perjantai 20. tammikuuta 2012

Mä oon rohkee, mä oon vahva

Otsikossahan ne jo tulikin, mun tän päivän tuntemukset.

Mä oon saanu ihan helvetisti tän blogin kautta paskaryöpytystä, mutta arvatkaapa mitä? Mä oon kestäny ne.
En anna kasvottomien ihmisten ilkeiden sanojen satuttaa, en anna niiden vaikuttaa mihinkään. En siinä, millainen oikeasti oon ihmisenä, mitä teen tai miten tulen jatkossa tekemään.

Päinvastoin odottamuksia, mä oon saanu tosi paljon lisävoimaa ja itseluottamusta kommenteista, jotka on tarkotettu lyyhistämään mun itsetuntoa ja minäkuvaani. Mä saan jollain oudolla tapaa niistä lisäpuhtia kestämään salasuhteen asettamia vaikeuksia ja ongelmia.

Asiahan on sillä tavalla, että on ihminen sitten nuori tai vanha, älykäs tai tyhmä, erinomaisen harkitseva tai hätiköidysti toimiva, hän joka tapauksessa elää omaa elämäänsä aivan itse, tekee ratkaisunsa itse ja kohtaa niiden seuraukset itse. Eipä silti, vaikka ihmisen harkintakyky olisikin syystä tai toisesta huono, eivät sen yläpuolelle kyllä harkintakyvyssään mitenkään nouse ne, jotka kuvittelevat tietävänsä jopa täysin vieraiden ihmisten asiat näitä itseään paremmin. Se on huonoa harkintakykyä, jos mikä.

Mä voin katsoa itseäni peilistä ja hyvällä omallatunnolla nähdä siellä kauniin, fiksun, luotettavan, vahvan ja rohkean nuoren naisen. Sellaisen, joka on henkisesti niin kypsä ja vahva, että kestää asioita, joita moni muu ei kestäisi. Kestää ne rakkauden takia. 


Mulla on ollu tähän asti ihana päivä, enkä malta odottaa huomista. <3 Elämä on oikeesti ihanaa kun siitä ottaa kaiken ilon irti ;) 

246 kommenttia:

  1. Olisi hauska tietää, mitä ajattelet pettämisestä yleisellä ja henkilökohtaisella tasolla ajateltuna. Onko pettäminen susta hyvä vai paha vai millainen asia se on? Ja jos sinua petettäisiin, mitä ajattelisit siitä? Tai jos jompi kumpi vanhempasi pettäisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tähän vastannut useaan otteeseen aikaisemminkin :) Selaile blogia niin löydät vastaukset.

      Poista
    2. Olen lukenut koko blogin kommentteja myöten, mutta en muista tai vastaus oli liian rivien välistä luettavissa. Voisitko ehkä vastata uudestaan tai luoda uuden merkinnän aiheesta? Kerta asia on meitä muitakin kiinnostanut, niin varmaan tulee jatkossakin kiinnostamaan, niin pääsisit itsekin vähemmällä varmaan, jos vastaukset löytyisivät helpommin.

      Poista
    3. Minä olen löytänyt vastauksen vain kysymykseen, mitä ajattelisit jos toinen vanhemmistasi pettäisi.

      Poista
  2. mää luulin et tää blogi kertoo susta ja mikosta, ja tääl on turhan paljon tätä paskaa kaikest muusta. taidat olla vaa huomiohuora ku et edes aiheesta kirjota.. olisko se sitten sitä että juttus on vähä lopahtanut etkä keksi enää mitää vai yritätkö muuten vaa väkisin pitää blogia ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenenkään ei ole pakko lukea ja edelleenkin kirjotan tänne just sitä mitä ite haluan :) Mä en mielistele ketään ja tosiaan kirjotan tänne vaikka norsujen parittelusta jos siltä tuntuu.

      En mä täällä kokoajan jaksa Mikkoa ja meidän suhdetta ihkuttaa (eikä kaikki asiat tänne ees kuulu), vaan puran mun fiiliksiä, ajatuksia ja tuntemuksia tänne. Tää oli tän päivän fiilis.

      Poista
    2. Hahha Candy, ihan tosi hyvä vastaus! :D Kannattaisi sit vaihtaa vaikka blogin nimeä tai kuvausta. Sä kyllä ilmotat selvästi tässä blogissa että puhut nimenomaa susta ja Mikosta. ai että sä oot kyllä tyhmä tyttö. Asiat ei tänne kuulu ja et jaksa teijän suhdetta ihkuttaa. No etpä tietenkään kun mitään suhdetta ei ole ja jutut on loppunut.

      Poista
    3. ;) Sovitaan sitten niin, jos se helpottaa sun ahdistusta.

      Poista
  3. Vinkkinä sulle, jos haluut tehdä feikkiblogia - uskottavaa sellaista - niin kannattaisi ensin kirjottaa kuin 17 vuotias. Tää sun feikkaus ei oikeesti enää onnistu, kaikki kiva kestää aikansa.
    Ja toinen vinkki näin lukijan silmillä, eikö tän blogin pitänyt olla "kolmas pyörä joka kertoo sun suhteesta varattuun vanhempaan mieheen?" Miksi et sitten voi kirjottaa siitä vaan jotain tommosta ihan paskaa jota ketään ei kiinnosta. Tää blogi on niin kuivunut. Onneksi täällä ei tarvitse pakolla ollakaan, oon lukenut kaikki sun tekstit mutta nyt alkaa menee liian kuivaks. kiitos aikaisemmista hyvistä ja suht uskottavista tekstistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, vai niin :D Miltäköhän mun kirjotustyyli nyt vaikuttaa, miehen, 13-vuotiaan vaiko kenties jonkun +30v. yh-mamman? :D

      En mä mitään feikkaa, mutta hyvähän se on tietenkin jos porukka kuvittelis mun feikkaavan :) Ei se oo multa mitään pois, päinvastoin lopettais kaikki mun henkilöllisyyden selvittämisjutut sun muut.

      Tohon viestis loppuun vastaus löytyy mun ylemmästä vastauksesta.

      Poista
    2. Tää yleinen käsitys näyttäs siltä että se, miten 17-vuotiaat kirjottaa on "XD ihih olin miXun kaa tänää röökil ja se pyys mult sytkää voitteX kuvitella", kyllä kuka tahansa aivot omaava 17v pystyy tuottaan helposti tän blogin tasosta tekstiä.

      Poista
  4. Olet kirjoittanut, että Mikko aikoo erota, mutta aikooko hän oikeasti? En halua lannistaa, mutta olen kuullut monia tapauksia, että toinen aikoo erota, mutta ei ole koskaan eronnut. Mitä luulisit vanhempiesi sanovan, että vanhempasi saavat tietää, että seurustelet vanhemman miehen kanssa tai näkevät sinut Mikon kanssa? Sinun blogiasi on todella mielenkiintoista lukea! =) Mielestäni on hyvä, että kirjoitat ajatuksistasi blogiin,kun sinulla ei taida olla hirveästi juttukaveria tästä aiheesta, jos olen ymmärtänyt oikein kirjoituksesi perusteella.

    VastaaPoista
  5. Älä tule sanomaan että kestät asioita jota moni muu kestäisi, kun et blogisi perusteella ole vielä mitään joutunut edes kokemaan.

    VastaaPoista
  6. "Elämä on oikeesti ihanaa" niin on, mutta ootas ku masennut ja tiput.:) karma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en usko karmaan, vaan tyhmät ihmiset uskoo :) Jokainen vaikuttaa elämäänsä omilla päätöksillään, ei oo olemassa mitään isompaa voimaa joka tulee ja "paha saa palkkansa".

      Poista
    2. :DDDDDDDDDDDDDDDDD
      Puhut koko ajan itsestäsi.
      Paha saa palkkansa. Jokainen vaikuttaa omilla päätöksillään elämäänsä.
      Niinhän se menee.;)

      Poista
    3. Vain tyhmät ihmiset vihjailevat toisen olevan tyhmä. Ja ai sä olet saanut paljon paskaa niskaasi nyt tän blogin kautta? Juu, niin ne oikeat ihanat vahvat ihmiset kuule muut ovat saaneet jo ala-asteella :)

      Poista
    4. Vain tyhmät ihmiset vihjailevat toisen olevan tyhmä. Ja ai sä olet saanut paljon paskaa niskaasi nyt tän blogin kautta? Juu, niin ne oikeat ihanat vahvat ihmiset kuule muut ovat saaneet jo ala-asteella :)

      Poista
    5. Et sä voi sanoa, että vain tyhmät ihmiset uskoo. Tai tietenkin voit sanoa, mutta aika epäkohteliaasti ilmaistu. Annat - tai ainakin yrität - antaa kypsän vaikutelman itsestäsi, mutta jos et halua, että muut arvostelevat sua ja sun aatteita, niin älä sitten itse myöskään arvostele muita ja muiden aatteita. Quid pro quo.

      Poista
  7. Ei tässä mitään vastauksia pyydetty edes.

    Mutta oon samaa mieltä tän kirjottajan kaa. jos vertaat sun viime vuoden kirjotuksia tän vuoden kirjotuksiin niin selvä ero. kirjotit aluksi avoimesti niinku nuoret kirjoittaa. nyt tää menny tämmöseks "käytän sivistyssanoja niin paljon kuin osaan" paskaks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DDD HAHAHH!

      Mä en EDELLEENKÄÄN aio muuttaa mitään, vaikka kuinka vinkuisitte. Eläkää sen faktan kanssa tai painukaa... :))

      Poista
  8. Voi ei. Olet juuri samanlainen kuin samaikäinen tyttö meiltpäin. Hän on lihava eikä ole siitä syystä saanut poikaystävää. Ja tämä tyttö hokee juuri tuota samaa kuinka on kaunis, vahva ja kuin kaikki ikävä on saanu hänet entistä vanhemmaksi. Tämä nyt viimeistään "todisti" sinutkin yksinäiseksi. Ja se pituus/paino minkä ilmoitit, on aivan liian Mallimittainen, sellainen sinä varmasti haluaisit olla kylläkin. Tästä kuvittelusta on sinulle varmasti haittaa. Ole rohkeasti oma itsesi, vahva ja kaunis ja jaksavat ja pätevä ihminen ei koskaan sano olevansa kaikkea tuota. Nuo ominaisuudet HUOMATAAN hänestä - myös kirjoitusten kautta. Myös rivien välistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mä en ole lihava, yksinäinen tai mitään muutakaan mitä tässä tekstissä väität. Mitä jos lukisit tän postauksen kunnolla niin pitäisit kommenttias ihan helvetin typeränä ja naurettavana? :D

      Poista
    2. Candy, oon koko ajan ajatellut että sä oot mukava ja reilu nuori nainen, mutta nyt haukutkin ihmisiä typeriksi ja ylistät itseäsi? Joku on kyllä nyt vialla. Mikä?

      Poista
  9. Oot niin lapsi, ettet voi kertoa mielipidettäsi tässä postauksen kommenttiboksissa uudelleen pettämisestä. Et kai, kun ei sulla voi sellasta oikeaa mielipidettä asiasta olla ku ite teet sitä koko ajan tavallaan ku tiiät Mikon vaimosta, sillä se mielipide tulisi olla: huoramaista, paskaa ja kostettavaa. :) t. toinen lapsi, mikon ex-huora!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en jaksa vaivautua vastaamaan kysymyksiin joihin oon vastannu miljoona kertaa aikasemmin ja ne on luettavissa jopa joissakin postauksissa.

      Silmä käteen ja menoks, ennenku tuutte kyselee.

      Poista
    2. Et jaksa? Oh, kunnioitat ihan hirveesti lukijoitas. No sä varmaan kirjotat itelles ja pla pla, mut hei, sillonhan riittäs kirjottaa ihan vaan tekstitiedostoon, et ei oo pakko julkaista jos lukijat onki ihan tyhmii ja tylsii...

      Poista
    3. Ano, miksi Candyn pitäisi kunnioittaa lukijoitaan, kun hekään eivät tunnu kunnioittavan Candya?

      -Rudi

      Poista
    4. Miksi Candyn pitäisi kunnioittaa lukijoitaan, kun ne ei ainakaan kunnioita Candya kirjoittajana tai edes ihmisenä!

      Poista
  10. En mä nyt sua kuitenkaan erityisen luotettavaksi sanoisi....

    VastaaPoista
  11. Ehkä tajuatkin, että se palaute, mitä olet saanut näin blogin kautta on vain murto-osa siitä palautteesta, jota tulet todennäköisesti saamaan siinä kohtaa, kun Mikon vaimo saa tietää suhteestanne....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän ei tule tietämään meidän suhteesta mitään :) Helpompi näin kaikille.

      Poista
    2. ai luuletko sä et se ei tuu koskaan tietämään teistä? paitsi että mikko on koko elämänsä yhteyksissä vaimonsa kanssa lasten takia? :D hahaha oot typerä. ja vaikka sitten paaaljon myöhemmin kerrotte suhteestanne silleen että se ei olisi salasuhde niin saat silti palautetta jo ikäsi ja tyhmyytesi vuoksi.

