keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Maistuvaa keksiviikkoa kaikille

Heipparallaa taas kaikille.

Onneks on taas keskiviikko. Koulussakäynti ei inspaa pätkääkään tällä hetkellä, mutta oon silti saanu itteni pakotettua siihen paskalaitokseen sivistämään itteeni.. On taas se aika vuodesta kun mä vajoon johonkin omaan pikku maailmaani, enkä haluis tulla sieltä pois. Mikään ei kiinnosta tai innosta ja lähes kaikki on suoraan perseestä.

No, Mikon kanssa kaikki on kuitenkin saatu selvitettyä ja meidän välit on ihan ok. Ei olla nähty viikonlopun ja sen riidan jälkeen, vaan puhuttu asiat selviks puhelimessa. Puhuttiin yli tunti (!!! erikoislaatuista puhua näin kauan puhelimessa yhtämittaisesti sen kanssa !!!), sain anteeksipyynnön ja selityksen sen outoon käytökseen ja kaikki on tosiaan nyt ihan hyvin. Puhelun aikana yks koulukirja sai mustekynällä tosi upeita kukka, tribaali ja sydän koukeroita sivulleen kun ajatuksissani puhelun aikana samalla rustailin siihen omiani, hupsis.

Mikko ehdotteli, josko tehtäis jotain kivaa yhessä tulevana viikonloppuna, mutta oon saanu kutsun tyttöjeniltaan joten miehet saa sillon jäädä kakkoseks :) Annan sen kuitenkin viimeiseen asti luulla että oon innoissani sen ehdotuksesta, mutta viime tipalla perunkin tuloni. Saa maistaa herra omaa lääkettään. Nojoo, en oikeesti oo enää vihanen tai katkera, vaikka vähän jotenkin tekee mieli antaa sille takas samalla mitalla.

Ehkä hieman lapsellista, tiedän. Jotenkin tais jäädä kuitenkin pieni ärsytyksen palanen hampaankoloon viime viikonlopusta. Se lähtee sieltä omalla ajallaan pois. En yleensä oo pitkävihanen, mutta vaikka annan anteeksi, en pysty ihan helposti unohtamaan koko juttua, vaan jään siltikin vatvomaan ja ärsyynnyttämään edelleen sillä mieltäni.

Nyt alan kattomaan South Parkkia netistä, se on parasta viihdykettä ja mielentyhjennystä mulle.

110 kommenttia:

  1. Nuo South Parkit on kyllä ihan omiaan, jos meinaa kismittää eikä tekis niinkään mieli sitä mihinkään purkaa. :D

    "Screw you guys, I'm going home."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, näin on :D Eric on kyllä mainio, mut Butters on silti mun lemppari ku se on niin reppana ja joutuu aina tahtomattaan vaikeuksiin joihin ei ite ees oo vastuussa.

      Poista
  2. hahahah haluut vaa kullii ja leikkii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä perusteella, että...?

      Poista
    2. Tommosia tekstejä ei kannattais edes päästää saati viimeseks kommentoida mitenkään.

      Poista
  3. MIKSI OI MIKSI sä kostaisit Mikolle jotain jota se on pyytäny anteeksi..? Kostaminen synnyttää vain vitunmoisen noidankehän, mieti sitä hetkeä kun rakas kultsi mikkosesi tekee samallatavalla?

    Grow up, et voi perustaa (varatun miehen kanssakaan..) suhdetta kännipanoille, blogipäiväkirjalle ja kostoille.

    Pakko kyllä sanoa et sun blogis on mulle se paras viihdyke ja mielentyhjennys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä nyt oikeesti ees mitään kosta :) Tänään on vaan vähän huono päivä ja siks tollasta tekstiä.

      Kännipanoille? Voitko perustella tän jotenkin?
      Ja kostoille? En mä sille oo jatkuvasti kaikkea kostamassa, ei mulla itseasiassa edes oo syitä olla kostamassa.

      Hienoa että sullekin on löytynyt oma viihdykkees :)

      Poista
  4. "Koulussakäynti ei inspaa pätkääkään tällä hetkellä, mutta oon silti saanu itteni pakotettua siihen paskalaitokseen sivistämään itteeni.. On taas se aika vuodesta kun mä vajoon johonkin omaan pikku maailmaani, enkä haluis tulla sieltä pois. Mikään ei kiinnosta tai innosta ja lähes kaikki on suoraan perseestä."
    Älä huoli, tuon on aivan normaalia teiniangstia sinun ikäisiltäsi :) Kasvat kyllä vielä joskus noista fiiliksistä pois ja osaat valittaa ja arvostaa oikeita asioita ja ongelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän jokainen, iästä riippumatta joskus angstaa :)

      Toisten ongelmien vähättely kyllä kertoo jotain ihmisestä.. Vaikkei mulla nyt mitään ongelmia varsinaisesti ole, mutta tällei ihan btw vaan :)

      Poista
    2. Rupes ärsyttämään tämä. Mitä sä oot oikeesti arvostelemaan toisten ongelmia? Monilla aikusillakin tulee se vaihe kun ei jaksais käydä töissä ja kaamosmasennus painaa päälle. Onko seki sillon jotain kypsymättömän 'teiniangstia'?

      Candy, vaikutat hyvältä tyypiltä, ja en tuomitse tekojasi vaikka itse en pettäisikään miestäni. Mutta ethän sinä tässä petäkkään. Ja musta tuntuu että monet, jotka lukee tätä, ei osaa sanan 'huora' merkitystä, kun sitä tulee niin monesti luettua kommenteissa. Onneksi päivitit taas, kiva lueskella.

      Poista
    3. Kiitos kommentistas ja ihanista sanoistas :)

      Poista
    4. Voi herranjestas, kaiken ikäisillä ihmisillä noita tuon kaltaisia kausia joskus tulee. Ei se ole mitenkään iästä kiinni. Ärsyttävää tommonen helvetin ikärasisti. :D

      Tykkään blogistasi, ja tätä on erittäin mielenkiintoista lukea. Olen ollut suurinpiirtein saman ikäisenä, aika paljon samanlaisessa tilanteessa.. :)

      Poista
    5. No niinpä.. Joillakin on vaan aika kapeet näkemykset kuvitellessaan että tietyt asiat ja tuntemukset kuuluvat vaan tietyn ikäisille ihmisille.

      Kiva kuulla että pidät tästä :)
      Mulle on tullut yllätyksenä (vaikka kyllä aluksi arvelinkin etten ainut tässä tilanteessa oleva ole) kuinka moni muukin on ollut samassa "jamassa". Tosi moni on tullut tuonne mun s.postiin kertomaan omia kokemuksiaan. On ihan mieletöntä kuulla näistä ja saada vertaistukea samoja asioita läpikäyneiltä.

