tiistai 3. tammikuuta 2012

Yökukkuja

Pelkäsin, miten mun kännisekoilut tulee vaikuttamaan mun ja Mikon väleihin, vaikka saatiinkin asia sovittua ja päätettiin pysyä yhdessä. Mä kuitenkin uskon, että tietynlaiset tapahtumat voi muuttaa rakastavaisten välejä väkisinkin. Jäädä hiertämään ja vaivaamaan. Ne saatetaan jatkossa nostaa pikkuriitoihin mukaan ja vedota siihen "niin, mutta entäs ne tapahtumat kun sä sillon teit sitä ja tätä..."
Sellasia juttuja varmaan tulee jokaiseen parisuhteeseen joita ei ihan täysin voi antaa anteeksi ja unohtaa. Ei vaan pysty, vaikka haluaiskin.

No, tänään olin ihan kusi sukassa koko päivän kun Mikosta ei ollu kuulunu mitään koko päivänä. Se pistää mulle aina edes pari viestiä, jos ei pysty soittamaan.
Tossa pikkusen ennen kaheksaa se sitten soitti ja kysy missä oon. Olin kotona. Mikko kysy voinko tulla kohta meidän kodin läheiseen puistoon käymään nopeesti, et sillä on mulle jotain.

Ette usko kuinka paniikissa olin kun hipsin tuolla helkkarin myräkässä sovitulle paikalle ja mietin vaan et kuitenkin Mikko tulee vaan sanomaan mulle päin naamaa ettei se haluakaan olla enää mun kanssa, ettei se voinukaan antaa mun pettämistä kunnolla anteeks. :(

No, se ajo autolla paikalle ja viitto mua tulemaan auton kyytiin. Olin ihan kohmeessa (oon armoton vilukissa) ni Mikko pisti auton lämmittimen puhaltamaan ihan täysillä kuumaa ilmaa ja sit se yritti lämmittää mun käsiä sillein hieromalla niitä omiinsa.
Ettekä usko mitä se höpö olikaan keksiny! Se sano että kurkkaapa auton hanskalokeroon, et siellä on sulle jotain pientä. Katoin sinne ni siellä oli  mielettömän sulonen pörrönen punarusettikaulainen pikkunalle ja mun lempparisuklaalevy :)<3 Se oli tulossa kaupoilta ja halus kuulemma piristää mua jotenkin ja kysy että onhan meidän välillä kaikki ok. Voi että miten ihana mies mulla on<3 Ei keretty vaihtamaan kun parit pusut ja sitten Mikon olikin kiiruhdettava kotiin "maidon ja leivänhakureissulta".

Sovittiin että nähään seuraavan kerran kunnolla ajankanssa huomenna tai ylihuomenna :) Saa nähdä kumpana päivänä se saa asiat järkättyä niin että nähdään, vai saisko jopa molempina, hihih ;)


Mulle on tullu taas ihan älyttömästi kysymyksiä ja ehdotuksia/toiveita mistä kirjottaisin. Ajattelin, että voisin jotain ehkä toteuttaakin tässä joskus paremmalla ajalla, joten niitä ehdotuksia ja toiveita voi tähän kirjotukseen kirjoitella jos jotain tulee mieleen :) Niitä on niin vaikea ja työläs lähtee metsästämään erikseen jokaisesta kirjotuksesta, kun noita kommentteja aika paljon muutenkin tulee.

Hyvää yötä kaikille <3

124 kommenttia:

  1. Niin siinä voi käydä.
    Paitsi ettei tällä sun Mikollas ole vara alkaa valittamaan. Itsehän tuo pettää koko ajan.

    Eikö sinulla sitten ole oikeutta pieneen hairahdukseen?

    VastaaPoista
  2. Anonyymi1, Ei mulla ole, enkä mä mitään sellasia oikeuksia edes haluaiskaan. Me ollaan sovittu meidän suhteen "pelisäännöistä", eikä siihen kuulu kummankaan osalta muiden kun toistemme tapailu ja seksinharrastaminen vain toistemme kanssa (Mikko saa halutessaan vaimonsa kanssa touhuilla, ettei se alkais epäilemään mitään, mutta hyvin kuivahkoa niillä on silti)

    VastaaPoista
  3. Tuntuu jotenkin epätodellisilta asioilta keski-ikäisen miehen näkökulmasta katsoen.

    VastaaPoista
  4. Eikö tuo ole sinusta outoa?
    Nyt kun olet koneella, miksi ihmeessä suostut tuohon? Rakkaudesta joo.

    Mutta miksi suostut salasuhteeseen? Kait sinulla nyt sen verran on itsekunnioitusta, että vaadit Mikkoa jo valitsemaan? Yli vuosi on pitkä aika salasuhteelle. Eikä lapset ole kunnon syy siihen.
    Jos lapset ovat syynä, ettehän te voi virallistaa suhdetta moneen moneen vuoteen.

    VastaaPoista
  5. mies lapista, Usko pois, ei olla Mikon kanssa ainoita tässä tilanteessa eläviä :) Vaikka kyllähän tällänen tilanne varmaan suuren osan mielestä hirveen epätodelliselta tuntuu ja kuullostaa, mutta ei se ole - se on yllättävänkin yleistä.

    Oon saanu paljon kommentteja ja osa kirjoittajista on pyytänyt jättää kommenttejaan julkaisematta, mutta moni samassa tilanteessa elävä on tullu kirjoittamaan mulle.

    Anonyymi2, Ei ole musta outoa. Mä suostun salasuhteeseen, koska muuten en vois olla Mikon kanssa. Ei siihen liity mun itsekunnioitus mitenkään, mulla on hyvä itsetunto ja oon todella rakastettu. Mulla on hyvä olla tässä suhteessa ja toi valitsemisasia ollaan Mikon kanssa käyty jo läpi :)

    VastaaPoista
  6. Kerroit yhdessä postauksessasi että syy siihen että Mikko ja vaimo ovat vielä yhdessä on niin henkilökohtainen että et voi sitä tänne kirjottaa ilman riskiä henkilöiden tunnistamisesta, mutta toisessa postauksessa kerroit syynä olevan lapset? Kulkevatko nämä asiat käsikkäin vai pidätkö lapsia niin huonona syynä, ettet halua myöntää sitä? Todella koukuttava blogi, jatka kirjoittelua :)

    VastaaPoista
  7. Voisithan sinä nyt sentään kertoa mikä ajaa naisen salasuhteeseen minkä suhteen ei ilmeisesti loppua vielä näy?

    Suostutko olemaan vuosia sellaisessa suhteessa missä mies määrää milloin saatte tavata ja milloin voitte puhua puhelimessa?

    VastaaPoista
  8. Anonyymi3, Mä kirjottelen tänne todella ympäripyöreästi, ettei olis pienintäkään riskiä että meidät kirjoitteluni perusteella tunnistettais..Vaikka tähän kirjotin, että Mikko osti mulle nallen, se saatto todellisuudessa antaakin mulle oikeesti jänispehmolelun. Tai possupehmolelun. :D

    Mutta tosiaan Mikon ja vaimokkeen yhdessäoloon on syy, johon liittyy omalla tavallaan myös lapset/toinen lapsista, mutta tämän tarkemmin en uskalla kertoa.

    Anonyymi4, Meidän salasuhteen loppu on kyllä sovittuna, sen loppumiseen ei mene enää todellakaan vuosia :)

    On paljon seikkoja, joita en voi tänne kaiken kansan nähtäville kirjoittaa, mutta sanotaanko ettei meidän tilanne ole kovin yksinkertainen tai mustavalkoinen, mutta meidän suhteen julkistaminen ja Mikon vaimon jättäminen on aikalailla lyöty ajankohdiltaan jo lukkoon.

    VastaaPoista
  9. Alle vuodessa kuitenkin?

    VastaaPoista
  10. Entä jos käy kuten vadelmasuklaata.blogin pitäjälle?
    4 vuotta jo, eikä loppua näy.

    Sitä naista en ymmärrä (ellei sitten innostunut vain kirjoittamaan tämän blogin takia jotain provoa). 4 vuotta ja silti jaksaa uskoa -.-

    VastaaPoista
  11. Anonyymi5, Alle vuodessa olis joo tarkotus näillä näkymin, ellei mitään kovin yllättävää ja odottamatonta tapahdu.

    Anonyymi6, Veikkaan jälkimmäistä.. :)

    VastaaPoista
  12. 5 ja 6 oli muuten sama :) Kuten 1 ja 4 :D

    Yökukkuja minäkin, vauva valvottaa. -.-
    Jäin suoraan sanottuna blogiin koukkuun, pari kertaa olen oman blogini nimellä kirjoittanut, mutta ei en halua liikaa julkisuutta tms. joten kirjoitan myös anonyymina :) Anteeksi siitä.

    No, saamme siis nähdä vuoden sisällä onko Mikosta eroamaan :)
    Entä jos siitä ei muuten olekaan? Tai no, ethän nyt vielä voi sanoa vaikka 6kk päähän mitkä mietteet sinulla on.

    VastaaPoista
  13. Eiku anteeksi kakkonen. Ei kolmonen :)

    VastaaPoista
  14. Anonyymi7(:D), joo kyllä joskus tunnistaa samat anokommentoijat mutta ehkä selkeintä vaan vastata tälläsessä numerojärjestyksessä. Toisaalta olis tosi kiva jos jokainen anokommentoija laittais perään vaikka jonkun nimimerkin tai kirjaimen tai ihan mitä vaan niin vastaaminen ja kommenttien lukeminen olis helpompaa..

    Tässä lomalla on kyllä unirytmi menny ihan päälaelleen, ärsyttävää. Minkä ikänen käärö sulla siellä on? :)

    Jotkut selvästi tulevat hakemaan omille tylsille pikku muotiblogeilleen julkisuutta kommentoimalla yhdellä sanalla tai lauseella ja pistämällä perään miljoona kertaa bloginsa osotteen. Ihan vittuillakseni oon jättäny ne kommentit julkaisematta :D Mutta arvostan sitä kuitenkin että ihmiset tulee omina itsenään kirjottamaan asiansa, vaikka anonyymeissäkään ei mitään vikaa ole.

    Ja jos Mikosta ei sitten sen tosipaikan tullen jostain syystä olekaan eroamaan, niin sitten en tiedä mitä tekisin tai ajattelisin. Sen on sitten sen ajan murhe :P

    VastaaPoista
  15. No totta :) Siis että vastaat noin numerojärjestyksessä :) Tiedäppä sitä sitten vaikka olisikin pari erikirjoittajaa :)

    Vauva on nyt 6kk :) Sellainen pieni tuhisija joka ei vielä ilmeisesti halua nukkua öitään. Unille jo sain sänkyyn vietyä, mutta minun uni on hukassa. Argh.

    Toisaalta, siksikin jätin julkaisematta omalla blogillani, koska alkuun kirjoitin pari kärkästä viestiä. Mutta nyttemmin sitten mieli on vähän muuttunut. Eipä tässä nyt voi sinua syyttää. Toisaalta, en kyllä ole syyttänytkään, taisin sanoa Mikkoa munattomaksi ;)
    Mikkohan se on valintansa tehnyt (vaikkakin olen sitä mieltä että tekee väärin lapsiaan ja vaimoaan kohtaan, voisihan tuo jo antaa vaimollekin vapauden :) )

    Mitäpä tuota ajattelemaan liikaa etiäpäin.

    VastaaPoista
  16. Ja juu, unirytmi kyllä on perseellään aika monella :) Onneksi se on aika helppo korjata. Ajan kanssa :)

    VastaaPoista
  17. Jos mikko ei ole vuoden aikana jättänyt vaimoaan, miksi hän tekisi niin jatkossakaan? Tätä en oikeen ymmärrä! Helpommallahan se pääsisi, mitä aikaisemmin hoitaisi asian pois alta, jos kerta niin aikoo joka tapauksesssa tehdä.

    VastaaPoista
  18. Tää ei kyllä ainakaan mun kuvaa Mikosta parantanut yhtään - vähän namusedän piirteitä ja tietää kyllä miten kliseisesti pikkutytöt saa lääpälleen...