      Poista
  12. "Mä oon saanu ihan helvetisti tän blogin kautta paskaryöpytystä"

    Mitä sinä oletit saavasi? Yhteiskunta ei hyväksy pettämistä, uskottomuutta eikä salarakkautta. Toimi yhteiskuntaa vastaan - ja kestä seuraukset _ulisematta_. Jos haluat olla osa yhteiskuntaa, toimi sitten muitakin ajatellen.

    "En anna kasvottomien ihmisten ilkeiden sanojen satuttaa"

    Se miten kirjoitat, aiheuttaa varmaan suurimman osan paskaryöpystä. Jätä onnentunteessa leijailu ja salasuhteen ihannointi vähemmälle ja avaudu vaikeista asioista, niin varmaan saat enemmän empatiaa. On vaikea nähdä sinun joutuvan kestämään yhtään mitään, jos aina kaikki on vaan ihanaa, hienoa, mahtavaa ja voi sitä onnen määrää. Et vaikuta lainkaan aidolta, olemassa olevalta ihmiseltä, jolla on tunteita niin kauan, kun et kerro realistisesti siitä, mitä salasuhde on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteiskunta ja yhteiskunta. Mä olen yksilö, joka tekee elämäänsä vaikuttavat päätökset oman halunsa mukaan, ei pelkästään yhteiskunnan normien ja odotusten.

      Omilla aivoilla ajattelu ja järjenkäyttö on sallittua, eikä rakentaa elämäänsä täysin yhteiskunnan olettamien asioiden mukaisesti.

      Ehkä on parempi vaikuttaa epäaidolta, kuin kertoa liikaa ja vaarantaa kaiken.

      Poista
    2. Sepä tätä maailmaa tänä päivänä eniten vaivaakin: kaltaisesi ihmiset. :(

      Poista
    3. Sanon ihan hyvällä: jos olisin Mikon asemassa ja saisin selville, että toinen on pitänyt blogia netissä niin saman tien lopettaisin suhteen. Luottamus menisi. Siinä avautuu miehen silmät aika nopeesti, kun tajuaa minkä ikäisen henkilön kanssa on ihan oikeasti tekemisissä. Jos olet aito henkilö, eikä tämä ole keksittyä, jos todella arvostat tuota suhdetta. Niin poistat koko blogin. Kiinni jäämisen riski on todella suuri.

      Poista
    4. "Mä olen yksilö, joka tekee elämäänsä vaikuttavat päätökset oman halunsa mukaan, ei pelkästään yhteiskunnan normien ja odotusten."

      Voi miten ihana paikka maailma olisikaan, jos kaikki tekisivät elämänratkaisunsa oman halunsa mukaan. Tai no, niinhän moni jo tekeekin, ja niitä tekoja kutsutaan usein intohimorikoksiksi. :) on myös termejä kuten uskontosota, joita ohjaa sairas halu muuttaa maailmaa sellaiseksi, millaisena ITSE kaikessa pyhyydessään näkee sen parhaimpana. sä näet tän maailman tosi mustavaökoisena ja sua ohjaa vain SUN halut, SUN hyvä olo, se että SULLA on kaikki hyvin. mutta maailma kouluttaa.
      On hyvä, että on kova itsetunto, mutta empatiaa ja nöyryyttä joudut vielä opettelemaan.

      ja miten sä et tajua sitä itse, että sä et voi hokea joka postauksessa että "mä olen niin vahva ettei mua kiinnosta teidän kommentit", etkö sä tajua miten ristiriitaista se on? jos sua ei kiinnostaisi mitä susta kommentoidaan, sä et REAGOISI niihin. nyt reagoit jokaiseen paskakommenttiin ja teet niistä tylsiä postauksia, mutta kaikkiin mielenkiintoisiin ja osuviin kommentteihin et vastaa mitään. eli sinua KIINNOSTAA, aivan liikaakin, mitä sinusta puhutaan.

      Paskin argumentti on myös "Jos ei kiinnosta mun blogi, ei tarvi lukee" tai "mä kirjotan tätä vaan itselleni", kun blogillasin on tuhansia lukijoita :P

      Poista
  13. Tulipa suhteesta mitä tahansa, niin kannattais varmaan muuttaa omaan asuntoon, ihan yksin, itsenäistyä ja opetella seisomaan omilla jaloillaan. Pois vanhempien nurkista, kun täysi-ikäistyt. Siitä ei seuraa mitään hyvää jos muuttaa kotoa suoraan miehen luokse - saatika jos kauppaan kuuluvat alle kouluikäiset, erosta traumatisoituneet lapset (ja kyllä ne väkisinkin jonkin verran traumatisoituu). Sitä eroa odotellessa vois tehdä hyvää kasvattaa oma elämä ihan konkreettisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, tuo on jonkun tapa toimia, mutta itse haluan muuttaa suoraan Mikon kanssa yhteen. Osaan kyllä jo seisoa omilla jaloillani ja ajatella omilla aivoillani itsenäisesti, ei siinä yksinasumista tarvita ennenkuin ne asiat voi olla hoidossa.

      Poista
    2. Hmm. Olkoonpa sitten niin. En minä sinua aio alkaa holhoamaan, ei se mitään auta. Tuossa iässä (kauhea kun kuulostan vanhalta) ajattelin itsekin olevani aikuinen. Elämä on opettanut sen jälkeen. Siinä kyllä olet oikeassa, että jokaisen on vaan tehtävä ne virheet itse ja oppia niiden kautta.

      Poista
    3. Tästä kommentista huomaa kuinka raukka olet. Et osaa olla yksin - pakko asua kotona tai miehen kanssa. Oot niin alakynnessä. Jos ihme kyllä tapahtui että Mikko ja vaimo eroais ja te muuttaisitte yhteen, tuut olemaan niin tossu ja Mikon pompoteltavissa. Kasvata itsetunto hyvä pikkutyttö ennenkun rupeet aikuisten leikkeihin.

      Poista
    4. Raukka? Sillä perusteella etten halua muuttaa yksin asumaan jos mulla on mies jota rakastan ja voin muuttaa sen kanssa yhteen? :D

      Tähän ei liity mikään osaamattomuus, mistäs sä tiedät kuinka paljon elämässäni oon ollut yksin kotona?

      Ja mä oon kaikkee muuta kun tossun alle pistettävä ja pompoteltava, ja Mikko varsin hyvin tietää sen ;) Itsetunto= CHECK, se on mainio ja aikuisten leikit kiinnostaa enempi ku lasten tylsät leikit :)

      Poista
    5. Candy please, älä sotke itsenäisyyttä itsekkyyteen.

      Poista
    6. Kuinka niin olet kaikkea muuta kuin tossun alle pistettävä? Ethän pystynyt itse tekemään edes päätöstä kerrotko parhaalle ystävällesi, vaan kysyit Mikolta luvan.
      Se jo tarkoittaa ettet osaa/uskalla tehdä itsenäisiä päätöksiä. Sinähän se tiedät parhaiten pystytkö luottamaan ystävääsi vai et. Ei Mikko sitä tiedä, ellei sitten tunne oikein hyvin ystäväsi.

      Poista
    7. Yksin kotona silloin tällöin on aivan eriasia kuin asua yksin :D Voi jee xD

      Poista
    8. Ei Candylta voi vaatia aikuisuutta kun on vielä lapsen kengissä. Se, että sitä omaa parhauttaan ja "aikuisuuttaan" pitää todistella on hieno esimerkki siitä kuinka lapsi toinen vielä onkaan. Ja miten helposti näitä lapsia (nuoria) käytetään hyväksi.

      Itse olin 17vuotiaana elänyt jo pitkään parisuhteessa ja asuin yhdessä kumppanini kanssa mutta silti näin jälkeenpäin katsottuna olin aika kakara - mitä muutakaan sen ikäiseltä voi olettaa :)

      Poista
    9. Oon ite kans 17v ja mulla on mies jota rakastan yli kaiken...Mut silti et tällä hetkellä asun viel koton...Ja sit kun oon käyny koulut loppuun niin muutan kyl ensin yksin ennen kun muutan mun miehen kanssa yhteen...Me ollaan puhuttu tästä mun miehen kanssa ja ajateltu et se on toisaalt ihan hyvä asia koska sit opin siinä sitä itsenäistä elämistä joka todellakin on ihan eri asia kun olla muutama päivä yksin kotona aina sillon tällön...
      Olis se tietty ihanaa muuttaa heti rakastamansa miehen kanssa saman katon alle, mut kyl mä silti muutan ensin yksin ennenkun alan miettiin yhteen muuttoo...-KP-

      Poista
    10. Ei se, että olen porukoiden maksamassa kotona yksin tarkoita sitä, että osaisit asua yksin:DD Voi hyvä luoja, yksin asumiseen kuuluu laskujen maksu, ruokaostokset, vuokranmaksut jnejne. ja näihin kaikkeen tarvitaan vielä rahaa! Eli Mikkoko kaiken kustantaa? = TODELLA ITSENÄISTÄ

      Poista
  14. Onneksi Mikko on aikuinen ja varmasti on jo aikoja sitten tajunnut että oot sille vaan huvia, seikkailua jota kaipaa kun vaimon kanssa suhde on täyttä arkea. Vaimoaan se kuitenkin eniten rakastaa, rakkas ei lopu tosta vaan. Vaikka erotaan - jos naimisiin asti on menty niin rakkautta riittää vielä vuosia vaikka suhde ei toimisikaan. Se ei jätä vaimoaan, senhän täällä kaikki tietää. Paitsi sinä joka elät nuoressa pilvimaailmassasi. Ensirakkaus se on hei kaikilla ollut, me vanhemmat ja viisaammat kyllä tiedetään mistä puhutaan. Vastaus tähän ei riitä "mä tunnen Mikon, te ette, se ei tee mulle niin". Niinhän me kaikki ollaan joskus luultu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittiöpsykologiaa taas parhaimmillaan :D Viihdyttävää, niin viihdyttävää.

      Poista
    2. Viihdyttävää ehkä susta tällä hetkellä mutta täysin totta.

      Poista
    3. Ja toi kommentti kruunas vielä kaiken "MUTTA TÄYSIN TOTTA, KYLLÄ MINÄ TIEDÄN ETTÄ ASIA ON NÄIN!!" :D

      Te ootte ihan parhaita "kyllä minä tiedän paremmin kun sinä"-kommenttien kanssa :D Näitä hei lisää, oman elämästä analysointien lukeminen on hauskaa, kun ne kaikki menee aina ihan päin persettä.

      Toivottavasti analysoimassa ei oo yhtäkään oikeeta ammattilaista, koska ne ei sitten oikeesti tajuais mistään mitään, mutta tuskimpa kuitenkaan on. Keittiö-ammattilaisia kylläkin ;)

      Poista
    4. Jos et vaan provosoituisi niin tajuaisit että en kirjoittanut: "MUTTA TÄYSIN TOTTA, KYLLÄ MINÄ TIEDÄN ETTÄ ASIA ON NÄIN!!" Ei tossa mun mielestä niin lue?

      Mistä sä tiedät menikö mun analysointi perseelleen? Ethän sä voi sitä tietää koska et edes elä Mikon pään sisällä? Hei haloo, järki käteen. Yrität esittää niin fiksua ja aikuista mutta silti kommenttisi on tuota tasoa.

      Poista
    5. Ei tuo ole psykologiaa, vaan kokemuksen ääni! :DDDDD
      ps. vittuuntumisesi näkyy niiiiin kauas näistä kommenteista ja blogitekstistä. Jos sua ei haittaisi nämä kommentit oikeasti, niin ei sun sitä tarvitsisi tuolla tavalla vakuutellakaan. Eikä tämäkään ole psykologiaa...

      Poista
    6. Tuossa kyllä luki ihan suomen kielellä "MUTTA TÄYSIN TOTTA, KYLLÄ MINÄ TIEDÄN ETTÄ ASIA ON NÄIN!!" mutta vain lauseilla "me vanhemmat ja viisaammat kyllä tiedetään mistä puhutaan" ja "Viihdyttävää ehkä susta tällä hetkellä mutta täysin totta."

      "Ethän sä voi sitä tietää koska et edes elä Mikon pään sisällä?"
      - Ja sinäkö elät? :)

      Candy tietää parhaiten meistä kaikista miten asiat on, jotenkin voitteko nyt ystävällisesti lopettaa tämän ylenpaattisen sekoilun?

      Poista
    7. Candy hei!! Mieti oikeesti niillä sun omilla pienillä aivoilla et jotkut ihmiset on ihan oikeesti kokenu elämää enemmän kun sinä...Jotenkin tuntuu et sä et osaa ottaa kritiikkii oikein vastaan...Sä kuvittelet välillä tietäväs paremmin asioista kun moni sua vanhempi ihminen...Onhan se niin et sä tunnet Mikon paremmin kun me, mut et sä silti aina tiedä et mitä sen pään sisällä liikkuu...Avaa oikeesti ne silmäs ja mieti oikeesti et mitä nää kokeneet täällä puhuu...Itte oon ainakin saanu hyviä neuvoja vanhemmilta ihmisiltä...Ja olen myös saanu krittiikkiä mut ne on oikeesti kasvattanu mua ihmisenä tosi tosi paljon...En haluu vähätellä tai mitään mut silti...

