tiistai 13. joulukuuta 2011

Iso paha toinen nainen

Otsikon keksin Isosta Pahasta Sudesta. Mikä sopisikaan paremmin yleisen käsityksen mukaan vertauskuvallisesti paremmin, kuin iso paha ja viekas susi, kun puhutaan toisesta naisesta?

Ajattelin aikani kuluksi kirjoittaa oman mielipiteeni näistä toisista naisista, joihin itsekin kuulun. Taino korjaan, tyttönenhän olen suuren osan mielestä vielä varmaan, mutta ihan sama. :)

Oon huomannut, että varsinkin naiset suhtautuu todella aggressiivisesti ja kiihkoillen toisiin naisiin. Automaattisesti sysätään tapahtunut pettäminen toisen naisen vastuulle ja leimataan se toisen naisen viaksi.

"No kun se tuli ja vietteli mun ukon. Se tyrkytti itteensä ja meni antamaan ukolle pillua. Pitäis hakata se akka, helvetin huora! Perheenrikkoja!"

On varmasti naisia, jotka tietoisesti yrittävät vietellä varattuja miehiä ja nauttivat siitä, aina onnistuessaan siinä. Onhan se tietenkin yleensä lähtökohtaisesti haastavampaa lähteä iskemään jopa perheellistä, luotettua avo/aviomiestä verrattuna mieheen, joka on sinkku ja joka voi vapaasti ilman mitään velvollisuuksia tai tunnontuskia tehdä mitä haluaa, kenen kanssa haluaa.
Ja ylipäätään, kuinka moni sinkkumies kieltäytyy seksistä, kun himokas nainen tulee sitä ehdottamaan? :D En tietenkään väitä, että kaikki miehet ovat vain seksin perässä kuolaavia sokeita idiootteja tai kuin narussa vedettäviä pässejä, mutta uskoisin että 95% sinkkumiehistä innostuu naisen ehdottaessa seksiä. Ja mikäs siinä, eihän siinä mitään pahaa ole, normaali tarve joka suurimmalla osalla meistä on tai tulee hyvintodennäköisesti jossain vaiheessa olemaan :)

Mutta, kai nämä naiset saavat ukkomiehiä iskemällä suurta nautintoa ja itsetunnon kohotusta, kun ihminen jolla on pelissä koko elämä, hairahtuu naisen vetovoiman edessä. Onhan se imartelevaa ja varmasti saa itsensä tuntemaan halutuksi ja erikoiseksi.

Myönnän, että olin todella otettu, kun sain Mikolta positiivista huomiota, jota ei varatulta mieheltä oleta saavan. Ja ei tietenkään oleta, yleinen käsityshän on se, että miehen pitää tietyllä mielellä kehua ja huomioida vain ja ainoastaan omaa akkaansa.

Kuitenkin harmittavan monella on sellainen käsitys, että toisen naisen motiivit ovat vain ja ainoastaan pahat. Rikkoa perhe ja viedä lapsilta isä. Olla helvetillinen takapiru, joka hyökkää miehen kimppuun ja saa kaikkien elämän sekaisin. Eikä se edes rakastais miestä, haluais vaan kateellisena repiä toisten perheonnen rikki. Ja nauttiskin vielä siitä.

Toisaalta taas sitten jos naikkonen nyt selvästi olisikin vilpittömästi rakastunut mieheen, niin automaattisesti tilanne päättyy siihen, että mies lemppaa naisen ja jatkaa vaimokullan kanssa elämää. Eihän nyt toiseen naiseen voi rakastua, koska se on vaan mitätön toinen nainen, miehen pelkkä säkkien tyhjennys nukke jota riepotella miten sattuu ja thats it.

Molempia tapauksia on, aivan varmasti. Mutta mietin vain, että eikö ihmiset näe näiden tapausten ns. välimuotoa? Varattua miestä ja naista jotka rakastuvat toisiinsa ja haluavat olla yhdessä.

Se, että mies on vienyt vaimonsa vihille, ei tarkoita sitä, että avio-onni jatkuu koko loppuelämän onnellisena. Jos kahden ihmisen välillä ei ole enää vilpittöntä rakkautta, miksei erota? Moni sanoo, lapsien takia..Jep, tiedän että niin todellisuudessa monet tekeekin. Toisaalta ymmärrän sen pointin, mutta toisaalta en ollenkaan.
Kerran me täällä vain eletään, eikä lasten elämä mene siitä ikuisesti piloille, jos isä ja äiti eroavat. Itse uskaltaisin väittää, että enempi se piloille menee esimerkiksi vanhempien jatkuvasta riitelystä ja sen kuulemisesta ja näkemisestä.

Moni on kysellyt, miten itse suhtautuisin, jos isäni löytäisi toisen naisen. En osaa sanoa, alkuun varmasti olisin loukkaantunut ja vihainen. Ajankuluttua ja järjen kanssa mietittynä kuitenkin asia olisi ok, jos näkisin isäni onnellisena uuden naisensa kanssa ja äitinikin voisi jatkaa elämää ja löytää rinnalleen uuden miehen, joka rakastaisi äitiäni ehdoitta.

Miksi ihmiset kuvittelevat, että elämä eron jälkeen loppuu?
Jos ex-puoliso löytää uuden onnen, mikä estää -esimerkiksi tässä tapauksessa Mikon vaimoa- löytämästä myös uutta ihmistä rinnalleen? Joka saisi tuntemaan itsensä taas rakastetuksi ja onnelliseksi ja jota itsekin voisi täysin sydämin rakastaa? Uutta ihmistä, jonka seurassa aidosti viihtyy ja jonka kanssa on samalla aaltopituudella.

Pakkohan mun on myöntää, että olen sitä mieltä, ettei ole täysin oikein alkaa vielä varattuna parisuhteeseen toisen kanssa. Mutta koska olen itse tässä tilanteessa tyttöystävänä, ymmärrän Mikon valinnan 100%:sesti.

Mikkoa puolustan sillä, että hän ei missään vaiheessa ole etsimällä etsinyt toista naista, näin vaan sattumien kautta pääsi käymään.
Hän on kyllä todella rakastanut vaimoaan ja jollain tapaa rakastaa varmasti edelleen, vaikka näin vaimon selän takana toimiikin. Sattuneista syistä nyt vain ei ole ihan vielä oikea aika tuoda suhdettamme julki, vaikka Mikko vaimonsa puolesta pahoillaan onkin.
Välillä tunnen pieniä omantunnon pistoksia itekin, mutta silti suurimman osan ajasta ajattelen vain sitä, kuinka onnelliseksi Mikko mut tekee. Ja miksen ajattelisi? Mä en petä tässä ketään.

Tästä tuli taas romaani, ja asiat hyppelee puolelta toiseen miten sattuu, mutta toivon että tekstistä tulee edes jotenkuten ilmi mun mielipiteeni ja pointtini, joka on siis se, että ihan normaaleita ihmisiähän ne(me) toiset naiset on.
Ihan samalla tavalla rakastuu palavasti, kun kaikki muutkin. Perhesuhteet ei ole aina niin helppoja, että tuosta noin vain sormia napsauttamalla pistetään kattilat jakoon vanhan kumppanin kanssa uuden kumppanin löydyttyä. Asioille on omat aikansa paljastua. Sillä, miten ja milloin kertoo, on paljon merkitystä kaikkien kannalta.

109 kommenttia:

  1. "Kerran me täällä vain eletään, eikä lasten elämä mene siitä ikuisesti piloille, jos isä ja äiti eroavat. Itse uskaltaisin väittää, että enempi se piloille menee esimerkiksi vanhempien jatkuvasta riitelystä ja sen kuulemisesta ja näkemisestä."

    Tiedätkö sinä sitten, että Mikko ja hänen vaimonsa riitelevät paljon?

    VastaaPoista
  2. Anonyymi, Tiedän.

    Ja eikai Mikko muuten olis toisen kanssa suhteessa, jos sen oma avioliitto olis rakastava ja toimiva.

    VastaaPoista
  3. "Kuitenkin harmittavan monella on sellainen käsitys, että toisen naisen motiivit ovat vain ja ainoastaan pahat. Rikkoa perhe ja viedä lapsilta isä. Olla helvetillinen takapiru, joka hyökkää miehen kimppuun ja saa kaikkien elämän sekaisin. Eikä se edes rakastais miestä, haluais vaan kateellisena repiä toisten perheonnen rikki. Ja nauttiskin vielä siitä."

    No susta ainakin saa sellaisen kuvan, kuin toivoit eräässä aiemmassa postauksessa Mikon vaimon ja lasten kuolemaa.
    Onko sulla jotain ongelmia sun itsevarmuuden ja itsetunnon kanssa? Yritätkö sä pönkittää sitä panemalla varattua, aikuista miestä?

    VastaaPoista
  4. Anonyymi, Voitko idiootti lukea kaikki postaukset kunnolla ennenku tuut kommentoimaan yhtään mitään? Mä en ole tosissani toivonut kenenkään kuolemaa, se oli vaan sen hetken ohimenevä fiilis, ei todellinen toive tai tahto.

    Ja ei ole, kiitos kysymästä. Itsetunto,-ja varmuus on aivan kohdillaan noin niinkun muutenkin, ei mun tarvii pönkittää sitä yhtään millään.

    VastaaPoista
  5. Sinisilmäinen pikkutyttö, ihan sääliksi käy!

    VastaaPoista
  6. Luuletko oikeasti että Mikko vaihtaisi vaimonsa ja lapsensa sunlaiseen teinityttöön? :) Sua tulee sattumaan, uskottele vain itsellesi ettei tule, mutta kiellät tosiasiat.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi, Turhaa säälit, säälis menee ihan hukkaan mun kohdalla :) Mulla menee loistavasti, eikä oo mitään syytä sääliä.

    Anonyymi, En luule, vaan tiedän. Sä voit kirjottaa mitä haluat, mutta et valitettavasti voi vaikuttaa mun elämään millään tavalla :) Mua ei tule sattumaan, sori vain.

    VastaaPoista
  8. jos haluut kirjottaa kirjota faktaa13. joulukuuta 2011 klo 19.22

    Candy voisit jo alkailla vastaamaan siihen oletko trolli vai et kysymykseen ? useampi sitä jo kysynyt huomaan. Itse olen ainakin 90% varma että olet trolli... hohhoijjaa,toivottavasti muutkin näkevät pian tuon keksityn feikin läpi.. ;)

    VastaaPoista
  9. jos haluut kirjottaa kirjota faktaa, Mitäpä jos selailisit blogia läpi ennenkun tuut kirjottaa ton saman kysymyksen minkä moni muukin ja johon oon jo pariinkin otteeseen vastannut?

    Ei mulla ole intoa vastata miljoona kertaa samoihin kysymyksiin, anteeksi nyt vain.