      PS: Pakko myöntää että oon sun blogias ennenki Rudi kurkkinut :)

      Poista
  5. Haha, taas soittelet sille kännissä "tyttöjen illasta" ja häpäset ittes! Jos koko tyttöjen iltaa ees on.

    Mitä pikkulikat tekee tyttöjen illassa? Juo pakkasessa sidukkaa? Vai onko porukat taas pois joltain, että saatte oikein olla lämpimässä? Vai onko pyjamabileet? Tai ostarilla hengailua pissismeikeissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, just tota kaikkee. Unohdit vielä listasta pilapuheluiden soittelun ja pullonpyörityksen.

      Poista
    2. Voi helvetti, on mekin kavereiden kanssa pidetty tyttöjen iltaa. Juoruiltu, tehty hyvää ruokaa ja katsottu leffaa. Sulla on joku kauhee katkeruus Candya kohtaan nyt.

      Ja Candylle: Olen tuo äsköinen anonyymi, ja mielestäni ansaitset myös kilttejä sanoja/kommentteja tälläisen paskamyrskyn keskellä..

      Poista
    3. öö itse harrastan ihan "aikuisten tyttöjeniltoja", joissa voidaan esim tehdä yhessä jotain syömistä ja kattoo elokuvaa (jopa kokonaan ilman alkoholia, omg). Harmillista, jos tälle anonyymille alkoholi on ainut tapa viettää mukavaa iltaa.

      Hauskaa tyttöjeniltaa sulle ja ystävilles Candy! :)

      ♥: M

      ps. pullonpyörityksessä ei ole mitään vikaa! :D

      Poista
    4. Eikö se nyt ole aivan sama että mitä candy kavereitten kanssa tekee...Ja mun mielestä 17vuotiasta nyt ei ihan voi luetella enää pikkulikaksi. Ja voihan sitä hauskaa pitää ilman alkoholiakin mistä sitä ikinä tietää mitä Candy on kavereittensa kanssa keksiny tekemistä...
      Mä ainakin vietän ystävien kanssa välillä sellasta tyttöjen iltaa missä katotaan elokuvia ja puhutaan kaikkia tyttöjen juttuja ja muuten vaan pidetään hauskaa...Ei siihen aina alkoholia tarvita...Mutta jos tykkää juoda niin siitä vain...Eikö se ole ihan Candyn oma asia...

      Toivottavasti teillä tulee olemaan kiva ilta!!!:D

      Poista
    5. Kiitos ihanat! :)

      Meilläkin siis ruoanlaitto, chillailu ja ehkä jonkun leffan kyttäily suunnitelmissa.. Ja ei pullonpyörityksessä kyllä mitään vikaa oikeasti olekaan! :D

      Poista
  6. Hienoa että homma on taas hoidossa :) Tuli jo ikävä ku et hetkeen kirjottanu :'D Oon koukussa tähä blogiin, ja toivon ettet lopeta tätä seinään sit ku kerrot esim jollekki kaverilles tästä, nimittäin itseäni ainakin kiinnostais suorastaan sairaalloisesti miten tämä juttu ''päättyy'' (meneekö teillä poikki vai tuleeko heillä avioero ja suhteestanne tulee julkinen). Nii ja jos mietitään tän homman moraalista puolta nii mää en osaa kyllä sanoa mitään muuta ko että ihminen ei voi rakastumiselleen mitään (vaikka ihte en kyllä oikeastaan edes usko rakkauteen).
    Joo mutta hyviä jatkoja vaan joka puolelle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe :)

      Joo, en mä tätä aio ihan seinään missään vaiheessa lopettaa, kävi miten kävi. Aion kyllä siinä vaiheessa jos/kun lopetan, kertoa lukijoille mitä tilanne sitten on.

      Mutta kiitos ja hyvää jatkoa sullekin! :)

      Poista
  7. tästä blogista on nyt tullut vain "Candyn" ja anonyymien puhelukenttä ----- se alkuperäinen idea oli?????
    Kyllä lukiolaisen pitäis sivistää itseään pressatentillä eikä paeta soth park-maailmaan. Koeviikko on taas aika pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenniin? Enkö sais vastata kommentteihin mitä mulle tulee?
      Mä kirjoitan tänne tasan mitä itse haluan ja jos haluan vastata kommentteihin ja jutella ihmisten kanssa, nii mitä sitten? Onko se jotain sulta pois?

      Ei tää mun blogi oo mikään superdraama ja äksöniblogi, vaan mun elämää ja mun päiväkirja.

      Yks alkuperäisistä ideoista oli purkaa tänne tuntemuksia, mutta kun tänne porukkaa niin paljon eksyy kommentoimaan, niin vastaan ja keskustelen kyllä mielelläni.

      Ja pidä jatkossa huoli ihan vain omista asioistasi, kiitos. Mä kyllä hoidan kouluni ja koeviikot ihan kunnialla.

      Poista
    2. -mikäs täs kommentissa NOIN ärsytti?
      -älä pliis kirjoita "kiitos ihanat!" <<< se on NIIN suomen parhaan muotibloggarin sanastoa.
      - ".....anonyymina on helppo huudella..." >>>ymmärtäsin ton jos et ois ite ano.

      Poista
    3. Kiitos ihana kommentistas! ;)

      Poista
    4. Mikäpä olisi parempi tapa purkaa tuntemuksia kuin käydä niistä dialogia?

      Sosiaalipornon ystävälle tällainen osallistavampi, keskustelevampi blogi ei tietenkään samalla tavalla tarjoa elämyksiä kuin Tuksumaiset egonpönkitykset joissa riittää keksittyä vauhtia ja vaaratilanteita, mutta toisaalta; he voivat keskittyä seuraamaan sitten niitä..

      Tällainen kirjoittelu jossa blogimerkinnät toimivat keskustelunavauksina ja auttavat paitsi kirjoittajaa, myös lukijoita hahmottamaan maailmaa eri perspektiiveistä on paitsi sallittua, jopa suotavaa. Ja kuten toisaalla kommentissa sanoinkin, oikein piristävää ja koukuttavaa luettava.

      Hassua miten lukijoita harmittaa se ettei kirjoitelma, jonka teemana on alusta asti ollut eräänlainen "julkinen päiväkirja", vastaa heidän odotuksiaan.
      "Nyt kirjoitat väärästä asiasta", "Älä vastaa kommentteihin, kirjoita siitä tai tuosta".

      Niistä asioistahan kyseiset lukijat voivat ihan vapaasti hakea lisää keskustelua, näkemyksiä, vaikka sosiaaipornoakin paremmin spekulointifoorumeiltaan. Nimenomaan foorumeilta. Demit, vauvat, kaksplussat, mitä näitä onkaan; Useampia mielipiteitä asiasta joka lukijaa kiinnostaa, ei pelkkää Candya.