      Poista
  15. Hih.."en usko karmaan". Jokane vaikuttaa ite elämäänsä omil päätöksillään Hei cani, karma on just tota! Ei taida koulu mennä ok, ku et tota tiedä, kato karma EI oo suurempaa voimaa..Huoh tietämättömyyttä. Ja lukiolainen muka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meneeköhän tässä tapauksessa lukio lukematta läpi?

      Poista
  16. Oot tyhmä kun provosoidut. Jos luet vastauksias yhtään tarkemmin niin :)))) - hymiön käyttö ei peitä sitä vitutuksen määrää mitä sun kommenteista ilmenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "lälläsläää, ite oot" <-- tuo kommentti todellakin todistaa, että olet vielä todella pieni lapsi. Taitaa olla "vitutus" niin korkealla, ihan vain sen takia, että Mikko on fantasiaasi, ja olet juuri tajunnut, ettet koskaan saa tätä pilvilinnaasi. Lasken jo sekuntteja pilvilinnasi romahtamiseen :)

      Poista
  17. Heippa! Tää ei varsinaisesti liity tähän postaukseen, mutta haluaisin myös vastauksen siihen, mitä itse ajattelet pettämisestä? Jos sinua petettäisiin, miten suhtautuisit siihen? Kuvitteellinen tilanne: jos teillä menisi huonosti ja poikaystäväsi pettäisi sinua (esim joku ihan muu, ei Mikko), olisiko se pettäminen sinusta ok, koska teillä tosiaan meni huonosti? Tällä tavoinhan selität ja tavallaan oikeutat Mikon pettämisen vaimoaan kohtaan.

    Toinen asia mihin haluaisin saada vastauksen on se, että miksi Mikko ei jätä vaimoaan? Olette oleet jo reilun vuoden yhdessä, joka on tosi pitkä aika, mutta mitään eron suuntaan ei ole vielä tapahtunut tai et ole siitä ainakaan kertonut. Pelottaako sinua että hän ei eroakaan vaimostaan? Niinkuin aiemminkin sinulle on kommentoitu, tiedän myös monia pareja (itse myös pettämistä monipuolisesti kohdanneena), joissa rinnakkaissuhde on vain pakenemista ongelmista ja sitten kun salasuhde paljastuu ja eron aika koittaisi, ei ollakaan valmiita eroamaan avioliitosta vaan ollaan valmiita yrittämään uudestaan ja antamaan anteeksi.

    Kolmas asia mitä haluaisin sinulle sanoa on, että on hienoa, että purat ajatuksiasi tänne kun et muualle voi. Mutta silloin kehottaisin sinua olemaan rehellinen ja kertomaan turhautumisestasi, onnistumisista sekä peloistasi täällä avoimesti, jotta saat tästä kaiken hyödyn irti. Jos esimerkiksi pelkäät, ettei Mikko jätäkään koskaan vaimoaan, kerro se avoimesti. Älä pelkää negatiivisia kommentteja, voit saada siitä myös paljon itsellesi! Muista, että kirjoitat anonyyminä, sinun ei tarvitse esittää kenellekään mitään itsestäsi tai kehua esim Mikkoa tarpeettomasti. Voit aidosti kirjoittaa kaikki negatiivisetkin asiat Mikosta ja suhteestanne tänne. Se on terapeuttista!!

    Kommentoin ensimmäisestä kertaa ja toivoisin sinulta vastausta. En ota kantaa toimintaasi, minä olen myös pettänyt, joutunut petetyksi ja nähnyt perheessäni sekä ystäväpiirissäni pettämistä. Tiedän, että se vain on elämän karu totuus, mutta olen oppinut niistä paljon itsestäni sekä toisista ihmisista. Pettäminen satuttaa kuitenkin aina montaa osapuolta. Tätä blogia on jokatapauksessa mielenkiintoista lukea!

    Tsemppiä sinulle!
    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Törkeän näppärästi kirjoitettu. Itsekkin haluaisin kuulla vastauksia :)

      Poista
    2. Täälläkin haluttaisiin kuulla vastaukset näihin! Vaikka oma postaus aiheesta?? :)

      Poista
    3. OMA POSTAUS AIHEEST!pliis

      Poista
  18. Moi!

    Tosi kiva kuulla, että ett ota ittees noita ilkeit kommentteja! Säälittävää tulla tänne haukkumaan sua.. JA varsinkin kun ei ole mitään tähdellistä saatika rakentavaa sanomista. Kuten eräälläkin joka on olevinaan niin "vahna" ja "viisas"...

    "me vanhemmat ja viisaammat kyllä tiedetään mistä puhutaan. "^^

    Voin sanoo, että täytän 20 ens vkl, ja silti tiedän useasti enemmän kuin muut, jtoka ovat mua jopa useita kymmeniä vuosia vanhempia ;)

    Hyvää jatkoa Candylle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, erittäin huvittava kommentti :D naurahdin kohdassa "Voin sanoo, että täytän 20 ens vkl, ja silti tiedän useasti enemmän kuin muut"

      Poista
    2. Päivän parasta itseanalyysia toden totta :D 20-vuotias elämänguru.

      Poista
    3. No mo net luule tietävänsä elämästä jotain.. mä oon nähny ja kuullu kaiken näköistä ;)" Ikä on vaa määrittely siitä kuinka kauan ihmisellä on aikaa siihen että tilastollisesti kuolee" lainatakseni jotain viisaampaa kuin itse olen^^

      Ja siis 20 vuotiaaksi olen kokenu ja nähny helvetin paljon asioita, joita en haluaisi kenekään kokevan saatika näkevän.

      Ymmärrän, että ikäni nyt sitten on se mihin tartuttiin... On se kiva kuin toisille maailan suurin katastrofi on se kun ei pääse ulos ryyppää kaverien kansssa...

      En sano olevani mikään "elämänguru" tuo tuli sinun suustasi^^ Onko itselläsi ikää juuri se 25 jolloin koet olevasin niin helvetin aikuinen? :) No onnea vaan vielä se sunki korttitalosi romahataa pahemman kerran... sitä odotellessa naura vaikka tälle mun kommnetille ;)

      Poista
    4. hahah, tuli tuosta kommentista niin mieleen joku rikkinäisiä fiorellafarkkuja ja pinkkiä printtipaitaa käyttävä, rööki huulessa oleva yh-teinimamma jolta on jääny koulut kesken :D

      Poista
  19. Kyllä vaikeimmankin varatun miehen saa haluava omakseen, siis jos on saadakseen, alle puolessa toista vuodessa ;)

    VastaaPoista
  20. Mun on pakko lukee tätä blogia ku sain tän aiheeksi koulusta. Voi kettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos haluisin olla tosi inhottava, ni sulkisin tän blogin niin ettet vois lukee :D Nojoo, en oo niin inhottava!

      Poista
    2. Muakin kiinnostaa, miksi koulutehtäväksi saa lukea tätä blogia?

      Poista
    3. Sut unohdettaisiin muutamassa päivässä :) Saana Parviainen -tasoa, tosin vähän alempana.

      Poista
    4. oot aika cool :DD "woisin sulkee tän hetiiiiIQ"

      Poista
  21. HAHAHAHHAHAHA ei hitto sä candy oot päivä päivältä vaan enemmän sinisilmäinen ja idiootti. nää kommentit todisti täällä just sen.

    VastaaPoista
  22. Eiks sul oo perjantaina mitää muuta tekemistä ku olla koneella? Mä ainakin lähden kavereitten kaa ulos, on kiva liikkua pariskunnittain. Kurjaa on se, ettei sillon mukaa mahdu niitä joilla ei oo tyttö tai poikakaveria.Musta elämä on tosi ihanaa näin ku on frendei, oma rakas ja voidaa olla kaikki messis viikonloppusin. Sori, mut sä missaat niin paljon, niinku tän yhesoleilun. Eihä sul koskaa tuu oleellista sitä. Mieti vähä enemmänkin ku kymmene kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa on, mutta vasta illemmalla :)
      Mutta miks tuut kysyy tollasta asiaa kun itsekin oot koneella perjantai-iltana? :D

      Mutta hauskaa iltaa, mä ainakin pidän illalla kivaa!

      Poista
    2. Niinhän sä luulet. Oon monesti huomannu että "esität" olevas jossain mutta silti jotenkin kummasti julkaiset samalla kommentteja mutta oot olevinas fiksu etkä vastaa niihin :D hei haloooo läpinäkyvä tytöntylleröööööö

      Poista
    3. Mitä mä luulen? :D

      Ja siis mitä ihmettä, ootsä täällä 24/7 kyttäämässä oonko julkasemassa kommentteja? :D Ja kuinka usein täällä ees kerron olevani jossain?

      Tää on ihan uskomatonta, miten vainoharhasia ja tylsistyneitä ihmiset voikaan olla :D

      Poista
    4. Vaikka tää ei nyt blogin aiheeseen suoranaisesti liitykkään, niin on elämässä muutakin kun kavereitten kaa perjantai iltasen riehumista. Itse halveksin ihmisä ketä luulee ihmisä huonommaksi päätöstensä takia. Saati syrjivät muita sen takia, ettei heitä kiinnosta liikkua "pariskunnittain". Parhaiten viihdyn omassa seurassani matematiikan kirjan kanssa koska se on ainut asia mitä todella osaan ja haluan olla paras siinä ja koska yhteiskunta tarvitsee ihmisä ketä näkee omaa napaansa pidemmälle. Jos jonkun mielestä elämän tarkotus on hyppiä kadulla kännissä niin on turha itkeä ainakaan minulle, kuinka rikkaat ja viisaammat ihmiset ajelevat luksus autoillaan kilpaa eivätkä muka välitä laiskoista vain pikaista iloa etsivistä ihmisistä.

      Jokainen tallaa tavallaan, ja itse olen kateellinen Candyn päättävaisyydestä ja tavasta elää omaa elämäänsä haluamalla tavalla vaikka itse en hyväksy aviorikosta Mikon kohdalta.

      Poista
  23. Kommentties perusteella vaikutat ilkeeltä ja kyyniseltä, sori nyt vaan. Blogi teksteissä taas vaikutat iha nmukavalta. Mistä tää johtuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, blogiteksteissä oon varmaan enemmän oma itteni kun saan rauhassa kirjottaa pään sisältä mietteitä, mut näissä kommenteissa joskus meen samalla tavalla yli kun kommentoijatkin.

      Poista
  24. Joo, toi kommenttien julkaseminen sillon ku on muka ollut iha muualla, on aika hauska lapsus, hihi

    VastaaPoista
  25. en oo täällä jatkuvasti. Sillon jäin huvikseni vähän kyttämään kun olit kirjoittanut jonnekki et "siis oikeesti mul on elämä ja mä en hengaa aina jossain koneeel!!11!" niin pistinpä sillo vaa merkille että eipä sulla kovin mielenkiintonen elämä voi olla ku pitkin päivää julkaset tääl. taisin oottaa jotain vastausta omaan kysymykseeni

    VastaaPoista
  26. Ihan oikeesti mikä näitä anoja yms. muita vaivaa :-----D ! Kiitos kun ees julkaiset noita viihdyttäviä paskanjauhanta kommentteja suoraan sanottuna. Mä en ymmärrä et mikä nuita vaivaa,teidän suhteenne on teidän asia,en tajuu miks teidän henkilöllisyyksiä yms. halutaan selvittää. Ei tän pitäis kuitenkaan kenenkään persettä kutkuttaa noin kovasti.
    Musta on hienoo et jaksat pitää tätä blogiis pystyssä vaikka saatkin paskaa niskaasi. Tää voi oikeesti auttaa ja antaa voimaa nille kenellä on edes hitusen samankaltainen tilanne kuin sulla.
    Nimimerkillä. kokemusta on...

    VastaaPoista
  27. Joo, mäki oon huomannut et candy julkasee kommentteja samal aikaa kun on muka jossain mihkuliinin kaa....hihih. Ei tartte olla 24/7. Pitää vaa olla tarkka ja tehokas. Candy, sä oot niin...haha

    VastaaPoista
  28. no Candyllä on niin monta epäkohtaa tässä että tää tarina olis totta + nyt tuli sit viel tää et julkasee kommenttei sillon ku on Mikon kaa hahahah

    VastaaPoista
  29. Jos sun pitää näin kovasti itelles todistella olevas vahva, kaunis ja ahh niin ihana nuori neiti niin eipä menee ainakaan minuun kovin täydestä. Mun mielestä on ihan 100% hyväksyttävää että ihmiset täällä kritisoi Mikkoa ja teidän suhdetta, toi vaan yksinkertasesti on väärin. Salailu ja pettäminen on raukkamaisinta mitä tiedän.
    Tuntuu muuten ettei sulla oikeen oo mitään muuta tekemistä ko roikkua koneella ja totta kai Mikko-pupunen, silloin kun hänelle sopii.
    Todellisuudessa luulen sun olevan yksinäinen tyttö-raukka joka tylsyyttään kirjottelee feikkitarinaa täydellisestä Mikkosesta.