    Vastaan viimeisen kerran, että ei, en ole trolli. Tosin mulle on ihan sama uskooko ihmiset mun kirjoituksiin vai ei, itse tiedän miten asiat on ja suurimmaksi osaksi omia ajatuksia ja höyryjän tänne päästelen omaksi iloksi. Joten jos porukka ei usko ja pitää tätä keksittynä feikkinä, niin so what? Ei kutita mun persettä sitten niin yhtään :)

    VastaaPoista
  10. aww (= kuulostatte niin onnellisilta ♥ (=(=

    VastaaPoista
  11. Sulla on tosi mielenkiintonen blogi ja tahtoisin seurata sitä jatkossakin, mutta en oikeesti voi ymmärtää miksi ihmeessä jatkat paskanjauhamiskommenttien julkaisua ja niihin vastaamista? Muutenkin sun suhteellisen suuri aktiivisuus blogin parissa herättää mulla ainakin vähän epäilyksiä, että haluat vaan herättää huomiota. Toivottavasti näin ei ole.

    VastaaPoista
  12. Jaa-a, ymmärrän että tän blogin aihe aiheuttaa eriäviä mielipiteitä ja pakko sanoa et ne kommentoijat, joilla ei oo mitään positiivista tai rakentavaa sanottavaa niin haistakaa paska.
    17-vuotias osaa kuitenkin ottaa vastuuta tekemisistään ja mä uskon, että Candy ymmärtää itsekin miten voisi käydä. Mutta jos niin olisi käynyt niin se olisi käynyt jo.

    Candy: toivottavasti tulet onnelliseksi Mikkosi kanssa ja älä kuuntele mitä paskaa muut puhuu! :) (itellänikin on 11 vuotta mua vanhempi tyyppi) Toivotaan, että kaikki kääntyy parhain päin! :D

    VastaaPoista
  13. Hei!

    Eksyin lukemaan sun blogia tänään ja luin koko homman kerta heitolla. Tosi inhottavia ja varmasti latistavia suurin osa kommenteista :(

    Avioliittoja tulee ja menee. Jos lehdessä lukisi, että "mies erosi vaimostaan ja meni uusiin naimisiin", niin se olisi sitten ihan neutraali juttu ja täysin hyväksyttävää toimintaan. Suomen laissa ei olla kielletty rakastumasta uudelleen ja elämästä elämäänsä :) Avioliitto ei ole mikään lopullinen tuomio, vaan aina voi ottaa hatkat. Mutta noi lapset sitten hankaloittaa asiaa. Kuten jo jossain mainitsit, totta kai niillekin olisi parempi joku uusioperhe kuin vanhemmat, joiden välillä ei vallitse rakkautta. Olen itse kuullut tuttuni sanovan, kuinka hän olisi nuorena toivonut vanhempiensa eroavan, jotta se kaikki riitely olisi lakannut.

    Mul on ollu raskas päivä ja oon hirveen väsynyt, mutta toivottavasti tajusit mun kommentista olennaisen: tsemppii ja oon sun tukena ja samaa mieltä kaikesta sun kanssa! Kuulostat melkeen ku multa, paitsi et oon sinkku :)

    VastaaPoista
  14. Oot niin oksettava kuin voi vain olla. Yrität kaikin keinoin puolustella suhdettanne, etkö mitenkään ymmärrä miten moraalitonta käytöksenne on? Etkö koskaan mieti, jos sulla olis normaali poikaystävä ja se pettäisi sua, harrastaisi salasuhteita selkäs takana? Hanki tyttö aivot, sympatiaa ei sulle heru.

    VastaaPoista
  15. Jos Mikko olisi rehti mies, hän olisi pistänyt eron vireille ennen kuin alkaa sinun kanssasi pelleilemään. Aika julma mies, jos voi tehdä noin paskaiset temput omalle vaimoilleen. Jos rakkauttaa ei enää ole, silloin pistetään homma poikki ja sillä selvä. Ei ruveta vehtaamaan selän takana ja esitetä kotona, että kaikki on niin kuin ennenkin.

    Sanot, että ei ole helppoa lähteä yhtäkkiä avioliitosta. No joo, ei olekaan, mutta te olisitte voineet odottaa sen aikaa, että Mikko saa asiat vaimonsa kanssa selvitettyä. Turha yhtään puolustella teidän suhdetta, se on yksinkertaisesti väärin eikä siitä pääse yli eikä ympäri.

    VastaaPoista
  16. Ja sun on vielä oltava kypsempi kuin muut ikäisesi. Näytettävä se kaikin keinoin, että sulla on oikein MIESystävä eikä 18v autoa rassaava nolo amisjantteri kalapuikot huulillaan ja jakoavainsetti takataskussaan. Miksi? Miksi sun pitää pönkittää kypsyyttäsi? Olet oikeasti vain pieni epävarma teini, se näkyy kirjoituksistasi. Se paistaa läpi. Anteeksi vain, nyt saan varmasti viestiä takaisin, että joo ;) taitaa kypsyyteni kyllä tulla kirjoituksista läpi mutten pönkitä;) Joopa joo. Vastaisit asiallisesti tai olisit vastailematta ollenkaan.
    Mitä vastailuusi tulee, yleensä vittuilet jos sulle vittuillaan niin se esimerkiksi kertoo "kypsyydestäsi" aika paljon :D Et osaa vastata asiallisesti vittuiluun. Phyh.

    VastaaPoista
  17. ^ Anonyymi, Hahahahh :D No siellä taas yks keittiöpsykologi on vauhdissa. Kerrotko yhdenkin hyvän syyn, miksi mun pitäis vastata asiallisesti takas vittuiluun? Miksi?!
    Ei ole mitään järkevää syytä miks vastaisin takas nätisti ja asiallisesti kommentteihin, joissa mua halvennetaan tai haukutaan.

    Eikä mun edes tarvii.

    VastaaPoista
  18. Hei! Laitoin jo aiemminkin (kannustavaa) palautetta, mutta olisi ihanaa myös jos kesittyisit hieman vähemmän näiden negatiivisten kommenttijen kirjoittajiin. Anna niiden muhia omassa liemessään, äläkä anna niille sitä tyydytystä et jotenkin niihin puutut. (Tiiän, vaikeeta on mutta yritä!) Onnea teille vielä kerran!
    -S-

    VastaaPoista
  19. Candy kirjoitti...

    Anonyymi, Tiedän.

    Ja eikai Mikko muuten olis toisen kanssa suhteessa, jos sen oma avioliitto olis rakastava ja toimiva.
    13. joulukuuta 2011 9.00

    miksi mikko on sitten vielä avioliitossa jos suhde ei ole rakastava ja toimiva?

    VastaaPoista
  20. Musta siinä ei oo mitään väärää, että sä oot rakastunu mieheen joka nyt sattuukin olemaan naimisissa. Mikko se on joka tekee väärin vaimoa ja lapsia kohtaan vielä, ennenkuin (jos) kertoo totuuden heille. Mä seuraan mielenkiinnolla tätä blogia ja oon sun puolella :)

    VastaaPoista
  21. Anteeks mikä keittiöpsykologi :DDDD nyt turpa rullalle kodinrikkoja

    VastaaPoista
  22. Petetyksi tuleminen voi estää petettyä luottamasta miehiin/naisiin pitkään aikaan. (Ei, minulle ei ole niin käynyt, vaan väitän näin muiden suhteiden perusteella.) Onkohan tuo nyt ihan reilua? ;__; Minusta Mikon olisi pitänyt erota vaimostaan ennen sinun kanssaan seurustelun aloittamista. Jos kuitenkin aiotte joskus "tulla kaapista ulos", olisi parempi vain tehdä jutusta julkista heti. Valehteleminen, varsinkin pitkään jatkunut, satuttaa.

    VastaaPoista
  23. Aikamoista tekstiä aikuisilta ihmisiltä. Sanoisinko että nämä anonyymit jotka tulevat kyseenalaistamaan kypsyyttäsi ja suhdettasi voisivat miettiä hetken uudelleen. Voitteko anonyymit tosiaan väittää, ettette itse vittuilisi takaisin jos teille tullaan vittuilemaan? Anonyymi, joka kirjoitit 13.12 klo 9.55 << voisit miettiä ihan omaa käyttäytymistäsi. Et itsekään anna itsestäsi kypsää kuvaa joten miksi lähdet arvioimaan muita.

    On se kumma kun teidän ikäeroa hämmästellään ja luullaan ettei se tulisi onnistumaan. Tiedän pari henkilöä keillä on kutakuinkin samanlainen ikäero ja ovat onnellisesti olleet yhdessä jo kauan. Tiedän henkilön joka jätti vaimonsa uuden suhteen takia joten mitä uutta tässä voisi olla? Tarvitseeko naisen olla 30-vuotias, jotta ero vaimosta tuntuu jotenkin järkeenkäyvältä?

    Monet näyttää moralisoida sulle kuinka vaimonviejä olet. Miksi helvetissä syyllistää naisosapuolta, jos itse mies tekee päätöksen? Ei se ole sen uuden naikkosen vika. Jos mies hairahtaa toiseen naiseen, voidaan kyseenalaistaa hänen nykyinen suhteensa. Kuka onnellisesti naimisissa oleva mies hakisi jotain jännitettä elämälle, jos sitä on jo tarpeeksi? Niin, ei kukaan.

    Sympatiani annan sulle. Nämä tilanteet ovat ihan normaaleja aikuisten piireissä mutta tästä tehty niin suuri numero koska teillähän on 18-vuoden ikäero (laskinko oikein?).

    Itse voin jopa olla iloinen puolestasi ja toivon kaikkea hyvää sinulle ja "Mikolle" - kuka lie hän nyt onkaan ja varmasti tulen seuraamaan blogiasi jatkossa. Et ole kamala ämmä jos olet rakastunut varattuun mieheen, mies voi olla kamala mutta et sinä. Tsemppiä.

    VastaaPoista
  24. "Kerran me täällä vain eletään, eikä lasten elämä mene siitä ikuisesti piloille, jos isä ja äiti eroavat."

    Pidin sua oikeasti järkevänä ja olin sun puolellas ennen tätä lausetta.

    Avioerolapsena voin kertoa, varsinkin riitaisa ero jättää ikuiset arvet. Mutta ethän sinä sitä pikkunen voi ymmärtää.

    Terv. 25-vuotias

    VastaaPoista
  25. "Miksi ihmiset kuvittelevat, että elämä eron jälkeen loppuu?
    Jos ex-puoliso löytää uuden onnen, mikä estää -esimerkiksi tässä tapauksessa Mikon vaimoa- löytämästä myös uutta ihmistä rinnalleen?"