      Tuntuisi jotenkin fiksummalta sellainen, kuin tulla itkemään blogin kirjoittajalle siitä miten blogiansa pitää.

      Blogin kirjoittaja on oman bloginsa diktaattori ja elokuvansa ohjaaja. Turha sinne on huudella rivouksia takarivistä jos ei satu juoni tai leikkaus miellyttämään. Siitä vain omaa versiota tekemään jos tuntuu että osaisi itse paremmin :D.

      Poista
    5. Kyllähän tämä kommenttiboksikin sosiaalipornosta käy ;) Anonyymit raivoavat, blogin pitäjä vastaa samalla raivolla.

      Poista
  8. Oon lukenu blogias pitkään ja aluks aattelin susta aika pahasti, sillä olen itse ollut petetyn asemassa. Mut kolikolla on aina kaks puolta ja oon alkanu ymmärtää sunki pointtis tässä, vaikka en sitä henkilökohtaisesti hyväksykkään.
    Et ymmärrettävästi pysty kertomaan, miksei Mikko voi tällä hetkellä laittaa eroa vireille. Mutta pystyisitkö edes kertomaan, että milloin sitten voisi? Muutaman muutaman viikon tai kuukauden sisällä, vai puhutaanko tässä kenties vuosista?
    Jaksamista sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) No tuo avioero asia on aika monimutkainen, mutta voin sen verran vastata, että tässä noin vuoden sisällä..
      Kiitos tsempeistä!

      Poista
    2. eikö teidän pitänyt jo vuoden sisällä muuttaa yhteen ?

      Poista
  9. Muuten, mitä luulet, mikä on yleisin syy täällä mikä saa ihmiset tulemaan ja haukkumaan anonyymisti netissä tälläista? o.o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, pohdin sitä aika usein itekin.

      Varmaan se, että anonyymina on niin helppo huudella ja kirjotella törkeyksiä, purkaa ehkä omaa pahaaoloa, epävarmuutta tai ahdistusta? Ehkä kateutta, en tiedä..

      Yksikään ei oo vielä tähän mennessä uskaltautunut sanomaan mitään ilkeää omalla naamallaan (tähän en laske mukaan 12-vuotiaita pikkulapsia jotka eivät edes ymmärrä kaikkea kirjoittamaansa) :) Sitä päivää odotellessa.

      Poista
    2. Luulen että syitä tähän haukkumiseen on monia, ehdotan pari.
      A) Candy on niin saakelin ylpeä itsestään.
      "Jee, olen niin kypsä 17vee että 34v varakas perheellinen mies viettää mieluummin mun kans aikaa kuin perheensä, hyvä minä"

      B) Tätä ei ota tosissaan, on helppoa haukkua fiktiivistä persoonaa.

      Poista
    3. Mites, onko mahdollista, että negakommentteja tulisi ihan siksikin, et tällainen salasuhde olis suurimman osan mielestä moraalisesti väärin ja aiheuttaisi siksi voimakkaita reaktioita? Ei kaikessa ole aina kyse kateudesta tai mistään muustakaan sellaisesta, ihmiset vaan saattaa tuomita aika voimakkaasti ja unohtaa silloin, että se väärintekijä on ihan oikea ihminen. Toki mahdollisuus anonyymiyteen helpottaa, en mäkään kommentoisi, jos pitäisi ihan omalla nimellä ja kuvalla kommentoida, en halua, että tutut tietää mun lukevan tällaista. :)

      Miten esimerkiksi itse reagoisit vaikka raiskaajan tai eläinrääkkääjän hehkutusblogiin?

      Poista
    4. Noh, sinne meni omalla nimellä kuitenkin. Moikka! :D

      Poista
    5. Raisalle:
      "Miten esimerkiksi itse reagoisit vaikka raiskaajan tai eläinrääkkääjän hehkutusblogiin?"

      Tämä oli hyvä vertaus=)

      Paitsi että pettäminen ei ole laitonta....

      Mutta mitä Candy ajattelisit jos lukisit miehen kirjoittamaa blogia, miten hän huijaa nuoria tyttöjä ja hehkuttaa seksimäärästä?
      Kertoo muille miten helppoa on päästä pukille kunhan toimii oikein, ja nauraisi makeasti likoille jotka uskovat hänen puheitaan rakkaudesta jne...?

      Sinulleko ei tulisi mieleenkään sanoa miehelle että hän on moraaliton otus jolta pitäisi lapsentekovehje poistattaa?
      Tai jotain muuta mukavaa=)

      Poista
    6. Sori jos olin epäselvä, mun pointtini ei suinkaan ollut verrata pettämistä ja raiskausta / eläinrääkkäystä, vaan herätellä ajatuksia siitä näkökulmasta, miltä joistain pettämisen tuomitsevista voi tuntua törmätessään tällaiseen blogiin. Raiskaus ja eläinrääkkäys oli mielestäni ns. varmoja esimerkkejä, jotka Candy todennäköisesti itsekin tuomitsisi ja siksi samaistuminen olisi helpompaa. Mä tosiaan toivoisin, et Candy pohtisi tätäkin (ja toisaalta sitä, et millaisen vaikutuksen tällä sivusuhteella kuvittelee olevan Mikon vaimoon ja lapsiin ja miltä tuntuu, että on osaltaan vastuussa siitä suuresta mielipahasta. Mut tää mun juttu ei nyt oikeastaan liittynyt yleensä vastuuseen ja tähän tilanteeseen, vaan negakommentteihin ja niihin suhtautumiseen).

      Lisäksi kannattaa ehkä muistaa, et laki ja moraali ei suinkaan ole sama asia, itse asiassa aviorikos on laiton monessa valtiossa, toisissa sitä ihmiset pitää vain enemmän tai vähemmän moraalisesti vääränä. Esim. vegaani pitää tehotuotantoa moraalittomana ja toivoisi sen olevan laitonta, mutta se ei ole, vaan on jopa niin laillista, että sitä tuetaan verovaroin. Suomessa avioliitossa tapahtuva raiskaus on kriminalisoitu vasta vuonna 1944, tarkoittaako se sitä, että sitä ennen teko on ollut ihan okei, kun se kerran ei ollut laitonta? Pointtini siis on, että toiset tuomitsee pettämisen rajusti, toiset eivät, ja se osittain selittää, miks tänne tulee niin monenlaisia ja aika äärimmäisiäkin kommentteja. Pettäminen on kuitenkin aika tabu edelleen.

      Tää kommenttiosio on ehdottomasti kiinnostavimpia asioita tässä blogissa. :)

      Poista
    7. Raiskaus & eläinrääkkäys = moraalisesti väärin oleva rikos ja tuomittava teko.
      Naimisissa olevan kanssa seurustelu = moraalisesti väärin, muttei rikos.