    VastaaPoista
  30. Muistan kanssa et se julkaisi pitkin viikonloppua kommentteja sillon ku piti olla mikon kanssa baarissa. Yhdessäkö mikon kanssa kommentteaj julkasitte HHHAHAHHA kiinni jäit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä oo mitään kiinni jääny kun toi ei vaan pidä paikkaansa :D Kun tulin kotiin mulle oli tullu tyyliin sata kommenttia ja julkaisin niistä julkaisukelpoiset.

      En mä niin tyhmä oo et Mikon kanssa ollessa olisin tän blogin kanssa missään tekemisissä.

      Poista
    2. Aatteletko ikinä, et Sulta saatettais salata myös jotain...

      Poista
  31. Jjoooo. :D asiallisesti kirjoittaa kommentin niin on "ilkeä :"(", ja sitten jätät vastaamatta, koska olet "kaiken sen yläpuolella".

    Niin ja olet ihan oikeassa, että jokainen tekee omat päätöksensä, joilla on sitten seuraukset. Tässä on omien päätöstesi ansiosta kaikki katastrofin ainekset.

    Ilmeesi kun tajuat että mielestäsi typerät ja ilkeät ihmiset ovatkin olleet oikeassa.

    VastaaPoista
  32. Onko toi pettämis kysymys ainoo, mihin et suostu vastaamaan montaa kertaa (eka kertakin on menny mulla täysin ohi)? Mietipä miten usein oot vastannu niihin kysymyksiin, ku et "onks tää sun kuva". Kaiken senkin ajan, mitä oot käyttäny tänki merkinnän alla aikuisuutes, kypsyytes ja itsenäisyytes vakuutteluun, oisit ihan hyvin voinu vastata...

    VastaaPoista
  33. "Mä en usko karmaan, vaan tyhmät ihmiset uskoo :)" Yhtä paljon kuin muillakaan ei ole oikeutta arvostella sun elämääs tai valintojas -sun elämäsihän se on-, ei sullakaan ole silloin oikeutta arvostella sitä mihin muut uskoo. Se, että sä et usko karmaan ei tarkoita sitä että muut olisivat tyhmiä, kun eivät usko samoihin asiohin.

    Muuten kyllä pidän blogistas ja tämä postaus oli mun mielestä hyvä, vaikka jotkut ei siitä ilmeisesti tykännytkään. :) Tää kommentti vaan pisti silmään.

    -H

    VastaaPoista
  34. Sä oot muute varmaa yläasteel tai jotaa. Et oikeesti voi olla lukiossa, vaikka siis siellähän on tosi paljon sellasiiki jotka ei oo muualle päässyt. Tai ammattistartis tai jossai, mut ei kukaa voi olla lukios jo tokal jos ei tajuu joita yleissivistyksee kuuluvia juttuja. Jos oisit tokalla ni kuumottasit wanhojen päivää ihan simona. Mut et tee niin, joten et voi olla lukios tokal. Ja ei, tää ei ollu kehäpäätelmä mut ei täs ny just jaksa enempää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD Nauran taas perseeni irti.

      Ihankun kaikki ihan innoissaan kuumottaiskin wanhoista? Mistäs tiiät etten oo jo ne kertaalleen tanssinu eikä ne oo enää niin uus ja ihmeellinen juttu? ;)

      Poista
    2. ei kaikki välttämättä tanssi wanhoja vaikka oliski lukion tokalla. toki tosi monet haluu ne tanssii koska luultavasti kiva kokemus, oon ite tokalla ja wanhat ihan just edessä, mut on mulla ainaki mun koulussa kavereita jotka ei tanssi vaikka ihan vaan sen takii ettei tykkää tanssimisesta.

      Poista
    3. Ai sä OOT nii lihava et perse irtoo nauramalla....hahahaha ja vielä kurssipudokas ....no hyvin menee sullakin, pus!

      Poista
    4. Ei kaikki tanssi vanhoja vaikka olisivat lukion kakkosella

      Poista
    5. Ite en henk. kohtasesti ole koskaan ymmärtänyt mitä hienoa tai ihmeellistä wanhoissa on. Ne on vaan tanssit... Mutta kukin tavallaan, kun en itse lukiota käy. Tämä oli siis tarkotettu tuohon anon viestiin.

      Tv. Screw you guys, I'm going home.

      Poista
  35. Huoh nyt on pakko kommentoida. Miten jotkut jaksaa kytätä tätä blogia noin tarkasti, mihin aikaan blogin pitäjä julkasee kommentteja ja kaikkea : DD

    Ja vielä sanoisin sen että muistaakseni Candy on alusta lähtien ilmaissut että tekee blogia vaan itselleen ja siksi että saisi purkaa ajatuksiaan edes johonkin. Joten naurettavaa että jotkut tulee kommentoimaan kuinka blogin "taso" on madaltunut ja Candy ei kirjoita enää asioista mistä hänen "pitäisi" kirjoittaa. Käsittääkseni blogin pitäjä voi blogissaan kirjoittaa juuri sitä mistä haluaa ja tässä blogissa ei ole tarkoitus toteuttaa lukijoiden toiveita :D? Hahhaa pistää naurattamaan miten jollain ihmisillä voi olla noin vähän elämää. Jep, menenpä tästä takaisin sen omani pariin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on totta! Aioin itsekkin tulla kommentoimaan samasta asiasta, mutta huomasin että tässä olikin kaikki mitä mun piti sanoa. Jos sisältö ei miellytä, miksi luette tätä?

      Ja Candy, pakko vielä sanoa että kirjoitat tosi hyvin ja blogiasi on todella hyvä lukea! :)
      Tsemppiä sulle ja Mikolle!

      Poista
    2. Mutta toki sitä saa ilmaista mielipiteensä, varsinkin kun kyseessä on näinkin arkaluontoinen ja huomiota herättävä asia.
      Ja kirjottaisi yksityistä päiväkirjaa, kun sitä yksityisyyttä tuntuu niin paljon haluavan. Mitä vitun järkeä kirjottaa julkista päiväkirjaa ja sitten vinkua "en jaksa kuunnella teitä, olkaa hiljaahh" ja "hyvä ettähh uskotte tän olevan feikkihh, eipähän qkaa oo selvittämäs mun henkilöllisyyttä, ihq". Oi voi, kai sitä tyhmempikin tajuaa tän olevan täysin feikkiblogi.

      Poista
    3. Mä oon jo monta kertaa meinannut kirjoittaa, mutta olen aina ajatellut, ettei asia ole niin tärkeä.

      Mä oon kanssa jäänyt ihan koukkuun tähän blogiin, enkä myöskään ymmärrä noita edellä mainittuja juttuja.

      Tsemppiä sulle! Mä tiedän omasta kokemuksesta, ettei elämässä (ja näissä tarinoissa) kaikki aina pääty hyvin, mutta toivon todella, että teidän tarinalla on onnellinen loppu!

      ~P

      Poista
    4. Miksi kaikki tsemppaa vain Mikkoa ja Candya? Miksi ei voisi joskus laittaa että toivottavasti päädytte yhteen ja Mikon vaimolle tsemppiä tulevaan :)
      Hän niitä tarvitsee eikä Candy :D Candyhan on Mikon kanssa syyllisiä koko jupakkaan :) Suurin syyllinen on Mikko, mutta Candy on ja tulee olemaan osasyyllinen.
      Hän on aikuinen, ottakoot vastuun tekosistaan yhdessä Miksuliinin kanssa :)

      Poista
  36. Moi!

    Saanen kysyä, mitä tekisit JOS selviäisikin, että Mikko on sika, joka valitsee perheensä ja vaimonsa milloin vaan? Eli jos Mikko kertoisikin jättävänsä sut ja palaisi perheensä pariin, miten suhtautuisit? Hypoteettinen kysymys, mutta kiinnostaa, että menisitkö kantelemaan hänen vaimolleen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko Mikko sika jos valitsee oman perheensä jonka kanssa on aina ollutkin ?
      Oon kanssa kyllä miettiny tuota "kantelua", mun mielestä se ainaki ois ihan oikein Mikolle, joka on vuodenpäivät salaillu vaimoltaan tollasta asiaa.

      Poista
  37. Ai sä oot rohkee.... vaadi sit Mikkoo eroo tai mee ite vaimon luo puhuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei se mitään voi vaatia pikku miKSUliiniltä

      Poista
    2. Ei sillä rohkeus tähän riitä :D

      Poista
  38. No niin eiköhän se nyt viimeistään tullu kaikille selväks että tää on feikki-blogi jota kirjottelee joku joka haaveilee tälläsesta elämästä, tai elämästä ylipäätänsä. Unohtamatta tietenkään provosoinnnin tuottamaa mielihyvää. Uskokaa tai älkää, ihmisiä löytyy jos jonkinlaisia.

    VastaaPoista
  39. on se hauska miten ihmiset uskaltaa anonyymisti haukkuu... >__>

    VastaaPoista
  40. Heheheh, mä kirjotin ton "...mun on pakko lukee tätä blogia kun sain tän aiheeksi koulusta." ja candy vetäs siihen kaks kommenttia. No en oo todellakaan saanu mitää koulutehtävää tästä. Halusin vaan kokeilla, miten helppoa sua, candy, on vedättää. No sori, olihan se ilkeetä. Mut se oli myös hauskaa. Rupeenkin vaihtelee kommenttinäkökulmia ni on sekin hupi. Kato, hupinsa kullakin. Ja tää on halpa hupi<3<3

    VastaaPoista
  41. Kääntyykö nyt hyvä blogi tällaiseen negatiiviseen jauhamiseen ja samojen asioiden loputtomaan toistamiseen ja Candyn niistä saamaan voimaantumiseen.Miksi itse edelleen mukana olen?Siksi että tämä on hyvä blogo.Ja Candyllä on kaikki edellytykset myös syventää blogia ja tuoda esille isompia merkityksiä.Esim.se kun on useasti kysytty mitä Candy ajattelet vastuust.Mikon.Sinun.Kerro.Vielä.En ajattele siten etteikö blogiin kuuluisi kaikenlaiset mielipiteet.Kuuluu.Silti kuulun niihin,jotka haluaisivat ns.syventää tätä.Kaikkea hyvää sulleCandy.Ja myös lukijoille hienoa viikonloppua.

    VastaaPoista
  42. Mä niin toivon, että sua tullaan joskus pettämään ja pahasta, juuri niin kuin teet itse nyt! Ja se, et sun pitää mainostaa kuinka vahva oot ni todistaa kuinka paljon noi kommentit on sua sattunu!

    VastaaPoista
  43. Kirjoituksesi perusteella olet ehkä 14-vuotiaan tasolla, joten en tiedä kannattaako puhua olevansa fiksu.

    VastaaPoista
  44. Tykkään niin paljon sun asenteesta ja mielipiteistä! Noi paskanjauhajat jotka haukkuu ja mollaa sua ja sun elämääs vois mennä jonnekki muualle valittaa.. Lapsellisia. Tsemii sulle ja mikolle :)

    VastaaPoista
  45. Hyvä Candy! Noi kakanpuhujat saa mennä muualle jos ei oo koskaan mitään muutaku paskaa jauhettavana!

    VastaaPoista
  46. Voi lapsipieni,

    Jos olet sitä mieltä että tämän blogin paskaryöpytys tekee sinusta kaikkitietävän ja todella vahvan ihmisen niin tulet tipahtamaan asfalttiin niin että todella sattuu. Jahka suhteenne tulee ilmi tulet saamaan paskaryöpytystä potenssiin kymmenen ihan joka suunnalta. Siinä ei ihana Mikkonen paljon lämmitä kun elämän realiteetit lyödään eteen. Sinä, Mikko, ex ja lapset, erittäin haastava yhtälö. Vanhempasi, ystäväsi, Mikon ystävät, Mikon suku..
    kun ette ihan neljänkään seinän sisälle voi linnottautua. Ihanko oikeasti ajattelet että Mikko viihtyisi ystäviesi kanssa tai Mikon ystävät sinun kanssasi, olethan vasta 17v!?
    Voi tsiisus. Kumpa, VOI KUMPA tämä olisi pelkkää vedätystä.

    VastaaPoista
  47. Ja näiden kommenttien kestämiseen tarviikin tosi paljon vahvuutta... Jepjep, näin on. Älä nyt viitsi

    VastaaPoista
  48. Sä oot naiivi, sä oot kakara! Noin se otsikko kuuluu ;)

    VastaaPoista
  49. En ite ole vähän aikaan lukenut uusimpien postauksien kommentteja ollenkaan täällä, myönnän sen. Mutta en vaan millään pysty ymmärtämään miten kaikilla tuntuu olevan niin paljon varaa arvostella kokoajan ja kaikkea täälläkin? Ja jos on niin tehkää se edes omalla nimellänne, silloin se on jo jopa melko lähellä sitä kun sanoisitte samat asiat päin naamaa kyseiselle ihmiselle. Kiitos Candylle mielenkiintoisesta blogista, todenmukaisuudesta en tiedä mutta mun olisi vaikea ymmärtää miten joku tekisi tällaista 'läpällä' tai 'huvikseen', suunnittelisi joka ikisen postauksen jne. Mutta edelleenkin, kiitos.