    Siksi että joskus niin käy että kun tuollaisen pommin pudottaa tietämättömälle puolisolle niin sen puolison todella voi kuolo korjata. Ei ole kahdenkäden sormilla laskettavissa ne tapaukset kun se petetty on tappanut itsensä, lapsensa ja/tai jospa sen miehen. Joissain tapauksissa on henki lähtenyt siltä rakastajattarelta/rakastajalta.
    Joskus siitä selviää joskus ei..

    En ymmärrä tuota selän takana puuhailua, se on niin väärin kaikkia kohtaan. Mutta mun ei sitä tarvitse ymmärtää, jokainenhan tekee omat valintansa. Elämä on valintoja täynnä, toivottavasti sinä olet valinnut oikein.

    Toivon kaikkea hyvää teille kaikille jokatapauksessa ja jatkan varmaankin blogin lukemista siitäkin huolimatta että en vaan tajua :p Ehkä mä sit opin tajuamaan?

    VastaaPoista
  26. Vaikutat hirveen fiksulta ihmiseltä sun postauksissas ja argumenttis on hyviä. Mutta sitten ku vastaat näihin kysymyksiin, ja joudut toistamaan samaa että "IHII MIKKO RAKASTAA MUA♥♥ ME OLLAAN NIIN ONNELLISII YHES♥♥" ni vaikutat just sellaselta sinisilmäiseltä, kodinrikkoja kermaperseeltä mistä kirjotit :| mutta kaikkea hyvää sulle ja Mikolle ja sen perheelle myös!

    VastaaPoista
  27. Hei! En ota kantaa sun tilanteeseen, tulin vaan kommentoimaan tätä blogia, eli kirjota teistä, susta ja sun tunteista. Kaikesta siitä, mistä sun alunperinkin piti. Tää blogi on tosiaan saanut tälläisen "selittelyn" fiiliksen aikaan. Unohda kaikki noi kommentit ja kirjota niin kun alussa ajattelit. Siitäkös kaikki haukkujat vielä riemastuu, jos ignooraat niiden kommentit ja vaan kirjotat tuntojasi ylös. Ei sun tarvitse selitellä kenellekään.

    VastaaPoista
  28. "Se, että mies on vienyt vaimonsa vihille, ei tarkoita sitä, että avio-onni jatkuu koko loppuelämän onnellisena."

    Mua suututtaa ihan mielettömästi kyseinen lause.
    Miksi pitää mennä väkisin naimisiin jos jo ennen avioitumista ajattelee "tulevaa" eroa? Siitähän voi jo päätellä että toinen ei rakasta kumppaniaan tosissaan.
    Ja kyllä, tiedän että suurin osa avioliitoista päätyy eroon, mutta ei kukaan nyt leikillään voi naimisiinkaan rynnätä.
    Kuitenkin olen samaa mieltä siitä että jos käy niin, että ei enään rakastakaan toista eikä ole onnellinen, on parempi erota.

    Musta melkein tuntuu, että sä et ole ihan niin kypsä kuin yrität esittää..

    VastaaPoista
  29. Mikko kusettaa kympillä :) Rakastuneena sitä ei usko, mutta jos Mikko kuolaisi lattiaa edessädi, ei se enää vaivautuisi esittämään ;)

    VastaaPoista
  30. Mielenkiintoista tekstiä :)

    Kirjoitat ikäiseksesi erittäin kypsästi, huomaa myös, että olet tässä suhteessa mukana ihan vakavalla pohjalla, että ei ole mikään teini tyttöjen "hihii me seurustellaan" suhde (jos nyt tiedät mitä tarkoitan:D) :)

    VastaaPoista
  31. Missä kaupungissa asut vai haluatko paljastaa sitä? Mut joo en oo sun puolesta mutten vastaankaan jokainen tehköön elämällään mitä haluu! Mut ymmärrät kai silti että blogis herättää ihmisissä varmaan paljon negatiivisia tunteita eikä kaikki negatiiviset kommentoijat todellakaan oo kateellisia tai katkeria sulle.

    VastaaPoista
  32. Oletko itse tuossa kuvassa, mikäli olet, niin ymmärrän "Mikkoa" tosi hyvin :)

    VastaaPoista
  33. Candy on uudentyypisten blogien pioneeri; kirjoitetaan jostain asiasta, joka varmasti herättää ihmisten keskuudessa vahvoja erillaisia tunteita.. Sympatiaa, vihaa yms. Tälläisellä blogilla tavallinen tyttö/poika pääsee tuntemaan itsensä huomatuksi ja "suosituksi".

    Onhan se nyt selvää, että jos Candy oikeasti haluaa suhteessaan Mikkoon vaan parasta, ei hän alkaisi siitä kirjoittamaan nettiin, vaikka kuinka haluaisia purkaa tunteitaan. Huomio on selvästi Mikkoa tärkeämpi, kun noin kiihkoillen tänne kirjoitat.

    En usko, että julkaiset tätä kommenttia, koska totuus on ainut asia mitä et halua tuoda ilmi. Jos/ kun tämän julkaiset, niin älä vastaa minulle että "keittiöpsykologi".

    Tämä on vain minun mielipide.

    VastaaPoista
  34. Mulla itellä ei oo mitään sun ja mikkos suhdetta vastaan, mulla vaan vähä ärsyttää toi sun suhtautuminen kaikkiin kommenteihin, sillä mitäpä ootat jos 17v kertoo olevansa suhteessa 34 perheelliseen mieheen? En usko että kovin monin on kateellinen sulle (yhessä kirjotuksessa kirjotit näin), mutta joidenki mielestä toi on vaan niin moraalisesti väärin..

    Toivon vaan että teille käy hyvin, ja mikko eroaa vaimostaan, uskon kyll että toi on varmaan hirveen rankkaa sulle, kaikki tää salaaminen.

    VastaaPoista
  35. Huh..aika kiperässä tilanteessa tavallaan oot :D Itellä ei kestäis omatunto,mutta sulla kestää :) Ja mä en halua tuomita sua enkä Mikkoa,jos teidän mielestä toi tuntuu oikeelta,eikä Mikko ole omasta mielestään onnellinen avioliitossaan. Tosi kiva että on tollasia poikkeuksia niiden perus aikuis-nuori suhteiden rinnalle :) Toivon teidän puolesta,ettette jää kiinni :)

    VastaaPoista
  36. Takas vittuilu todistaa sitä kypsymättömyyttä. Asiallinen vastaaminen todistaa sitä, että osaat jättää vittuilut omaan arvoonsa. Sanoit et miks sun pitäs vastata nätisti takas ? Jos et vittuile takasin nii voit osottaa sillä että oot vittuilijoiden yläpuolella. Jos vittuilet takas, oot ihan samanlainen ku ne vittuilijat.

    VastaaPoista
  37. En haluu haukkuu sua, teet niiku parhaaks tunnet. Arvostan rohkeuttas ja et oot viittiny tällässee lähtee mukaa ja kirjotat siitä viel blogiakin, ja otat kritiikin ja haukut asiallisesti vastaan.
    Tsemppiä! Mihin ratkasuun sitte ikin päädyt/päädytte :)

    VastaaPoista
  38. Blogisi on tosi kiinnostava, mutta tuhmista" kommenteista valittamista on aika paljon (jos saan kritisoida :D) Suhteenne kuulostaa mielenkiintoiselta, ja jokseenki on myös suloista kuunnella kuinka rakastat mikkhoa. Mutta juu vähän naivilta teksti välillä kuulostaa. Itse en varmaankaan samaan pystyisi tulisi liian huono omatunto ja hyväksikäytetty olo. Mutta en tuomitse sinua, koska jos niin tekee niin pitää ottaa huomioon se että Mikko on se aikuinen suhteessa. :)

    VastaaPoista
  39. Aika mustavalkoinen ajattelutapa D: Ei tunteet noin yksinkertaisia ole.

    VastaaPoista
  40. Salasuhteita on ollut kautta aikojen ja ihan eri ikäistenkin välillä, ei tää ole mikään ainoa lajiaan! Miksi täällä siis kateelliset panettelee että "se haluaa vaan seksiä eikä eroa"?! Eihän kukaan meistä tiedä, keitä Candy ja Mikko oikeasti on. Ja ettekö te hyvät ihmiset osaa lukea vai miten teille on niin vaikeaa ymmärtää, että kyseessä on selkeästi kahden ihmisen rakkaussuhde? Omasta mielestäni nämä kaksi ovat tehneet hyvän päätöksen olla yhdessä löydettyään toisensa. Candyhan on muutenkin kohta täysi-ikäinen. Ajattelitteko vielä silloinkin urputtaa tästä? Keskittykää hyvät ihmiset ennemmin vaikka kritisoimaan (jos jotain nyt on pakko) näitä 20v naisen ja 80v miehen suhteita.

    VastaaPoista
  41. Nyt täytyy sanoa, että oli suunnattomasti kypsemmän oloista tekstiä kuin jotkut muut postaukset. Ite mä näin ensin punaista kun luin aikasempia postauksia, mutta tän mä luin ihan mielenkiinnolla.

    Mä olisin samaa mieltä, että vähän tuo jatkuva negatiivisten kommentien korostaminen häiritsee samoin vastaussävy siihen. Tietty jokainen päättää itse, minkä linjan ottaa, mutta uskon että voisit saada paljon enemmän rakentavaa palautetta jos jättäisit negat suosiolla julkasematta, tai kommentoimatta.

    Ite jos mua petettäisiin, mä vetäisin kyllä miestä ensimmäisenä turpaan, enkä sitä toista naista. Kyllä miehellä sen verran pitää olla munaa, että tajuaa sanoa ei. Että ensin sitten vaikka välien selvittely kotona, ja vasta sen jälkeen muihin naisin meneminen vaikka olisikin vielä virallisesti naimisissa yms.

    VastaaPoista
  42. "Jos kahden ihmisen välillä ei ole enää vilpittöntä rakkautta, miksei erota? Moni sanoo, lapsien takia..Jep, tiedän että niin todellisuudessa monet tekeekin. Toisaalta ymmärrän sen pointin, mutta toisaalta en ollenkaan.
    Kerran me täällä vain eletään, eikä lasten elämä mene siitä ikuisesti piloille, jos isä ja äiti eroavat."

    oletkohan kokenut itse vanhempien eroa ? itse olen tässä vähän aikaa sitten ja voin kertoa, että meillä se hajoitti täysin koko perheen. enkä usko, että aika parantais enää mitään. vanhemmat on täysin hylännyt meijä kaikki 4 lasta ja pienin on 6v, eli kyllä se pystyy tuhoamaan aika paljonki :)

    VastaaPoista
  43. Löytyipäs mielenkiintoinen blogi! Jään kyllä seurailemaan =)

    Mua ärsyttää tälläisissä tilanteissa kaikkein eniten se, että aina tehdään siitä "toisesta naisesta" syntipukki kaikkeen!
    Mielestäni enemmän väärin tekee se, joka säätää 2 ihmisen kanssa yhtä aikaa.