      Että semmosta.

      Poista
  10. KIRJOITA USEAMMIN BLOGIA PLIIIIS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omasta mielestäni kyllä kirjottelen aika usein :D En mä tänne montaa kertaa päivässä jaksa kirjoitella, on mulla muutakin tekemistä.

      Poista
    2. Ei kyllä yhtään useammin tarvi. Jokatoinen päivä ku tsekkaa ni on ainaki yks postaus tullu :DD

      Poista
  11. Muute jos mikon vaimo sais jotenki tietää susta ja se vaikka yhtä äkkii soittais sulle ihan raivona, että "tiedän susta ja mikosta", ni myöntäsitkö kaiken vai kieltäsitkö? Entä ootko ikinä nähny mikon vaimoo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, aika paha kysymys. En kyllä tiedä miten paniikkin ja shokkiin tossa tilanteessa menisin, mutta luultavasti kyllä yrittäisin kieltää kaiken ja esittää etten tiedä mistä on kyse.

      Mikko saa selvittää tuon kertomisen vaimon kanssa jossain vaiheessa kahdestaan. Tosin ei kyllä heti eron tullessa.

      Ja joo, oon nähnyt.

      Poista
    2. Ja se on varmaan sun mielestä ruma harakka ja ihmettelet miten Mikko on voinut sen kanssa päätyä yhteen ja tehdä lapsia? :)

      Poista
    3. Hahahaha! Provosointiyritykses epäonnistui :)

      Poista
    4. Eiku ihan oikeasti ajatteletko noin? :) Sen mitä kuulen toisten naisten suusta tai luen heidän kirjoituksiaan, suurin osa pitää miehen vaimoa rumana ja karseana akkana yms :) Ja pitävät itseään parempana naisena kuin miehen vaimo on. Ajatteletko samalla tavalla?

      Poista
    5. En ajattele juuri noin mitä ylempänä lukee :)

      Poista
    6. Tai no pität sinä kyllä häntä jonkin sortin hirviönä :) Ainakin mitä oot kirjoittanut.
      Mutta ilmeisesti Mikon vaimolla on hyvä tulevaisuus kun saa vihdoin eron Mikosta ja löytää paremman onnen :)

      Poista
  12. ilmota sille nyt perkele ettet vietä viikonloppua sen kanssa????????????????

    VastaaPoista
  13. Eikö olisi fiksumpaa olla kertomatta Mikon vaimolla missään vaiheessa että teillä on ollut suhde jo ennen eroa, siis jos ette jää kiinni? Luulisin että sillä voidaan säästää paljon pahaa mieltä ja riitoja ihmisten välillä että sinä vain jossain vaiheessa ilmestyt kuvioihin sitten eron jälkeen eikä sitä tarvitse selitellä enempää. Sehän on kuin veistä kääntäisi haavassa jos toinen saa tietää että häntä on petetty pitkään ennen eroa... tämä siis inhimillisestä näkökohdasta. Itse en ainakaan haluaisi tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin riippuu ihmisestä. Minä taas haluaisin tietää jos ukko olisi pettänyt minua pidemmän aikaa. Eipähän tarvitsisi miettiä onko mies surun arvoinen. Ei olisi siinä tapauksessa.

      Poista
    2. Olisi kyllä, saa nähdä aikooko Mikko missään vaiheessa kertoa vaimolleen meidän jutusta. Toisaalta se vaan hankaloittaisi asioita ja lisäisi vaimon tuskaa.

      Mutta en tiedä, mun asia sille ei ainakaan ole kertoa.

      Poista
    3. Kyllä se periaatteessa sinullekin kuuluu. Sinähän olet se kolmas pyörä heidän suhteessaan. Sillon kun rupesit toiseksi naiseksi, sinusta tuli myös osa koko juttua. Turhaa väittää muuta.

      Et voi sanoa lisäisikö se vaimon tuskaa, vai auttaisiko se kun tietäisi miten paska mies sillä on ollut.
      Teidän kannalta vain se hankaloittaisi. Ei vaimon. Eli teillä on itsekkäät syyt olla kertomatta.

      Poista
  14. tylsä blogi. siiryyn muualle. ei tarvii kuittaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tylsä että kuitenkin viitsit kommentoida? ;)

      Poista
  15. Ihan vinkki... Sano mikolle heti kun puhutte ettet vietä viikonloppua hänen kanssaan. Voin sanoa, että kun toinen kostaa niin siihen on syytä jo vihastua. Sanoithan itse, että rauhotuit kun mikko selitti outoa käytöstään. Miten rauhoittelet mikkoa? "Kulta, mua kismitti vielä sovun jälkeen. Aattelin sit kostaa." En tiedä mitä meinaat, mut suositus: sano jos et kerkeä. T. toinen lukiolainen. P.s. Sama juttu, koukussa blogiin. :) vaikka sä vaikutat mukavalta niin auta armias sitä naisraukkaa jos joku joskus koskee mun mieheen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirtämisestä tuli mieleeni, että oletko itse piirtänyt tuon blogisi kuvan? Se on tosi kaunis.

      -Pähkinä-

      Poista
    2. Juu, mä jätän noi mun lapselliset kostojutut toteuttamatta. Kerron sille heti kun seuraavalla kerralla puhutaan, että mulla on jo muuta menoa viikonlopuks :)

      Pähkinälle, en oo ite piirtänyt tuota :)

      Poista
  16. "pidä jatkossa huoli omista asioistasi", ah niin tyypillisen kypsää teinikommentointia :D Hetken jo luulin että olit vähän karaistunut ja kasvanut tässä pyörityksessä.

    VastaaPoista
  17. Ei siullakaan hyvin mene :( vanha pieru Mikko käyttelee sua miten haluaa! Toivottavasti kaikki menee hyvin kuitenkin! Oon täysillä mukana sun puolella kuitenkin !!

    VastaaPoista
  18. Mielenkiintoinen blogi, aloitin lukemisen alusta lähtien, mutta oli pakko kommentoida tähän, vaikkapa olen lukenut ehkä vasta muutaman postauksesi.
    Ikävää, että sait aikaisemmin niin paljon negatiivista palautetta, nyt kommentit näyttävät kääntyneen hieman positiivisempaan suuntaan.

    Tavallaan olen iloinen puolestasi, koska kuitenkin saat rakastaa, ja tulla rakastetuksi. Säälittää vaan "Mikon" lapset, mutta se on Mikon ja hänen perheensä välinen asia. Tietenkään pettäminen ei ole oikein, mutta... selvä, riittää moraalisaarnoista, mitäpä minä olen sanomaan:D

    Ainoa ärsyttävyys löytyy pienoisesta naiviudestasi, mutta saattaa sekin olla vain katsojan silmässä. Ehkä se onkin tuo optimistisuutesi, allekirjoittanut tapaa katsoa asioita usein aivan liian synkästi.