    VastaaPoista
  50. Ai että minuu oikeeati vituttaa! Ai mikä? Ei, et sinä, vaan nää anonyymit ihmiset jotka täällä arvostelee, moralisoi ja mollaa sinua. Jos jollakulla on tylsä elämä, ja siihen pitää hankkia täytettä haukkumalla täysin vieraita ihmisiä niin ei huoh. -.-' Ja 99 prosenttia näistä ihmisistä ei uskaltais sanoa sulle päin naamaa yhtään mitään.
    Ja sitte ne vielä mussuttaa siitä kuinka kirjotat täällä OMASTA elämästäsi. Niin, kirjoitat omassa blogissa omasta elämästäsi, sehän on järkyttävä rikos. Sin elämään luultavasti kuitenkin kuuluu paljon muutakin kuin miesystäväsi. Oon nyt niin sekasin etten osaa edes pukea ajatuksiani sanoiksi :DD
    Miä en osaa ottaa sinänsä kantaa tohon sinun ja Mikon suhteeseen. Ensinnäkin, se ei kuulu minulle. Ja itsekin olen sitä mieltä että jokaisella on vain yksi elämä, ja se pitäisi elää täysillä. (Sen sijaan että kuljeksii muiden blogeissa haukkumassa heitä...)
    Mutta joo, en osaa sanoa mitään koska olen ihan blöö, toivon sulle kaikkea hyvää ja aijon lukea tätä blogia jatkossakin! :)

    VastaaPoista
  51. voisitko harkita vakavissasi aikuisviihdealaa tulevaisuudessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. varmana vois. aika kovat seksi-fantasiat näin nuorella tyttelillä ;)

      Poista
  52. Mun on kyllä nyt pakko kommentoida ekaa kertaa tänne, mua oikeen hävettää näiden ihmisten kommentit. Mulla ei oo mitään sua vastaan, sillä sä olet tässä tilanteessa se, kuka ei petä ketään. Mikollahan se nainen on ja lapset. Se tässä on aikuinen, ja hänen pitäisi ymmärtää kuinka väärin tekee montaa ihmistä kohtaan. Toki sen ymmärtää jos tässä kerran rakkautta oikeesti on, ettei se oo niin yksinkertaista. Helpompi sanoa kuin tehdä. Kuitenkin se on sun oma valintas, että haluutko olla "toinen nainen" itse en siihen pystyisi.

    Kehottaisin kuitenki suurinta osaa näistä sun kommentoijista vähän nyt panostamaan siihen omaan elämäänsä ja miettimään asioita loppuun asti. Toi on aivan naurettavaa, että joku tulee arvostelemaan sua, ja vielä nimettömästi. Tää ei kuitenkaan vaikuta näiden ihmisten elämään millään tapaa, jos sä teet niiden mielestä vääriä valintoja. Toki tässä on kyse arvoistakin. Ainahan se on niin, että naisesta tehdään se syyllinen. Onko se väärin vai oikein, jokanen päättää sen itse.


    -T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon niin samaa mieltä! en tajua kuinka tylsä elämä ihmisellä täytyy olla että jonkun muun elämä kiinnostaa näin paljon? kirjotellaan tänne kauheita raivokommentteja ja haukutaan toinen pystyyn, oikeesti, kasvakaa nyt herranjumala ja hankkikaa oma elämä.. ei oo ihan normaalia kirjotella tollasia kilometriviestejä, vaikka aihe on aika provosoiva, mut silti. en vaan ymmärrä

      Poista
  53. Onko Mikko sun ensirakkaus? :) Uskotko et ihmiset voi rakastaa useampia ihmisiä elämänsä aikana, vai onko kaikille vaan se yksi ja ainut "oikea" rakkaus? Aika syvällistä, mut ihan uteliaisuudesta kysyn :) Älä tosiaan lannistu, ihmiset keksii paskaa toisistaan ja huorittelua saa kuulla vaikka istuis kotona jalat ristissä!

    VastaaPoista
  54. Oletteko luvanneet jotain Mikon kanssa toisillenne? Tyyliin, että ettette salaa mitään?

    Lähinnä sillä kysyin, kun muistaakseni sanoit, että Mikko valehtelee vaimolleen, mut ei sulle. Onko tämä asia siis ihan puhuttu Mikon kanssa?

    -pinkki-

    VastaaPoista
  55. Hmm..niimpä niin. Mikä muka Mikkoa pidättelee suhteessa jos nainen on väkivaltainen ja laittaa Mikkoparan sohvalle yksin nukkumaan eikä seksiäkään saa? En todellakaan usko, että se on lapsista kiinni, ehei. Kyllä siinä vaiheessa saa olla itsekäs ja lähteä lätkimään jos ei viihdy suhteessa ja kaikenlisäksi toinen osapuoli on väkivaltainen. Onhan se nyt lapsienkin kannalta parempi. Vastaväitteitä?
    Joten miksi Mikkosi ei jo lähde suhteesta? Sanoithan, että hän ansaitsee parempaa, miksei hän ole jo sun luona?

    Etsä kyllä suhteissa taida olla järin fiksu. Saatika ajatella realistisesti.

    VastaaPoista
  56. Tää olis kolmas viikonloppu kun Mikko on poissa kotoa. Vaimo ei siis mitään ihmette?Miten sä voit hehkuttaa Mikkoa hyväksi isäksi...
    Miten Mikko voi olla hyvä isä lapsille kun viikot töissä ja viikonloput sun kaa? Hyvä isä halua olla mahdollisimman paljon lasten kanssa. Tässä on ristiriita ja varsinkin kun sä et ole tainut nähdä, minkälainen isä hän on lasten kanssa.

    VastaaPoista
  57. Ei luoja saatana tätä porukkaa täällä. " sä oot nii vitun ilkee etkä kunnioita lukioitas" öö, miks kunnioittaisit ku ei näkää vitun pellet kunnioita sua ja sun elämääs? Tääl sitä vaa huoritellaa ja haukutaa ja analysoidaa sun elämääs vittu ihanku porukka tietäiski siit jotain. JOKAIKINEN BLOGI ON VAA PINTARAAPASU IHMISEN ELÄMÄSTÄ. ja mua ei kiinnosta vaik tähän tulis joku kirjottamaan " Joo säki kakara siellä plaaplaa". Mitä mielihyvää joku saa siitä et tulee tänne kirjottamaan siitä kuinka " mikko ei oikeesti rakasta sua, se käyttää vaan hyväkseen". Mistä helvetistä sitä kukaan muu tietää? Ja mitä sitte vaik candy ja mikko pitäiski vaa hauskaa, ei sen pitäis kenenkää muun persettä kaivaa. Ihan tosi, ei nyt kannata ottaa kaikkea täs elämäs nii saatanan tosissaan. Mä en ymmärrä miks jokaikises blogis on tää ongelma et ihmisten pitää tulla haukkumaan. Tästä maailmasta ei pettäminen tuu loppumaan ikinä ni eiköhän se oo yks vitun hailee pettääkö yks ihminen lisää ja siihe ei teijä kenenkää suostumusta tarvita. Aamen ja tulkaa jauhamaan paskaa tähän mun kommenttiin niiin paljon ku haluatte, ei kiinnosta :)

    VastaaPoista
  58. Mikä vittu suurinta osaa anonyymeista vaivaa? On niin helppo tulla jauhaan paskaa kun ei naamaa nää. No, saapahan ainaki helvetin hyvät naurut näistä kommenteista! : D Hei c'mon, kerran sitä vaan eletään! Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu, ja Candy vaikuttaa olevan oikein positiivinen ja elämäniloinen ihminen, joka kyllä porskuttaa menemään omana itsenään, Mikon kanssa tai ilman. Se on vähä semmone juttu, ettei oikeesti voi mitenkään tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kaikkee sattuu, elämä yllättää. Mikon lapset saattaa ollakin hyvin onnellisia Candysta erosta huolimatta, ei voi tietää. Miks kaikki on niin skeptisiä? Voimia sulle Candy, on varmaa pikkasen rasittavaa lukee noita aivottomia kommentteja, ja vielä vastata niihin asiallisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Jaana ;) mikä ihana nimiiii ja kaikkea, hyvä tietää, että sullakin on kokemus tällaisista jutuista, voi ettäää ;)

      Poista
    2. Hei!
      Monet (vaikkei olisikaan kristittyjä) eläävät kuitenkin kultaisen säännön mukaan, ja heillä on sellainen ominaisuus kuin empatia.
      Kun toinen sitten tekee täysin tietoisesti pahaa toiselle, ja vielä kehuu sillä avoimesti, niin tottakai se herättää vastareaktion.

      Jos Mikko ja Candy olisivat rehellisiä, ei olisi mikään hätä.
      Kuitenkin Candyn eka postaus antaa kuvan että n puolitoista vuotta ovat tapailleet salaa.

      Puolitoista vuotta varastettua aikaa Mikon vaimon elämästä!
      Puolitoista vuotta, minkä aikana Mikon vaimo olisi jo voinut päästä pettävän sontakasan yli, ja lötää itselleen onnen.

      Candy on myös täysin tietoisesti ollut mukana varastamassa Mikon vaimolta arvokasta aikaa, ja aiheuttamassa pahaa.

      Oksettaa ihmiset joiden mielestä tällainen on ihan okei.

      Toivottavatsi jokainen teistä jonka mielestä Candy tekee oikein, muistaa sen jos teitä petetään.
      Syyttäkää itseänne vaan ja kehukaa toista naista!

      Poista
    3. Hyvä pontti! Tilanteen (salailun) pitkittäminen vie vaimolta valinnnan vapauden. Ei väkivaltainen ihminen kuulosta kovin onnelliselta itsekään. Tilaston mukaan äidit ovat lasten todennäköisimpiä kurittajia. Vaikka lapset eivät näkisi tai kokisi itse perheessä tapahtuvaa väkivaltaa, he aistivat jotain olevan pielessä.

      Sellainen tuli mieleen, että ette kai te tule kostaneeksi vaimon todellista tai liioiteltua ilkeyttä lapsille? Heidän kuvansa isästä tulee todennäköisesti murenemaan ja siitä tulee pahaa jälkeä. Minkäänlainen lasten kanssa vietetty aika ei paikkaa sitä.

      Mua ärsyttää tietynlainen romanssien palvominen, se on monille kuin uskonto tai huume. Sen uskonnon mukaan ei voi valita, kehen rakastuu, eli ihminen vaientaa syyllisyytensä sillä varjolla. Etsitään sitä oikeaa kuin jumalaa ja pettyessä etsitään sitä vieläkin oikeampaa. Toinen uskomus on se, että elämä on liian lyhyt että voisi kieltäytyä mistään kivasta. Kolmas outous on oikeuden ottaminen omiin käsiin koska joku mu

      No tää meni ehkä aidasta aidanseipääseen

      Poista
    4. "Oi Jaana ;) mikä ihana nimiiii ja kaikkea, hyvä tietää, että sullakin on kokemus tällaisista jutuista, voi ettäää ;)"
      Ja niin se jauhanta vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Ja ei, ei ole kokemusta. Niinkuin kaikilla muilla tällä palstalla näyttää olevan.

      Poista
    5. Niissä aivottomissa kommenteissa on totuudensiemen.
      Ehkäpä ne elämää kokeneet ovat nähneet sivusta tällaisia suhteita, tai ovat itse olleet sellaisessa mukana. Miksi ne olisi aivottomia kommentteja?

      On lapsellista sanoa, että kerranhan täällä vain eletään ja sen varjolla tehdä mitä haluaa. Elämässä nyt vain pitää ottaa muutkin huomioon. Candyn tapauksessa olisi jo aika laittaa Mikko seinää vasten ja vaatia se ero. Mutta Candy pelkää että siinä tapauksessa Mikko valitsee vaimon. (alistaa) ja muutenkin, Mikkohan se määrää tahdin.
      Oikein, oikein tasavertainen suhde eikö niin? :)

      Sitä se vain on, ryhdy itsekkääksi, tee ihan mitä haluat ja menetä ihmisiä ympäriltäsi. Tai sitten vaihtoehtoisesti, ota huomioon muutkin.

      Poista
  59. Mä en ymmärrä tässä sun blogissa montaakaan asiaa.

    Oot sanonu ihan tuhottoman monta kertaa, että et enää jauha noista sontakommenteista etkä ees huomio niitä, mutta että sitten teet oikeen oman postauksen siitä kuinka " OOH IHQ mulle tulee nyt tätä paskaa niskaan... MUT arvatkaas mitäh, mä kestän sen, koska oon VAHVÄ" En ymmärrä ? Hei älä nyt noin paljon sitä huomioo hae, vaikka paljon sitä haet muutenkin...mut nyt menee jo vähä yli.

    Toinen asia on se, että sä et koskaan vastaa asiallisiin kommentteihin missä on asiallisesti kysytty monia asiota vaan aina sellasiin huulen heittoihin tai kommentteihin jotka sisältää vaan kehuja. Mistä johtuu ? Kasva, vinkkinä vaan.

    VastaaPoista
  60. Just. Hienoa että sulla on "hyvä" itsetunto, mutta toisaalta tosi pelottavaa, että miten tuollainen paatunut valehtelija voi ajatella noin. Tosin varmasti monet kauheita asioita tehneet ihmiset ovat pitäneet itseään rohkeina! Rohkea olen ja tuhoan muiden ihmisten elämän! Minulla on oikeus, koska olen yksilö ja ajattelen omilla aivoillani, vain minun hyvinvointini ratkaisee. Mitäpä muilla kun olen itse niin mahtava.