    Toisella lapsella siis joku sairaus tms. Tsot tsot. Koko ajan tulee pikkutietoja, jotka joku vielä tunnistaa. Tän blogin suosio kun alkaa olee tätä luokkaa niin tiedä vaikka Seiska tai muut roskalehdet alkais tekee tutkivaa journalismia :D

    VastaaPoista
  19. Candy, jos te joskus meette tulevaisuudessa naimisiin, kunhan nämä erohommat ja suhteen julkistaminen ymv. tulee ensin hoidettua, niin kutsutko miut häihinne..? riippuen tietenkin siitä, missäpäin Suomea vaikutatte. Jälkimmäiseen lauseeseen ei tarvii vastata. :)

    -nimetönAA-

    VastaaPoista
  20. "Ette usko kuinka paniikissa olin kun hipsin tuolla helkkarin myräkässä..."

    Tarkkana yksityiskohtien kanssa; Suomea on Kehä 3:n ulkopuolellakin, eikä myräkkää ollut eilen kuin etelässä :P.

    VastaaPoista
  21. Hevonen kulkee rehulla ja Candy pienellä kehulla + lahjuksilla. Mulle tulee mieleen, että oot vähän kuin maksullinen nainen. Mikko koko ajan ostaa sua ostamalla sulle jotain roinaa. Mä kokisin kyllä loukkauksena, jos mun mies ostaisi mulle nallen. Mutta mä olenkin jo aikuinen kahden lapsen äiti. Lapsille ostetaan nalleja. Johan lapsetkin olis kummissaan, jos mies toisi mulle nalleja :D

    http://www.youtube.com/watch?v=Dbgr9B2NozA
    Siinä on sulle hyvä biisi kuunneltavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mun äiti on 40v ja kahen lapsen äiti ja mun iskä osti sille ystävänpäivänä ison nallen lahjaks ... :D
      enkä mäkään pahaks pistäis, vaikka poikaystävä ostais joskus nallen lahjaks, vaikka täysikänen oonki :)

      Poista
  22. Nalle onkin sopiva lahja pikkutytölle=)

    VastaaPoista
  23. En ymmärrä miten kestät tuota. Tuli jotenkin ihan raastavat fiilikset itselle kun luin tuota :D Rakastat, muttet saa Mikkoa kuitenkaan kokonaan itsellesi. Tai itselläni olisi varmaan sellainen fiilis, että nythetikaikkimulle.

    VastaaPoista
  24. Aijotko julkaista esim kuvan teisä jos ja kun mikko eroaa vaimostaan? :)

    VastaaPoista
  25. Tässä olisi muutama aihe, joista lukisin mielelläni:

    Mitkä ovat Mikon luonteenpiirteet, jotka sinua hänessä ärsyttävät ja riitelettekö koskaan (jos, niin mistä) ?

    Spekulointia, mitä tapahtuu kun vanhempasi saavat tietää suhteestanne, miten he luultavammin reagoivat?

    Kuvaus ulkonäöstäsi ja luonteestasi (toki ei liian tarkka voi olla...)

    Ja sitten vielä jäi hirveästi vaivaamaan, mikä oli se "testi" jonka kerroit tehneesi Mikolle??

    Olen jo osan toiveista kirjoittanut aijemminkin, mutta tässä koottuna ja muutama aihe lisääkin.

    -L

    VastaaPoista
  26. Oon TOSI ilonen siitä että saitte sovittua! Olin jotenkin surullinen sun puolesta, kun postasit että joudutte varmaankin eroamaan... :( Rakkaan menettäminen on jotain niin kamalaa.

    Mä oon ollut vähän samankaltaisessa tilanteessa kuin sä. Tässä aiemmin syksyllä mulle kävi niin, että join ihan liikaa ja nuolin koko illan mun hyvän kaverin säädön kanssa, vaikka olin aiemmin luvannut kaverilleni etten tee niin. Osaat varmaan arvata kuinka paljon mun kaveri suuttui ja kuinka paljon oon katunut! Ja ymmärrän ja uskon myös täysin sua, kun sanot ettei toi pettäminen tule toistumaan, koska mäkin petin kaverini luottamuksen ja tiedän etten tee niin enää. Se on vain ehdoton ei.

    Voimia sulle! Mikko teki oikein suloisesti ostaessaan sulle suklaata ja nallen, ihanaa :) <3

    T. Marilyn

    VastaaPoista
  27. Onko Mikon perhe uusioperhe :)
    ps. IHANA blogi <3

    VastaaPoista
  28. Siis trololo, sä oot siis kokeillu pitää omaa muotiblogia mut ku se ei onnannu, ni keksit sit tällasen, aah kuinka kiinnostavaa. Ja kun et haluu julkasta muotibloggareiden osoitteita ni oot entistä enemmän pikkurassukka. Kateellinen semmoinen. ....ku ei mun muotiblogi onnistunu, ni ei saa muidenkaan muotiblogit onnistua, sii eihä sul mitää poitsuu oo, ehkä parin vuoden päästä saat ensipusun. Sitä odotellessa moro.

    VastaaPoista
  29. Onneksi saitte Mikon kanssa sovittua. :)

    Ihmettelen näitä ihmisiä jotka sua haukkuu. Tilanne on tämä, ne ei voi sitä muuttaa. Ja aika ilkeetä haukkua sua, eihän ne tiedä susta suunnilleen mitään! Tällaset tilanteet on oikeesti tosi yleisiä, mutta sä vaan satut kirjottamaan blogia siitä.

    Toivottavasti sun ja Mikon suhde jatkuu vielä pitkään! :)

    VastaaPoista
  30. "Tarkkana yksityiskohtien kanssa; Suomea on Kehä 3:n ulkopuolellakin, eikä myräkkää ollut eilen kuin etelässä :P."

    - Ihan tiedokses, että myräkkää oli ympäri koko Suomea, joten.. :)

    "Hevonen kulkee rehulla ja Candy pienellä kehulla + lahjuksilla. Mulle tulee mieleen, että oot vähän kuin maksullinen nainen. Mikko koko ajan ostaa sua ostamalla sulle jotain roinaa. Mä kokisin kyllä loukkauksena, jos mun mies ostaisi mulle nallen. Mutta mä olenkin jo aikuinen kahden lapsen äiti. Lapsille ostetaan nalleja. Johan lapsetkin olis kummissaan, jos mies toisi mulle nalleja :D"

    - Ootko sä vähän kateellinen tai katkera jostain? :) Ainakin sun kommentista sellainen fiilis hyvin vahvasti huokuu.

    PS: En kuunnellu sun biisejäs, en ees avannu koko linkkiä :)

    "Nalle onkin sopiva lahja pikkutytölle=)"

    - Etköhän säkin joskus tulevaisuudessa tuu ehkä saamaan ihanalta mieheltä jonkun lahjan :) Tai sitten et..

    "En ymmärrä miten kestät tuota. Tuli jotenkin ihan raastavat fiilikset itselle kun luin tuota :D Rakastat, muttet saa Mikkoa kuitenkaan kokonaan itsellesi. Tai itselläni olisi varmaan sellainen fiilis, että nythetikaikkimulle."

    - Kestän hyvin ja tuun saamaan Mikon kokonaan itselleni :) Loppujen lopuks se on omalla tapaa kuitenkin jo nyt enemmän mun kun vaimonsa.

    "Aijotko julkaista esim kuvan teisä jos ja kun mikko eroaa vaimostaan? :)"

    - No miks mä niin tekisin? :D En aio julkistaa, ainakaan täällä. Facebookissa sitten ehkä jotain meidän söpöilykuvia :)

    Marilyn, <3


    "Onko Mikon perhe uusioperhe :)
    ps. IHANA blogi <3"

    - En kerroo! ;) Kiitos <3

    "Siis trololo, sä oot siis kokeillu pitää omaa muotiblogia mut ku se ei onnannu, ni keksit sit tällasen, aah kuinka kiinnostavaa. Ja kun et haluu julkasta muotibloggareiden osoitteita ni oot entistä enemmän pikkurassukka. Kateellinen semmoinen. ....ku ei mun muotiblogi onnistunu, ni ei saa muidenkaan muotiblogit onnistua, sii eihä sul mitää poitsuu oo, ehkä parin vuoden päästä saat ensipusun. Sitä odotellessa moro."

    - Hahahah :D Mistä mä olisin joillekin pikkulissujen kuvaan-joka-päivä-itteni-h&m-rytkyissä-duckface-ilmeillä-blogeista kateellinen?! Keksitkö yhtään syytä, mä en?

    Mun mielestä muotiblogit on turhinta kuraa (paria poikkeusta lukuunottamatta) ikinä, eikä mulla riitä mielenkiintoa niiden lukemiseen saati ite pitämiseenkään :)Ootkohan sä yks näistä "Muoti"bloggareista jotka on yrittäny mainostaa pikkublogiaan täällä ja oon estäny sen, koska inhoon sellasia blogeja? ;D

    Mee takas johonkin demiin mainostamaan kämästä blogias, mä meen pussailemaan mun MIEHEN kanssa<3

    "Onneksi saitte Mikon kanssa sovittua. :)

    Ihmettelen näitä ihmisiä jotka sua haukkuu. Tilanne on tämä, ne ei voi sitä muuttaa. Ja aika ilkeetä haukkua sua, eihän ne tiedä susta suunnilleen mitään! Tällaset tilanteet on oikeesti tosi yleisiä, mutta sä vaan satut kirjottamaan blogia siitä.

    Toivottavasti sun ja Mikon suhde jatkuu vielä pitkään! :)"

    - Kiitoksia <3 Halit ja pusut sulle!

    VastaaPoista
  31. Aloin itkee onnesta sun puolesta ku teijän välit ei nyt katkennukkaa! :D Pohdin eilen illalla ku makoilin sängyssä, et mitähän Mikko sanoo, reagoi tai tekee mut hyvin siin käviki (:
    Oon ilonen sun puolesta, joskus tehään virheitä mut kyllä niitä korjatakki voidaan.

    VastaaPoista
  32. no mitä vittua täällä ihmiset tarttuu siihen että "mikko" on ostanut sulle nallen? :D kyl musta ois ainakin kiva saada nalleja poikaystävältä, ja oon saanutkin:D

    herrajumala tää sun blogi on nii jännä ja koukuttava ! :)

    VastaaPoista
  33. pikku-neiti, Hahah voi ei oot ihan höpsö :)

    Anonyymi, Niin mietin itse ihan samaa :D Kai osa on vaan kateellisia kun eivät saa omilta miehiltään koskaan mitään yllätyslahjoja tai sitten joillakin ei ole sitä miestä ollenkaan.

    VastaaPoista
  34. Jossain vaiheessa kannattaisi alkaa sietämään hieman kritiikkiä. Positiivisten/kannustavien kommenttien kirjoittajille lähettelet haleja ja pusuja, negatiivisten/rakentavien kommenttien lähettäjät haukut pystyyn ja herjaat. Herjaamista ei tarvitse kenenkään sietää, älä julkaise niitä kommentteja, mutta kritisoivasti kirjoittaminen ei ole herjaamista eikä sinullakaan ole oikeutta haukkua väärää puuta.

    Tätä olen kysynyt aiemminkin ja tästä toivoisin myös pidempää pohdintaa: jos perustatte Mikon ja lapsien kanssa (olettaen että hän lapset saa, koska niin "you are my baby"-kirjoituksessa oletit) uusioperheen, ja joudutkin lähtemään toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, miten se käytännössä onnistuisi? Omakohtaisesta kokemuksesta voin kertoa, että perheen ja arjen pyörittäminen (jokapäiväinen kaupassa käynti ja ruoanlaitto, pyykkienpesu, siivoaminen, leikkiminen...) yhdistettynä täysipäiväiseen opiskeluun on käytännössä aika uuvuttavaa ja mahdotonta.

    - Putous

    VastaaPoista
  35. No en minä usko että kateellisuus tässä puhuu.:)
    Voisko johtua myöskin siitä että niiden mielestä tuollainen suhde on vähän naurettava?
    Joidenkin mielestä myös iän suhteen, mutta myös siksi koska joudutte salailemaan yms.

    Ainakin näin järjellä ajateltuna, kuka haluaisi varta vasten suhteeseen mitä ei saa julkaista?