    Jään seurailemaan, ja toivon, että luet kommenttini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen edelleen sitämieltä että lapset eivät ole pätevä syy. Lapset pääsee asiasta yli paremmin mitä nuorempana eroaa. Minun vanhempani erosivat kun olin 6lk (12w?) Ja pärjäsimme siskoni kanssa ihan hyvin. Eron aikana ei kannata huolehtii lapsista muutakun että meitä ei unohdeta.

      Poista
  19. Sulla on ihan mahtava blogi oon aivan koukussa tähän.. Usein tulee asiallisia postauksia vaikka en sitä postausta ymmärtänyt missä toivoit Mikon vaimon ja lasten kuolemaa. Mutta toivottavasti kumminkin päädytte pian yhteen Mikon kanssa niin ehkäpä silloin monien ihmisten vainot sua kohtaan loppuisivat :) Et ansaitse jokapäiväisiä ilkeitä kommentteja mitä tulee ja jos ihmiset eivät kestä sun blogia niin vaihtakoon sivua. Täähän on sun elämä ja ite elät ja teet virheesi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ku pitää toivoa että he päätyvät yhteen JOTTA Mikon vaimokin saa oikean elämän :)

      Mikko ja Candyhan tässä ns. voittaa jos päätyvät yhteen, kun taas Mikon vaimo saa niskoilleen sen tuskan. Joten olisi parhainta että eroaisivat mahdollisimman äkkiä.

      Poista
  20. Tämä tänään kirjoittamasi teksti muutti koko käsitykseni "rakkaustarinastanne". Et taidakaan olla tarpeeksi kypsä vakavaan suhteeseen. Et tunnu ymmärtävän aikuisten suhteista sellaista asiaa kuin pyyteettömyys. Ei parisuhde ole mikään peli, missä toisen tekemät virheet kostetaan samalla mitalla takaisin.

    Ja lisäksi, oletko miettinyt, millaisia uhrauksia Mikko tekee vuoksesi? Käsittääkseni hän joutuu petkuttamaan vaimoaan ja lapsiaan tavatakseen sinut. Etkö tee asioista kaksi kertaa vaikeampia, jos annat Mikon sepittää ensin peitetarinan ja sitten suunnitelmat ykskaks peruuntuvatkin? Jos rakastaisin Mikkoa aidosti ja kuten AIKUISET, ajattelisit asioita hänenkin kannaltaan ja toimisit siten, että rakkaallasi olisi asiat mahdollisimman hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän jokaisella ole omat huonot ja heikot hetket, jolloin ei ajattele täysin järkevästi? Vaikka olisi kuinka aikuinen ja kypsä tahansa, voitko itse sanoa ajatelleesi _AINA_, joka hetki suhteessas järkevästi? :)

      Enkä todellakaan pidä mun ja Mikon suhdetta minkäänlaisena pelinä.

      Olen miettinyt ja tiedän kyllä sen varsin hyvin. Ja mitä sun mun rakkauden kyseenalaistamiseen tulee: tekstis on mitätöntä koska et tiedä oikeasti mistään mitään, vaikka kuvitteletkin tietäväs.

      Poista
    2. Ja taas vetää Candy esiin kortin "Ettet te tunne meitä!!!!1!!1!1!!!!" :D

      Poista
    3. Ei se kovin mitätöntä ole. Kirjoita sitten niin ettei jää epäselvää.

      Ei noin toimita kuin teinisuhteissa.

      "Mikko ehdotteli, josko tehtäis jotain kivaa yhessä tulevana viikonloppuna, mutta oon saanu kutsun tyttöjeniltaan joten miehet saa sillon jäädä kakkoseks :) Annan sen kuitenkin viimeiseen asti luulla että oon innoissani sen ehdotuksesta, mutta viime tipalla perunkin tuloni. Saa maistaa herra omaa lääkettään. Nojoo, en oikeesti oo enää vihanen tai katkera, vaikka vähän jotenkin tekee mieli antaa sille takas samalla mitalla."

      Vaikkakin turhaan tuon kopioin. Tiedät itsekin mitä kirjoitit. Pysy edes niiden takana.

      Ja kyllä voin itse ainakin myöntää, etten aina aivan järkevästi ajattele, mutta en myöskään ala pelaamaan.

      Älä mitätöi jokaista tekstiä joiden kanssa et ole samaa mieltä. Tai ainakaan, älä ala perumaan kirjoituksiasi kesken kaiken. Ole aikuinen ja pysy sanojesi takana :)

      Poista
    4. On eriasia ajatella jotain kuin ilmaista. Kaikkea ei kannata sanoa ääneen tai tässätapauksessa kirjoittaa. Olen itsekkin kirjoittanut joskus tyhmiä juttuja nettiin mutta useimmiten Facebookissa missä olen rajannut näkyvyyden. Ja myös poistanut sellaiset. Poistin myös juuri yhden blogipostauksen koska paljastin että minusta tulee täti. Mutta sitten tajusin että jos tuttavat lukee (vaikka en kyllä usko mutta msitä sitä tietää) ja siskoni ei välttämättä ole kertonut asiaa vielä kaikille.

      Poista
  21. "Annan sen kuitenkin viimeiseen asti luulla että oon innoissani sen ehdotuksesta, mutta viime tipalla perunkin tuloni. Saa maistaa herra omaa lääkettään. "

    Mikko oli kai vain ajattelematon. Sina olet laskelmoiva ja manipuloiva. Eli Mikko ei maista omaa laakettaan vaan sinun myrkkyasi. Kuulostaa alamaen alulta.

    Toivoittavasti kerrot hanelle reilusti mitka suunnitelmasi ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai niin :D Voit olla rauhassa sitä mieltä, onneksi itse tiedän paremmin miten asiat oikeasti ovat.

      Ja kyllä, aionkin kertoa. Aikaisemmin olin vaan vittuuntunut ja kiukkuinen. Ja ne asiat ei edes liittyneet millään tavalla Mikkoon tai meidän suhteeseen. Joskus vaan puran kiukkuni vääriin asioihin, mutta tässä ei oo tapahtunut nyt mitään pahaa tai peruuttamatonta.

      Poista
  22. Vaikutat narsistilta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ja mitähän sitten vielä?

      Onks tää narsistisuus joku muotijuttu nykyään, kun tuntuu että ihmiset diagnisoi toisiaan narsisteiksi ihan pienimmistäkin jutuista?

      Poista
  23. tossa "kosto" jutussa oon samaa mieltä!

    VastaaPoista
  24. Niin, eihan taa olis eka kerta, jolloin tarjoilet Mikolle "omaa laakettaan".
    Varmaan kauheaa elaa tollasessa koston kierteessa.

