I will love you till the end of time

Moi ja hyvää perjantaita kaikille.
Mulle sateli sähköpostiin kymmeniä viestejä huolestuneilta lukijoilta ja uteliailta ihmisiltä, jotka pyysivät pääsyä lukemaan blogiani.

Niin, miks mä taas suljin tän. Alko ahdistamaan. Tuntu, että seinät oli kaatumassa mun päälle, jäin puristuksiin ja happi meinas loppua. Mut ajettiin isolla porukalla uhkaavasti yksin nurkkaan aseettomana.

Aloin tuntemaan oloni pelleksi, viihdyttäjäksi. Millainen ihminen haluaa avata suurelle ihmisjoukolle elämänsä arkaluontoisimpia asioita, salaisuuksia ja antaa sitten joukon tuntemattomien ihmisten sylkeä päällensä?
Miks mä antaisin ilkeiden ihmisten saada jopa outoa ja sadistista mielihyvää ja viihdettä mun elämästä? Mässäillä röyhkeästi mun valinnoilla ja elämäntilanteella?

Onneks vetäytyminen tilanteesta pois on vain parin klikkauksen päässä. Ette usko sitä helpotuksen tunnetta, kun tiesin, ettei kukaan voi enää tulla kirjoittamaan moralisointi,-tai lynkkauskommentteja. Että näiden kirjoittajien kasvojen eteen pongahtaa ilmoitus siitä, etteivät he pääse blogiini lukemaan kirjoituksiani tai kommentoimaan niitä mitenkään.

Mä sain taas pienen loman tästä blogista ja selviteltyä päätäni. Kerättyä taas voimiani. Koska ainoa syy tän blogin jatkamiselle ja julkisena pitämiselle on näiden ilkeämielisten moralisointikommentoijien joukossa olevat ymmärtäväiset ihmiset ja tarinat. Jopa jonkinlaiset "sielunsiskot", jotka tulevat kertomaan omista kokemuksistaan toisena naisena olemisena.
Ne tuo mulle niin suurta voimaa ja hyväämieltä, etten aio yhdenkään negatiivisen kommentoijan viedä mun bloggausintoa pois.

Ja niille jotka nimittelevät mua huomiohuoraksi, joka pitää blogia saadakseen vain huomiota; mä en kaipaa huomiota. Mä kaipaan keskustelua. Yrittäkää hetki kuvitella, että teillä on joku iso salaisuus, jota olette pitäneet kauan vain itsellänne. Ette voi puhua siitä KENELLEKÄÄN riskien takia.
Vihdoin keksit keinon päästä purkamaan salaisuuden aiheuttamia tuntemuksia ja kertomaan sen ympärillä tapahtuvista asioista ja sulle vastataan! Sä et enää joudu vaan iltaisin kotona miettimään asioita yksin mielessäsi. Sulla on paikka mihin kertoa ja missä keskustella rehellisesti omana itsenäs vaikeista asioista, mutta silti anonyymina.

Että vaikka mä olen saanut tuplasti enemmän paskaa niskaani tän blogin kautta, niin olen mä silti paljon saanut tsemppauksia ja asiallista keskustelua mun ajatuksista ja asioista, mitä Mikon kanssa oon tehnyt. Eritoten se, että oon saanu huomata, etten mä oo enää yksin tän tilanteeni kanssa.

Tää on ollut mun elämäni vaikeinta aikaa, eikä se, että mä kirjoitan itselleni päiväkirjaan mielessä pyörivistä asioista, auta mitään. Siellä ne on, vain ja ainoastaan itselleni kirjoitettuna. Puran ne päästä paperille, mutta silti ne jäävät leijumaan purkamattomina ilmaan.

Tsemppausten, haukkujen ja ihmisten omien tarinoiden lisäks oon saanut paljon hyviä neuvoja. Mä olen tän blogin pitämiseen asti ollut tän tilanteen kanssa täysin yksin. En mä ole aina tiennyt, miten kannattais missäkin tilanteessa menetellä. Keneltä mä olisin voinut kysyä? Niin, en keneltäkään.
Mä olen joutunut itse miettimään ratkaisut ja menettelytavat. Joo, tottakai jokainen vastaa itse omasta elämästään ja tekemistään ratkaisuistaan, mutta aika moni tarvitsee apua ja neuvoja niiden tekemiseen.

Tähän asti mä en saanut mitään.

Vaikka mä olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, ettei kukaan ulkopuolinen voi tietää mitä mun ja Mikon välillä on, mitä tulee olemaan ja miten meidän tilanne tulee menemään.
Silti mä olen saanut paljon kullanarvoisia neuvoja ihmisiltä, jotka ovat tienneet mistä puhuvat. Ei, ei niiltä jotka tulevat kertomaan, kuinka hänen serkun naapurin miehen veli petti vaimoansa, mutta dumppasi kuitenkin sen toisen naisen ja jatkoi onnellista perhe-elämää vaimonsa kanssa.

Että tälläistä taas tällä kertaa. Mulla olis parin päivän tapahtumista purkautumista, mutten jaksa nyt kirjoittaa juuri nyt niistä. Ehkä mä uskon monia asiasta neuvojaan antaneita ja pidän matalampaa profiilia ja kirjoitan niistä vaikka siihen päiväkirjaani.
Kuten moni varmaankin jo tietää, mun blogista on tehty citylehden nettiversioon pieni juttu. Siihen ei oltu kysytty mun lupaa, eikä se siis todellakaan ole se juttu, josta olen aikasemmin puhunut.