    Suosittelen kirjaa jumalasta seuraava. Narsismia tuntuu olevan niin sinussa kuin Mikossasikin.

    Luen tätä blogia koska olen kiinnostunut siitä miten tarinanne päättyy. Toisaalta kunnon avautuminen vaimon jättämisestä/erosta viittaisi koko tarinan feikkeyteen, mutta eiköhän sekin olisi mielenkiintoista näillä juonenkäänteillä. Itse odotan eroa, siis teidän.
    Onhan se paljon yleisempi vaihtoehto (äläkä nyt urputa että yyh ollaan niiiiiiin erilaisia kuin kaikki muut, tämä on ihan pätevä todistelu oletukselleni, käytäthän sinäkin sitä jatkuvasti "ootte kaikki ihan tyhmii jotka ei ajattele kuin minä ja normaalit ihmiset") ja Mikollasi on niin paljon enemmän pelissä. Miksi ottaa vierelle pikkuvanha teini, joka ei osaa pysyä edes uskollisena vaan kännissä avaa jalkansa ties kelle. Jaiks, ei mikään unelma. Kun löytyyhän noita uskollisiakin hyväksikäytettäviä.

    Minä olen tyhmä ja haluan uskoa karmaan. Toivottavasti sitten perustat blogin sille miltä tuntuu olla se nainen jota petetään! Voit sitten käsitellä asiaa tosi fiksusti kun ymmärräthän täysin miestäsi ja niiiiiiin aikuista tyttöä. Tätä odotellessa.

    VastaaPoista
  61. Mä oon kanssa samaa mieltä kun moni ylempänänä tuosta asiasta että blogin kirjoittaja saa kirjoittaa omaan blogiinsa AIVAN MITÄ HALUAA ja milloin haluaa. Minulle on aivan sama onko tää blogi tosi vai ei, mutta hauskaa tätä on seurata ja lukea. Välillä saatan naurahtaa juurikin näille ristiriitaisuuksille mutta toisaalta olen iloinen välillä candyn puolesta kun on löytänyt ihmisen lähelleen.. ja ei kukaan tuon ikäinen mies LEIKI "tytöntyllerön" kanssa yli vuotta, keksi tuollaisia yllätyksiä ja tee noin ihania asioita tytön kanssa. Sehän on nyt aivan varma juttu.

    Pettämistä en hyväksy missään tilanteessa, siksi neuvoisinkin että oikeasti nyt otat järjen käteen ja vaadit mikolta, että hän jättää vaimonsa, koska jos he eivät rakasta toisiaan eivätkä periaatteessa ole yhdessäkään enää ( jos ovat onnettomia ja eivät tee yhdessä enää asioita, eivätkä ainakaan jossain postauksissa ole nukkuneetkaan enää yhdessä) niin miksi hän roikkuisi siellä enää? Hän kuitenkin voi kertoa syyksi aluksi että haluaa lähteä, koska on onneton eikä usko että saa suhteesta enää mitään irti. Auttaa vaimoansa taloudellisesti jos se siitä johtuu, ainakin alussa ja lapset kyllä pärjäävät jos ovat vielä pieniä. Lasten vuoksi jääminen on typerin syy. Koska OIKEASTI montaa ihmistä kiinnostaa ja varmasti sinuakin että milloin teidän yhteinen elämä oikein alkaa? Haluaisin että vastaat tähän jotakin =) toivotan kuitenkin tsemppiä paljon! rakkauden eteen kannattaa taistella. Nimimerkillä usean vuoden ajan parisuhteessa ja vaikeat ajat selättänyt. Niitä on varmasti vielä edessä mutta niin on kaikissa suhteissa. Rakkaus on silti taistelun arvoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "ja ei kukaan tuon ikäinen mies LEIKI "tytöntyllerön" kanssa yli vuotta, keksi tuollaisia yllätyksiä ja tee noin ihania asioita tytön kanssa. Sehän on nyt aivan varma juttu. "

      Toivottavasti tämä oli vitsi -.- Voi kuule, on miehiä ja naisia jotka saattavat pyörittää salasuhdetta VUOSIA ja siltikään eivät jätä aviopuolisoaan. Juuri tällaisilla pienillä lahjoilla ja eleillä saa pidettyä toisen naisen toivon yllä. Ja saa pidettyä jotain "jännittävää" elämässään. Kutkuttava salasuhde.
      Eikä tarvitse pelkkää tylsää arkea vaimon ja lasten kanssa elää. :) Ja kun saa lahjoilla pidettyä sen yhden, ei tarvitse etsiä uuttakaan :)

      Mitä kauemmin menee aikaa Candyn ja Mikon salailussa, sitä varmemmin voi sanoa ettei Mikko ole jättämässä vaimoaan.
      Aidosti rakastunut mies olisi jo jättänyt vaimonsa jotta harkinta-aika avioerossa voi alkaa ja yhteinen elämä pikkuvaimon kanssa lähenisi nopeammin. Mutta tämä herra vain pitkittää ja pitkittää.

      Ellei sitten tosiaan ole joku tyyliin Candyn opettaja joka saisi fudut heti jos jäisi kiinni :)

      Poista
  62. Jos et haluis huomioo niin piilottaisit tän meilä muilta ja kirjoittaisit tuntemuksias vain itelles. Ihan simppeliä, mutta koska oot huomion hakunen teini niin minkäs sille nyt sitten mahtaa? Ja sitten valitat, että TÄÄHÄN ON MUN ELÄMÄÄ... no voi elämä sentään, miks ihmeessä valitat jos et piilota tätä ja laita vaan itelles näkyviin. Huoh...huomioohuomioo kai täällä nyt tulee niitä kommentteja jos pidät tätä koko maailmalle näkyvillä.

    VastaaPoista
  63. Musta tuntuu että sä olet sinisilmäinen ja ehkä naiivi, kuten monet täällä sanoo. Huomaan sen kuitenkin vain, koska itse olen sitä aivan yhtä lailla. Mäkin haluan nähdä omassa suhteessani vaan hyvät puolet, ja silloin kun seurustelua oli takana vähän päälle vuosi, tuntui ettei mikään tulisi estämään meidän rakkautta. Nyt suhdetta on takana kuusi vuotta, ja vieläkin tuntuu siltä. Mutta naiivia se silti on! Ihmiset on lopulta itsekkäitä, pelokkaita ja ilkeitä. Toisaalta pelottaa mitä itselle vielä tapahtuu kun niin antaa itsestään kaiken toiselle ihmiselle, ja se voi tehdä sillä mitä vain. Eikä mulla edes ole taustatekijöinä salailu tai nyky-yhteiskuntaa järkyttävä ikäero.

    No, vaikka sinisilmäinen olisitkin, toivon todella että tässä käy lopulta hyvin. Jos te Mikon kanssa saatte sen yhteisen, täydellisen elämän, niin minä ainakin olen teidän puolesta onnellinen. Mutta mulla itselläni ainakin on usein mielessä valmiiksi varasuunnitelmat sen varalle, että kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan. Ehkä sunkin kannattaa vähän rakentaa suojamuuria sydämen ympärille ja vahvistaa omaa itseä myös ilman Mikkoa? :) Jos tajuat mitä tarkoitan. Pitää myös nähdä tulevaisuus ilman toista ihmistä vierellä, vaikka se olisikin kamalaa eikä sitä haluaisi ajatella lainkaan.

    No, tää on tätä yöllistä horinaa. Mun mielestä sä tarviit ystävän, jolle puhua. Blogi on kyllä hyvä ajatus, mutta monelta menee niin ohi, että tämä on oikeasti sun elämää. Ei tämä ole sulle vain viihdettä, niin kuin monelle muulle. Ehkä voit adoptoida nettikaverin, jolle voi avautua ihan kunnolla aivan yhtä anonyymisti? Sähköposteja ja mesekeskusteluja, sitähän kaverit normaalistikin tekee. :)

    Kauhee kun mä kuulostan ihan tädiltä! Nyt menen nukkumaan ja toivotan sulle hyvää jatkoa.

    - P

    VastaaPoista
  64. Jos muutatte yhteen Mikon kanssa, pidä huoli seuraavista asioista:

    1) Kuka rahoittaa asumisen, kenelle kertyy varallisuus? Jos esim. Mikko ostaa asunnon ja te muutatte siihen ja sinä maksat juoksevia kuluja ja Mikko asuntoa, varallisuus kertyy vain hänelle. Jos ette ole naimisissa, sinulla ei ole avio-oikeutta siihen, jos päädytte eroamaan.

    2) Menetkö töihin vai jatkatko opiskelua? Haetko nyt keväällä jonnekin?

    3) Keskinäinen testamentti ja henkivakuutukset.

    Tiedän, että 17-vuotiaasta nää on varmaan ylettömän rasittavia asioita, mutta fiksu nainen miettii välillä omalla päällään. Koskaan ei tiedä mihin suuntaa elämä asioita keikuttaa.

    Rakastunut saa ja pitääkin olla, mutta ei hyväuskoinen. Parempi olla asioista selvillä.

    VastaaPoista
  65. Luotettavan? Valehtelet jatkuvasti perheellesi ja ystävillesi jonkun salapanon takia. Salapanoakin petät kännissä heti kun joku poika vähän kehuu.

    Kestät asioita joita moni muu ei kestäisi? Salli mun nauraa :D Nyt vähän suhteellisuudentajua tyttöseni. Puhu sitten kun olet kohdannut oikeita kriisejä, tai mieti vaikka sotia ja keskitysleirejä ja sitäkautta miten paljon ihminen kestääkään. Tässä Mikko-asiassa et ole joutunut "kärsimään rakkauden vuoksi" yhtään mitään, olet naurettava kun tuollaista väität.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan kyllä nauratti tämä postaus juu..

      Jos tämä on nt se vaikein asia Candyn elämässä, niin aika pumpulissa on kyllä elänyt...=)

      Hiukan tämä kyllä aliarvioi oikeita selviytyjiä...
      Niitä esim jotka joutuvat koulukiusaajien kynsiin, tekemättä mitään väärin.
      Joku vain päättää että ulkonäkö ei miellytä...

      On hiukan eri asia "kärsiä" anonyymina netissä, aiheesta josts ite tietää että herättää voimakkaita tunteita =D

      Joten joo, tämä oli kyllä naurettavuuden huippu...

      Poista
    2. No voi herranjestas.
      " Puhu sitten kun olet kohdannut oikeita kriisejä, tai mieti vaikka sotia ja keskitysleirejä ja sitäkautta miten paljon ihminen kestääkään."
      Sunko mielestä ainoot kriisit ja ainoot asiat, jotka voi tehdä ihmisestä vahvan, on sota ja keskitysleiri yms.? Justiinsa...

      Ja puhuttaessa kiusaamisesta, kyllä Candy aika paljon joutuu kestämään. Se on kuitenkin vasta teini-ikäinen, sillon on aika altis ympäristön mielipiteille ja vaikutteille. Varmasti tuntuu pahalta joutua kestämään tämmöstä paskamyrskyä, kun suurin osa hyökkää kimppuun. Oli se sitten anonyyminä netissä tai ei.

      Poista
  66. Jos sä et jaksa lukee anonyymien kitinää, niin laita asetukset että vaan bloggerin käyttäjät voi kommentoida / julkaise vaan nimimerkillä varustetut kommentit. Veikkaan että kommenttimäärä romahtaa, koska suuri osa ihmisistä ei sitten uskalla sanoa mitään kun niiden anonyymiys on viety.

    VastaaPoista
  67. http://www.iltasanomat.fi/musiikki/rajua-pilkkaa-lauri-tahkasta/art-1288443676555.html

    mua nauratti kauheesti ku tuol luki sillei et:
    -Se vois seuraavaksi rikkoa myös mun kaverin Mikon perheen. Sen vaimo on ihan karmea ämmä.

    tuli mieleen heti sun blogi :-DDDDD ha ha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä blogia siinä meinattiin :)

      Poista
  68. Nii, mä kirjoitin et ollaan pariskunnittain ulkona iltasin ja et Can missaa tän kaiken. Ja se ei meidän piireiss toi oleilu ulkona todellakaan tarkoita sidukkaa, viskiä (se viskivaihe tulee jokaiselle aikanaan,näköjää) ja muuta sekoilua. Ei, me oltii porukalla ulkona, tavatiin muita porukoita joiden kans hengaillaa muutenki. Ja tästä voi joku vetää herneen nenäänsä, mut ei tarvi, me ollaan vaikka pullonpyöritystä ja muuta "lasten leikejä" jos siltä tuntuu. Me ollaan mukana isostoiminnassa ja kaikissa seurakunnan nuortenjutuissa ja ollaan yhtä suurta perhettä joka rönähtää leirikuviin yheks kasaks:)) Meillä on oikeesti kivaa yhdessä, ja tottakai on surku, et on tyyppejä joilla ei oo sitä omaa kultaa, mutt ei me todellakaan niitä syrjitä. Ei ikinä olla niin tyhmiä, kyl meidän arvomaailma on jotain muuta. Mut ollaan huomattu, et on vaa helpompi liikkua pariskunnittain, kun jollekin yksinolevalle tulee paha mieli jos on ilman kaveria.Mutta kaikki löytää kyllä sen oman rakkaan, jos vaan uskaltaa olla aito ja ei kiirehdi turhan nopeesti "aikuisten maailmaan", nuoruus on tosi ihanaa aikaa. Ja mekin ollaan ihan "normaaleja" ihmisiä, että kyllä me rakastetaan toisiamme myös iholta, seksi on meidän elämää ihan ku muidenki rakastuneiden. Mutta me ei petetä, uskollisuus vaatii eniten rohkeutta; ei tää varmaa mee sulle perille, mut tulipaha kirjotettua.