    VastaaPoista
  25. Huhhuh, kyllä pistää huvittamaa taas nämä kommentit.
    Sitten lukee 'aikuisten naisten keskustelupalstalta ku samalla tyylillä kirjoitetaan aiheesta ' Miten kostaa miehelle kun meidän pikku jooseppi-einarin jätti minun hoiteisiin perjantai-iltana, eihän äitiysloman näin pitänyt mennä!!!!!!!'

    ..
    mutta tänne tullaan kyllä pätemään miten ollaan niin helvetin aikuisia kokoajan.

    VastaaPoista
  26. No miks te ihmettele ees Candyn toimintaa, voiko ton ikäseltä odottaa aikuismaista käytöstä?

    VastaaPoista
  27. Leikkiä tai peliä toi teidän suhde on.

    Vai oletko tosissasi sitä mieltä, että te olette muuttamassa yhteen tai menossa avioon jossain vaiheessa?

    Ei avioeron käynnistämiseen ole mitään erityisiä esteitä - paitsi jos ei halua oikeasti erota. Harkinta-ajan voisi ihan hyvin käynnistää nyt, mutta ehkä onkin niin että Mikko ei ole valmis kertomaan vaimolleen, että haluaa erota?

    Ja tosiaan, aikuisillakin on välillä tylsää ja tyhmää - niin se vaan on. Toivottavasti hoidat edes koulunkäyntisi loppuun, lukiossa pyöriminen on mitä helpointa hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sovitaan sitten niin, sinähän sen tietenkin paremmin tiedät kuin vaikka itse asianosaiset, eli minä ja Mikko :)

      Ja kyllä, ME OLLAAN tosissamme sitä mieltä että muutetaan yhteen. Naimisiinmenon kanssa ei ainakaan kiirehditä, jos mennään ylipäätään koskaan. Mulla ei ainakaan oo mikään kauhee hinku muuttua rouvaksi, mulle riittää että saan vaan olla Mikon kanssa.
      Enkä usko että sitten vasta eronneena Mikkoakaan heti kiinnostais avioitua uudelleen :b

      Ja kyllä se on aivan valmis kertomaan, tässä on vaan pari muuttujaa esteenä vielä.

      Olenko jossain välissä väittänyt, etteikö aikuisilla -tai ylipäätään minkäänikäisellä- vois joskus olla tylsää tai tyhmää? Sitä mieltähän mä itekin oon.

      En oo sanonu että toi lukio olis vaikeeta, kun ei se sitä ole, mutta aina siellä oleminen ja sitä käyminen ei vaan kiinnosta.

      Poista
    2. Mikä ihme voi olla muuttuja, joka estää kertomisen vaikka siihen valmiita oltaisiinkin? Mikko voisi kiikuttaa paperin vaa ja tadaa puolen vuoden odottelu alkaa, that's it.

      Tietysti muuttujana saattaa olla mm. sairaus jollain perheenjäsenellä, jonka paranemista odotellaan. Tai sitten raha, onko lainojen makselu kesken ja halutaan päästä helpommalla? Avioehtoon ei ole ehditty kirjata kaikkea tarpeellista (miksi ei olisi?). Tai odotatte, että sinä täytät 18. Vanhempiesi takia? Olet joku hihhulilestaadiolainen tms joka odottaa, että saa erota/karata tms ja jonka yhteisölle tuo suhde olisi täysi shokki kun olet vielä alaikäinen?

      Hmm... Kaikki nää on järkyttävän huonoja muuttujia, paitsi jos tosiaan joku on kuolemansairas tai heillä voisi tulla omaisuudesta kauhea tappelu = yrittää nyt etukäteen vähän säätää ja selvitellä valmiiksi, että pääsee helpommalla, vie itse kaiken tms. Mutta jos se ei oo mikään näistä nii kyllä jätkä niin kusettaa. :D HAH.

      Poista
    3. Jeps, ajatella, Mikko olisi nopeammin vapaa jos laittaisi jo nyt eropaperit vetämään :) Mutta kysymys kuuluu, miksi hän ei ole niin tehnyt? Eipä ainakaan voi varmaksi sanoa että haluaa Candyn kanssa viettää loppuelämänsä :)

      Ei tarvitsisi kuin vaimolle kertoa, haluan erota. Hommata asunto muualta (tai sitten on niin tökerö ukko että viskaa lapset ja vaimon pihalle kodista -.-), jakaa omaisuuden ja odottaa harkinta aika loppuun. Sitten hän saisi niiiiin onnellisena elellä pikkuvaimon kanssa :)
      Sama arki, eri naisen kanssa.

      Poista
  28. Oot jotenki niin ylimielisen ja vastenmielisen olonen. Ne väitteet joihin et muuten keksi enää mitään vastaväitettä/puolustuspuhetta siitä kuinka ihkupihku sun ja Mikon suhde on!11 niin vastaat "et tiedä tilanteesta mitään, onneksi itse tiedän asian todellisen laidan". Vaikutat sinisilmäseltä teiniltä joka ei voi hyväksyä kuin oman näkökantansa asioihin. Noh, onneksi ne teinivaiheetkin menee ohi.. ajan kanssa ja ihminen oppii ajattelemaan asioita eri näkökulmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai niin, kiitos mielipiteestäs :)

      Poista
    2. Kiitollinen sentään osaat olla, ei kaikkea toivoa sentään ole menetetty.

      Poista
  29. http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1532855/norttiystavani_selvitti_kolmas_pyorabloggaajan_ipo

    VastaaPoista
  30. Olen samaa mieltä että tähän aikaan vuodesta on aina hirveen väyny/paska/laiska/läski olo eikä mikään kiinnosta. Tulin maininneeksi siitä blogissani. (nimeä klikkaamalla pääsee) En tiedä muista mutta itse pidän Selena Gomezista ja hänen uusin biisi Hit the light. Ihanan kesäinen musavideo ja kappaleesta pidän paljon. Se myös innoittaa minua laihtumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on noi kaikki kolme ekaa, paitsi toi läskiolo.
      Ai, pitääpä ehkä kuunnella tuo biisi :)

      Onnea laihdutuksessa :)

      Poista
  31. Tyttö, sun ja Mikon suhde ei tule kestämään jos sä kostat sille kaikki mitä se on tehnyt tarkoituksella tai ei. Toi kostamishomma osoittaa, että et ole todellakaan henkisesti kypsä, usko tai älä. Parisuhteeseen ei kuulu kostaminen. Vaikea uskoa tuon tekstin perusteella, että olet täyttämässä 18-vuotta ja sulla olisi jotain kokemusta suhteista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mä eilen kiukkusena kirjoitin lapsellisesti kostavani, tarkoittaako se sitä, että teen niin aina? Milloin muulloin oon kertonu kostavani Mikolle jotain?