    Pakkohan se on myöntää, että stereotypia tällaisistä tilanteista jyskyttää omaakin takaraivoani. Herää kysymyksiä haluaako Mikko vain seksiä, miksi Mikko ei ole valmis heti eroamaan jne.
    Mutta ei, en tuomitse sinua. En näe siihen oikeutta koska en tiedä tilanteestasi koko totuutta, en tunne sinua enkä Mikkoa.

    Tuomitsemisen sijaan toivotan sinulle pelkkää hyvää =)

    ~Sandra~

    VastaaPoista
  44. Ajatteletko että tuutte olemaan loppuelämänne yhessä? Kelaappa jos te 'julkistatte' suhteenne, mutta eroottekin. En sanois, että kaikki olis hukkaan heitettyä, vaan... Okei olis. Mikon perhe olis paskottu. Suhteet teijän molempien sukulaisiin paskottu. Ite en ainakaan usko siihen, että mikään suhde kestäis ikuisesti. Rakastumisen tunne menee siinä parissa vuodessa viimeistään. Rakastuminen kun on vaan aivojen kemiallisia muutoksia tms..

    Onnittelen kyllä että uskalsit lähtee tämmöseen. Ite en olis uskaltanu, vaikka kuinka rakastunu oisin!

    VastaaPoista
  45. Nelikymppinen muhkea muutaman lapsen äippä, wannabe -kirjoittaja on mielestään kekannut taas hyvän tarinan.

    VastaaPoista
  46. Niin :/ Hetken huuman takia lapset joutuvat kokemaan vanhempiensa eron :/ Raukkamainen ukko!!

    VastaaPoista
  47. Hei!

    Oon seuraillu tätä sun blogia nyt pari päivää, pakko tulla kommentoimaan. Ekaksi sanon, että epäilen hyvinkin paljon tämän tarinan aitoutta, tämähän on kuin suoraan jostain teinitytön novellista, mutta en halunnut siitä tulla paasaamaan, enkä toivo että säkään tarttuisit tähän. Ajatellaan nyt että tää on kokonaan totta.
    Ekaksi, en halua että saat tästä sanomastani negatiivisen sävyn, haluan vaan tulla sanomaan mitä mulla on mielessä, en todellakaan halua loukata ja halventaa sinua, aika moni on tehnyt sen jo muidenkin puolesta.
    Mut sit asiaan. Sä oot 17, ehkäpä kypsä ikäisekses, mutta kuitenkin niin vähän maailmaa nähnyt. Sä katsot maailmaa aika mustavalkoisesti, vaikkakin aiemmassa postauksessa innostuit kutsumaan kommentoijien elämänkatsomusta tosi mustavalkoiseksi. Totta on, että mä en tunne sua ja Mikkoa, enkä teidän suhdettanne, mutta mä haluan varoittaa sua. Totta on myös se, että aina on olemassa mahdollisuus, ettei tämä teidän tarinanne mene siihen yleiseen muottiin, mikä harmillisen monilla on tällaisista kolmas pyörä-asetteluista; on mahdollista että kymmenen vuoden päästä olet onnellinen Mikon vaimo, kahden onnellisen lapsen äitipuoli ja ehkä muutaman lapsen äiti. Mutta muitakin mahdollisuuksia on, vaikka kovin vakuuttelet Mikon olevan tosissaan, sinä et voi olla varma. Mikko on toisen naisen aviomies, kahden lapsen isä, ja ensimmäisissä postauksissa kerroit kuinka vaimo on vielä onnellisen tietämätön teidän suhteestanne, samoin lapset. Niin, ensimmäisessä postauksessa tuntui, että Mikon perhe oli onnellinen kaikinpuolin, vasta seuraavissa postauksissa tuli esiin vaimon "korppikotkamaisuus" ja jotkin mainitsemattomat asiat minkä takia Mikko ei ole hänen kanssaan onnellinen. Kuitenkaan vaimo ei kai tiedä hänen olevan onnellinen, ja siinä tapauksessa Mikko taitaa valehtelun aika täydellisesti. On olemassa mahdollisuus, että Mikko on tosi ovela mies. Mies, joka kaipaa parisuhteeseensa vähän piristystä, toimintaa. Mies, joka on kolmenkympin kriisissä, avioliittonsa vaikeimmassa vaiheessa. Mikko valehtelee vaimolleen, miksei myös sinulle. Vaimo on korppikotka, sitten hän löysi sinut, olet täydellinen, sellainen jota hän on aina etsinyt, samalla aaltopituudella. Salailua, jännitystä nuoren teinitytön elämään, yllätyksiä, vakuuttelua että rakastaa häntä enemmän kuin ketään muuta, ja että te olette luodut yhteen. Näin ulkopuolisen silmissä se kuulostaa enemmän kuin läpinäkyvältä. Tosin minulla ei ole ne rakastuneen vaaleanpunaiset lasit päässäni. Juuri sinunlaiset teinitytöt ovat hyvä kohde piristystä hakeville, jos mieheltä vähänkään löytyy komeita kasvoja ja hyvää puhumisen (lue: valehtelun) kykyä.
    Välillä ajatuksesi ovat silmiinpistävän ristiriitaisia. Ensimmäisessä postauksessa sanoit, kuinka sinun tekisi mieli pakottaa Mikko valitsemaan sinun ja perheesi väliltä. Kuitenkin kerroit, että uskot hänen tässä vaiheessa päätyvän perheeseensä. Sen jälkeen olet kertonut monet kerrat, kuinka olette Mikon kanssa suunnitelleet tulevaisuuttanne pitkälle, ja että Mikolla on henkilökohtainen syy olla eroamatta nyt. Onko olemassa niin hyvää syytä, minkä takia esittäisi vuodet vaimolleen rakastavansa tätä, ja lapsilleen rakastavansa heidän äitiään? Onko olemassa niin hyvää syytä, ettei antaisi tosirakkaudelle sijaa, päästäisi entistä rakkauttaan vähemmällä ja kertoisi totuuden? Niin olisi kaikinpuolin helpompaa. Kuinka sairasta onkaan piilotella sitä tosirakkautta tuolla tavalla, kun helpompiakin keinoja olisi. Ja ikähän ei ollut kuin numeroita? Miksi sitten odottaisitte edes sinne kahdeksaantoista ikävuoteesi?

    jatkuu vielä...

    VastaaPoista
  48. jatkoa...

    Viimeiseksi tartun vielä tuohon yhteen asiaan. Sanot, ettei negatiiviset kommentit kiinnosta sinua paskan vertaa. Silti jaksat jauhaa niistä jopa postauksissasi. Ihmettelen. Jos ne ei oikeasti kiinnostaisi sinua, jättäisit ne kokonaan julkaisematta.

    Jäi vielä paljon sanomatta,, mutta hyvin mahdollisesti palaan vielä joku päivä (näitä postauksiahan tulee tällä menolla joka päivä vähintään yksi :)) kommentoimaan loppuja.

    Tosi kiitollinen olisin, jos lukisit tämän kommentin oikeasti ajatuksella, miettisit näitä mielipiteitäni. Ja muista, ne on vaan mun mielipiteitä. Ja koska tämä ei ollut mitään loukkaavaa tai halveksivaa, odottaisin tähän vähän isompaa vastausta kuin koko tekstin sivuuttamisen yhdellä lauseella "Sä et tunne meitä etkä meidän suhdetta, joten et voi tulla sanomaan mitään" tai "mä tiedän että Mikko on tosissaan mun kanssa, miksi se muuten vaarantaisi avioliittonsa minun takiani".

    Kiitos ja näkemiin.

    Noora

    VastaaPoista
  49. ymmärrän että liittoja tulee ja menee, mutta en ymmärrä sitä miksi Mikko ei jätä vaimoaan ja muuta omilleen luulisi että tuollainen valahtelu söisi miestä kovasti. koska oletan että olisi parempi päättää edellinen liitto kaikessa rauhassa ja sitten hetken päästä esitellä uusi neinen muille, mutta mitä kauemmin asiaa salaa, sitä hanlkalampaa se on kaikille, Mikolle, Mikon vaimolle ja lapsille, sinähän et tässä voi hävitä mitään, ainoastaan poikaystävän, mutta miehiä on olemassa muitakin kun vain mikko.

    VastaaPoista
  50. On aika mielenkiintosta kuinka paljon tää blogi on saanut huomiota näin lyhyen ajan sisällä. Kaikista eniten mulla ihmetyttää se, että miten tää on levinnyt niin nopeasti.

    Itse asiaan mä en osaa sanoa oikeastaan mitään. Ymmärrän kyllä miltä susta tuntuu, mut ymmärrän samalla myös kritisoijien mielipiteet. Mutta mäkin toivon sitä, jota muutama muukin: keskity siihen itse asiaan, älä kuluta näppäimistöä kommenttien analysointiin ja siihen, että suurin osa niistä on negatiivisia jne jne, jos se ei ollut tarkoituksena. Tai vaihtoehtoisesti perusta toinen blogi sitä varten.

    Kuitenkin, ihmiset sekaantuu liikaa toisten asioihin. Esimerkiksi tuossa asiassa, että sun henkilöllisyyttä yritetään vakavasti saada selville ja leikitään salapoliisia.

    Joskus ihminen voisi viedä hiiren tuonne oikeaan ylänurkkaan. Siellä on semmonen kiva nappi ja ku sen päälle laittaa hiiren, ilmestyy teksti: "Sulje".

    VastaaPoista
  51. Hei Candy!
    Älä välitä ikävistä kommenteista! Sä et oo tehny tässä mitään väärää. :)

    Tsemppiä!

    T. Marilyn

    VastaaPoista
  52. Ihanaa, kerrankin järkevää tekstiä sinulta. Kirjoituksesi sujuu paremmin kun et provosoidu muiden kommenteista! :)

    VastaaPoista
  53. Jos olisit Candy kypsä, kuten kovasti yrität esittää, ymmärtäisit, miksi sinun kannattaisi vastata vittuiluun ja ilkeisiinkin kommentteihin asiallisesti.

    Ja kyllä, saatan vähän vittuillakin, mutta minäpä en ole itseäni kypsäksi mennyt tituuleeraamaankaan.

    VastaaPoista
  54. Jos ''mikko'' on säätänyt kanssasi jo vuoden, eikö hän oikeasti ole vieläkään saanut otettua eroa vaimostaan? On siinä kanssa 'mies'.

    VastaaPoista
  55. En tiedä lukeeko nämä nykyajan teinit enää Reginaa, mutta siellä oli joskus sellainen "Naisen unelmia", jonne voi kirjottaa tämmösiä kivoja satuja :-)

    Kyllähän se on selvää että edelleen löytyy niitä ihmisiä joille elämässä tärkeintä on se oma napa ja omat halut, muiden elämästä niinkään piittaamatta. Jos nyt oletettais hetki että tämä kiva tarina pitäisi paikkaansa, niin onhan se ihan hemmetin väärin että tässä nyt on pelissä vähän enemmän ku pelkästään yksi taikka kaksi ihmistä.