    VastaaPoista
  69. Olin itsekin joskus samankaltaisessa tilanteessa. Ajattelin kuin sinä. Ettei suhteessamme olisi mitään väärää. Mutta kun ystäväni sai tietää miksi vietän lähes kaikki viikonloput muualla kuin kotona, hän sai taottua minuun järkeä. Mitä aikuinen mies näkee alaikäisessä? Tossahan ollaan ihan eri elämäntilanteessa. Vaikka rakkaus on lähes tulkoon sokea, ei saa unohtaa muita. Ajattelin miesystäväni lasta, vanhempiani, ystäviäni ja ennen kaikkea itseäni. Haluaisinko elää koko elämäni minua monta vuotta vanhemman perheellisen miehen kanssa? Jos sun miehes on valmis pettämään vaimoaan, se tarkoittaa, että hän voi pettää myös sua. Kun olin salasuhteessa, mua harmitti, etten voinu osallistua kavereiden illanviettoon kultani kanssa. Kaikki piti suunnitella niin tarkasti ettei kukaan saisi tietää, missä olimme ja milloin. Nyt tiedän, että ero oli oikein. Nykyään exäni ja hänen vaimonsa ovat eronneet, lapsi asuu äidillään koska vihaa isäänsä kun sai tietää suhteestamme.

    En tietenkään oleta, että vaikuttaisin mitenkään sinun elämääsi. Elämä on karua, ja sun on tehtävä suhtees eteen vielä monia päätöksiä.

    VastaaPoista
  70. Musta on ihan asiatonta, että käyttäjää huoritellaan ja muuta, mutta miksi tälläinen blogi pitää väengvängällä perustaa? Miksi ihmeessä ylipäätänsä aloitit tälläisen, jos et ollut valmis, että kaikki ihmiset eivät katso hyvällä sitä, miten rikot jonkun perheen? Miksi perustit tämän senkin uhalla, että sinun ja Mikkokullan välit voivat mennä poikki jos hän saa tietää tästä? Tuo sinun jatkuva vakuuttelu "KESTÄN KYLLÄ" ja "OLEN VAHVA" paljastaa lopulta vain kuinka epävarma oikeasti olet. Jos olisit oikeasti niin vahva ja itsenäinen kuin puhut, ei sun pitäisi vannottaa sitä jokaiselle. Ota nyt järki käteen ja sulje tämä ennen kuin oikeesti paljastut.

    VastaaPoista
  71. Näin teidät filmtownissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä, kun en oo ollu tänään filmtownissa :)

      Poista
    2. no mä näinki sut teijät citymarketissa !

      Poista
    3. niihän sää sanot :D

      Poista
  72. Luotettava ja rehellinen? valehtelet jatkuvasti ystävillesi ja perheellesi, sun omille ihmisille. Valehtelet kaikesta koko ajan, eli et voi olla oma ittes oikeasti, aidosti, missään. sekö on luotettavuutta ja rehellisyyttä?
    kestät mitä vaan rakkauden takia? Ihmiset kokee vaikka mitä kriisejä yhdessä, sairauksista työttömyyteen. Jotakin suhteellisuudentajua oikeasti. Vai onko tämä kaikki vain sulle itselle uskottelua? Oon ihana, luotettava, paras ja kestän kaiken?

    VastaaPoista
  73. Nii totta, sä olet todellakin vahva, koska oot kestänyt tän kaiken paskan mitä tähän blogiin tulee. Mutta osaatko arvostaa oikeesti ittees? Suostut olemaan salasuhteessa kakkosnaisena miehen kanssa, jolla on VAIMO ja LAPSET. Hm, mä en ainakaan missään nimessä suostuis tollaseen, se sais mut tunteen itteni arvottomaks kakkosvaihtoehdoks. Sit mulla olisi kysymys: Mistä tiedät että mikko on tosissaan sun kanssa? pelkkä -musta tuntuu siltä sydänpohjiani myöten ja se on sanonu että oon erilainen...- vastaus ei oo mitenkään erityisen vakuuttava. Mutta hyvä jos sulla menee sen kanssa hyvin ja pystyt kaikesta huolimatta arvostaa itteäsi! Onnea jatkoa varten (:. Ps. Ois kiva saada vastaus sulta, vaikka ymmärrän kyllä et sulle tulee todella paljon kommentteja ja kysymyksiä.

    VastaaPoista
  74. voi kun sä oot niin lapsi vielä.

    VastaaPoista
  75. Voi lapsirakas, toivon, että tämä on vain huono vitsi tää blogi, mutta ellei, niin enpä tiedä mitä sanoa.
    Ymmärrän toki, että olet nuori ja naiivi, mutta, että noin tyhmä! Luin muutamia kirjoituksia sieltä täältä, rupesi naurattamaan kyllä noi jutut miten sä pärjäät lasten kanssa kun oot niitä hoitanu :D Sekä että tulet hyvin toimeen niiden kanssa. Kuten moni muukin on jo todennut, epäilen, ettet tule olemaan lapsien silmissä kovinkaan mukava henkilö, saat varmasti heidän vihat niskaasi ja oikein se onkin! Muutenkin kirjoituksistasi huomaa ettei sulla olen pienen pienintäkään hajua lapsen kehityksestä!
    Toiseksi, pistää silmään toi "Mikon" vaimon haukkuminen, silläkö nostat itsevarmuuttasi ja peität epäluulojasi? No eipä sun ikäiseltä kovin paljoa muuta voikaan olettaa.
    Ehkä en jaksa edes kommentoida enempää. Mutta yhden vinkin annan, heitä noi vaaleanpunaiset lasit roskakoppaan silmiltäsi ja pian! Tai no kärsi sitten vaan enemmän myöhemmin kun jäät joka tapauksessa jalkoihin tässä jutussa, kunhan vain sen verran tajuat ajatella muitakin ettei viattomat lapset joudu kärsimään!

    VastaaPoista
  76. Olet niin rohkea ja vahva...

    Vahva nainen, joka luottaa ja on valmis kärsimään rakkauden takia, sanoisi rakkaaleen että tulee takaisin sitten kun voi olla avoimesti yhdessä, ja salailu loppuu.
    Rohkea nainen luottaisi siihen että mies tekee mitä on pakko tehdä, eikä tyytyisi varastettuihin hetkiin.

    VastaaPoista
  77. voi että tää blogi ja kommentit rupee menee naurettavaks :D kannattasko nyt ihan puhaltaa peli kerralla poikki enneku tästä tulee jotain "skandaalia", oikeesti....

    VastaaPoista
  78. Moiks! Oon pohtinu että miten "Mikon" vaimo ei epäile mitään (ilmeisesti siis ei epäile), vai tietääkö suhteesta muttei välitä. Muutamia seikkoja jotka saisivat ainakin minut epäilemään; 1) Eivät kuulemma harrasta seksiä, jos pitää paikkaansa eikö "Mikon" vaimo epäile kun "Mikko" ei vonkaa seksiä/vaikuta kaipaavan ollenkaan seksiä? 2) Jos on rakastaa sinua miten onnistuu peittämään onnellisuuden, hyvän fiiliksen ja olemaan peruslukemilla kotonaan? Rakastuneet kun yleensä leijailevat omissa maailmoissaan hymyillen ja myhäillen. Luulisi olevan tuskallista tukahduttaa nämä ollakseen paljastamatta mitään. 3) Luulisi useiden poissaolojen ja "ylitöiden" herättävän epäilyksiä vaikka nämä tapahtuisivatkin kauppareissun varjolla.
    Oletko edes hivenen harkinnut mahdollisuutta, että vaimo sallii sivusuhteen jostain syystä? Ei olisi ennenkuulumatonta että vaimo sallii miehelleen seksisuhteen koska on itse esimerkiksi liian väsynyt tyydyttämään miestään. Jos näin olisi, "Mikkohan" olisi voinut tarkoittamattaan rakastua sinuun ja jättää vain sen kertomatta vaimolleen. Olisi mielenkiintoista kuulla vastauksesi ja varmasti sinullekin hyvä miettiä mahdollisia vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
  79. "Asiahan on sillä tavalla, että on ihminen sitten nuori tai vanha, älykäs tai tyhmä, erinomaisen harkitseva tai hätiköidysti toimiva, hän joka tapauksessa elää omaa elämäänsä aivan itse, tekee ratkaisunsa itse ja kohtaa niiden seuraukset itse."

    Olen tässä asiassa aivan samaa mieltä...Kukaan muu ei voi elää sun elämää kun sinä itse...Tottakai toiset voi antaa neuvoja ja mielipiteitään mutta kuitenkin se olet sinä itse joka loppupeleissä tekee omat ratkaisunsa...Ja seurauksistakin vastaat ihan vain sinä itse...
    Mulla on ittellä kans ihan sama ajatus maailma tosta asiasta...Mä itte päätän et mitä mä teen mun elämällä...Tottakai kuuntelen vanhempien ystävieni (itse siis olen sinun ikänen ja aikuisia ystäviä löytyy ja paljon.:D) neuvoja ja kuuntelen niitten näkökannan asioista mut silti mä toimin niinkun musta ittestä tuntuu...Oon sanonu sen kaikille ystävil ja tutuil...Ja muutenkin et jos ihminen ei ikinä mitään kokeile tai tee niin eihän se koskaan mitään opikkaa...Joku voi olla eri mieltä mut tämä on minun mielipiteeni...:)
    -JK-

    VastaaPoista
  80. Luin kaikki postauksesi tästä viimeisimmästä ensimmäiseen, ja täytyy sanoa että aikamoisen miehen oot löytänyt! Johan tässä kateus iskee, että haluais itellekin jotain samanlaista :D
    Mä ymmärrän tavallaan sun tilanteen täysin, koska (kirjoitustesi mukaan) miten tää kaikki alkoi oli ihan sattumankauppaa. Ja kun rakastuu, niin sitten rakastuu. Tunteille ei voi mitään ja tämän sanon nimimerkillä kokemusta on.
    Muutenkin tää koko sun tilanne jollain tavalla kiehtoo mua. En tiedä mikä siinä on, ehkä se salaperäisyys, ja että tollasesta ikäerosta huolimatta kahden ihmisen välille voi muodostua jotain todella vahvaa ja ainutlaatuista. Mistä päästään siihen, että ikä on pelkkiä numeroita, that's it. Ja tässä asiassa olen täysin samaa mieltä.
    Vaikutat muutenkin tosi ihanalta ja vahvalta ihmiseltä, ja todella hyvin kestät kaiken paskan mitä täällä sun niskaan kaadetaan varmaan joka ikinen päivä. Ja tämä näin ison salaisuuden pitäminen tavallaan vain itselläsi (vaikka toisaalta täällähän saat asiaa purkaa, mutta täälläkin pitää varoa mitä sanoo) mahtaa olla todella rankkaa, en ymmärrä miten jaksat ja pystyt pitämään tuollaisen asian itselläsi! Etenkin kun tunnut olevan todella rakastunut, ja sitähän yleensä haluaisi hehkuttaa vaikka koko maailmalle.
    Jakselehan vastedeskin, ja kaikkea hyvää sulle ja tälle Mikolles! :)

    VastaaPoista
  81. Heips herrasväki!

    Vaikka mä luulenkin että suurin osa täällä iha hyvällä jakelee neuvojaan, niin kuulkaa. Tää juttu on ihan oikeesti Candyn, Mikon ja Mikon vaimon välinen asia. se mitä me sanotaan tuskin muuttaa pariskuntamme näkemyksiä. Valitettavasti Candyn on elettävä omaa elämäänsä ja tehtävä omat virheensä (?). Innolla kyllä odotan mitä käänteitä tässä tapahtuu.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mikon vaimon välinen myös :)
      Joten, Candy ja Mikko, hop hop, vaimolle tieto asiasta myös :)

      Typerää jättää hänet ulkopuolelle asiassa mikä koskettaa hänenkin elämää hyvin suurilta osilta.

      Poista
    2. Miten tää on sen vaimon asia, jos se ei edes tiedä...

      Poista
    3. Oisko vaikka siks kun vaimon AVIOMIESTÄ ja LASTEN ISÄÄ naiskentelee teinityttönen. Enemmän tää Mikko on ton vaimon ku ton teinireiän.

      Poista
    4. "Miten tää on sen vaimon asia, jos se ei edes tiedä..."