      Enkä mä sille ole mitään kostamassa, kuten sanoin se oli vaan kiukkupurkausta eilen, jolla ei oo mitään merkitystä. Aika moni varmasti sanoo tai kirjoittaa asioita, joita ei oikeasti edes tarkoita.

      Poista
    2. Et kerinnytkaan kertoa, vaan tartuit toimeen! Noi koston ja katkeruuden tunteet on sulla todella pinnassa, jos kanni saa sut pettamaan ihmista, jonka vaitat olevan noin tarkea sulle. Siina on selva ja suuri ristiriita.

      Poista
  32. Mua kiinnostaa, mitä nää on nää "muuttujat", joiden takia Mikko ei voi vielä kertoa vaimolleen totuutta? Ymmärrän toki jos et halua tarkkaan sanoa, mutta voisitko kertoa edes mihin ne liittyvät?

    Mitä mieltä olet avioliitosta? Tuolla ylempänä vastasit jollekin että "Naimisiinmenon kanssa ei ainakaan kiirehditä, jos mennään ylipäätään koskaan", ja sen pohjalta ajattelin, että et arvosta avioliittoa.

    Avioliitto on kuitenkin juridinen sopimus. Vaikka varmaan menen nyt asioiden edelle, mutta jos ja kun muutatte yhteen, niin pidättehän huolta mm. keskinäisestä testamentista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti kiinnostaa, etkä ole ainut jota kiinnostaa, mutta en voi kertoa tarkemmin. Menis jo liian henk.kohtaseks ja joku vois tunnistaa. En ota sitä riskiä ja ala liian yksityiskohtasesti kertomaan Mikon perheasioita täällä tai missään muuallakaan.

      Ja mitäkö mieltä olen avioliitosta.. Noo, kyllä mä sitä todellakin arvostan, mutta en näe sitä ainakaan tässä vaiheessa elämääni kovin ajankohtaisena asiana. Nyt siis ajattelen, ettei oo mikään kiire tai tarve mennä naimisiin, mutta voihan se mieli vuosien varrella muuttua :)

      Ja kiitos neuvoista!

      Poista
  33. Rakastunut ihminen on aina naivi, eikä koskaan kuuntele muita, vaikka aihetta olisi.

    Itse elin monta vuotta sivusuhteessa, joten minä todellakin tiedän, mistä puhun. En väitä, että kaikki suhteet olisivat samanlaisia, mutta kyllä niissä pirusti samoja elementtejä on.

    Minun rakastajani oli kaikki, mitä mieheltä toivoin ja suhteemme oli kuin sadusta. Eihän se muuten olisi niin kauan kestänyt.

    Miksi sitten emme eronneet tahoillamme (olimme molemmat naimisissä) ja muuttaneet yhteen? Miksi tyydyin toisen naisen osaan (tai hän toisen miehen), jos kerran rakastimme niin?

    Vastaus on yksinkertainen: pitkää liittoa, kuten itselläni, tai avioliittoa, jossa on lapsia, kuten hänellä, ei niin vaan rikota. Aina tulee jotain "elementtejä".

    Tosin me emme ikinä haaveilleetkaan, muutamaa hurmaista hetkeä lukuunottamatta, tekevämme jotakin sellaista. Emme, vaikka minunkin mielestäni hänen vaimonsa oli kamala kotka, joka ei ymmärrä minun rakkaani herkkää sielua,joka uhkailee hysteerisenä itsemurhalla (koska koko kylä suunnilleen tiesi suhteestamme), ja ei sitten niin yhtään sovi niin ihanalle miehelle kuin minun rakkaani.

    Rakastunut ihminen on sokea ja ennen kaikkea ihan helvetin itsekäs. Minä sain aviomieheni kanssa asiat sovíttua, rakastajani on naimisissa, mutta onni..niin. Meidän ystävyytemme kariutui, ennen niin rakas ihminen ei voi enää olla mitenkään läsnä elämässäni.

    Itsekkyyttä tietysti oli sekin, että halusimme jatkaa omissa, mukavissa, hyväksytyissä liitoissamme. Mutta kun siinä on se, että pitkiä suhteita eipäs niin vaan rikotakaan, niiden "elementit" ovat yllättävän tärkeitä ja elämää kannattavia.

    Nykyään: en kadu, rakkaus oli ihana. Mutta häpeän kaikkea sitä pahaa mieltä, minkä olen aiheuttanut. Olisin hullu, ellen myöntäisi sitä.

    VastaaPoista
  34. AnonyymiJan 18, 2012 11:36 AM
    tästä blogista on nyt tullut vain "Candyn" ja anonyymien puhelukenttä ----- se alkuperäinen idea oli?????
    Kyllä lukiolaisen pitäis sivistää itseään pressatentillä eikä paeta soth park-maailmaan. Koeviikko on taas aika pian.


    ''Ja pidä jatkossa huoli ihan vain omista asioistasi, kiitos. Mä kyllä hoidan kouluni ja koeviikot ihan kunnialla.'' <---Tuli vaan tästä mieleen, että ootko jossain vaiheessa sanonut olevasi lukiossa, mulla on sitten mennyt ohi jtn? (:
    - Japi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se niin on sanonut, mut Candy kusettaa siinäki :) mut ei se mitää

      Poista
  35. Vielä yksi asia tuli mieleeni (olen siis edellinen anonyymi).

    Syy, miksi emme rikkoneet "omia" liittojamme oli myös se, että ymmärsimme, että arkemme ei ikinä voi olla sellaista, kuin tämä suhteemme oli.

    Ei arjessa kävellä pussaillen Pariisin katuja, anneta lahjoja Lontoossa tai lennellä ykkösluokassa Amsterdamiin. Arjessa tapellaan tiskeistä ja siitä, kuka käy ruokakaupassa, ei istuta ravintolassa kynttilän loisteessa tukka laitettuna parhaassa mekossa.

    Uskoimme, että voisimme rakastaa toisiamme myös arjessa (mehän siis olimme aidot sielunkumppanit!!), mutta alitajuisesti ainakin mietimme, kannattaako ottaa se riski, että se onnistukaan? Vai kannattaako säilyttää suhteen haikeansuloinen muisto, mitä mummona muistella? Niinpä.

    Lisäksi teidän kohdallanne kannattaa miettiä, miten suhteen käy, kun sinä olet 30 ja Mikko 45 ja arkea on takana. Tai kun sinä olet 40 ja Mikko 65...ei ole helppoa ymmärtää arkea edes oman sukupolvensa kanssa, mutta omien vanhempien ikäluokan kanssa sitä viettäessä luulisi väistämättä tulevan mieleen, että elämässähän on muutakin.