    Ainakaan itse en siihen kykenisi, joten en ole sinulle myöskään kateellinen :) Minä kuitenkin haluan että pystyn olemaan mieheeni yhteydessä silloin kuin vain haluan :)

    Mutta en myöskään sinua tuomitse. Mikkohan se pettäjä on. Joten kyllä se Mikko on se syyllinen jos joku on :)

    Ja kyllä minä ainakin (ikää 24v) olen saanut mieheltäni parikin nallea extempore lahjaksi, kuten myös synnytyslaitokselle hän on tuonut nallen :) Ajatus se tärkein on!

    VastaaPoista
  36. Anonyymi, Miksi mun pitäis alkaa sietämään missään määrin kritiikkiä?

    Sanotko yhdenkin syyn, miksi mun pitäis vastata asiallisesti takaisin, jos jossain kommentissa herjantaan joko mua tai Mikkoa?

    Mä olen kirjoittanut elämästäni nettiin, mutta mun ei ole mikään pakko vastailla nätisti takas asiattomiin kommentteihin. Se, että joku mua haukkuu, ei ole kritiikkiä vaan suorainaista herjaamista.

    Asialliseen kritiikkiin voinkin vastata takas asiallisesti, mutta epäasialliseen saa ihan samanlaisen vastauksen takaisin.

    Ei Mikko aio lapsiaan vaimoltaan viedä, ratkaisu tulee olemaan luultavasti ihan jo Mikon töidenkin takia se, että lapset ovat suurimman osan ajastaan äidillään ja muuten sitten isällään, eli meillä.

    Eli mun kontolleni ei jää täyspäivästä kotiäidinroolia opiskelun ohessa ja Mikko on innokas mies mitä kotitöihin tulee, joten kotiaskareet pistetään puoliksi, eikä sitä mieletöntä uupumusta pitäisi päästä syntymään kun asiat hoitaa kumppanin kanssa yhdessä :)

    VastaaPoista
  37. Minä "katkera" taas, hei vaan.
    Mielestäni vain tuollainen salasuhde ei ole parisuhde. Minusta on kornia määritellä tuommoinen parisuhteeksi.
    Ja en ole katkera. Jos ihan totta puhutaan, nykyinen avomieheni on entinen "salarakas" - olimme tahoillamme naimisissa (ystäviä olimme jo ennen), ihastuimme, rakastuimme. Ja sitten kaikki levisi käsiin. Menetin puolet elämästäni, hän myös. Kaiken paskan jälkeen kuitenkin kaikki kääntyi parhain päin, olemme yhdessä, lapsikin tullut elämäämme.
    Siksi ehkä blogisi kiinnostaa, kun voin sanoa että kokemusta on. Ja voin sanoa myös, että edelleen inhoan itseäni joidenkin tapahtumien takia, kuinka satutin montaa ihmistä ja olin julma valehtelija. Pettäjä. Sitä ei voi kieltää, mutta sen kanssa oppii elämään.
    Joten älä sinä ala "vinkumaan" myöskään mitään.
    Toivottavasti psyykkesi kestää, KUN suhteenne tulee ilmi. Se on oikeasti rankkaa.

    VastaaPoista
  38. aika useasti on kyllä näissä kirjoituksissa käynyt ilmi, kuinka Mikko lahjoo sut suklaalla ja nalleilla yms. hassua. Mä ainakin miettisin kahdesti, että mitä tuo mies minulta haluaa, kun joka välissä ostelee SUKLAATA. Ei edes parempia lahjuksia keksi...

    Mukava tosin huomata, että et rakasta Mikkoa. Rakastuminen on aivan eri asia kuin aito rakkaus. Toivot hänen lastensa kuolemaa, haukut hänen rakastamaansa naista ja uhkailet jopa väkivallalla, petät (mitä edes rakastunut ihminen ei tekisi tai sitten Mikko on todella, todella huono pano..) On eri asia haluta hellyyttä ja läheisyyttä ("saisinpa herätä joka aamu Mikon vierestä..") kuin rakastaa toista aidosti ja hyväksyä tämä kaikkine haittoineen. Siitä huomaa, että sinä et rakasta Mikkoa eikä Mikko sinua.

    Vai luuletko todella, että Mikko valitsisi sinut, keskenlasvuisen pikkutytön, uudeksi äidiksi omille lapsilleen, kun samaan aikaan opiskelet ja teet kaikkia nuorten juttuja? Eiköhän se Mikko, toivottavasti ainakin, vaihda jossain kohtaa AIKUISEEN naiseen.

    -K.

    VastaaPoista
  39. "No en minä usko että kateellisuus tässä puhuu.:)
    Voisko johtua myöskin siitä että niiden mielestä tuollainen suhde on vähän naurettava?
    Joidenkin mielestä myös iän suhteen, mutta myös siksi koska joudutte salailemaan yms.

    Ainakin näin järjellä ajateltuna, kuka haluaisi varta vasten suhteeseen mitä ei saa julkaista?

    Ainakaan itse en siihen kykenisi, joten en ole sinulle myöskään kateellinen :) Minä kuitenkin haluan että pystyn olemaan mieheeni yhteydessä silloin kuin vain haluan :)

    Mutta en myöskään sinua tuomitse. Mikkohan se pettäjä on. Joten kyllä se Mikko on se syyllinen jos joku on :)

    Ja kyllä minä ainakin (ikää 24v) olen saanut mieheltäni parikin nallea extempore lahjaksi, kuten myös synnytyslaitokselle hän on tuonut nallen :) Ajatus se tärkein on!"

    - No hyvin paljon tänne kateelliset ja omaan tylsään elämäänsä kyllästyneet ihmiset tulee paskakommentteja heittämään :D

    Mun puolesta jokainen voi olla mun ja Mikon suhteesta mitä mieltä tahansa, ite me onneks tiedetään mitä on meneillään ja ollaan toistemme kanssa onnellisia :) Siinäpähän sitten täysin tuntemattomat ihmiset pitävät meidän suhdetta naurettavana, ei se mun persettä oikeastaan edes kutita.

    Ja mitä tulee tuohon, että kuka haluaisi suhteen mitä ei voi julkistaa.. Sanompa vaan että aika monikin :D Tosin tässä meidän jutussa ei olekaan kyse siitä että varattu mies haluais vaan salaisen seksisuhteen, me ollaan salasuhteessa olosuhteiden pakosta, mutta pelkäks salasuhteeks tää ei jää.

    VastaaPoista
  40. No mutta kuinka moni haluaa tarkoituksella suhteeseen missä kaikki pitää tehdä salassa?
    Joten siksi vähän epäilen kateellisuutta.
    Yleensä salasuhteisin ajaudutaan, ei hakeuduta. Jotkut kyllä saattavat tarkoituksella hakea yhden illan juttuja yms. Mutta kuka hakee tarkoituksella salasuhdetta? Ettekö tekin vain ajautuneet tuohon? Vai tarkoituksella aloititte?

    En väittänytkään että teillä olisi pelkkä seksisuhde.
    Sitä myös mietin, että jos yhdellä lapsella on joku sairaus tms. Miten sen parempi olisi myöhemmin kuin nyt.
    Kunhan mietin.

    Sitä en tiedä ovatko kyllästyneitä omaan elämäänsä ja siksi kirjoittelevat herjaavia kommentteja. Mutta ei se ja kateellisuus kuulu samaan kategoriaan :)

    VastaaPoista
  41. Lisey, No, kiitos mielipiteestäsi.

    Se on kuitenkin vain sun mielipitees, joka ei paina mun vaakakupissa yhtään mitään, se on täysin merkityksetön.

    Kiva kuulla että sulla ja miehelläs on kaikki nyt hyvin, vaikka olitte samantapaisessa tilanteessa kun mä ja Mikko nyt. Kyllä mä tiedän että paskaa on varmasti tulossa niskaan ja osaan varautua siihen, mutta me kyllä Mikon kanssa selvitään siitä yhdessä.



    "aika useasti on kyllä näissä kirjoituksissa käynyt ilmi, kuinka Mikko lahjoo sut suklaalla ja nalleilla yms. hassua. Mä ainakin miettisin kahdesti, että mitä tuo mies minulta haluaa, kun joka välissä ostelee SUKLAATA. Ei edes parempia lahjuksia keksi...

    Mukava tosin huomata, että et rakasta Mikkoa. Rakastuminen on aivan eri asia kuin aito rakkaus. Toivot hänen lastensa kuolemaa, haukut hänen rakastamaansa naista ja uhkailet jopa väkivallalla, petät (mitä edes rakastunut ihminen ei tekisi tai sitten Mikko on todella, todella huono pano..) On eri asia haluta hellyyttä ja läheisyyttä ("saisinpa herätä joka aamu Mikon vierestä..") kuin rakastaa toista aidosti ja hyväksyä tämä kaikkine haittoineen. Siitä huomaa, että sinä et rakasta Mikkoa eikä Mikko sinua.

    Vai luuletko todella, että Mikko valitsisi sinut, keskenlasvuisen pikkutytön, uudeksi äidiksi omille lapsilleen, kun samaan aikaan opiskelet ja teet kaikkia nuorten juttuja? Eiköhän se Mikko, toivottavasti ainakin, vaihda jossain kohtaa AIKUISEEN naiseen.

    -K."

    - Hohhoijakkaa :D Ei se mitään lahjomista ole, vaan piristämistä. Ootko koskaan kuullu?

    Harmi ettei sun kohdalla oo ilmeisesti kukaan koskaan vilpittömästi halunnu vaan piristää pikku jutuilla, vaan aina jonkun lahjan takia joku on halunnut sulta jotain vastalahjaks :/
    Meillä se ei onneks mene niin <3

    Mä en jaksa tohon sun rakastamisvuodatukseen kommentoida mitään muutakun että; sä et tiedä mistään mitään :D Hienoa että sulla on tekemistä kun tuut kirjottelee noita analyysejas mulle, mutta valitettavasti ne ei osu oikeaan.

    Enkä mä mitään luule, vaan mä TIEDÄN että Mikko on valinnut jo mut :) Sitähän, että ihmisten suhteet menee piloille, ne kateelliset ihmiset aina toivookin, mutta toivo vaan rauhassa sillä aikaa kun mä elän elämääni onnellisena maailman ihanimman miehen kanssa<3 Joka on muuten maailman paras panokin, kiitos vain kysymästä ;) Kelpais ihan varmasti sullekin!

    VastaaPoista
  42. "Sanotko yhdenkin syyn, miksi mun pitäis vastata asiallisesti takaisin, jos jossain kommentissa herjantaan joko mua tai Mikkoa?" tästäkin lauseesta huomaa ettet ole minkään vertaa "aikuistunut"!

    VastaaPoista
  43. Mä en tiedä miksi mä olisin sulle kateellinen, kun mulla on oma ihana mies, joka nukkuu mun vieressä joka yö. Nalleja paljon parempaa on illat, kun lasten nukkumaan mentyä mies toisinaan laittaa mulle ihania herkkuruokia ja juodaan laadukasta punaviiniä. Mä olen aikuinen nainen ja mulla on rahaa ostaa itselleni tarvittavia asioita eikä ole kertaakaan käynyt edes mielessä, että miehen ostamat lahjat tekisi mut onnellisemmaksi tai todistaisi jotain. En myöskään koe, että mun tarvitsisi todistella rakkauttani miehelleni ostamalla hänelle lahjoja merkkipäivien ulkopuolella. Jos mä saisin mieheltä nallen, niin se varmaan löytäisi tiensä melko pian lapsen sängylle. Tosin kyllä mustakin teininä oli tosi söpöä, jos joku kundi antoi mulle nallen. Teininä. Nyt olisin huvittunut nallesta. Oikeasti. Tämä ei ole kateellisen puhetta. Mutta mun mies EI KOSKAAN ostaisi mulle nallea, ei varmasti. Se keksis miljoona aikuisempaan makuun sopivaa lahjaa takuulla.

    VastaaPoista
  44. Sitten kun sä olet Mikon lasten äitipuoli, niin tuoko Mikko sitten sulle nallen samalla kun lapsillekin? Saako se sut miettimään, että oletko sitten lapsi siinä missä Mikon lapsetkin?

    VastaaPoista
  45. Ihan aikuisten oikeasti, käsi sydämellä. Kuinka monen luulet oikeasti olevan kateellinen siitä että saat vain varastettuja hetkiä varatun miehen kanssa?

    VastaaPoista
  46. Mitä asioita arvostat parisuhteessa?

