut samat pettämispiirteet esille, tai vaimo on muuten vaistonnut Mikon tekemiset, niin sitä saakin olla vittumainen. Mikkohan se syypää on.

      Joten, joko alat ymmärtämään vaimoa? Vai onko se vieläkin ilkeä bitch ku kiusaa Mikko parkaa?

      Poista
    3. Minulle taas tuli mieleen että jos heidän suhteensa on noin huono, niin miksi VAIMO ei lähde? Mikäli mieheltä ei saa hellyyttä, seksiä ja mies on vaan kaikki illat omissa menoissaan niin onko vaimo jotenkin riippuvainen miehestään kun jatkaa kuollutta suhdetta?

      Vai onko meillä silti vaan Mikon osa totuudesta?

      Poista
  87. Ainoa asia mikä minulla saisi hälytyskellot soimaan ja lujaa on tuo syy (mikä-ikinä-onkaan) miksei Mikko jätä vaimoaan. Yleisimmät vaihtoehdothan ovat:

    1. Olemme yhdessä lasten takia - Jep, pienet lapset tunnetusti kärsivät erosta enemmän kuin vanhemmat lapset jotka pystyvät tuntemaan empatiaa vanhempiaan kohtaan ja jotka ymmärtävät tilanteen kaikessa karuudessaan. Eli harvinaisen huono, joskin yleinen tekosyy.

    2.Vaimolla on psyykkisiä ongelmia ja jätetyksi tuleminen voisi laukaista jotain vielä pahempaa - Ja petetyksi tuleminen nuoremman tytön kanssahan ei loukkaa enemmän?

    3.Raha tai muut käytännön järjestelyt - Suomessa on 1 asianajaja 20 ihmistä kohden, he ovat varsin päteviä hoitamaan hankalat erotilanteet ja omaisuuden jaon ilman että tarvii pariskunnan keskenään tapella arabioista ja s-ryhmän bonuksista

    4.Vaimo on raskaana - Tietääkseni mies ei sitä lasta mahassaan kanna joten huono tekosyy tämäkin. Isähän ,jopa hyvä sellainen,
    voit olla lapsillesi ilman että elät lastesi äidin kanssa. Vaimollekkin olisi varmasti inhimillisempää tulla jätetyksi raskauden aikana kuin vastasyntyneen lapsen kanssa ollessaan. Tukenahan voi olla vaikkei yhdessä olisikaan. Tämä tekosyy on hyvin mukava sitä käyttävälle kun asiaa voi aina pitkittää; "Ei nyt kun lapsi syntyy hetkenä minä hyvänsä!" "Ei nyt kun en voi Annelia jättää yksin kun Oliverilla on tuo koliikki!" "Ei nyt, en voi lähteä kun Oliver vasta aloitti ensimmäisen luokkansa!"

    5.Mikko ei yksinkertaisesti halua jättää vaimoaan - Ollaan oltu pitkään yhdessä. On oma koti, lapset, kesämökki, lainat ja auto. Elämä on satunnaisesti hiukan urautunutta ja työtkin hieman stressaavat. Avioliitosta on kadonnut se uutuuden viehätys ja ollaan alettu elämään arkea. Vaimo on alkanut harrastamaan salsaa ja käymään tupperware kutsuilla ystävättäriensä kanssa. Mies haluaa uuden harrastuksen myös ja löytääkin sen nuoremmasta tytöstä. Nuoremmat tytöthän ovat siitä kivoja että he uskovat rakastuneina mitä vaan ja mikseivät uskoisi? Eletty elämä ei ole tehnyt heistä vielä kyynisiä tai varovaisia. He eivät ole vielä edes joutuneet ottamaan eroa omista vanhemmistaan, saatika poikaystävästään. Nuoret tytöt uskovat liirum-laarum selitykset ilkeästä vaimosta, kuolleesta seksielämästä, unohtamatta parisuhteiden "vapaudut vankilasta"-korttia väkivaltaa! Onhan se kiva keski-ikäisen miehen elää hetkellisesti omaa nuoruuttaan uudelleen tekemällä se nuoren tytön kautta. Ei tarvitse miettiä lainanlyhennyksiä, vakuutusmaksuja, kauppalistoja, lastenkutsuja ja muita arkisia asioita. Elämä on hetkellisesti ruusunpunaisia unelmia ja suuria romanttisia tekoja. Mies on kehittänyt vain naiville tytölle uppoavan selityksen miksei juuri nyt voi vaimoaan jättää, saaden näin vuoden lisäaikaa harrastukselleen.