    VastaaPoista
  36. En ymmärrä mitä kostamisessa on väärin jos sen tekee ns. huumorimielellä niinkuin sinä. Kyllähän nää miehet tiedetään ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huumorimielellä oharit xD

      Sori kulta, mua vain otti päähän, sä nyt vaivalla hommasit itsellesi vapaata, mutta ei voi mitään, sorry, en tulekaan kanssasi mihinkään. Tyttikset are best. *puspus*

      Ihanaa huumoria :D

      Poista
    2. Candy, teini ikään kuuluu se että "koulu on perseestä" , mikään ei kiinosta ymym.. Kyllä nuo ajatukset loppuu kun aikuistuu, ja alkaa ajattelemaan aikuismaisesti asioista! :)

      Poista
  37. Vihdoinkin joku on rehellinen! Ei kukaan voi väittää ettei olisi hautonut pieniä kostoja suhteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä voin väittää. Ryhdyin seurustelemaan mieheni kanssa kun olin 17 vuotias. Ei ole tarvinnut vuosien saatossa edes harkita kostavansa. Vaikka riidelläänkin yms.
      Katos, aikuismaista käytöstä kehiin niin ei tarvitse kostaa toiselle ;)

      Poista
  38. Eipä tuomita nuorta tyttöä. Muistin juuri, että minäkin kirjoittelin päiväkirjaani juttuja fantasiapoikaystävästäni. Kaikkea sitä (onneksi ) unohtaa. Antaa tytön haaveilla. Säälittää vaan, ettei hän voi kelleen kuuluttaa, että hän on se, jonka blogia luetaan. Tää tyttökin tarvitsee onnistumisen elämyksiä, annetaan niitä onnistumisen elämyksiä hänelle klikkaamalla blogi auki ja kommmentoimalla. Jokainen tarvitsee backuppia, varsinkin murrosiässä.No, kaikkee ei voi saada. Ei miestä eikä julkisuutta, mutta ainakin on tyttö saanut joitakin joillle puhua näin netin kautta. Nuoruus hölmöillään vaan kerran. Aikuisena ehtii olla ihan kyllin monia vuosikymmeniä. Kannattaakin hölmöillä tosi paljon lapsena/nuorena, että osaa sitten elää aikuisena aikuisen elämää, ettei niinkuin ole jäänyt elämää elämättä.

    VastaaPoista
  39. Tuli mieleen, että kuinka kehtaat arvostella kavereidesi/muiden ikäistesi samanikäisiä poikaystäviä ja haukkua heitä joksikin pikkupojiksi. Oletko mielestäsi heitä parempi, koska olet onnistunut vamppaamaan perheellisen, keski-ikää lähestyvän miehen? Jos kerran teidän vuosisadan rakkaustarinaanne ei saa kukaan kyseenalaistaa tai arvostella, eikö ystäväsi rakkaus amisviiksiseen teinipoikaan ole yhtä arvokas ja hieno asia?

    Haluaisin ihan oikeasti vastauksen näihin kysymyksiin. Olisi myös kiva saada pari perusteltuakin mielipidettä, eikä vain ylenkatsovaa ja asenteellista puolusteluasi sekä suoranaista vittuiluasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. komppaan tosiaan tätä anonyymia! Onks susta se jotenki erioista/hienoa/upeeeta ku saat itelles miehen joka on kohta keski-ikäne. Ja tosiaan, kuten anonyymi totes, eikö sun mielestä kaikki rakkaus ole yhtä kaunista? jeesus. ja tiedoks, ikä EI ole vain numeroita, se on huomattavasti enemmän. ite en ikinä vois kuvitella seurustelevani tai edes harrastamas yhden yön juttuja kenenkään jätkän kanssa joka on mua kymmenenki vuotta vanhempi, ite oon kans 17- vuotta. Ehkäpä säkin sen tajuat kun vähän kasvat, koska sori, sä ET tosiaan oo kypsä ikäisekses niinku sä itteäs täällä ylistät. Kuka teini-ikäne tyttö tahansa (jos on siis tarpeeks tyhmä, tottakai) saa itellensä keski-ikäsen äijän jos vaan haluaa. Kysymys on, kuka oikeesti haluaa?

      Poista
    2. Oon nii samaa mieltä teidän kanssa! Sen lisäks et oot viel tyhmä, oot paska ystävä

      Poista
  40. Hahha, onko alkanut jutut loppumaan? ;) Huomaa kyllä että ei tästä enää keskustelupalstoillakaan jakseta hirveesti juoruta, trollilla jutut loppuu aikanaan, se on ihan ymmärrettävää :)

    Ps. oot alkanut kuullostaa aikamoiselta nirppanokalta, onneksi Mikkokin on sen nähtävästi huomannut :)

    VastaaPoista
  41. Oot nolouden huipentuma :>

    VastaaPoista
  42. @ AnonyymiJan 19, 2012 08:27 AM
    "Eipä tuomita nuorta tyttöä...."

    Aivan mahtava kommentti!!!

    VastaaPoista
  43. En tiiä kiinnostaako sua vittuakaan mutta kerron nyt kumminkin, julkinen blogi kun on...
    Ymmärrän että oot nuori ja rakastunut, eihän siinä mitään. Mutta yhtä juttua en voi ymmärtää, joka oikeastaan kuvottaa mua, on se että sun blogin alkuaikoina toivoit että "mikon" vaimo ja lapset katois tai kuolis vaikka auto-onnettomuudessa. Se menee todella yli. Ja se osoittaa ettet oo kovinkaan fiksu, koska jos tää sun rakkaas on oikeesti niin ihana mies niin se ei ikimaailmassa enään sen jälkeen rupeis säätää sun kanssa, ihan vaan esim. Sen omantunnon takia. Voisit vähän nätimmin ajatella sen vaimosta ja sen viattomista lapsista.
    Ja ehkä joku päivä tuut huomaamaan ettei se ikimaailmassa tuu jättää sen perhettä ja oot tuhlannu kaiken aikas tollaseen mieheen. Ei pahalla, mut kunnioita itseäs.

    VastaaPoista

HUOM!!

Ennenkuin tulette ulisemaan, etten ole julkaissut kommenttiasi - paina tämän tekstin yläpuolella olevasta "Lataa lisää"-painikkeesta. Paina siitä niin monta kertaa, kunnes sitä ei tule enää näkyviin - ja TADAA! Kaikki kommentit ovat ladattu näkyviin. Yli kahdensadan kommentin ylittyessä, kaikki kommentit eivät näy automaattisesti kommenttiosiossa ilman niiden erillistä lataamista tuosta painikkeesta.

Jos taas teit edellämainitun, etkä vieläkään löydä kommenttiasi kommenttiosiosta - no, et tule sitä löytämäänkään, sillä turhaa roskapuhetta ja törkyä en julkaisekaan. :)

Uliuli <3