    VastaaPoista
  47. Voi sinua ressukkaa :( olet paljon itseäsi vanhemman miehen heittopussi ja patja. Ihan säälittää sun puolestasi. Olin minäkin, ja varmasti moni muukin kommentoija 17- vuotiaana niin aikuinen ja niin kaikesta tietävä ja sinisilmäinen, mutta kyllä se siitä kun ikää ja elämänkokemusta tulee. Ole nyt onnellinen kun vielä voit (salaisessa suhteessasi mieheen joka elää arkeaan toisen naisen & lasten kanssa).
    Mistä sinulle tuli mieleen kateus? Kädet ylös, kuinka moni teistä kommentoijista on kateellinen 17- vuotiaalle sinisilmäiselle tytölle, joka vehtaa varatun miehen kanssa? Ihan hyvässä hengessä kirjoitan, älä hermostu :) Ole nyt aikuinen sitten ja kirjoita aikuismaisesti, äläkä auo suutasi kuin 12- vuotias. Provosoidut herkästi, se ei kerro aikuismaisuudesta, ja siitä että tiedät mitä teet.

    Kateudesta en sinulle kirjoita, koska en voisi olla kateellinen sellaiselle tytölle jonka moraali on noin alhainen. En missään olosuhteessa tietoisesti varatun kanssa pelehtisi.

    VastaaPoista
  48. Toisaalta onko kukaan muu tullut ajatelleeksi, että mitä jos se Mikko ei olekaan "tyypillinen pettäjä ukkomies" vaan ikäisekseen itsekin lapsellinen ja lapsenomainen. Jäin miettimään sitä vaihtoehtoa, kun luin kuvauksen hänen ulkonästään. Sen perusteella voisi sanoa sitä, ehkä juuri sellaiseksi plus hieman rentuksi. Lapsellinen renttu-ukko voisi hyvinkin haluta itselleen vaimon ja perheen sijasta 17vee teinin!! Heitä myös yhdistää kiertäen kaukaiset sukulaisensa ja ovathan he tunteneet jo vuoden?

    VastaaPoista
  49. Kateellisia, juu :D Mun mies myös laittaa mulle ruokaa viineineen ja lahjoiksi tuo mm. timantteja... Ja tosiaan myös nukkuu mun vieressä joka yö <3

    VastaaPoista
  50. Voi Candy Candy, jossain vaiheessa sait jo pidettyä hermosi paremmin kurissa ja ignoorasit haukkujat. Voisit taas miettiä siinä mielessä, että kenelle vastaat ja kenelle et. Todella moni kommentoija on kirjottanut omista kokemuksistaan ja antanut hyviä neuvoja jotka ovat vain sinun parhaaksesi. Kuitenkin vastaat ennemmin niille "pään aukojille", jotka kirjoittavat kaikki samaa sontaa tänne. Ja yleensä nämä rakentavan kritiikin antajatkin saavat vain paskaa niskaansa täällä. :( Voisitko siis hieman kunnioittaa ihmisiä jotka ovat olleet samassa tilanteessa ja haluavat jakaa tämän sinun kanssasi, vain auttaakseen sinua.

    Itse oli täysin samanlaisessa tilanteessa muutamia vuosia sitten. Olin 19 vuotias ja tapasin baarissa itseäni n. 15 vuotta vanhemman miehen. Aluksi meillä oli vain pientä flirttiä mutta kun törmäsimme useammin niin aloin todella kiinnostua hänestä. Hän kertoi, miten vaimon kanssa menee huonosti mutta ovat yhdessä vain pienten lasten takia. (kyllä kyllä, varmaan aika perustarina, hävettää, että meni edes läpi ;)) Aluksi kävimme vain juhlimassa yhdessä, pian olinkin jo hänen salarakkaansa. Mies oli charmantti ja komea, sekä hyvä suustansa. Lupaili kuun taivaalta ja että muutamme yhteen kun lapset ovat hieman vanhempia (eli n. vuoden päästä). Näimme erittäin usein, mutta pidimme matalaa profiilia. Tilanne oli samanlainen kuin sinulla ja Mikolla nyt.

    Mies osti minulle paljon lahjoja, välillä varsin arvokkaita korujakin, alusasuja yms. Tunsin olevani rakastettu, ja näin mies väittikin. (jälkeempäin tuntuu siltä, että mies olisi lahjoillaan "maksanut" saamastaan seksistä ja seurasta, hieman halpa olo tuli, mikä teki tilanteesta itselleni vielä rankemman henkisesti). Vuoden odottelin ja mies keksi erinäisiä mutta varsin sukkelia syitä miksi pitkittää eroa. Meni hetken aikaa itselleni ihan täydestä. Leperteli miten paljon rakastaa minua ja haluaa eroon vaimostaan, miten olen hänen elämänsä rakkaus. Just joo, odottelin vielä lähes vuoden ja lopulta vaimo sai selville. Vaimo oli jo ihan eroamassa mutta mies lupaili ettei petä enään ikinä jne. Eli valitsi erohetkellä kuitenkin rakkaan vaimonsa. Niin minä jäin kuin nalli kalliolle, mies totesi vain, että kuluneet pari vuotta olivat kivoja. Kiitokseksi sain mieheltä vielä klamydian (onneksi hoidettu ja mitään pysyvää vahinkoa ei tapahtunut, kiitos luoja!) vaikka kondomia aina käytettiinkin. Tiedä miten tarttui (oli siis ainoa seksikumppani, muiden kanssa en ollut ikinä ollut).

    Eron hetkellä olin aivan murskana. Siitä on jo vuosia, mutta edelleen joskus tulee halpa olo kun muistelen menneitä. Vieroksuin miehiä kauan ennen kuin uskalsin baareissakaan edes tanssia kenenkään kanssa. Onneksi pääsin asiasta yli, tällä hetkellä olen onnellisesti kihloissa oman ikäiseni miehen kanssa.:) Koiravauvakin on.

    Vaikka sinusta nyt tuntuukin, että Mikko on sinulle juuri "se oikea" ja olette ikuisesti yhdessä koska Mikko on niin luvannut niin toivon, että osaisit olla kriittisempi. En todellakaan halua, että kukaan kokee saman kuin minä aikoinaan. Todellisuudessa Mikko saattaa valehdella koko ajan mm. vaimostaan tai sitten hän valitseekin vaimonsa sinun sijaan. Sinä et voi tietää 100% varmasti miten heillä menee kun et ole päässyt iltaisin heidän parisuhdettaan seuraamaan. Tai voihan olla, että Mikko on ensimmäinen mies (jonka tiedän), joka valitsee vaimon sijaan salarakkaan. :)

    Mutta kaikkea hyvää sinulle ja toivon, että satuta itseäsi tässä suhteessa. Tuli pienoinen romaani, mutta toivottavasti luet sen ajatuksella läpi.

    VastaaPoista
  51. Kirjoitan tänne ekaa kertaa nyt. Älä missään nimessä lopeta tätä blogia. Mä en ihan oikeasti tiedä, pitäiskö tätä tarinaa uskoa vai ei. Tähän asti oon kyllä uskonut ja ootan aina innolla sun seuraavaa kirjotusta.

    Tätä on varmaan monesti kysytty ja oot varmaan monesti myös vastannut. Mutta eikö sun vanhemmat yhtään epäile, kun sulla noita ihmeellisiä poistumisia kotoa aina välillä on. Joskus pidemmäks - joskus ihan vähäksi aikaa. Eivätkö he yhtään epäile?

    Aikaisemmin muuten sanoit, että jos Mikko sinut jättäisi, niin ei se olisi niin paha paikka sinulle. Kerroit, että hyväksyisit hänen valinnan ja jatkaisit elämääsi normaalisti. Tätä minun on vähän vaikea uskoa. Voitko ihan suoraan valehtelematta väittää, että jos Mikko laittaisi juttunne poikki, sinä tuumaisisit vain että noh, elämä jatkuu ei voi mitään.

    Tsemppia sulle, toivon todellakin vaan kaikkea hyvää. :)

    VastaaPoista
  52. Ja voi olla myöskin niin, että vaikka vaikutat naiivilta niin sisimmässäsi kuitenkin epäilet suhteenne kestävyyttä päivänvalossa. Olisithan varmasti muuten hyville ystävillesi kertonut asiasta, heidän reaktiostaan huolimatta-sitähän varten ystävät ovat :) Tiedät myös ilmeisen tarkkaan, miten vanhempasi ja mahdolliset muut sukulaisesi asiaan suhtautuisivat, koska et heillekkään ole asiasta puhunut. Jos ihan tosissasi uskoisit suhteenne kestävyyteen ei sinulla välttämättä olis niin kova tarve sitä lähimmiltäsi salata.

    VastaaPoista
  53. Kiitos hyvästä blogista, se on erittäin koukuttava, ehkä siksi, koska olen ollut lähes samanlaisessa "suhteessa".

    Olin pari vuotta sinua vanhempi ja ikäero mieheen oli 18 vuotta. Mies oli naimisissa ja ehkä ainut onni tilanteessa oli se, ettei heillä ollut lapsia. Tunsin myös samoin, kuin sinä, että se oli todellista rakkautta ja olosuhteiden pakosta jouduimme kuitenkin elämään erillämme ja salailemaan suhdetta. Minä kuitenkin kerroin suhteesta kavereilleni ja kuvailin suhdettamme vuosisadan rakkaustarinaksi.

    Muutaman vuoden jälkeen mies sitten jätti vaimonsa ja muutimme yhteen. Olin tietenkin todella onnellinen. Pikkuhiljaa asiat muuttuivat, olisi luullut, että minä joka oli mukana salailemassa suhdettamme, olisin tajunnut aikaisemmin. Lopulta kuitenkin silmani avautuivat ja tajusin, että mies jatkoi salasuhteiden harjottamista muiden kanssa. Eli minusta oli tullut se petetty "ykkösnainen".

    En olisi ikinä uskonut päätyväni siihen tilanteeseen, niin paljon me rakastimme toisiamme ja niin paljon jouduimme kärsimään suuhteemme onnistumisen eteen.

    Tottakai erosin välittömästi miehestä ja näin jälkikäteen ajatellen en ole katkera hänelle. Vaikka hän käytti minua nuorta naivia tyttöä törkeästi hyväkseen. Opin kuitenkin paljon, enkä ikinä enää alennu kenenkään hyväksi käytettäväksi epätasapainoiseen suhteeseen.

    Halusin vain kertoa, että ymmärrän mitä tunnet ja koet, mutta silti muista, että mies joka pettää vaimoansa tulee todennäköisesti pettämään myös sinua. Ja tiedän, et voi uskoa sitä nyt, niinkun en minäkään voinut uskoa sitä vuosia sitten.

    Tovon sinulle kaikkea hyvää ja muista kuitenkin miettiä millainen on hyvä tasapainoinen ja tasa-arvoinen parisuhde. Ja viimeisenä muista pitää silmät auki, niitä kivoja, komeita ja vapaita miehiä on vaikka kuinka paljon!

    VastaaPoista
  54. Miksei Mikko eroa vaimostaan jos sua niin paljo rakastaa? Eikö sulla itselläsi vilahda mielessä, että tää mies vois pettää myös SUA, niinku tekee vaimolleen. Mä en todellakaan ole kateellinen siitä, että TIETOISESTI olet salarakkaana. Mulle tulis kauheet omatunnon tuskat tollases tilantees. Mä elän onneks suhteessa, josta lähipiiri tietää. Te molemmat ootte yhtä syyllisiä, koska sä tiedät että Mikolla on vaimo ja ihan ilman omatunnontuskia lähdit mukaan.

    VastaaPoista
  55. Mulla ois muutama kysymys, ja ois tosi kiva jos jaksaisit vastata :)

    1. Aiotteko muuttaa Mikon kanssa yhteen heti kun Mikko jättää vaimonsa, vai odotatteko jonkin aikaa ennen kuin teette suhteestanne niin virallisen?

    2. Ootko ajatellu hakea lukion jälkeen johonkin ammattikorkeaan tms? Jos haet johonkin toiseen kaupunkiin, muutatteko Mikon kanssa sinne?