    Ja Tiedän että tämän Karkki-tyttösen ikäiset naiseuden kynnyksellä tasapainottelevat ihmis riekaleet elävät itsepetoksessa ja asioitahan voi käännellä aina itselleen edullisemmaksi. Vai kuka muuten uskoisi että maaginen 18-vuoden ikä muuttaa kaiken! Ihmiset ottavat riemulla vastaan tämän vuosisadan rakkaustarinan, yhteiseen kotiin muutetaan välittömästi ja Mikon lapset vierailevat kaksi kertaa kuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, miten pitkä vuodatus.. Mitä mun pitäis tähän sanoa, muutakun että jaa :D

      Tuo on alusta loppuun sun kuvitelmaa ja olettamusta, ei totta - ainakaan meidän kohdalla.

      En kyllä kiellä, etteikö joissakin tapauksissa toi vois olla totta ja asiat mennä juuri noin, mutta ei meillä.

      Poista
    2. Älä heti teilaa näitä kirjoituksia. Koska niistä ei voi tietää onko ne totta.

      Poista
  88. Tämä on vain yhden 34-vuotiaan miehen mielipide vihkosta:
    Jäis kirjoittamatta, koska A) ei jaksais ja B) ei haluis jättää mitään todistusaineistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestäsi, otan sen jollain tapaa ehkä huomioon :)

      Poista
  89. Olin 15, mies 24 (jälkeenpäin ajateltuna HYI!) Sitä vaan oli niin sokea "rakkaudesta", kunnes mies päätti 3kk seurustelun jälkeen että on aika etsiä ikäistään seuraa. Tuntui pahalta silloin mut kun on tullut ikää niin järkikin jo sanoo ettei tuoss ollut mitään hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika useinhan ne erot varmaan pahalta tuntuu, ikäeroista huolimatta.. Harmi, että teillä meni asiat solmuun, mutta onnea elämääs ja toivottavasti löydät uuden ihmisen, joka tekee sut onnelliseks :)

      Poista
    2. "Aika useinhan ne erot varmaan pahalta tuntuu, ikäeroista huolimatta.."

      Tuosta(kin) Candyn lauseesta paistaa tietämättömyys ja kokemattomuus parisuhteisiin ja elämään ylipäätänsä.
      Onnea elämään Candy, kyllä se vaan niin menee että särjet sydämesi vielä ja pahasti.
      Mutta ainakin opit muutaman todella hyvän läksyn jatkoa varten.

      Ja muuten, ne erot tuntuu ja sattuu vuosia jälkikäteen, varsinkin jos kyseessä on ollut KOLMAS PYÖRÄ, kuten sinun tapauksessasi.Ja paljon sattuukin.

      Mutta turhaan tässä manailen, kyllä sä kohta tiedät tasan miltä se tuntuu.

      Poista
    3. Omasta puolestani voin sanoa että mulla ei olisi ollut elämässäni yhtään parisuhdetta jos olisin aina odottanut ulkopuolisten hyväksyntää. Uskon että kaikki tasapainoiset ihmiset elävät näin.

      Ja voin itsestäni sanoa etten ole tunneasioissa yhtään sen viisaampi, kuin 20 v. sitten, silloin kun olin 17 - vuotias. Sydämeni on särkynyt ja sydämiä on särjetty, mutta jokainen suhde on ollut rikas ja rakas, kokemisen arvoinen ja en todellakaan ota tärkeitä elämäni ihmisiä ja suhteita minään oppiläksyinä saat virheinä vaikkei loppuelämää ollakaan vietetty yhdessä.

      Ihmiseen tutustuttaessa ja rakastuessa minä lähden ainakin aina nollatilanteesta, raahaamatta mitään oppiläksyjä edellisistä suhteista, ja olen ylpeä siitä. Riskinä tietenkin että voi tulla nenille ja pahasti, tosin se voi tapahtua 17-vuotiaalle yhtä hyvin kuin 57-vuotiaalle. Mutta ainakin sydämellä eletään, eikä mitään laskelmoitua puntarointia silloin kun puhutaan tunneasioista.

      Poista
    4. Ei ole laskelmoitua puntarointia hyväksyä myös se mahdollisuus, että kohta voi sattua ja lujaa. Ihminen voi elää hetkessä olematta naiivi ja sinisilmäinen.