    Jos tosiaan aikuisten oikeasti on rakastunut toiseen, niin pitäisi olla munaa sen verran että ottaa sen eron ennen hästäämistä.

    VastaaPoista
  56. ai jumalauta! oon melkein varma, et tiedän kuka oot

    VastaaPoista
  57. Heippa,

    myös minun tekee kovasti mieli kommentoida tätä asiaa. En tuomitse sinua missään nimessä, ja mielestäni voit vapaasti jatkaa toimintaasi. Haluan kuitenkin jakaa kanssasi äitini parhaan kaverin tarinan. Kutustaan häntä P:ksi. P rakastui varattuun mieheen kaksikymppisenä. Mies lupasi jättää vaimonsa aluksi, mutta noin vuoden jälkeen P ymmärsi, että näin ei tapahdu. P kertoi kavereilleen tästä suhteesta, ja pian se oli kaikkien tiedossa. Myös miehen vaimon. Vaimo syystä tai toisesta olisi kuitenkin sitä mieltä, että hänen ja miehen suhde ei tämän takia pääty. P ja mies ovat olleet nyt yhdessä yli 20 vuotta. Ja mies ja vaimo muutaman vuoden kauemmin.

    Olen katsonut tätä vierestä ja haluan jakaa siksi sinulle tästä oppimani neuvon. Nuorena tuollainen voi olla ihan ok. Se on varmasti hauskaa ja jännittävää. Mutta vuosien jälkeen se käy ihmiselle aivan käsittämättömän raskaaksi. P olisi halunut perheen, mutta sitä hänelle ei nyt sitten ikinä tullut. Ehkä P vielä löytää toisen miehen (tai saman miehen), mutta P ei voi saada enää lapsia. Hän on luopunut yhdessä elämisestä, arjesta ja yhteisistä lomamatkoista miehen takia. Mielestäni P:n mies on itsekkäin ihminen maailman päällä. P palvoo häntä ja silti mies on pilannut P:n elämän.

    Varmasti sinä rakastat miestäsi paljon. Ymmärrän miksei miehen vaimo kiinnosta sinua, mutta mieti enemmin sitä mitä itse haluat. Olet onneksi niin nuori, että harva löytää sen oikean tuon ikäisenä (tai oma sen aikainen poikaystäväni ainakin on nykyisin mielestäni säälittävä). Toivon siis teille kaikkea hyvää ja onnellisia hetkiä, mutta muista irtautua suhteesta myös ennen kun menetät oman elämäsi.

    Liisa

    VastaaPoista
  58. Oletetaan nyt että alatte olemaan julkisesti yhdessä, muutatte yhteen jne.

    Selviää että Mikolla on ollut suhde nuorempaan jo vuoden verran (äläkä sano että se ei tee niin!!1!! vaan oletusleikkinä).. miltä se sinusta tuntuisi?
    Vaikka oletkin ollut se toinen nainen niin veikkaampa ettei sulla ole hirveästi lämpimiä tunteita siinävaiheessa sitä toista naista kohtaan? Vai olenko täysin väärässä? Silittäisit päälaesta ja sanoisit, "ei se mitään, ymmärrän sua..?"

    VastaaPoista
  59. Tää sun blogis on tavallaan niin kuin hyvä kirja, jota ei voi lopettaa kesken! Ei sillä etten uskois, mutta tajuut varmaan? Kirjotat todella hyvin ja kuvailevasti, niin voin helposti kuvitella kaikki nää sun tunteet.

    Musta vähän tuntuu, että nää kirjottajat jotka täällä haukkuu sua 'sinisilmäseks pikkutytöks', on n. 30 vuotiaita,jotka on avioliitossa josta on jo intohimo loppunut ja menee huonosti. Ymmärrän sun pointit ja oon kokonaan sun puolellas!:)

    VastaaPoista
  60. Taidan olla niitä harvoja joiden mielestä blogistin teksti ei ole kypsää nähnytkään, ei tyylillisesti eikä sisällöltään. Se on juuri sitä mitä se onkin; 17-vuotiaan tyttösen ruusunpunaisia unelmia ja uhmaa tai vaihtoehtoisesti jonkun elämäänsä kyllästyneen nuoren naisen satuilua tekemisen puutteessa.

    Itse pettämisen kokeneena (ei ihan näin graavi tapaus kun lapsia ei ollut mukana asetelmassa), voin kertoa, että se SATTUU, sattuu niin hirveästi. Järki meinasi lähteä kun tajusi että mies jota rakastit ei ollutkaan sisimmältään hyvä ja rehellinen.

    Kaverini oli myös kolmantena pyöränä joskus ja salasuhteessa perheellisen miehen kanssa. Sitä kesti ja kesti (ainakin pari vuotta), mies oli täynnä lupauksia yhteisestä tulevasuudesta vaikka todellisuudessa ei tainnut olla aikomustakaan erota. Kaverini sai pahasti näpeilleen ja oli aivan rikki kun mies lopetti suhteen. Mies on edelleen vaimonsa kanssa mutta tavat eivät ole kai parantuneen vaan samanlainen sikailija edelleen. Yrittänyt vongata kaveriani uudelleen salasuhteeseen ja luultavasti pitää muitakin siinä rinnalla.

    VastaaPoista
  61. Edelliselle anonyymille:

    Itse olen kyllä parikymppinen intohimoisessa, mutta vakaassa muutamavuotisessa parisuhteessa oleva opiskelija, mutta pidän häntä sinisilmäisenä. Johtunee siitä, että itse tulin petetyksi todella pahasti samassa iässä, suht vastaavassa tilanteessa. Vasta jälkeinpäin sen tajuaa, kuinka naiivi oli.

    VastaaPoista
  62. Olet typerä! Olen itsekin ollut nuori, kaunis, sileäihoinen ja tiukkapilluinen nuori nainen. Ja ukot ja ukkomiehet pörräsivät ympärillä.

    Luulet nyt nuoruutesi uhmassa ja vimmassa olevasi kaikkivoipainen. Annat kaikille teoillesi oikeutuksen. Tulet tajuamaan, typerä likka, että miehet ovat heikkoja. Mies kykenee pitämään sivusuhdetta, mies ei halua luopua perheestään ja kodistaan. Nuoruus ja kauneus houkuttaa...

    Joko elät elämäsi jonkun ukkomiehen patjana, sielu rikki revittynä (lopulta) ja sitten yksin tai jatkat elämääsi, perustat perheen ja olet lopulta itsekin 3 - 4 -kymppinen nainen. Pahimmassa tapauksessa oma miehesi on jonkun nuoren lihan kimpussa....

    VastaaPoista
  63. Minkä ikäisiä "Mikon" lapset ovat, koska varsinkin jos muutatte yhteen sinun PITÄÄ tulla toimeen lasten kanssa ja iästä riippuen myös huolehtia heistä. Ja samalla ymmärtää ja hyväksyä se, että sinä ET ole heidän äiti, etkä tule koskaan olemaan. Eli kaikki lapsia koskevat päätökset tekee Mikko JA lasten äiti. Se on varmasti henkisesti raskasta etenkin jos lapset eivät pidä sinusta ja/tai syyttävät sinua vanhempiensa erosta. Ja etenkin jälkimmäinen vaihtoehto on erittäin todennäköinen, ainakin aluksi. Eli kysymys kuuluu oletko valmis huolehtimaan (ja välittämään) toisen naisen lapsista, VAIKKA he eivät IKINÄ pitäisi sinusta? Ja entä jos sinä haluat joskus omia lapsia, mutta Mikolle riittää kaksi jo olemassa olevaa lastansa? Kuinka paljon olette miettineet muiden suhtautumista suhteeseenne? Kai ymmärrät, että se miten perheenne ja ystävänne suhtautuvat vaikuttaa paljon enemmän sinuun, Mikoon, lapsiin ja lasten äitiin paljon se mitä tuntemattomat ihmiset sanovat netissä?

    Ja minun tarkoitukseni ei ole tuomita suhdettanne, mutta toivon, että mietit(te) tarkasti onko suhde todella kaiken sen arvoista. Toivon vilpittömästi, että tilanne ratkeaa parhaalla mahdollisella tavalla kaikkien kannalta. Vaikka se tarkoittaisi Mikon ja hänen vaimonsa eroa TAI sinun ja Mikon eroa. Mutta onnea ja voimia käy miten käy(: Toivon, että vastaat kysymyksiini vaikka niittä onkin paljon, mutta eihän tilannekkaan ole yksinkertainen. Ja vastaukset kiinnostavat varmasti monia muitakin lukijoita kuin minua.

    VastaaPoista
  64. Taidat olla oululainen?

    VastaaPoista
  65. Heh :) Enpä tuota itsekään ole kuin 24, aina ollut se pettäjä osapuoli ;) Joten, enköhän voi sanoa että tämä meidän candy on sinisilmäinen kun uskoo kaikki nuo valheet :)

    Sori vain, mutta jos Mikko olisi aivan 100% varma, ei hän enää vaimonsa kanssa olisi :)
    Voi olla että tarvitsee miettimisaikaa ja pähkäilee asioita. Mutta 100% varma hän ei ole tällä hetkellä tästä neidistä :)
    Sen jo varmaksi sanoo sen että ovat vuoden vehdanneet eikä eroa ole näköpiirissä kuin vasta mahdollisesti vuosien päästä :)

    VastaaPoista
  66. Jos Mikko aikoo jättää vaimonsa ja aloittaa suhteen sinun kanssasi, miten voit luotaa että Mikko olisi uskollinen sinulle teidän suhteessa? Hän pettää nyt vaimoaan sinun kanssa vaimon tietämättä, miksi hän ei tekisi samaa sinulle ja pettäisi sinua sinun tietämättä? Ja mistä tiedät vaikka hänellä olisi kolmaskin nainen tällä hetkellä..?

    VastaaPoista
  67. Korjaus otsikkoon: Iso paha toinen TYTTÖ. Susta saa naista pitkään aikaan muuten ku biologisesti ehkä... ja voin kertoo, että toi varattujen vanhempien miesten iskeminen on sikahelppoa -jos siihen tahtoo lähtee. Niitä sais raahata varmaan autollisen baarista kotiinsa tai netin kautta treffata. Ne on helppoja saaliita kelle tahansa, että valitettavasti lapsi (sinä) olet tässä asiassa aika altavastaaja. Se mies vie sua, etkä sä sitä jos olet niin kuvitellu.