    3. Kun Mikko eroaa vaimostaan, kertooko hän tälle samantien että seurustelee sinun kanssasi?

    4. Onko sulla tummat hiukset? Tämä sen takia, koska oon saanu jonki päähänpiston että sulla ois :D

    ps. ei meillä länsirannikolla vaan eilen pyryttäny pahastikkaan

    t. J.S

    VastaaPoista
  56. "Anonyymi, Miksi mun pitäis alkaa sietämään missään määrin kritiikkiä?
    Sanotko yhdenkin syyn, miksi mun pitäis vastata asiallisesti takaisin, jos jossain kommentissa herjantaan joko mua tai Mikkoa?
    Mä olen kirjoittanut elämästäni nettiin, mutta mun ei ole mikään pakko vastailla nätisti takas asiattomiin kommentteihin. Se, että joku mua haukkuu, ei ole kritiikkiä vaan suorainaista herjaamista.
    Asialliseen kritiikkiin voinkin vastata takas asiallisesti, mutta epäasialliseen saa ihan samanlaisen vastauksen takaisin."

    Opetellaanpa nyt sitä sisälukutaitoa. Minun ei tarvitse sanoa yhtään syytä asiallisen kommentin odottamiseen, sillä herjaamisesta kirjoitin: "Herjaamista ei tarvitse kenenkään sietää, älä julkaise niitä kommentteja". Täällä on moni kirjoittanut aivan asiallista kritiikkiä, siihen ei mielestäni sinunkaan ole oikeus vastata herjaamalla. Vai eikö ihmiselle saa antaa negatiivista kommenttia jos hän tekee väärin? Sillä väärinhän sinä teet, vai voitko väittää tekeväsi joka ja jokaisen kannalta oikein? Tämä oli asiallisesti kirjoitettu negatiivinen kommentti, elämässä ei voi aina vain odottaa positiivista vastaanottoa.

    - Putous

    VastaaPoista
  57. Mä olin 4 vuotta sit samas tilantees ku sä. Ehei, en enää, suhde päättyi siihen kun mies ilmoitti ettei kykene tuomaan suhdetta esiin. Minä taas tahdoin aloittaa elämän ilman salailua. Ymmärrän sua täysin. Vastuu on parisuhteessa olevalla, mutta ei hän yksin taakkaa kanna. Myös sinulla on näppisi pelissä, et ole puhdas pulmunen, muttet syyllinenkään. Itse kuvittelin, että meidän suhde on ikuinen, että mies eroaa vaimostaan ja saamme elää kahden. Että olisimme syyttömiä, rakkauden viemiä.

    Nyt jälkikäteen tuntuu älyttömältä tuo suhde. Rakastuin itseäni niin paljon vanhempaan mieheen, jolla on elämänkokemusta. Miksei hän jättänyt vaimoaan takiani? Olin vain hauskanpitoa. Nykyinen kumppanini tietää typeryyksistäni ja hyväksyy ne täysin. Jos hän paljastuisi pettäjäksi, en tiedä, kestäisinkö sellaista iskua. Puolisollas on lapsia. Ajatus siitä, että lasteni isä pettäisi minua, kuulostaa hirveältä ihan lastenkin kannalta. Voi raukkoja.

    Ei, en tahdo tuomita koska tiedän että olen tehnyt saman teon. Mä kuitenkin sanon sen, että mieti asiaa monesta näkökulmasta. Älä oleta, että ootte yhdessä aina, että Mikko on puhdas pulmunen joka ei tekisi samaa tekoa sulle koskaan. Tsemppiä joka tapauksessa, vaikka päätöksesi ei muuttuisikaan.

    VastaaPoista
  58. Hei Candy!

    Olen nainen, 29v, onnellisesti naimisissa ja yhden ihanan pienen pojan äiti.

    Muutama pikkujuttu tullut mieleen tässä kun olen blogiasi lueskellut, ja olisi ihan kivaa jos kommentoisit=)

    A) Et halunnut paljastaa millä kokeilit onko Mikko tosissaan kanssasi, koska hän saattaisi itseään tunnistaa.. Mutta et usko että hän tunnistaisi itseään siitä että vaimo on hakannut?

    B) Uskot kaikkeen mitä Mikko sinulle sanoo, vaikka tiedät että hän on taitava valehtelija.

    C) Etkö pelkää että humalassa tulee paljastettua kavereille kuinka rakastunut olet ja keneen...?

    D) Kun tämä blogi tosiaan on levinnyt vähän joka kautta kaikkialle, mitä jos Mikko sen löytää? Vaikka vaimoaan ei rakasta, niin lapsiaan varmasti, ja olet toivonut jopa niiden kuolemaa....

    E) Minkäikäiset Mikon lapset nyt ovat? Kestätkö arkea jos/kun Mikko valitsee sinut ja eroaa vaimon kanssa? Kestätkö jos Mikko on onneton kun ei saa tavata lapsia jos vaimo vaatii yksinhuoltajuutta? Kestätkö jos Heillä on yhteishuoltajuus ja lapset ovat paljon teillä? Kestätkö lasten murrosiän, joka saattaa sisältää syytöksiä sua kohtaan kun rikoit heidän perheensä, veit isän heiltä?

    jne jne jne.... =)

    VastaaPoista
  59. En vaan jaksa uskoa, että normaaliälyinen nelikymppinen koskaan valitsisi elämänkumppanikseen 17-vuotiaan. Seksikumppaniksi kyllä varmasti.

    VastaaPoista
  60. (Mikko saa halutessaan vaimonsa kanssa touhuilla, ettei se alkais epäilemään mitään, mutta hyvin kuivahkoa niillä on silti)

    ---> Miks vitussa lisäät aina tollasta loppuun et: Hyvin kuihahkoa niillä silti on. Et sit voinu lopettaa lausetta tohon: Ei alkais epäilemään. Eeeeeeei vaan pitää joka vitun kerta sanoa: Ei niillä oo seksiä/Niillä on kuiva seksielämä/Ne harrastaa kerran vuodessa seksiä/Mikko harrastaa sen kans säälistä seksiä yms. Turhaan sä täällä ketään yrität vakuuttaa.

    VastaaPoista
  61. Hei ihan oikeesti et voi laittaa jokaista negatiivista kommenttia kateuden piikkiin!
    Mielenkiintonen blogi, mutta toi ylimielinen asenne vähentää aika paljon intoa lukea tätä. Kuten olet itsekin monesti sanonut: kaikkien elämä ei ole samanlaista. Ymmärrä myös se, että jotkut ihmiset todella arvostaa ihan eri asioita kuin sinä, eivätkä ihan oikeasti ikinä esimerkiksi haluaisi nallea siipaltaan lahjaksi, tai lahjoja ylipäänsä niin paljon kuin sinä olet antanut ymmärtää saavasi.

    VastaaPoista
  62. Koska aiotte kertoa muille suhteestanne? :)

    VastaaPoista
  63. onko mikko tämän miehen oikea nimi ?

    VastaaPoista
  64. Ja sinä et laske Mikon sekstailua vaimonsa kanssa pettämiseksi? Melko avarakatseista, et kai kuvittele Mikon jättävän vaimoaan sinun vuoksesi?

    VastaaPoista
  65. Oh, does this bring me back. :) siitä ei ole edes niin kovin montaa vuotta, kun olin sinun ikäisesi ja samanlainen. Eli "Ikäistäni kypsempi", ja lisäksi halveksuin muutaman vuoden vanhempia "aikuisia", jotka kehtasi tulla väittämään kuinka naiivi ja sinisilmäinen min olen. Minä?! Minähän tajusin maailmasta kaiken ja näin sen paljon selvemmin kuin ne katkerat kääkät, jotka kertoi miten elämää piti elää.

    Nyt, muutaman vuoden jälkeen, häpeän silmät päästäni. Pystyn katsomaan taaksepäin ja näkemään taitekohdan elämässä. Kai se aikuistuminen tapahtui minullekin. Siinä välissä ehdin kuitenkin tuhota monta ystävyyssuhdetta.

    En tiedä, mitä sulle voisi sanoa, koska muistan tuon oman ikäkauteni niin hyvin. Ei olisi ollut yhtäkään lausetta, josta en olisi (lapsellisesti) provosoitunut, ja pukenut haukkuma-fraasini ylimieliseen kaikkitietäväisyyteeni. Siis sinähän tiedät kaikesta kaiken. :) ja jokainen rakentava palaute, jota sulle yritetään sanoa - toiset vähän kärkkäämmin ja toiset nätimmin - on "negatiivista haukkumista ja paskan heittämistä sun niskaan". Et osaa olla subjektiivinen etkä katsoa tätä tilannetta yhtään ulkoapäin, ja se tekeekin susta niin lapsen. Mutta ei, et sä tätä tajua. Tajuat sen muutaman vuoden päästä, ja sitten sinäkin häpeät silmät päästäsi kun huomaat, että niin moni oli oikeassa (enkä siis tarkoita tällä sitä, että teidän suhde olisi tuhoontuomittu, koska ties minkälaiset hullut suhteet nykyään on mahdollisia).

    Eniten mua naurattaa kuitenkin toi sun kateellisuus-kortti, jonka vedät joka käänteessä esiin. :) eikö sulla ole mitään muuta argumenttia näihin kommenteihin, kuin se, että jokainen on sinun salarakkaudestasi niin julmetun kateellinen? Voi tyttö pieni..

    Yksi kommentti vielä blogin sisältöön, tämä kun kuitenkin on järjettömän koukuttavaa seurattavaa; keskity kirjoittamaan jostain muusta kuin siitä, mitä muut ajattelee ja miten vähän sinua kiinnostaa kenenkään mielipiteet. Se on ymmärretty jo.

    - LP

    VastaaPoista
  66. Tuo on varmasti ihana tunne kun tuntuu että maailmaan ei mahdu kuin te kaksi. Joskus sellainen tunne on ollut täälläkin :) Mutta, tässä maailmassa on muitakin ja tulet sen kyllä huomaamaan ennenpitkään. Joko siinä vaiheessa ku vaimo saa selville tai sitten viimeistään kun julkistatte suhteenne. Jos omassa ystäväpiirissäni tulisi tuon kaltainen tapaus selville niin luulen että se "Mikko" olisi entinen ystävä kelle tahansa. Voi olla aika järkytys myös Mikon vanhemmille...

    Ja jos väität ettei muilla ole väliä niin kyllä on. Ellette sitten ole valmiita erakoitumaan keskenänne johonki metsään :D

    VastaaPoista
  67. kiitos naurattavasta tarinasta, hehe

    VastaaPoista
  68. "Mistä mä olisin joillekin pikkulissujen kuvaan-joka-päivä-itteni-h&m-rytkyissä-duckface-ilmeillä-blogeista kateellinen?!"

    Sä varmaan käytätkin LV aitoja laukkuja, chanelia, guessia yms...tuu jo maanpinnalle idiootti. "H&M rytkyjä" miks musta tuntuu, että ite pukeudut ihan kuule H&M vaatteisiin itekkin...huoh.

    VastaaPoista
  69. Olisi kiva tietää, että luuletko sinä todella, TODELLA, että Mikko tulee jättämään lapsensa ja vaimonsa sinun takiasi? Minä olen nimittäin ollut kovin samankaltaisessa tilanteessa kuin sinä, ja voin vain todeta, että en kaipaa sitä aikaa lainkaan. Silloin tuntui hienolta olla vanhemman miehen huomion kohteena, saada pieniä, kivoja lahjoja. Mutta lopulta kun koko soppa paljastui miehen vaimolle, niin se olin minä joka siitä eniten kärsi. Minä menetin lähes kaikki ystäväni, koska he pitivät minua kamalana ihmisenä, vanhempani olivat minuun pettyneitä, ja lähes vihaisia, siskoni ei suostunut katsomaan minua pitkään aikaan silmiin. Olisitko aina valmis kärsimään tuon kaiken vain sen takia, että saat olla salasuhteessa varatun miehen kanssa? Okei, sinä saatat rakastaa ja palvoa Mikkoa nyt, mutta entä sitten kun hän on 50-kymppinen, ja sinä olet nainen parhaassa iässä? Entä kun sinä opiskelet, ja elät nuoren elämää, ja Mikko käy töissä? Nykyään minä seurustelen suunnilleen oman ikäiseni mahtavan miehen kanssa, ja vasta nyt olen oikeasti rakastunut. Ja haluaisin vielä tietää, että miksi pidät Mikon vioa pahana ihmisenä? Kyllä, hän on saattanut tehdä väärin, mutta niin sinäkin teet, koska haluat tuhota Mikon perheen. Mikon vaimo luultavasti rakastaa Mikkoa paljon enemmän kuin sinä, ja tuntee Mikon luultavasti paremmin kuin sinä, ellei parhaiten, joten eikö hänellä ole suurin oikeus ns. pitää Mikko itsellään? Hän sentään oli Mikon kanssa ennen sinua.