      Poista
  90. Mä ainakin toivotan sulle onnea elämään :) En mä ole oikeutettu arvostelemaan toisten ratkaisuja - joskus vaaditaan itsekkäitä tekoja - joten go candy go ;) Mä en ole ollut salasuhteessa ikinä, mutta ikäerosuhteessa olen. Olen siis ollut joskus se sinisilmäinen teinityttöparka, jota AIKUINEN ("siis niinku hyi!!") mies on pyöritellyt - ja hyvin on pyöritellytkin, pian 12 vuotta ;) Meillä ikäeroa 7 vuotta...

    -N26-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 7 vuoden ikäero ei ole ikäero eikä mikään.
      Oma mieheni myös 7 vuotta vanhempi kuin minä, eikä ole koskaan tuntunut arjessa.

      Mutta kun näillä nyt on kuitenkin 17 vuotta ikäeroa.
      Elämäntilanteet on heillä täysin eri jokaisesta näkökulmasta katsottuna.

      Taitaa Candyn Mikko olla alaikäisiin sekaantuja, kun jo 15-vuotiaana olette paneskelleet ensimmäisen kerran?
      Ihan vaan tiedoksi, se on Suomen laissa rangaistava teko.
      Joten onnea vaan, kun jäätte kiinni!
      Itse ainakin isänä tai äitinä pitäisin huolen että tyttäreeni sekaantuja saa alaikäiseen sekaantumisesta rangaistuksen.

      Poista
    2. Veikkaanpa, että useimmilla täällä ei ole mitään ikäeroja vastaan. Sen sijaan Mikon selittelyt eroamisen esteistä lienee suurin ongelma monille ;)

      7 vuotta on eri asia kuin 17 vuotta. "Ikä on vain numeroita" - joo, porkkana on porkkana.

      Poista
    3. Jep :) Kyllä jokainen tietää, ettei lapset tms. ole este eroamiselle :) Jos oikein kovasti rakastaa, ei sitä jää junnaamaan niin paskaan suhteeseen ;)

      Todella todella paska suhdehan Mikolla ja sen vaimolla on :) Jos se vaimo on niiiiiin karsea, niin aika jännä miten Mikkoliini siellä vieläkin on :)
      Joko ne on vain tekosyitä Candylta, yrittää noilla selityksillä saada hyväksynnän suhteelle (tähän hän tulee kiljumaan etten minä hae teiltä hyväksyntää!) tai sitten, se on oikeasti hyvin sinisilmäinen tyttö.

      Käsi ylös ihmiset! Kuinka moni teistä jäisi väkivaltaiseen suhteeseen? Suhteeseen mikä on todella paska? Mikä olisi sellainen syy, että siihen jäisitte väkisin kituuttamaan?

      Poista
  91. Luin aikani kuluksi tämän blogisi läpi.

    Asioita joihin voisi puuttua on useampiakin, mutta tässä muutamia eniten ajatuksia herättäneitä.

    "Puolisoihin kyllästytään, rakkaus kuihtuu." Totta, puolisoihin kyllästytään, ja rakkauskin voi kuihtua, näin myös hyvin usein käy. Se oikeuttaako se Mikolta tämän kaitaisen käytöksen on toinen juttu.

    "isukille päin naamaa kirkkain silmin valehtelu tuntuu tänään tavallistakin pahemmalta". Isänä toivon ettei oma tyttäreni valehtele ainakaan tälläisestä. Suosittelisin että lopeta se jauhanta ja kerro isällesi, voit sitten kertoa mikä oli suhtautuminen asiaan? Kaikki isät eivät kyllä välttämättä noteeraa kovin korkealle Mikon kaltaisia kavereita.

    "Mikon naamassa oli vaimokullan vihanpurkauksen jäljiltä ruhjeita"
    Miltä se Mikon vaimon naama näytti?

    Tämä "koska tiedän itse miten ihana isä se on" pohdiskelu Mikkon isyydestä. Mistä sinä sen tiedät? Onko se sinun isäsi? Edes Mikon vaimo ei voi täysin varmasti tietää Mikon ihanuudesta lapsiaan kohtaan sitä tai tätä. Ainoa jotka voivat tähän jotain sanoa ovat Mikon lapset.

    Yksi juttu on sitten tämä "mutta sillä on tavallaan kädet sidottuina, eikä se voi tehdä mitään." Voisin tähän pistää vastauksena "Mies menee, mies tekee ja mies vastaa tekemisistään". Voisi olla Mikonkin hyvä miettiä vastuunottoa.