      Tyhmä kysymys suoraan sanottuna. Mikkon on vaimonsa kanssa avioliitossa. Avioliitossa ollessa, ei petetä. Jos kuitenkin haluaa jotain toista naista alkaa tapailemaan yms. ottaa ja vie eropaperit. Kyllä, tuo kuvio kuuluu vaimollekin ihan yhtä paljon kuin Candylle. Mutta kummallakaan ei ole pokkaa kertoa asiaa vaimolle. Vaan antavat hänen tuhlata vuosia pettäjä ukon kanssa.

      Poista
  82. en tiedä, mitä järkeä on jauhaa siitä, että täällä anonyymit heittää kommentteja. ymmärtäsin sen, jos kirjoittaja ei olis ite ano. mut mitä ihmeen järkee on kommentoida omalla nimelle ihmiselle, joka ei ite paljasta henkilöllisyyyttään? en mä ainakaan anolle kommentoi omalla nimellä. jos joku kirjoittaa omalla nimellään, niin mä kommentoin myös omalla nimelläni. (joo, tää anonyymiys kuuluu tän blogin luonteseen, niin joo kai ehkä varmaan) MUTTA mitä järkee ois kommentoida omalla nimellä jollekin joulupukille/sammaleelle/ järvikaislalle/ suonsilmälle/ tai jollekin tyyliin samanalaiselle jota ei oo olemassa puhekumppaniks.pus! (ton opin kirjottajalta;)

    VastaaPoista
  83. Hei! Haluaisin kysyä yhtä asiaa. Olet monesti blogissasi kertonut että olet varma siitä että mikko on kanssasi tosissaan jne. Jos Mikko olisi niin tosissaan, niin miksi hän sitten _on naimisissa toisen kanssa_? Miksi hän ei jätä vaimoa? Lasten takiako? Onko se sinulle ihan ok että rakkaasi harrastaa seksiä myös toisen kanssa, käy nukkumaan toisen viereen, elää saman katon alla toisen kanssa? Ja kerrot täällä aina kuinka ihana ja kiltti mikko on. Mutta hän kuitenkin tekee tuollaista vaimonsa selän takana, vaimonsa, jolle hän on kirkossa papin ja häävieraiden edessä luvannut olla uskollinen kuolemaan asti? Eikö tuo kerro ihmisestä aika paljon? Ymmärräthän, että vaikka Mikko kuinka lupaa rakkautta sinulle, hän voisi hyvin pettää sinuakin, kun on kerran niin tehnyt... Sitten jos joskus alatte julkisesti seurustella ja sinusta tulee lasten äitipuoli, mitä jos mikko kyllästyy sinuunkin ja alkaa pettää toisen kanssa?

    Tämän ei ole tarkoitus olla mikään vittuiluviesti. En tuomitse enkä hauku, ihan vain mielenkiinnosta kyselen että oletko ajatellut tällaisia asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama arkihan se Mikolla ja Candyllakin tulee vastaan.

      Poista
  84. Ja kysyisin vielä, että jos kerran rakastat Mikkoa, niin miksi menit pettämään??? Siksi että mikollakin on toinen(=vaimonsa)? En ymmärrä... Mä en voisi koskaan pettää rakastamaani ihmistä.

    VastaaPoista
  85. Teini-iän kaikkivoipaisuus on kyllä tosi hienoa. Sä et siis ollenkaan usko elämänkokemukseen? Sä et usko että sua vanhemmilla ihmisillä vois olla mitään pointtia sanomisissaan? Mun mielestä on vähän ristiriitaista, että tavallaan et arvosta ollenkaan elämänkokemusta ja siitä karttuvaa viisautta muissa ihmisissä, vaikka oletan että se on yksi tärkeimmistä asioista, joita arvostat Mikossa.

    VastaaPoista
  86. Moikka Candy.

    Oon nyt jonkun aikaa selaillut tätä sun blogia, mutta en oo kertaakaan viitsinyt kommentoida koska saat samanlaista palautetta varmasti kokoajan. Se on hienoa että osaat olla itsevarma, oli tämä sitten feikkitouhua tai aitoa, mutta ootko sä koskaan miettinyt sitä että teot mitä sä teet, ei välttämättä vaikuta vaan sun elämääs? Kunnioitusta on hyvin vaikee antaa ihmiselle joka on kirjaimellisesti tuhoamassa toisen perheen elämän ja tässä vaiheessa en tarkoita sitä että tietäisin millainen elämätilanne sinun ''miehelläsi'' ja hänen perheelleen on, mutta toivoisitko itsellesi tollaista? Sitä saa mitä tilaa, on sopiva ilmaisu sun toimintaas.

    Ite oon vasta 18 vuotias tyttö, ehkä naiivi vielä mutta kertakaan en voisi edes pienessä ajatuksessakaan rikkoa toisen ihmisen perhettä, oli se sitten minkälaisessa tilanteessa tahansa. Tässä maailmassa ei yksinkertaisesti pärjää jos elää pelkän itsensä takia ja sen mukaan mikä itsestä tuntuu hyvältä. En voi tietää rakastatteko miehen kanssa aidosti toisianne, mutta jotenkin on omituista että perheellinen isä, rakastuisi nuoreen naisenalkuun, joka ei yksinkertaisesti omista minkään sorttista kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan, vaan toimii tilanteessa siinä uskossa mitä hänelle sanotaan ja olettaa että asia on näin.

    Tässä maailmassa on PALJON miehiä jotka kyllästyvät omaan surkeaan arkeen ja hakee jotain säpinää nuorista ''kokemattomista'' naisista, jotka eivät omista esimerkiksi lapsia tai vakituista työtä, joka saattaisi tehdä arjesta niin rutiininomaista ja tylsää. Et varmasti ole ainut nuori, joka on rehkahtanut miesten sanoihin aidosta rakkaudesta ja muusta kliseisestä harhakuvitelmasta.

    Jos olet niinkin itsevarma, kypsä ja kaikkea siltä väliltä, mikset lopeta tälläistä pelleilyä? Eikö kypsän ihmisen tulisi jo nyt tässä vaiheessa käsittää että mitään SUHDETTA ei tule, kerran jo on menty näin paljon ajassa eteenpäin ja mies ei ole jättänyt perhettään. Ainahan niitä selityksiä löytyy vaikeesta elämäntilanteesta, lasten sairauksista sun muusta, mutta eihän rakkaus ole mahdottomuus missään tilanteessa, jos sitä on?

    Ajattele nyt tyttö hyvä, olet nuori ja koko elämä edessä. Sydämesi tulee särkymään, halusit tai et. Miehet osaa manipuloida naisia ja veikkaan että olet yksi näistä rassukoista jotka ovat liian nuoria ymmärtämään ihmisten julmuutta.

    En halua loukata mitenkään sua tai arvostella sun päätöksiäs, koska ne on sun ja sä oot itse päättänyt elää elämäs näin, mutta siihen haluun sun kiinnittävän huomion niinkun varmasti monet muutkin täällä, että sä et voi oppia sellasta asiaa että jos sä oot varma mitä sä haluut, niin sä saat sen kaikesta huolimatta ja aivan sama muista ihmistä ja miten se heihin vaikuttaa. Koska ihmistä ei arvosteta sen mukaan mitä hän saavuttaa, vaan miten hän sen saavuttaa.

    Kaikkea hyvää sulle ja koita tyttö hyvä nyt tehdä parempia päätöksiä ennen kun pilaat mainees ihmisten silmissä, koska sitä on astetta vaikeempi alkaa korjailemaan kun taas blogikirjotuksia mitä voi aina muokata ja poistaa.

    VastaaPoista
  87. Sä et oo Candy tainnut kokea elämässäsi paljon mitään :/
    Ei ihmekään, että salasuhde 34 vuotiaaseen, perheelliseen isään kiehtookin.

    VastaaPoista
  88. miksi sun pitää odottaa että oot 18 jotta pääset muuttamaan Mikon kanssa yhteen? Voisittehan te jo nyt muuttaa, riittää että toinen on täysi-ikäinen. Ja jos on ollut jo vuoden puhetti Mikon erosta, miksei mitään tapahdu? "se on monimutkaista" ja mitähän sä avion eroista tiiät? sen mitä Mikko on kertonu? Tarkoittaako ero sitä että pitää joka päivä vähän enemmän etääntyä ja siten erota, eikö voisin rehellisesti toiselle kertoa ettei tunne enään niin kuin ennen?

    VastaaPoista
  89. Toistan: Mulla olisi kysymys: Mistä tiedät että mikko on tosissaan sun kanssa? pelkkä -musta tuntuu siltä sydänpohjiani myöten ja se on sanonu että oon erilainen...- vastaus ei oo mitenkään erityisen vakuuttava. Ja aiotko elää koko loppu elämäsi tollasena kakkosvaihtoehtona, jos mikko jatkaakin suhdettaan vaimoon (kuten tod.näköisesti tulee käymään)? Pliis vastaa, ois niin mielenkiintosta tietää nää jutut.

    VastaaPoista
  90. Täällä sitä vaan julkaistaan kommentteja. ei tainnu sittenkää tapahtua viikonloppuna mitään AH niin ihmeellistä HAHAHAHHA!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... :D No sun elämässä ei ilmeisesti ainakaan tapahdu koskaan mitään ihmeellistä.

      Poista
  91. Arvostatko sä Candy yhtään näitä vanhempia ihmisiä täällä jotka kommentoi sulle??
    Onhan se totta et saat jonkin verran paskaa niskaas, mut silti et jotkut haluaa et sä miettisit asioita toiselta kannalta, etkä vaan niin mikä VAIN SINUSTA tuntuu oikealta...
    Oon ite kans 17v ja vanhemmat on jo pienestä asti opettanut et vanhempia ihmisiä pitää arvostaa. Ja oikeastaan mä arvostan sitä et minua (ei ehkä kovin paljoa mut kuitenkin)vahemmat ystäväni neuvovat ja kertovan asioista, koska ne on kuitenkin kokenu paljon enemmän tässä elämässä kaikkea. Olenhan mä kerinny kans kokea paljon kaikkea pienessä ajassa mut silti vanhempien ihmisten neuvot ja mielipiteet on aina vain plussaa. Joskus tietty itelle tulee kanssa se että "pitäkää vanhukset se turpanne kiinni ja antakaa mun elää mun elämää". Mut sit taas jos mä en kuuntelis mun ystävien juttuja niin mä olisin ihan hukassa.
    Joten toivoisin et sä antasit ees vähän arvostusta ja näyttäisit et sä oot oikeesti se kypsä naisenalku.
    Okei en ehkä ole oikea ihminen sanomaan näin kun oon itte kans 17v mut sanoinpahan kuitenkin.
    -Pazu-

    VastaaPoista
  92. Onpa nyt tylsää...
    Runosuoni ehtynyt?

    Kerro nyt mitä kivaa Mikko oli keksinyt?
    Ja kuinka pettynyt oli kun joutui viettämään viikonloppua perheensä kanssa kun vietit tyttöjen iltaa?
    Oliko hauska ilta?
    Vai ajattelitko vain Mikkoa koko ajan?
    Suuttuiko Mikko siitä kun et viittinyt ajoissa (siis niinku vaikka torstaina) sanoa että sinulla on vklopuksi muita suunnitelmia?

    Kun olet kuitenkin näitä kommentteja käynyt lukemassa ja päivittämässä, voisitsä nyt jotain keksiä kuitenkin=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenko mä teille todellakin tilivelvollinen kertomaan kaikesta mitä on tapahtunut?

      Vastaus: En ole. En ole ollut, en ole nyt, enkä tule koskaan olemaankaan.

      Oppikaa elämään sen faktan kanssa ja keksikää vaikka välillä jotain muuta tekemistä kun päivystää täällä mun blogin puolella..

      Poista
    2. Miten voisit kertoa kaikesta mitä on tapahtunut kun mitään ei oikeasti tapahdu edes? =D

      Poista
    3. Ei siis ollutkaan maailman ihaninta, kun et hehkuta koko planeetalle.

      Poista
    4. Ja sekin miten taas vastaat turhaan paskaan, etkä yhteenkään asialliseen viestiin...
      Sekin kertoo jotain, esim sitä että sinulla ei ole mielipidettä asioista koska mikään ei ole oikeasti totta.

      Poista
    5. Ei se kehtaa enää sanoa mitään, koska päätti toteuttaa lapsellista itseään ja Mikko suuttui eikä enää jaksanut "candyn" lapsellisuuksia :)

      Poista
  93. KUKAAN 17-vuotias ei käytä sanaa "keittiöpsykologiaa" XDD

    t. toinen 17v tyttö

    VastaaPoista

HUOM!!

Ennenkuin tulette ulisemaan, etten ole julkaissut kommenttiasi - paina tämän tekstin yläpuolella olevasta "Lataa lisää"-painikkeesta. Paina siitä niin monta kertaa, kunnes sitä ei tule enää näkyviin - ja TADAA! Kaikki kommentit ovat ladattu näkyviin. Yli kahdensadan kommentin ylittyessä, kaikki kommentit eivät näy automaattisesti kommenttiosiossa ilman niiden erillistä lataamista tuosta painikkeesta.

Jos taas teit edellämainitun, etkä vieläkään löydä kommenttiasi kommenttiosiosta - no, et tule sitä löytämäänkään, sillä turhaa roskapuhetta ja törkyä en julkaisekaan. :)

Uliuli <3