    VastaaPoista
  70. Tuo mies ei jätä vaimoaan ja lapsiaan ikinä, se ei ole muutenkaan todellakaan helppoa irtautua tutusta ja turvallisesta ympäristöstä. Jos oma vaimo kyllästyttää, niin mies hankkii salasuhteen ja saa siitä vain hieman maustetta omaan ja perheensä elämään (perheen sitä tietämättä). Totuus...

    toivottavasti et havahdu 5vuoden kuluttua siihen, että tilanne ei ole muuttunut miksikään :O ja oma elämäsi on mennyt hukkaan...

    VastaaPoista
  71. Candy, et taida edes tietää mikä on LV, Chanel, tai Guess?

    VastaaPoista
  72. taidat olla aika kovassa kusessa tyttöseni.

    VastaaPoista
  73. :D Tuli vaan sellanen fiilis että: Ihanko seksisuhteet kestäisi. Huorille maksetaan, Huorat lahjotaan. Maapallon vanhin ammattihan tuo on :D sivistät sitä vaa vähä.. tietääks toi sun Mikkos tästä blogista..........?:'D

    VastaaPoista
  74. Oon jo sua reilu 10 vuotta vanhempi, mut tää on niin mun suusta. Mä oon ite ollut kans toinen nainen pariinkin otteeseen. Ensimmäisen kanssa suhde kesti 8 vuotta enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Ja mä myös "petin" tätä miestä ja jäin kiinni sillon. Mä toivotan sulle tosi paljon tsemppiä. Mun suhteet on aina loppuenlopux paljastunu vaimolle ja voin sanoo että se ei oo kiva fiilis kun se vaimo soittaa...joten suojatkaa selustat kunnolla.. nauttikaa ja rakastakaa toisianne. Mun mielestä sä et tee mitään väärä, kyllä se on se mies joka tekee sen päätöksen pettää vaimoa ja perhettään.

    VastaaPoista
  75. Karoliina, sinuna lopettaisin jo tämän "pelin" vielä kun on mahdollista. Miehellä on vaimo ja sairas lapsi kotona, kumman luutet hänen valitsevan, sinut vai vaimon kun tämä tulee julki?

    VastaaPoista
  76. Toinen Mikon lapsista on vakavasti sairas. Sen takia ne on yhdessä, eikä Mikko ilmeisesti halua jättää perhettään, ois aika kova pala sille lapsellekin.

    VastaaPoista
  77. ja en usko että candy julkaiset tuota minun kommenttiani.

    VastaaPoista
  78. Eipä kyllä pohjosessakaan kuules Candy myrskynnyt pahemmin. :) hitsi Candy sä jäät kohta kiikkii hehe.

    Nauroin taas silmäni päästä, kun luin tätä postausta ja noita sun vastauksia. Kun joku kyseenalastaa sun nalleja sun muita niin sä oot jo sotajalalla mesomassa, että sulla tuskin on ees miestä jolta nallea saada!!!! Tai et ootte vaa kateellisii ku teil ei oo miehii! No niin, tai onnellisia ettei oo omalle kohdalle käyny tollasta kusista temppua. Monikaan tuskin haluais olla sun housuissa. Joten se siitä kateellisuudesta.

    VastaaPoista
  79. Haluisin tietää, että mitä mieltä sun vanhemmat on teidän suhteesta ?

    VastaaPoista
  80. mä tykkäsin tosi paljon tästä koko jutusta, jätkä kuullostaa unelmalta ja oon onnellinen sun puolestas. mut tsemppii sulle tosi paljon uskon et jokainen ansaitsee ittellensä rakkaan !

    VastaaPoista
  81. eihän tää sun mikko ole dressmanissa töissä tai ollut...johtavammassa asemassa?? kuulostat mun kaverilta jolla oli suhde ukkomieheen ja huonosti päätty kuten arvata saattaa....

    VastaaPoista
  82. Tulee vielä päivä, jolloin tulet näkemään asiat toisessa valossa. Sitä odotella luen mielenkiinnolla näitä tarinoitasi.

    Komppaan sen, mitä joku aiemmin kommentoi. Tavallinen, aikuinen, kypsä ja tasapainoinen mies näkee teinitytössä vain seksin, ei elämänsä rakkautta.

    VastaaPoista
  83. Pakko sanoa, että ensimmäinen reaktioni sinusta oli aivan eri kuin mitä nyt on. Ensimmäinen rekatio oli siis säälittävä pikku tyttö joka kuvittelee, että aikuinen mies haluaa sinusta jotain vakavaa, mies on tyhmä kun säätää lapsen kanssa vaikka itselläkin on pieniä lapsia.

    Mutta nyt mielipide on jotenkin ihmeellisesti muuttunut, kun olen lukenut hieman enemmän tästä tilanteesta, ei sen takia että se olisi edelleenkään hyväksyttävää. Mutta tuntuu, että mies kuitenkin välittää sinusta ja lapsistaan kun ei ole jättänyt vaimoaan ja lapsia. Onhan tämä varmasti sinulle vaikea tilanne kun mies on vaimonsa luona edelleen. Tässä tilanteessa sana vaimo on vain nimi paperilla, en usko että mies on kiinnostunut tästä "vaimostaan" enää sillä tavalla että sitä vaimoksi enää voisi sanoa, enemmänkin kämppis tai lastenhoitaja joka nukkuu samassa sängyssä.

    En siis kuitenkaan hyväksy tilannetta, miehen toimesta siis, kun ei ole kertonut vaimolleen mitään sinusta, olisi se myös vaimon etu. Tai eihän hän voi kertoa, kun olet alaikäinen vai oletko vielä? Mutta voisi edes sanoa vaimolleen ettei halua hänen kanssaan olla, ei välttämättä tarvitse sinusta sanoa mitään. Mutta en myöskään tuomitse sinua tämän asian takia.

    Jos tämä edes on siis totta, mutta en usko että kukaan täysjärkinen jaksaisi näin pitkään blogia ylläpitää jonkun keksityn tarinan takia.

    Kiitos! Olen puhunut, ja toivotaan että teidän suhde on sitten parempi kuin tämä miehen ja hänen virallisen vaimonsa.

    -Sari

    VastaaPoista
  84. Mulla on kokemusta petettynä olemisesta. Oon seurustellu melkein 3 vuotta yhden tyypin kanssa, ja ollaan vieläkin kyllä ihan rakastuneita <3 ;) no kuitenkin, viime kesänä meille tuli vähän riitaa, ja tää tyyppi sit petti mua kännissä yhen muijan kanssa jolla sil oli ollu säätöä ennen muinoin.
    Pystyin antamaan kuitenkin täysin anteeksi, eikä se edes oo jääny mitenkään kiristämään koska saatiin asiat hyvin selvitettyä halki.
    Eli, ei tarvi huolehtia ollenkaa, jos oikeesti rakastaa niin tollasestaki pääsee yli ja viel aika nopeastikin : )

    VastaaPoista
  85. MOI!

    Paninpa vaan merkille Anonyymin komentissa lauseen: "Mutta mun mies EI KOSKAAN ostaisi mulle nallea, ei varmasti. Se keksis miljoona aikuisempaan makuun sopivaa lahjaa takuulla."

    Mutta mitäpä sitten hän on aikuinen^^ ja sie olet nuori nainen :) jos tykkäät "Nalleista" niin so what? etkä sä missään vaiheessa sanonut, etä se varmasti oli nalle :D eikö? vaan että se saattoi olla joku muukin vastaava asia, anteeksi tää on turha komentti, mutta mua vaan huvtti tuo. Onnea sulle ja Mikolle :) ps. tätä komenttia ei tartte julkaista - Gothic

    VastaaPoista
  86. Ht.netistä poimittua..

    VastaaPoista
  87. Hups, siis ilman noita hakasia jos vahingossa ne laitoin :D http://forum.hevostalli.net/read.php?f=9&i=4818441&t=4818441

    VastaaPoista
  88. Yleensä se, joka väittää olevansa kypsä, ei sitä ole.

    Mun mielestä siinä ei ole mitään hävettävää, jos on vielä epäkypsä joissain asioissa. Jokainen kasvaa omaan tahtiinsa, eikä kukaan ole aikuinen syntyessään.

    Miksi sä sitten yrität niin kovasti vakuuttaa, että olet kypsä ja sitä-tätä-tota? Oot tosi paljon puolustuskannalla ja se on jotenkin ärsyttävää. Ei sun tarvitse puolustella, sen kun kerrot, miten asiat ovat ja mitä sinä niistä ajattelet.

    - H

    VastaaPoista
  89. btw http://keskustelu.suomi24.fi/node/10349162 kannattaa lukee ihan mielenkiinnosta :) toivon ettei ole sinun miehesi vaimoke kyseessä

    VastaaPoista
  90. Oli ihan pakko tulla kommentoimaan tänne kun kerta satuin tämän kerralla lukemaan. On ihan hyvä blogi enkä mä itseasiassa siitä tullu tänne puhumaankaan. Olet vielä NIIN nuori , painotan sanaa niin, koska 17 vuotias on vielä todellisuudessa ihan pikkulapsi .

    Sinulle on yritetty sanoa,että tämä Mikko on aivan liian vanha ikäisellesi ja suhteenne ei tulisi loppujenlopuksi toimimaan. En haluaisi ryhtyä ilkeäksi, enkä varsinkaan haluaisi arvostella koska tosiaan : rakkaus on sokeaa!!

    Mutta kuitenkin. Kehotan sinua miettimään onko tämä Mikko todella se oikea !? Hän on reilu 30 vuotias ja olen siitä aivan varma, että hänellä on hetkellinen kriisi mitä tehdä elämällänsä ja helpoin tapa ratkaisuun on uusi nuori nainen joka helpottaa stressiä !

    Ei , tämä ei ole pelkkä anona esiintyvän tavis ihmisen mielipide. Olen itse psykiatri ja luonani käy viikoittain aikuisia miehiä kertomassa heidän tylsästä avioelämästä. Kysyn kerta kerran jälkeen mikä auttaisi heitä heräämään henkiin ja 2/3 osa miehistä vastaa, että uusi alku ! Siinäpä se , tässä tilanteessa sinä olet se uusi alku.

    Ikävä kyllä kaikki miehet ovat palanneet takaisin ja sanoneet, että ei . Eivät he mitään uutta alkua tarvinneet, he vain tarvitsivat aikaa ja rauhaa olla oman perheensä kanssa.

    En väitä, että olisit perheen rikkoja, mutta jos tämä suhde Mikon kanssa jatkuu, olen varma että ko. "perhe" kärsii enemmän siitä kun ette ole kertoneet asiasta. Sanoisit Mikolle, että on aika julkaista suhde ennenkun on liian myöhäistä ja olette jo jääneet nololla tapaa kiinni.

    Mutta vielä kerran sanon sinulle että mieti vielä! Vaikka kuinka kypsäksi itseäsi väität, olet silti vielä pikkulapsi ja tiädän kuinka haluaisit vielä elää nuorena ja sitten joskus tavata sen oikean kun sydän sanoo niin.

    Kaikkea hyvää Mikon perheelle ja myös teille salapariskunnalle, toivottavasti asiat selkenevät pian !

    VastaaPoista
  91. MIETI NYT JUMALAUTA KUINKA HELVETIN PETTYNEITÄ SUN VANHEMMAT OVAT SUHUN !

    VastaaPoista
  92. "Tässä tilanteessa sana vaimo on vain nimi paperilla, en usko että mies on kiinnostunut tästä "vaimostaan" enää sillä tavalla että sitä vaimoksi enää voisi sanoa, enemmänkin kämppis tai lastenhoitaja joka nukkuu samassa sängyssä"

    Tästä meillä ei ole kuin Candyn sana, ihan hyvin se on voinut valehdella Candyllekin.