    Käsitykseni mukaan teillä ei ole yhtään hyväksyttävää syytä salata suhdettanne. Kumpikin ilmeisesti on varma tunteistaan ja haluatte elää yhdessä. Suosittelen siis "paskan heittämistä tuulettimeen".

    Onnea jatkoon toivottaen

    --T, 40v mies, kahden lapsen isä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvä vastaus! Ja tyhjentävä :)

      Tiedän ettei Candy tule tätäkään kommenttia ottamaan vakavasti. Leikkiähän nämä sille on.

      Saat vastaukseksi, "sinä et voi tietää" ja "syyt ovat sellaisia ettei Mikko voi vielä lähteä".

      Veikkaan ettei ne syyt edes liity Mikon perheeseen. Ne liittyy jollakin tapaa Candyn ikään. Koska hän on jauhanut sitä että kun hän täyttää 18v, he muuttavat yhteen yms.

      Poista
    2. Ihana nähdä aikuisen miehenkin näkemystä asiaan!
      Siinä kylmää faktaa, mitäs Candy tähän sanot?
      Onko tämäkin mies katkera pikkuvaimo?? :D

      Poista
    3. Eikä ollut yllätys, että Candy jätti noteeraamatta tämän viestin :)

      Poista
    4. ""Puolisoihin kyllästytään, rakkaus kuihtuu." Totta, puolisoihin kyllästytään, ja rakkauskin voi kuihtua, näin myös hyvin usein käy. Se oikeuttaako se Mikolta tämän kaitaisen käytöksen on toinen juttu."

      - En ole yrittäny oikeuttaa tuon sanomalla Mikon tai omaa toimintaa. Se on vain toteamus, fakta.
      Näin ne asiat vaan joskus menee, ja esimerkiksi salasuhde voi olla seuraamus edellämainittuun.
      En sano, että meidän tilanteessa olisi juuri näin käynyt, mutta.. kuten sanoin, tuo oli vaan puhdas toteamus.

      ""isukille päin naamaa kirkkain silmin valehtelu tuntuu tänään tavallistakin pahemmalta". Isänä toivon ettei oma tyttäreni valehtele ainakaan tälläisestä. Suosittelisin että lopeta se jauhanta ja kerro isällesi, voit sitten kertoa mikä oli suhtautuminen asiaan? Kaikki isät eivät kyllä välttämättä noteeraa kovin korkealle Mikon kaltaisia kavereita."

      - Voithan sä tietenkin suositella, mutta en mä siltikään mene vaarantamaan omaa, Mikon ja sen lasten (+pikkuvaimon) onnea lörpöttelemällä tässä vaiheessa edes isälleni asioista.
      Äitille kertomista oon miettinyt, mutta isälle en vielä, juurikin siksi, että viime aikoina isän reaktio mahdolliseen kertomiseen ja Mikkoon suhtautumiseen pelottaa.


      "Mikon naamassa oli vaimokullan vihanpurkauksen jäljiltä ruhjeita"
      Miltä se Mikon vaimon naama näytti?"

      - Varmasti siltä miltä aina ennenkin, norsunvitulta. Ei Mikko siihen oo koskaan koskenut rauhoittelumielessä kiinnipitämistä kummemmin, vaikka mun mielestä tässä tilanteessa se nainen sais jo vähän maistaa omaa lääkettään.
      Nojoo, en nyt oikeesti yllytä ketään käyttämään väkivaltaa, mutta silti alan olla väsynyt pikkuvaimon "pikku" tunteenpurkauksiin ja siihen, miten paskasti se ne oikeesti purkaa. Aikuinen ÄITI-ihminen kuitenkin kyseessä, helvetti soikoon.


      "Tämä "koska tiedän itse miten ihana isä se on" pohdiskelu Mikkon isyydestä. Mistä sinä sen tiedät? Onko se sinun isäsi? Edes Mikon vaimo ei voi täysin varmasti tietää Mikon ihanuudesta lapsiaan kohtaan sitä tai tätä. Ainoa jotka voivat tähän jotain sanoa ovat Mikon lapset."

      - En mä kaikkea 110% varmuudella tiedäkään, ja kuten sanoit, ei kukaan muukaan voi tietää kun Mikko itse ja tietenkin lapset.
      Miksen kuitenkin saisi sanoa, että Mikko on kertomansa ja omien havaintojeni perusteella hyvä isä? Yhtälailla voin jatkossa alkaa kyseenalaistamaan jonkun kehuessa miestään hyväksi isäksi tai naistaan hyväksi äidiksi ja sanoa, ettet voi tietää varmasti.

