Mä haluan oman maailman

Rauhallista sunnuntai-iltaa kaikille. :)

Mulla on ollut tosi kiva viikonloppu, pyhitin suurimman osan siitä kavereiden kanssa oleilulle. Oon huomannut, että viime aikoina oon alkanut vähentämään kavereiden kanssa hengailua ja ne onkin asiasta huomauttaneet.

Se on niin outoa, että vaikken mä Mikon kanssa 24/7 olekaan, niinkun jotkut siihen pystyvät rakastuneet ihmiset toisensa kanssa ovat, niin silti kiinnostus kavereihin on alkanut vähän hiipumaan. :/ Mun ystävät on maailman ihanimpia, eikä niissä todellakaan ole mitään vikaa, mutta joku siinä on.. Kai mä sit alitajuntaisesti yritän vältellä niiden kanssa olemista, pelkään että meen möläyttämään jotain ja ne jatkuvat miesasioista tenttaamiset tai parittamisyritykset on ahdistavia.
Ylipäätään se, että mä joudun jatkuvasti valehtelemaan niille..

No, tän viikonlopun kuitenkin vietin kavereiden kanssa. Siitä muistona vielä tähän aikaan illasta pienoinen hedari ja korkkareilla liukastelun tuloksena ruhjeet kehossa. En usko olevani ainoa, joka on telonut itsensä jäisillä teillä tänä viikonloppuna..
Enempää meidän illasta en aio kertoa, sen verran on tää blogi herättänyt huomiota, että joudun välttelemään yksityiskohtien kertomista, jotka vois paljastaa kuka olen.

Me saatiin Mikon kanssa yks päivä tällä viikolla sen vapaapäivän kunniaks ihan kreisi idea joka toteutettiin; lähdettiin päiväks roadtrippaamaan.
Mä oikeesti tunsin olevani kuin joku amerikkalainen elokuvatähti jostain romanttisesta runaway draamaleffasta, kun aurinko paisto kirkkaan siniseltä taivaalta, tiet oli sulaneet ja ihailin vaihtuvia maisemia raybanit silmillä, mun rakastama mies istu siinä mun vieressä ja auton kaiuttimista pauhas melkein täydellä volyymilla mun lempibiisejä muistitikun kautta.
Tosta puuttu enää voimakkaan punaiset huulet, rööki kädestä ja ase hanskalokerosta. :D
Ja joo, sen auto on taas kunnossa, mutta mulla ei ollut asiaa ratin taakse. ;D

Meillä oli niin ihana reissu, vaikka se monen tunnin istuminen puuduttikin mun kankut ja jumitti mun jalat.
Mä tunsin taas et mulla ja Mikolla on ihan oma maailma, jossa on vaan me kaks. Siinä me saatiin olla ihan rauhassa ja nauttia toistemme seurasta niinkin yksinkertaisesti kun istumalla autossa vierekkäin.

Pysähdyttiin syömään jollekin kuppaselle huoltsikalle rasvasia ranskalaisia, mut se oli vaan niiin... Ääää, en mä ees tiedä. Mulla oli vaan koko sen reissun ajan niin mukavaa. Mä olin niin onnellinen ja olo oli niin huoleton. Tuntu et sen reissun aikana mä pääsin kauas pois mun tutusta ja aika-ajoin ahdistavasta elämästä, eikä mun tarvis kohdata ketään, varsinkaan tuttuja ihmisiä.

Tää kuulostaa varmaan tosi oudolta ja skitsolta, mut niin se vaan on. Mulla olis niin paljon kerrottavaa tosta reissusta, mut ehkä mä jätän ne pelkästään mun ja Mikon välisiks asioiks.
Oli ehkä eniten perseestä tulla takas, jouduin taas siihen maailmaan missä en haluais olla. Miks mä en voi saada toista ulottuvuutta, jossa olla Mikon kanssa huoletta kahdestaan?

Onneks pian pääsee taas pakenemaan arkeaan. Sovittiin, että nähdään vasta sillon seuraavan kerran. Kuolen varmaan ikävään jo parin päivän päästä.
Kuuntelen tätä biisiä ikävääni, sen sanat on jotenkin...aika läheltä liippaavia.

I will love you till the end of time
I would wait a million years
Promise you'll remember that you're mine
Baby can you see through the tears?
Love you more
Than those bitches before
Say you'll remember, oh baby, say you'll remember
I will love you till the end of time