    VastaaPoista
  93. tää on aivan mahtava blogi, tsemppiä sulle, ja mä pystyn samaistumaan suhun, mutta en halua muistella omaa suhdettani, jonka itse päätin, ja olen katunut sekä ollut helpottunut siitä päätöksestä! tsemmpppiä ♥♥

    VastaaPoista
  94. Ei vittu, tajuatko kuinka nolo sie olet? Kannattaisko hakeutua omanikäises seuraan? Vitun äyssi

    VastaaPoista
  95. Niin no, kukapa meistä tietää millainen suhde mikolla ja vaimolla on, ei edes candy, koska mikko osaa näköjään valehdella helkutin hyvin vaimolleen, miksei myös candylle. ja jos heidän parisuhde jotenkin vastenmielistä ois, niin eiköhän mikko ois ottanut eron jo ajat sitten. Ja hei te jotka inisette ettei muka oo myrskynny pohjoisessa, niin oulussa on ainakin ollut monta päivää kova tuuli, siis todella kova että korvat jäätyy ja lunta satanut. että jos siellä tampereella (POHJOISESSA :DDD) ei oo myrskynny niin ei tarkoita etteikö oikeasti pohjoisessa ois... Lol!

    VastaaPoista
  96. Ah ylimielisyyttä. Muiden blogien pitäjät ovat duckface-naamaisia aivottomia pissiksiä, sua vanhemmat naiset ovat kateellisia kanoja, ikäisesi pojat ovat vaan liian poikia, petetyt vaimot ovat karmeita pirttihirmuja.. ainoa kenestä oon lukenut sulta positiivista palautetta on samassa asemassa olevat kuin sinä itse ja Mikon asemassa olevat. Se on sitä teini-iän kaikkivoipaisuutta. Kun sana kunnioitus on vierasta ja nähdään asiat vaan siitä omasta näkövinkkelistä. Kun oma itse on kaiken yläpuolella.

    Mun mielestä vaan on varsin hupaisaa lukea sun juttuja kun ne on kärjistettynä tällaisia: "kuulkaa karmeat avioliitossa elävät kateelliset kääkät, kyllä teidänkin aina-niin-komeat-ja-täydelliset-kypsät-miehet löytävät vielä oman teinisalarakkauden jostakin"

    VastaaPoista
  97. Anonyymi3, Mä kirjottelen tänne todella ympäripyöreästi, ettei olis pienintäkään riskiä että meidät kirjoitteluni perusteella tunnistettais..Vaikka tähän kirjotin, että Mikko osti mulle nallen, se saatto todellisuudessa antaakin mulle oikeesti jänispehmolelun. Tai possupehmolelun. :D

    Ei tossa ole mitään ympäripyöreetä, toi on vaan kusettamista.

    Mut nainen, voi luoja nainen, sä oot sairas! Olla nyt kuukausia salasuhteessa itseään tuplasti vanhempaan perheelliseen mieheen! Itsekin elin salasuhteessa muutaman kuukauden, mutta itseäni vain muutaman vuoden vanhemman jätkän kanssa, joten tiedän kyllä mikä se adrenaliinin määrä suhteessa on.

    Sitäpaitsi, jos jaksaisin lukea blogisi alusta alkaen, olisit varmasti kertonut jo paljon asioita, joiden perusteella sinut ja Mikon voisi tunnistaa.

    VastaaPoista
  98. Candy, miksei susta kuulu mitään? Selvästi olet käynyt blogissa kun uusia kommentteja oot hyväksynyt? O.o

    Ihmiset on antanut mielenkiintoisia ideoita, voisit kirjoittaa jostain niistä jotai kivaa :)

    VastaaPoista
  99. Alotin lukemaan sun blogia ihan just, joten en tietääkseni ole vielä ihan täysin perillä tästä, päässä surisee kysymyksiä kun luen sun blogia ja oon pähkäilly monia anonyymi kommentteja.
    Mun mielestä sä oot tosi rohkea kun uskallat uhmata kaikkia ja seurustella Mikon kanssa. Tietenkin mielessä aina välillä käy, että ootko trolli, mutta toisaalta kuka näkis näin paljon vaivaa pitkien tekstien kirjoittamiseen vain trollatakseen. Sä muuten kirjotat tosi hyvin! Periaatteessa tää mun kommentti on turha, mut aattelin kommentoida jotain positiivistä näiden kaikkien negatiivisten kommenttejen joukkoon! :)

    VastaaPoista
  100. just joo, jospa ettisit ihan kuule OIKEEN miehen eikä tollasta pelleä joka pyörittää pikkulikkoja ja perhettänsä vuoronperään. sika mikä sika, mut että sää tyttö rukka oot vielä pihkassa moiseen varattuun idioottiin niin sää tuut satuttaan ittes vielä tosi pahasti! tollasilla ukoilla kun ei yksinkertasesti ole mielessäkään erota ikinä jos vaan nuorempaa saa salassa.. kauanko sää jaksat sellasta kissa-hiiri-leikkiä?

    VastaaPoista
  101. Toinen "Mikon" lapsista ei ole normi terve lapsi.

    Rankkaa tuo erityisperheen elämä,
    pakkohan sitä ihmisen on jossakin ottaa happea?
    Niin ajattelee Candy.

    Ja valitettavasti "Mikko"

    VastaaPoista
  102. Paljastuitteko ku on nii hiljaista? :D

    VastaaPoista
  103. ^ ei välttämättä, koska kaikkien vanhemmat eivät välitä tai huolehdi lapsestaan ollenkaan... sääli

    VastaaPoista
  104. Mitäs sitten kun olette julkisesti pari. Arki iskee, arjen riidat ja huolet. Kaikki se hauska pieni salaileminen ja jännittävä salaisuus ovat poissa. Kaikki tietävät mitä pettureita olette. Lähipiirissäni kävi niin että äijä löysi uuden, oli pitänyt tämän kanssa kivaa jo jonkin aikaa. Lähestulkoon kaikki katkaisivat välisä tyyppiin, kaikki vihaavat ja halveksivat häntä nyt. Sitäkö toivot itsellesi ja "Mikon" lapsille ja perheelle? Mitäpä jos lapset alkavat vihata isäänsä eivätkä todella hyväksy pikkubimboa "äidikseen"? Aikuinen miettisi näitäkin asioita. Miksi "Mikko" ei pettäisi sinuakin, jos kerran pettää vaimoaan? Ei petturista tule yhtäkkiä kuuliaista miestä, vain ja ainoastaan "sun omaa". Wake up!

    VastaaPoista
  105. Hei Candy ja muut,

    törmäsin tähän blogiin, kun yritin etsiä tietoa uskottomuudesta, löytää tukea kaikkien kolmen osapuolen näkökulmista katsottuna. Suomalaisen yhteiskunnan keskustelu uskottomuudesta tuntuu kovin yksipuoliselta. Keskustelu on keskittynyt parisuhteeseen ja sen ongelmiin. Usein siten, että petetty on uskottomuustarinoissa uhri, jonka psyykkinen tukeminen on tärkeintä, koska kriisi voi olla niin yllättävä ja murskaava. Pettäjälle on omat neuvonsa. Kolmannen osapuolen tukemisesta ei löydy tietoa mistään. Ei muistaakseni edes parhaasta lukemastani aihetta käsittelevästä kirjasta "Revitty sydän, uskottomuuden tarina".

    Jos on kyse todellisista tarpeista, kivuista, täyttymättömyyksistä, ehkä vuosia tai jopa vuosikymmeniä jatkuneista asioista, monensuuntaisista kiintymyksen, rakkauden ja välittämisen tunteista, uskottomuustilanteessa on syystä tai toisesta kolme ihmistä, jotka kaikki kärsivät. Totta on, että parisuhteen sisällä syntyneet, kasvaneet tai ehkä jopa aina olemassa olleet ongelmat on mahdollista kohdata vain siellä missä ne ovat. Jo olemassaoleva parisuhde ei ratkea itsensä ulkopuolella. Ei silloinkaan, jos parisuhteessa vain toinen on halukas puhumaan asioista. Tilanteeseen syystä tai toisesta joutunut, asettunut tai päätynyt kolmas ihminen on kuitenkin myös ihminen, kokonaan ihminen.

    VastaaPoista
  106. Yhtä epäempaattiselta ja toisen ihmisen kuulemiseen/näkemiseen kykenemättömiltä tuntuvat sekä omaan nautintoon, omiin tunteisiin ja omaan vapauteen keskittynyt ajattelu, että salarakkaustarinoiden häikäilemätön ja sokea lynkkaaminen. Entä ne tilanteet, joissa uskottomuuteen päädytään esimerkiksi siksi, että parisuhteessa on henkistä tai fyysistä väkivaltaa ja "pettäjä" on alkanut kadottaa tai kadottanut oman itsensä? Entä jos uskottomuus on hätähuuto, yritys säilyä psyykkisesti eheänä? Eikö paras lääke uskottomuutta vastaan ole rehellisyys parisuhteen sisällä?

    Candy, kirjotit tuolla aiemmin Shit-otsikoidussa kirjoituksessa vaikeista päivistä, odottamisen ja ikävän kanssa elämisestä. Tätä suhdetta on käsittääkseni nyt jatkunut pari kuukautta. Ahdistus odottamisesta ja salailusta tulee mahdollisesti jatkumaan vielä pitkään, myös kasvamaan. "Mikolla" saattaa olla hyvinkin pitkä tie edessään: sen selvittäminen, mitä oikeasti haluaa, sen jälkeen jonkinlaisen valinnan tekeminen, ehkä yritys saada asiat laukeamaan kotona tai eroprosessi, jos avioliittoa on mahdoton eheyttää. Se ei ole niin yksinkertaista kuin tunteet juuri nyt sanovat ja se kaikki vie aikaa. Mikolla on oman itsensä lisäksi sekä vaimo, lapset, että sinä (varsinkin kun olet niin nuori), joiden hyvinvoinnista hän saattaa olla kovastikin huolissaan. Se on aikamoinen kuorma ja ristiriitataakka kannettavaksi. Sen lisäksi, jos Mikko on "kiltti mies", hänelle voi olla todella haastavaa uskaltautua olemaan se kuka oikeasti on ja tarttumaan asioihin siitä lähtökohdasta.

    VastaaPoista
  107. Sie olet sen ikäinen, että rakastat täysillä, haluat elää rakkaasi kanssa ja välität hänestä hirveästi. Lukemani perusteella et ole vielä niin kokenut tai kypsä, että näkisit tätä kokonaisuutta kaikkien näkökulmista tai että pystyisit samastumaan siihen, mitä "Mikko" käy läpi tai että kysyisit parisuhteen tai "Mikon" vaimon taustalla olevia asioita. Eikä sinun minusta tarvitsekaan vielä pystyä. Minusta olisi parempi, jos saisit vain elää omaa nuoruuttasi ilman sitä kaikkea kipua, mitä tähän tarinaan väistämättä nyt ja luultavasti yhä enenevässä määrin tulee sisältymään.

    Toivon, että tämä blogi ei herättäisi ainoastaan puskahuomiota ja taivastelua, vaan ihan aidosti yhteisöllistä keskustelua uskottomuudesta ilmiönä, sen monista, MONISTA, mahdollisista syistä ja siitä, miten kaikkia kolmea uskottomuustarinoihin liittyvää osapuolta olisi mahdollista tukea niin, että kaikille on mahdollista jatkaa elämää jossain muodossa, irrota siitä mistä haluaa tai väistämättä täytyy, liittyä siihen minkä valitsee todelliseksi ja mahdollisuus eheytyä.

    En toivo suuntaan enkä toiseen teidän suhteen puolesta tai vastaan. Minusta olennaisinta on se, että Mikko selvittää, mitä hän todella haluaa ja mihin hän on todella valmis. Kaikki muu riippuu siitä.

    Sulle toivon lähelle paria viisasta ihmistä, joitten kanssa voisit jutella kasvotusten, joitten voit luottaa hyväksyvän sinut tilanteessa kuin tilanteessa ja joilla on rohkeutta sekä toivoa parasta kaikille, että rohkeutta sanoa asioita viisaasti suoraan.

    Halaus.
    T.Ihminen.