      "Yksi juttu on sitten tämä "mutta sillä on tavallaan kädet sidottuina, eikä se voi tehdä mitään." Voisin tähän pistää vastauksena "Mies menee, mies tekee ja mies vastaa tekemisistään". Voisi olla Mikonkin hyvä miettiä vastuunottoa.

      - Kyllä se voi tehdä ja tekeekin, ja vastuunsa kantaa hyvin, ja tulee jatkossakin niin tekemään.
      Ei siis tarvitse siitä huolehtia.

      "Käsitykseni mukaan teillä ei ole yhtään hyväksyttävää syytä salata suhdettanne. Kumpikin ilmeisesti on varma tunteistaan ja haluatte elää yhdessä. Suosittelen siis "paskan heittämistä tuulettimeen"."

      - Miten määritellään hyväksyttävä syy? Kuka sen määrittelee?
      Niin.
      Meillä on omat syymme, ehkei muiden mielestä hyväksyttävät, mutta painavat ja ennenkaikkea järkevät syyt.
      Anteeksi vain, mutta en ota kovin tosissani suositteluja ja tee-näin-neuvoja ihmisiltä, joilla ei selvästikään ole omakohtaisia kokemuksia, vaan pelkästään sivustajkatsojan rooli, eikä muutenkaan minkäänlaista osaa tai arpaa koko asiaan.

      Kiitos kuitenkin asiallisesta kommentistasi.

      Poista
    5. Ylläri vastaus.

      Sori 40v isä, olet täysin väärässä ja tyhmä..

      Poista
  92. Ootko huomannu et toi teijän juttu junnaa paikallaan? Nyt jotai säpinää ihan oikeesti :-) Seuraa vaikka mitä käy jos et anna sille tai vakoile sen naista, tai jotain nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootsä ihan tosissas? :D

      Ei meidän juttu mitään junnaa paikallaan, ihan normaalisti eletään onnellisesti suhteessa - joka on kuitenkin muuten ihan tarpeeks jännittävää ja täynnä säpinää. En todellakaan kaipaa enää yhtään mitään ylimääräistä sekoilua tai säpinää.

      Onks sulla tapana kehittää jotain outoa säpinää jos juttus jonkun kanssa "alkaa junnaamaan paikoillaan"? Eli toisinsanoen.. vakiintumaan ja arkiintumaan?

      Jos kaipaat jotain jännitystä ja säpinää, niin suosittelen katsomaan jotain elokuvaa tai lukemaan kirjaa.

      Poista
    2. AHAHAHAAHHAH!

      Candy, teidän suhde ei ole nähnytkään vakiintunutta eikä arkiintunutta.
      Vittu sä olet tyhmä ämmä, ihan oikeesti :D

      Poista
  93. Hei Candy, mulle tuli mieleen tosta vihkoasiasta, että jos tekisitte molemmat oman sähköpostiosoitteen vain ja ainoastaan toistenne sposteja varten? Voisitte helposti, turvallisesti ja nopeasti purkaa fiiliksiä, tunteita tai mitä vaan toisillenne, kun ette voi puhelimitse sitä tehdä! Sähköposteilu olisi myös paljon vaarattomampi, kuin vihko. Eli sama idea, mutta eri toteutus ku siinä vihkohommassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii, kiitos tästä ideasta! :D Miten tällänen ei oo tullu mulle mieleenkään?

      Tuo sähköpostittelu olis todellakin paljon vähemmän riskialtista, sekä muutenkin vaivattomampaa kun olla jatkuvasti kirjoittamassa kynällä paperiin.

      Kiitos siis vielä ideasta, tämä varmaan pitääkin toteuttaa :)

      Poista
    2. Niin, miksi ette voi keskustella naamatusten? Et vastannut kun kirjoitin, että jos teillä kerran on loppuelämä aikaa, miksi ei pysty kertaa/paria uhraamaan sille että kerrotte kasvotusten tuntemuksistanne?

      Poista
  94. 40-v perheenisä puki ajatukseni sanoiksi. Juuri näin.