    VastaaPoista
  68. Mua oikeesti raivostuttaa nää tytöt/naiset jotka sua täällä haukkuu. Helppohan se ulkopuolisena sanoa, ei sitä vaan itse voi päättää kehen rakastuu, oli sitten kuinka varattu tai perheellinen tahansa. Ja koska tässä tapauksessa myös "Mikko" on osoittanut sua kohtaan syviä tunteita.

    Itsekin oon ollut toinen nainen - valitettavasti minä olin vain pelkkää seksiä ja pidempiaikaista hupia, mutta miksi ihmeessä se olisi aina niin? Ei se mikään itsestäänselvyys ole, niinkuin monet täällä kommenteissa tuntuu kuvittelevan. Ja itse tiesin sen alusta asti, elättelin vain toivoa että saisin ajan kanssa miehen rakastumaan itseeni mutta tää teidän juttu on selvästi lähtökohtaisestikin aivan eri tilanne.

    Ja tuohon 'lapset saa traumoja avioerosta!!11' -huuteluun, omatkin vanhemmat erosivat kun olin pieni ja se oli suorastaan HELPOTUS kaiken sen riitelyn ja tappelun jälkeen. Pahemmat traumat lapset varmasti saa jos joutuvat elämään sellaisen sotatantereen keskellä (Jotain tämänsuuntaista taisit itsekin jo mainita)

    Tulipas nyt melkosen pitkä teksti, toivottavasti jaksoit lukea!


    Tsemppiä teille kahdelle, luen mielenkiinnolla uusista käänteistä ja älä ota lapsellisia haukkuja kuuleviin korviisi :-)

    VastaaPoista
  69. "Kerran me täällä vain eletään, eikä lasten elämä mene siitä ikuisesti piloille, jos isä ja äiti eroavat."

    Pidin sua oikeasti järkevänä ja olin sun puolellas ennen tätä lausetta.

    Avioerolapsena voin kertoa, varsinkin riitaisa ero jättää ikuiset arvet. Mutta ethän sinä sitä pikkunen voi ymmärtää.

    Terv. 25-vuotias

    Tähän on pakko kommentoida, että se on ihan yksilöllistä!

    Terv. Onnellinen avioerolapsi 19v. Ero oli paras ratkasu kaikille, myös meille lapsille

    VastaaPoista
  70. Muuten hyvä otsikko, mutta sä et ole vielä nainen... tyttö vasta.

    :D ihanan naivia " Mikko ei harrasta seksiä vaimonsa kanssa" ... joo, niinhän ne kaikki avioliittonsa kurjuutta valittavat miehet sanoo. Todellisuudessa seksiä on, mutta ei ehkä ihan niin usein kun mies haluaa. Todellisuudessa 30-v perheenäidillä joka käy töissä, hoitaa lapsia ja pyörittää perheen arkea neuvolakäynteineen, pyykinpesuineen, ruuanlaittoineen, siivouksineen yms yms, on muutakin tekemistä kun olla selällään sängyssä. Kiva kun miehellä on aikaa vehdata muualla, auttaisi vaimoaan niin seksiäkin olisi enemmän.

    Sun elämä vielä sen verran lapsellista koulunkäynteineen, että sun on hieman vaikea ajatella mitä perheellisen elämä velvollisuuksineen ja onnenhetkineen on.

    Drive in, metsäretki yms tapaamiset on aika säälittäviä oikeestaan. Se haluaa tää äijä kermat kakusta. Saada nuorta pimperoa ja olla sun kanssa ( saa katsos tuntea itsensä oikeaksi alfaurokseski kun pystyy pyörittämään kahta naista ja on vallankahvassa, pystyy täydellisesti päättämään teidän suhteen kulun). Mutta etkä et itse huomaa, että se piilottelee sua. Häpeää sinua. Jos se oikeesti rakastaisi se kulkisi sun kanssa julkisesti rintarottingilla ja eläisi sun kanssa.

    Mikolla kuitenkin ollut aikaa laittaa ero vireille ja hoitaa asiat niin, että elätte yhdessä. Tulet huomaamaan, ettei ikinä aika ole kypsä teidän yhdessä ololle. Selityksiä löytyy säkillinen.

    Pidät eroa ihan pikku juttuna. Sitä se ei ole. Keskimäärin avioerosta toipuminen vie 2.v. Ja fiksu ihminen hoitaa eron alta pois ennen uuden suhteen alkamista. Jos vaimon kanssa kerta on niin paska suhde, miksi hän siinä vaan vuodesta toiseen on. Ai niin sillehän oli joku hyvä syy. Et siis ole hänelle tärkein.

    Lapsille ero on todella kova pala. Tästä voi seurata ahdistusta ja masennusta. Sinustako on lapsien tukijaksi? Lapsen masennus voi vaatia vuosien terapiaa. Että joo-o, mitäpä sillä on väliä.

    Ja vaikka olisit kuinka fiksu ja filmaattinen, niin sinun ja Mikon välillä on sukupolvienkuilu. Jos 34.v mies löytää elämänsä onnenhetket 17.v tytön kanssa on hän henkisesti vielä kypsymätön ja lapsenkengissä. Noloa.

    Mulle on yksi lysti mitä sinä ja Mikko teette, säälittää vain ne lapset. Kamalaa, että isä laittaa oman etunsa lasten edun edelle :( ja vaimoo on kiva höynäyttää. Kertokaa totuus, miksi pitää kusettaa. Toivottavasti vaimo saa tietää, saa kunnon elarit lapsista ja erossa puolet omaisuudesta. Tässä vaiheessa kun luvut ovat paperilla, moni mies jostain kumman syystä huomaa, että rakastaakin sittenkin perhettään...

    VastaaPoista
  71. Olen kyllä 30-v perheellinen, mutta ihan onnellisessa suhteessa. Meillä on parisuhde, ei pari suhdetta.

    Ihanaa kun on mies joka rakastaa minua ja lapsiamme. Joka ajattelee yläpäällään, mutta osaa käyttää sitä alapäätäänkin. Jolle riitää yksi nainen ja joka on rehellinen sekä luotettava. Joten mistä minä tässä olisin kateellinen? Taidat itse olla katkera kun olet "miehesi" kakkosvalinta.

    Mukavaa kun joulukin tulossa. Itse vietän sen rakkaiteni kanssa ja oman kullan kainalossa, sinun joulu tuskin menee ihan samalla kaavalla. Voi kyynel " miehesi" taitaa olla perheensä kanssa. No jospa te taas ehditte pyhien välissä tavata jossain lähi skutassa ;)

    VastaaPoista
  72. "Se, että mies on vienyt vaimonsa vihille, ei tarkoita sitä, että avio-onni jatkuu koko loppuelämän onnellisena. Jos kahden ihmisen välillä ei ole enää vilpittöntä rakkautta, miksei erota? "

    Todellakin. Miksi tosiaan Mikko ei eroa puolisostaan? Sen verran voisi vaimoaan kunnioittaa, että hoitaisi eron kunniallisesti eikä noin raukkamaisesti. Jos ero ei jostain ihmeellisistä syistä todella ole mahdollinen nyt, niin hän voisi kunnioittaa teitä molempia (vaimoaan ja sinua) pyytämällä sinua odottamaan ja olemaan vehtailematta vaimonsa selän takana.

    Sulla näyttää olevan tapana vaan tokaista, että "ihmiset pettää ja jättää, so what?". Toivottavasti osaat suhtautua yhtä kevyesti sitten kun Mikko pettää sinuakin. Vaikka tokihan tavallaan tekee sitä koko ajan.

    Ja oletko käynyt tutustumassa uusperheiden sivustoon, jonka linkitin sinulle? (uusionni.net SUOSITTELEN! Siellä ihmiset kertoo avoimesti ristiriitaisista tunteistaan puolisoidensa ja heidän entisten rakkauden hedelmiin) Mietin, että mitä jos sinusta ei olekaan kantamaan vastuuta uusperheestäsi.. jos arki tuleekin liian ryminällä vastaan.. onko silloin Mikon ero vaimostaan ollut sen arvoista? Vaikka on varmaan liikaa vaadittu, että arvostaisit Mikkoa sen verran(joka ei ole tässä ansainnut kenenkään arvostusta), että miettisit tarkkaan että onko sinusta uusperhekuvioon. Tosin vaimon kannalta olis hyvä, jos pääsisi petturimiehestään eroon. Jokainen ansaitsee parempaa.

    VastaaPoista
  73. Sinä olet kypsä ikäiseksesi? Mietitäänpä sitten tätä lisää.. Sinä et ole himpunkaan verran idealistinen? Et ole sinisilmäinen? Et luota sokeasti Mikon lupauksiin?

    Kukaan, ei kukaan järkevä 34-vuotias mies jätä perhettään teinitytön takia. Monestakaan syystä.

    Mun mies on mua 10 vuotta vanhempi, juurikin Mikkosi ikäinen mies. Juttelin blogistasi hänen kanssaan (ja hän myös luki tätä ja epäili feikiksi) ja hän (mun ihanan fiksu, reilu, vastuullinen ja kypsä mieheni! verrattuna mikkoosi!) kertoi käyneensä pari vuotta sitten treffeillä 19-vuotiaan tytön kanssa. Mutta lopetti sen jutun ennenkuin pääsi alkamaankaan, koska koki että olisi epäreilua tyttöä kohtaan yrittää mitään koska elämäntilanteet niin erilaiset. Miehellä lapsi ja vastuuta. Tytön kuuluisi saada elää nuoruuttaan ennen niin suurta vastuuta. Mieheni mietti asioita tulevaisuuteen ja ajatteli, ettei halunnut tytön nuoruuden valuvan hukkaan hänen kanssaan ja että joskus tyttö olisi katkera siitä. Myös muut asiat vaikutti.. hän ymmärsi että juttu kaatuisi omaan mahdottomuuteensa. Ei yhteisiä ystäviä.. tytön teiniystävien kanssa miehellä ei liene yhteistä eikä mieheni ystävillä tuskin enempää teinitytön kanssa. Harva myöskään arvostaa liiemmin kypsää miestä, joka riistää teinitytöltä tämän nuoruuden. Kukapa mies haluaisi olla epäkunnioitettu? Omalleni ylpeys ainakin merkitsee aika paljon.

    VastaaPoista
  74. Sun täytyy varautua siihen että sua tulee sattumaan. Olin itsekin suhteessa varatun jätkän kanssa joskus kauan sitten ja kadun sitä syvästi. Tämä lupasi jättää silloisen heilansa mun takiani, vaan mikä ei ikinä tapahtunut. Kyllä se olisi jo avioeron ottanut jos olisi ottaakseen. Ole varuillasi.

    VastaaPoista
  75. Candy, vaikea kuvitella että olet ainoa tyttö, jota Mikko käy kiksauttamassa. Olet aika helposti korvattavissa uudella.