    VastaaPoista
  108. En aio ottaa kantaa, onko blogin sisältö totta vai tarua, lukijamäärät puhukoon puolestaan.
    Työ- ja elämänkokemukseni perusteella voin todeta että tarina voisi olla ihan faktaakin ;)
    Ylläpitäjä toivoo kommentoijien yksilöivän itseään tarkemmin ja kertovan tarkemmin itsestään. En tiedä miksi haluat sen tietää, mutta voin todeta itsestäni, että olen hieman "Mikkoa" vanhempi, eronnut ja usean lapsen isä
    Käytät kohtuullisesti palstatilaa pohtimalla "mitä voisi tapahtua ja miten asiat sitten menisivät". Pohdintasi ei ole ikätasoista eikä varsinaisesti edesauta minkään asian muuttumista miksikään.
    Mies joka pettää kerran, pettää uudelleenkin. Tämä on ihan tilastollinen fakta.
    Se että "Mikko" on kaksi kertaa ikäisesi, saattaa olla joissain piireissä myös hieman erikoista.
    Se, että sinä haluat olla kaksi kertaa ikäisesi ihmisen kanssa, ei yllätä minua. Mutta miksi ihmeessä se vanhempi mies haluaa olla sinun kanssasi?
    Hommahan menisi teknisesti ottaen suunnilleen näin;
    "Mikko" eroaa vaimostaan, siihenhän ei Suomessa tarvita edes mitään syitä. Sähkösopimuksen täyttäminen on selvästi monimutkaisempaa kuin avioerohakemuksen täyttäminen. Ja jos syitä etsittäisiin; "kasvoimme erilleen" on aivan yhtä hyvä kuin esim. "puolisoni on narsistinen sadisti joka on aktiivinen saatananpalvoja ja kannibaali" ;)
    Lapset lienevät alle kouluikäisiä, eli äidistä tulee eron jälkeen lähivanhempi ja isästä ns. tapaajavanhempi. Isä tavannee lapsiaan 1-2 krt / kk viikonloppuisin + joka toinen joulu + isänpäivänä + kesälomalla 1-2 viikkoa, jne.
    Eron jälkeen avioparin omaisuus ositetaan ja isä hankkii uuden asunnon itselleen, siis jos äiti haluaa jäädä asumaan perheen entiseen asuntoon. Osituksessa siis puolitetaan heidän varansa ja velkansa ja isä maksaa elatusapua lapsistaan, elätuskykynsä ja lasten elatuksen tarpeen mukaan. Siihen saakka kun lapset ovat vähintään 18 -vuotiaita.
    Korostan tätä siksi, että kirjoitat muutamaankin kertaan miten varakas "Mikko" on. En tuudittautuisi siihen, vaan tarkastelisin tilanetta mahdollisen eron jälkeen. Mitä viivan alle on jäänyt, vai onko jäänyt mitään.
    Pohdit myös em. lasten mahdollista suhtautumista sinuun tulevina vuosina. Pohdinta on melko typerää, ei roolisi lasten isän mahdollisena uutena puolisona välttämättä vaikuta lasten suhtautumiseen sinuun mitenkään. Tämä kaikki siis; JOS mies eroaa ja JOS suhteenne jatkuu eron jälkeen. Sinähän olet ventovieras ihminen ko. lapsille ja vuorovaikutuksenne kehitys määräytyy sen mukaan, miten itse tulet suhtautumaan kyseisiin lapsiin jatkossa.
    Et kovin paljon pohdi miten lasten äiti sinuun jatkossa suhtautuisi sinuun? Jos olisin sinä, miettisin sitä asiaa hieman tarkemmin...
    Yli puolet avo- ja avioliitoista päätyy tänä päivänä eroon. Yllättävän moni eroaa jopa useaan kertaan elämänsä aikana. Mieti sitäkin.
    Jos suhteenne on kestänyt jo yli vuoden, olet ollut 16 -vuotias sen alkaessa. Vaikutuit miehen charmista jossain lastenjuhlissa ja käsityksesi lujittui sukulaisen häissä, boolimaljan äärellä ;) "Been there, done that!"
    Kirjoittamastasi päätellen keskinäiset tapaamisenne ovat lyhyitä, pieniä hetkiä jonkun tekosyyn / sepitelmän varjolla? Ja mies tuo jopa lahjoja ;) !
    Visioipa siihen arkielämä itseäsi tuplasti vanhemman miehen kanssa, arjen laskuineen ja kuluineen, naapureiden supinoineen ja opiskelun tai työn suorittamisineen!
    Eipä silti, voinhan olla tarpeettomankin skeptinen ja visiosi on täysin realistinen ja kaikki hyvä ja kiva toteutuu kohdallasi. Mikään minun tiedossani oleva fakta ei tosin tue "toiveiden täyttymistä".
    Sivuutathan tuon kommentin vanhempiesi mahdollisesta suhtautumisesta sinuun? Olet kohta täysi-ikäinen eikä vanhempiesi tehtävä ole elää sinun elämääsi. Valmistaudu kuitenkin perustelemaan valintasi heille jonain päivänä, kuten myös veljellesi.
    Älä kuitenkaan missään tapauksessa lopeta kirjoittamistasi ja anna kommenttien jatkua. Älä lue mitään shittiä ja deletoi törkeydet pois. Ihmisellähän pitää olla unelmia ;)

    VastaaPoista
  109. Valehtelet päin vanhempies ja ystävies naamaa. Mä valitsen joka tapauksessa perheeni ja ystäväni mieluummin ku miehen. Mietitkö sä yhtään, miten paljon läheises suhun luottaa? Varmasti paljon, mut arvaa luottaako enää, jos asia paljastuu?

    VastaaPoista
  110. Mieti asiaa muittenki näkökulmast ku ittes. Vanhempies, ''miehes'' vaimon, niitten lasten, ystävies... Mikon vaimo on varmasti entistä iloisempi jos saa tietää että Mikko on pettäjä. Pettäjä voi pettää myös sua, ei sitä poissuljettu ole. Mä en kestäis sellasta iskua, jos oisin ton Mikon lapsi. Vanhemmat eroais, kaiken lisäks petturuuden takia! Tollanen käytös ei vaikuta aikuismaiselta.

    Okei, rakkaus on sokea. Sokeus ei kuitenkaan saa olla missään nimessä pysyvää. Sun pitää herätellä ittees ja miettiä, onko toi muka se mies, jonka kanssa tahdot olla.

    VastaaPoista
  111. Miksi et ole kirjoittanut pitkään aikaan? Melkein joka sivustolla missä käyn on keskustelua ja arvuuttelua naisten kesken, että onko se juuri heidän miehensä joka pettää...

    VastaaPoista
  112. Ei muuta sanottavaa kuin, että kun kirjoitat tekstiä, pistä siihen loppuun onko se sun omaa tekstiä vai jonku muun.. Ärsyttävää, kun ekoilla kerroilla luin lainauksiasi ja luulin, et se oli sun omaa tekstiä ja sit käykin ilmi, et ei olekaan! Ei niin saa tehdä. Kirjoittaa toisen tekstiä ilman et kertoo kenen se on! t. pilkunviilaaja.

    VastaaPoista
  113. Mietin tuossa...että miksi teidän säännöissänne on että Mikko saa yhä harrastaa seksiä vaimonsa kanssa, muttet sinä muiden. Mitä se haittaisi vaikka vaimo alkaisikin epäillä jotain? Jos Mikko on tosissaan hankkimassa eroa, niin pieni kylmyys sänkyyn menosta saattaisi vain auttaa asiaa... Samat säännöt molemmille. Mitäs jos akka vaikka posahtaa paksuksi yllättäen?
    t. katsku

    VastaaPoista
  114. Tämä kaksikko jäi jo kiinni. Eipä ollut kovin vaikea tunnistaa tätä kyseistä herraa, Candya en tunne. Vielä on vaan harkinnassa kumpaan otan ensin yhteyttä mieheen vai kerronko vaimolle. Luultavasti päädyn mieheen, koska tiedän että Mikon ja vaimon suhde voi hyvin ja parempi ehkä että vaimo ei edes saa tietää koko hairahduksesta.

    VastaaPoista
  115. Vai et kirjoita tunnistettavasti? "Mikko" on helppo tunnistaa. Taitaa olla vaimolla jo tieto asiasta... Jos ei ole, niin hyvin pian on.

    T: Mikon tunnistanut

    VastaaPoista
  116. SIIS TÄÄ BLOGIHAN ON JOKU VITUN YLEINEN PASKA VITSI !? TÄMÄ EI OLE TODELLISTA JA BLOGIA KIRJOTELLAAN PIENELLÄ TYTTÖPORUKALLA PELKÄLLÄ VITSILLÄ !

    VastaaPoista
  117. Miksi et voi myöntää että jäitte kiinni? Eikö se tarkoittanutkaan sitä että sinä ja Mikko menette silloin onnellisesti yhteen? Taisi mennä nyt vähän väärin vai?:D

    VastaaPoista
  118. Et välttämättä jaksa kommentoida kaikkiin, mutta toivoisin, että vastaisit. Millainen suhde on semmoinen jossa mies on naimisissa naisen kanssa ja harrastaa sen kanssa seksiä ja saman aikaisesti "seurustelee" toisen tytön kanssa,jonka kanssa harrastaa seksiä, joka kännipäissään panee muita miehiä?

    VastaaPoista
  119. Onko käynyt mielessäsi, että sitten kun teidän yhteiset lapset olisivat syntyneet (kuvitellaan, että alkaisitte niitä tekemään 3 vuoden päästä, heti ei tärppää kuitenkaan ja raskausaikaan menee se melki vuosi), niin Mikko on jo aika vanha (luultavasti jo yli 40 reilusti), eikä varmasti jaksa samanlailla touhuta sinun lastesi kanssa kuin näiden ensimmäisten lastensa kanssa. Hän on jo kerran se härdellin elänyt ja tällä toisella kierroksella ei enää jaksa osallistua samanlailla. Vaikka mitä lupailisi nyt, niin se on NIIN nähty :) uusi vaimo saa sitten kasvattaa lapset lähestulkoon yksin. Onnea vaan siihen matkaan :)

    VastaaPoista
  120. en oikee ymmärrä et sulla ei sais olla muit miehii mut se panna kyl vaimoas ja "pettää" sua! tajuisit ny et ei tost tuu ikin mitää...

    VastaaPoista
  121. KYSYMYS!! TIETÄÄKÖ MIKKO ETTÄ PIDÄT TÄTÄ BLOGIA? Miten suhtautunut asiaan?

    VastaaPoista
  122. Harmi, ettet voi antaa takeita olemassaolostasi, "Candy", sillä kuka tahansa netin käyttöä hallitseva voisi tekaista tällaisen blogin, vaikkapa naapurin setä! Olisikin erittäin hauskaa tietää oletko oikeasti olemassa.. Vaikka se onkin näköjään mahdotonta :((

    VastaaPoista
  123. Candy.

    Mitä tätä menoa oon seurannut, huomauttaisin parista asiasta.

    1. Et voi sanoa että Mikko on Sun mies, koska Mikolla on vaimo. Joten kirjallisesti, Mikko on vaimonsa mies.
    2. Miten ihmeessä te tän oikein teette? Mikko on naimisissa, ja sä oot Mikon kanssa salasuhteessa?
    3. " ettei se voinukaan antaa mun pettämistä kunnolla anteeks. :( "
    Mitä tolla meinaat? Ootko sä pettänyt vielä Mikkoakin?
    En halua olla mitenkään tyly näillä kysymyksilläni ym, mut haluan tietää palavasti.
    Kiitän.

    VastaaPoista

HUOM!!

Ennenkuin tulette ulisemaan, etten ole julkaissut kommenttiasi - paina tämän tekstin yläpuolella olevasta "Lataa lisää"-painikkeesta. Paina siitä niin monta kertaa, kunnes sitä ei tule enää näkyviin - ja TADAA! Kaikki kommentit ovat ladattu näkyviin. Yli kahdensadan kommentin ylittyessä, kaikki kommentit eivät näy automaattisesti kommenttiosiossa ilman niiden erillistä lataamista tuosta painikkeesta.

Jos taas teit edellämainitun, etkä vieläkään löydä kommenttiasi kommenttiosiosta - no, et tule sitä löytämäänkään, sillä turhaa roskapuhetta ja törkyä en julkaisekaan. :)

Uliuli <3