    Menemättä sen syvemmälle pohdintaan siitä, voiko 17- ja 34-vuotiailla oikeasti olla riittävästi yhteistä... Olen ihmetellyt tätä pätevää syytä olla muka eroamatta. En usko, että niin pätevää syytä onkaan mikä estäisi eron ottamisen jos mies oikeasti haluaisi olla kanssasi. Suosittelen sinulle, Candy, aikarajan asettamista. Jos ei deadlineen mennessä ole ero konkreettisesti vireillä, nostaisin sinuna kytkintä.

    t. 2 lapsen 35-vuotias äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, sanompa vaan että on paljon asioita, joista en ole tänne kirjoittanut, ja joita te ette tiedä - ettekä varmaan saa koskaan tietääkään :)

      Meillä on todella hyvät syyt olla vielä salassa ja Mikon olla vielä pistämättä eroa vireille. Kaikki aikanaan.

      Mutta kiitos kuitenkin neuvoista :)

      Poista
  95. Tätä Candyn tekstiä kun lukee, niin huomaa että on tyttö pk-seudulta.
    Tekstissä vilisee sanoja kuten "skidit, hengailla" jne.

    Oma sukuni kun on pitkin poikin Suomea kotoisin ja moni murre tuttu, tiedän että ei noita sanoja muualla pahemmin viljellä kuin täällä pk-seudulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai ko hassuva, mie en tuota tiennykkähän! On se mualima vuoa ihmeellinen paekka!


      :D

      Poista
  96. "En kyllä kiellä, etteikö joissakin tapauksissa toi vois olla totta ja asiat mennä juuri noin, mutta ei meillä." <--- oikeesti, avaa silmäs nilviäinen...EI TEILLÄ, elät aika kivassa mielikuvitusmaailmassa, koska KAIKKI on mahdollista myös TEIDÄN SUHTEESSA. Joten suu suppuun siitä ja kasva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hohhoijakkaa.. Oiskohan aika keskittyä omiin suhteisiin, eikä puuttua noin fanaattisesti toisten?

      Kun joku oli kirjoittanut pitkän analyysinsa, kerroin, ettei meillä asiat ole tai mene niin. En kiellä, etteikö kaikki todella olis mahdollista, mutta miks en sais sanoa, ettei meidän tilanne ole sellainen? Sehän on vain totuus.

      Onko tossa nyt vielä jotain epäselvää? :D

      Poista
    2. Totuus on, ettet voi vielä sanoa miten teidän tulevaisuuden käy.

      Poista
    3. ->Ja nyt Candy polkee jalkaa ja huutaa että TIEDÄNPÄS!!!

      Poista
    4. On, koska mikään ei tässä maailmassa ole 100% varmaa tyttönen.

      Poista
  97. Eikö sulle muuten tullut yhtään kiusausta jättää mitään "merkkejä" itsestäsi kun kävit Mikon luona kylässä? Vaiks..hups korvakoru, alkkarit tms. tyypillistä :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, miks ois? Sillohan kaikki asiat olis menny päin persettä, jos oltais jääny kiinni. En mä sitä halua :)

      Poista
  98. Onko toinen lapsista sairas?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miks mä alkaisin tänne selvittämään noin henkilökohtaisia asioita?

      Poista
    2. No ei sitä tarvitse selvittää, mutta se selittää kaiken. Sen miksi Mikko ei halua nyt erota ja sen, että miksi Mikko ylipäätään on lähtenyt suhteeseen. Tuollaiset kriisit aiheuttaa tämmöisiä ilmiöitä.

      Poista
  99. Hyvä idea toi kirjeenvaihto! Oon seurannut blogias ihan alusta lähtien ja voin vain samaistua suhun!

    Oisko mitään, että johonkin kaupan tmv. säilytyskaappiin laittaisitte vihon nimettömänä ja sitten vaihtelisitte avainta? Tai sitten johonkin paikkaan aina piilottaisitta vihon, josta toinen sen hakisi? :)

    VastaaPoista
  100. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

HUOM!!

Ennenkuin tulette ulisemaan, etten ole julkaissut kommenttiasi - paina tämän tekstin yläpuolella olevasta "Lataa lisää"-painikkeesta. Paina siitä niin monta kertaa, kunnes sitä ei tule enää näkyviin - ja TADAA! Kaikki kommentit ovat ladattu näkyviin. Yli kahdensadan kommentin ylittyessä, kaikki kommentit eivät näy automaattisesti kommenttiosiossa ilman niiden erillistä lataamista tuosta painikkeesta.

Jos taas teit edellämainitun, etkä vieläkään löydä kommenttiasi kommenttiosiosta - no, et tule sitä löytämäänkään, sillä turhaa roskapuhetta ja törkyä en julkaisekaan. :)

Uliuli <3