    Onhan vakipano tietysti kaikin puolin turvallisempi kuin sekalaiset suhteet. Puhumalla sinulle paskaa siitä, miksi "ei vielä" voi erota vaimostaan, Mikko varmistaa että pysyt mukana. Kai hän on jo kertonut, että vaimo on vakavasti sairas eivätkä he juuri nyt voi erota. Tai että heillä ei ole avioehtoa ja avioerosta tulisi taloudellisesti raskas riita, joten on parempi toteuttaa tätä "tosirakkauttanne" salassa? Ehkä kohta joku lapsista sairastuu niin, että "ei me voida vielä erota".



    Mikko on pelannut pelinsä tosi taitavasti. Innokas koulusta lintsaava teinityttö joka ei vaadi mitään ja joka uskoo kaikki, mitä sille sanotaan.

    Noloa.

    VastaaPoista
  76. Mua ei tämä satu kiinnosta paskaakaan, vaan nämä kommentit. Veikkaan että suurin osa lukijoista tulee tänne kommenttiryöpyn takia. Ei suinkaan blogipostausten.

    VastaaPoista
  77. Samaa mieltä neljänneksi viimeisen anonyymin kanssa!

    Juuri noinhan se ikäero tulee esiin. Nuoren kuuluisi saada elää huoletonta nuoruutta ja luoda omaa elämäänsä hiljalleen sen sijaan että solahtaisi mukaan kohta keski-ikäisen miehen elämään. Yli kolmekymppisen eronneen isän kanssa se nuoruus kyllä menee hieman hukkaan.. Elämä on tässä iässä aika pitkälle vastuunkantoa ja monin tavoin aika vakavavireistä. Kieltämättä mielessä käy, että olisiko Mikolla vähän nuoruutta jäänyt elämättä? Ehkä suhde vaimoonkin on alkanut jo tosi nuorena ja nyt siitä ei ole enää paljon jäljellä. Tällaisia arvailuja vaan, mutta mietin vaan miehen ajatuksenjuoksua tuossa tilanteessa.

    Rakkaus vie pitkälle, eikä tällaisella 'järkisyyllä' kukaan jätä suhdetta väliin. Mutta tämän Mikon, jos hän on henkiseltä kypsyydeltään ikäsisensä, olisi ehdottomasti mietittävä asiaa. Jos hän rehti ja empatiakykyinen mies, hän tiedostaa tämän eron ja pohtii sitä.

    VastaaPoista
  78. Ne, jotka valittaa täsät ikäerosta.. 18 vuoden ikäero ei todellakaan ole suuri!! Esim Paavo Lipposen ensimmäisessä avioliitossa syntynyt lapsi on vain 3 vuotta nuorempi kuin Paavon uusi vaimo. Paavon ja uuden vaimon ikäero on 28 vuotta.

    Sauli Niinistöllä ja hänen nykyisellä vaimollaan on 29 vuoden ikäero. Lisäksi ensimmäisessä liitossa syntyneellä lapsella ja uudella vaimolla on vain 2 vuotta ikäeroa.

    Eli.. Turha edes puhua Candyn ja Mikon ikäerosta, joka tosiaan on vain 18 vuotta. Luultavasti suomen tuleva presidentti pistää paremmaksi. :)

    VastaaPoista
  79. Suurin osa aikuisista ei ajattele 'toisesta naisesta' lainkaan niin kuin esität. Nuoret ja kypsymättömät ehkä ajattelevat, mutta kun on jo vähän ikää ja nähnyt maailmaa niin kyllä tuollaiset arviot liukenevat.

    En usko että monikaan, niitä pahimpia haukkujia lukuunottamatta, ajattelee sinua minään ilkeänä kodinrikkojana. Tietenkin päätös pettää on yksin Mikon eikä kukaan voi mennä aviopuolisoiden väliin, ellei häntä sinne päästetä. Ja on ilman muuta parempi lapsillekin, että vanhemmat eroavat kuin jäävät yhteen jos avioliitto on onneton. Ei olekaan kyse siitä.

    Itse asiassa moni kommentoija vaikuttaa enemmänkin huolestuneelta tilanteestasi. Niin minäkin. Tuo tilanne olisi aikamoinen kauhukuva esimerkiksi oman tyttäreni kohdalla.

    Kuten monissakin kommenteissa sen sijaan, että kauhisteltaisiin sitä, että lasten vanhemmat eroavat, pohditaan sitä miten sinä selviäisit siitä erorytinästä. Sillä vaikka niitä eroja tapahtuu aika paljon, ne ovat silti ihmiselämän suurimpia kriisejä. Lasten oirehtiminenkin on aivan yleistä. Tuntuu aika väärältä, että sinä noin nuorena, ja naiivina, joutuisit siihen rumuuteen, jota avioero ja salasuhteen paljastuminen voikaan olla. Herran tähden, Mikkohan on vasta ensimmäisesi. Toivon, että kaikki käy hyvin sinulle, Mikosta en niinkään tiedä. Tekisi mieli sanoa tuollaiselle miehelle pari valittua sanaa.

    VastaaPoista
  80. Toinen nainen on mielestäni ihan tavallinen nainen, joka haluaa rakkautta. Todennäköisesti kärsii hieman huonosta itsetunnosta ja sen tähden on valmis suostumaan suhteeseen, jossa on muitakin kuin he kaksi. Joskus vanhemmalla iällä he myös ehkä tuntevat jääneensä paitsi jostakin sellaisesta mitä muilla on, esim. perhe tai kumppanuus, ja ovat ennen kaikkea yksinäisiä. Valitettavasti tiedän pari naista, joilla on ollut useampia varattuja miehiä. He ovat mukavia naisia, mutta heillä on tosiaan huono itsetunto. Tiedän, etteivät he mitään muuta haluaisi niin paljon kuin kumppanin ja perheen. Kuulemma ekan varatun miehen jälkeen sitä on oppinut alitajuisesti ajattelemaan, etten kai ansaitsekaan enempää kuin tämän. Toisena naisena oleminen nimittäin myös syö hitaasti itsetuntoa. Tämän on ystäväni ihan itse minulle kertonut.

    Tiedän myös naisia, jotka ovat sanoneet ei salasuhteelle, oli mies kuinka ihana vaan, sillä he eivät koskaan voisi olla muuta kuin ainoita. Jokainen haluaa olla The One, tietenkin. Ystäväni ihastui tuökaveriinsa, mutta kieltätyi alkamasta salasuhteeseen mistään hinnasta. Työkaverin avioliitto päättyi aika pian ja kunhan mies oli hieman päässyt erosta jaloilleen (vaikka avioliitto olikin ollut onneton, suruaikaa tarvitaan), ystäväni suostui treffeille. Nykyään he ovat onnellisesti naimisissa. Arvaa kuinka paljon parempi kaikille osapuolille oli heidän suhteensa alku verrattuna salasuhteen?

    VastaaPoista
  81. Kun on kyse kahdesta aikuisesta ihmisestä, jotka ovat jo seisseet omillaan ja eläneet omaa elämäänsä, 17 vuoden ikäero ei tosiaan ole liian suuri.

    Kun on kyse teinistä ja 34 -vuotiaasta niin 17 vuotta on todella paljon. Ei varmaan mahdoton, mutta HYVIN epätodennäköinen yhtälö. Oma äitinikin on itseään huomattavasti nuoremman miehen kanssa. Se ei tosiaan koskaan ole ollut ongelma, sillä he olivat molemmat itsellisiä, aikuisia ihmisiä tavatessaan.

    VastaaPoista
  82. Candy kirjoitti...
    "Anonyymi, Voitko idiootti lukea kaikki postaukset kunnolla ennenku tuut kommentoimaan yhtään mitään?"

    No oliko fiksua haukkua? Kypsä, joo´o.. ja paskat oot, teinityttönen vaan.

    VastaaPoista
  83. "Esim Paavo Lipposen ensimmäisessä avioliitossa syntynyt lapsi on vain 3 vuotta nuorempi kuin Paavon uusi vaimo. Paavon ja uuden vaimon ikäero on 28 vuotta"

    Et ole selvästikään ymmärtänyt, että ikäerolla on eri merkityksiä eri vaiheissa. Esimerkiksi 30- ja 40-vuotiaiden suhteessa ei varmasti ole iällisesti mitään vikaa. Mutta tarkoittaako se, että 10 vuoden ikäero on ok myös 15- ja 25-vuotiaalle? Paavo Lipponen ja hänen vaimonsa ovat aikuisia ihmisiä. Tässä tapauksessa on kyse alaikäisestä lapsesta ja keski-ikäisestä miehestä. Teinistä tuntuu yleensä imartelevalta, että hän saa kokea olevansa jollain tapaa "aikuisten maailmassa" ollessaan "toinen nainen" - siis vaikkei hän edes ole nainen ylipäätään, vaan alaikäinen tyttö. Usein käy niin, että vasta myöhemmin tyttö tajuaa miehen oikean luonnon. Siis sen, että mies sekaantuu alaikäisiin ja käyttää teinin hyväuskoisuutta hyväkseen. Aikuisuudentunnossaan ja ihastuksissaan nuori tyttö ei ymmärrä, mitä on tekemässä.

    VastaaPoista
  84. Ihan puhtaasti ajattelin mainita, kun sanoit tuolla, että harva petetty nainen varmaan turpaan vetäisi sitä huoraa joka miestä on tähän asti pannut. Ihan tiedoks vain, itse ainakin vetäisin turpaan niin että tuntuu eikä jäisi edes siihen. Sen lisäksi että edes suomessa ei itse tarvitse ketään piestä, siihen täältä löytyy porukkaa. Ja jos ei suomesta onnistu niin rajan takana on lauma helpon rahan perässä olevaa. Eli kannattaa ehkä miettiä hieman asiaa. En usko että tuut selviään tästä kauheen hyvällä. Toivottavasti.

    VastaaPoista
  85. "Hänen elämänkokemuksensa kiehtoi, mutta hän ei ollut normaali tylsä keski-ikäinen perheenisä, jonka lempiruokaa on makkara, ja joka harrastaa formuloiden katsomista ja lastensa harrastuksiin kuskaamista. :D"

    Kommentoin äsken (6:48) tyttöjen sokeutta vanhemmille miehille, sitten luin tämän kommentin. Käsitykseni vain vahvistui. On yleinen ja teineille ominainen mielikuva, että jos keski-ikäinen ja lapsia saanut mies on jotain muuta kuin sohvalla makaava tylsä tynnyrimaha, niin hän on todellinen saalis. Aivan kuin hauska ja komea mies, jolla on sosiaalista elämää, olisi jotain aivan muuta kuin "normaalit" (mitä sanaa käytitkin) keski-ikäiset miehet. Näinhän se ei ole. Nuoria tyttöjä on helppo huijata. Ei tarvitse olla mikään uljas prinssi, mutta riittää, että on vanhempi ja ei aivan sohvaan kiinni mädäntynyt - tietynlaiset tytöt ovat heti lääpällään.

    VastaaPoista
  86. Eli se sinun Mikkosi on jo vuoden verran odotellut oikeaa aikaa kertoa vaimolle teistä? :) Vai niin.

    Kerrohan nyt vielä miksi ette olisi voinut odottaa Mikon eroa ennen suhteeseen alkamista?

    Kuka täällä kuvittelee elämän päättyvä eroon? Kuka niin on sanonut missään vaiheessa?

    Vain tuota pettämistä vaimon selän takana on paheksuttu, ei sitä haluaa ottaa eron vaimostaan.

    VastaaPoista
  87. Kati: On kyllä junttiuden huipentuma uhkailla väkivallalla ja sanovansa pieksävänsä niinq turpaan niin että niinq tuntuu. Ja heh, vielä muistetaan mainita elämässään epäonnistuneet rikollisjengit tai muut vastaavat ryhmittymät Suomessa ja "rajan takana". Jotkut eivät osaa selvittää asioita muutoin kuin hakkaamalla tai pyytämällä kavereitaan hakkaamaan (heh!), mutta näistä ihmisistähän niitä rikollisia tuleekin. Mitä kunniakasta on siinä, että hakataan teinityttö, joka on ihastunut vanhempaan mieheen? Niin white trash-meininkiä, etten ole pitkään aikaan moiseen törmännyt.

    VastaaPoista
  88. "Kommentoin äsken (6:48) tyttöjen sokeutta vanhemmille miehille, sitten luin tämän kommentin. Käsitykseni vain vahvistui. On yleinen ja teineille ominainen mielikuva, että jos keski-ikäinen ja lapsia saanut mies on jotain muuta kuin sohvalla makaava tylsä tynnyrimaha, niin hän on todellinen saalis. Aivan kuin hauska ja komea mies, jolla on sosiaalista elämää, olisi jotain aivan muuta kuin "normaalit" (mitä sanaa käytitkin) keski-ikäiset miehet. Näinhän se ei ole. Nuoria tyttöjä on helppo huijata. Ei tarvitse olla mikään uljas prinssi, mutta riittää, että on vanhempi ja ei aivan sohvaan kiinni mädäntynyt - tietynlaiset tytöt ovat heti lääpällään."

    Totta. Kai sitä nuori helposti ajattelee, että keski-ikää lähestyvät miehet on normaalisti tietynlaisia ja sitten se yksi tuntuu erityisen spesiaalilta. Kukaan mun tuttavapiirin miehistä ei välitä formuloista, kaikki urheilevat, reissaavat ja kuuntelevat hyvää musaa eikä monikaan edes syö makkaraa (monet ovat joko kasvissyöjiä, eivät syö punaista lihaa tai sitten syövät mieluiten laatulihaa). :D ;)

    T: 33 -vuotias

    VastaaPoista
  89. "Kerran me täällä vain eletään, eikä lasten elämä mene siitä ikuisesti piloille, jos isä ja äiti eroavat. Itse uskaltaisin väittää, että enempi se piloille menee esimerkiksi vanhempien jatkuvasta riitelystä ja sen kuulemisesta ja näkemisestä."

    Minä olin ainakin hyvin pieni kun isä ja äitini erosivat. Juuri samaisesta syystä mistä itse kirjoitat, eli pettämisestä. Isällä oli uusi, nuorempi nainen ja he muuttivat melko pian yhteen äitini muutettua pois minun ja siskoni kanssa. Isälläni on vieläkin tämä kyseinen naisystävä ja vain sanoa, että nyt vanhempana olen alkanut ymmärtämään, että voisivatko välini isääni ollakkin paremmat, jos hän olisi ollut elämässäni kaiken aikaa? Olen samaan aikaan katkera ja vihainen niin isällenikin kuin hänen naisystävälleen, KUKAAN lapsi ei toivo että vanhempien suhde kariutuu kolmanteen pyörään. Vaikka olinkin vain neljän viiden vanha, en silloin ehkä asiaa tällä lailla käsittänyt. Itse ainakin sanon kokemuksesta, että monenkin lapsen elämä menee tietyllä tavalla pilalle, kuten myös minun. Ei voi olla varmaa, että lapsi ymmärtää että isä vaihtaakin äidin uuteen naisystävään. Pinnan alla voi kyteä viha ja katkeruus. Minun välini ainakin omaan isääni ovat tuhoontuomitut, sille en voi mitään..

    En ole lukenut kaikkia postauksien kommentteja, joten en voi tietää onko asiaa jo kysytty, mutta oletko ajatellut blogin perustaessasi, että tulet varmasti saamaankin paljon lokaa niskaasi? En sillä että haluaisin tuomita sinut, ajattelin vain, kun sanoit ettet pidä siitä että ihmiset haukkuvat ja manaavat sinua alimpaan helvettiin. Kirjoitat kuitenkin arkaluontoista asiaa, joka saa monen tunteet nousemaan helposti yli sallitun rajan. Vaikka se koskisikin sitten ihan tuikituntemattomia ihmisiä, silti.

    VastaaPoista
  90. Varmasti voi olla kypsiä 17-vuotiaita, sekä nuorekkaita 34-vuotiaita..

    VastaaPoista
  91. Olisiko suhde sitten hyväksytympää jos Candy olisi 18-vuotias ja mies silti 34? Mikä suuri merkitys sillä yhdellä vuodella on?

    VastaaPoista
  92. Mielestäni et tee mitään väärää. Et sinä ole vastuussa "Mikon" avioliitosta - aikuisen miehen oma asia, ottaako rinnalle toisen suhteen

    VastaaPoista
  93. Ihan vilpittömästi: Tsemppiä, nauti täysillä! ;)
    Hanna 31v.

    VastaaPoista
  94. Pikkulapset siellä leikkii avioliiton ja parisuhteen asiantuntijaa. "Suomen laissa ei olla kielletty rakastumasta uudelleen ja elämästä elämäänsä :) Avioliitto ei ole mikään lopullinen tuomio, vaan aina voi ottaa hatkat."
    Pitääkö tässä kohtaa itkeä vai nauraa? Mene hyvä lapsi kotia kasvamaan....

    Suomen laissa tunnetaan (asiaan liittyen) mm. aviorikos ja alaikäiseen sekaantuminen. PERHE on instituutiona vähän isompi asia, ku niinQ pikku teinarin huomionkipeys <3

    VastaaPoista
  95. Tsemppiä sinulle "kolmas pyörä".

    Itse olen ollut vastaavassa tilanteessa jo yli vuoden. Alkuun todella tiiviisti yhdessä, välissä yritettiin pitää vähän etäisyyttä mutta taas löysimme toisemme. Hirveä tilanne. Enkä olisi ikinä uskonut löytäväni itseäni tällaisesta tilanteesta. En sitten koskaan! Minä olen ollut aina se joka on inhonnut varattuihin sekaantujia. Mutta minkäs teet: Tämä oli molemmin puolin rakkautta ensi silmäyksellä. Puoli vuotta pidimme tunteemme omana tietonamme, mutta sitten yhtenä kauniina päivänä mies tunnusti "rakkautensa" minua kohtaan ja se oli menoa.

    Tekstisi on kuin suoraan minun suustani tullutta. Tämä on henkisesti todella rankkaa. Emme voi nähdä niin usein kuin haluamme. En voi ikinä soittaa oma-alotteisesti miehelle. Hän soittaa tietysti aina minulle. Ajatus että MINUN mieheni nukkuu kaikki yöt toisen naisen vieressä, on sietämätön välillä. Mutta kaikkeen tottuu. Fiilikset vaihtelee päivittäin, melkein tunneittain. Olen jo tajunnut että meistä ei tule ikinä paria, mies ei varmasti pysty jättämään lapsiaan. Elää mielummin vaimonsa kanssa "kaverisuhteessa". Silti toivo elää.

    VastaaPoista
  96. Miten te voitte tälle tytölle usuttaa vastuun tapahtumista? Ei se ole mikään "toinen nainen" vaan hyvöksi käytetty tyttö.

    Itse opetan 17-vuotiaita, on aika hyvä käsitys heidän mielenmaisemastaan. Ja he ovat vielä lapsia, ne kypsimmätkin.

    Miehenikin opettaa, ja pitää teinityttöjä melkoisesen rasittavana sakkina (poikkeuksia tietysti löytyy). Sieviähän tytöt/pojat ovat 17-vuotiaana, mutta tuskin heistä "sielunkumppania" saa, jos on toinen osapuoli yli 25.

    Ikäero on ihan eri asia teinin ja aikuisen ja aikuisen ja aikuisen välillä. Yli 20-vuotiaat naikoot vaikka yhdeksänkymppisiä (kunhan eivät seniilejä vanhuksia ;) ), en välitä. Nuoruus on niin herkkää aikaa, ettei sitä pitäisi kenenkään aikuisen rikkoa, vaikka kuvittelisikin olevansa hyvässä tarkoituksessa.

    Juu ja seksiä on meidän parisuhteessa, onnellista myös. Mitenkään katkera/kateellinen en siis ole, lähinnä vain huolissani (myös näistä "aikuisten" halveksuvista kommenteista).

    Itseasiassa meidänkin suhteemme alkoi salasuhteena (mistä en ole ylpeä), ja nyt ollaan oltu jo vuosia yhdessä ja naimisissa. Tästä huonosta alusta "toipuminen" kesti ainakin 3 v. Saatiin tehdä paljon työtä, jotta alun "traumat" purettiin. Itse en olisi tähän pystynyt teininä, kun se onnistui hädin tuskin kymmenen vuotta vanhempanakaan (pari kertaa erottiin). Eikä lapsia liittynyt asiaan,mikä helpotti asiaa huimasti. Eli vaikka Mikko olisi tosissaankin, en usko että saisitte kaiken toimimaan eron jälkeen. Melko mahdoton ajatus. Ellet sitten ole ihan kynnysmatto. Älä sellaiseksi ryhdykään!

    VastaaPoista
  97. Kati taitaa itsekkin olla katkera ja petetty, kun niin kovana uhoaa? Hohhoijaa, pikku likka yrittää kovaakin kovista esittää. Ei vaan ois pupu pöksyssä että kirjoittaja veis sunkin miehen, ku nii paska halvauksen saaneenaa kirjottelet? ;)

    Noh, niinhän se menee, luuserit jää ilman ja ne parhaat vie teidän ukot. ;)

    VastaaPoista
  98. Kiva blogi ! unohda ny ne negatiiviset kommentit ! osa on kuitenki sun puolella !!!:))))

    VastaaPoista
  99. Luin koko blogisi läpi ja tuli heti ensimmäisenä mieleen, että unohda kaikki arvostelijat, kommentoijat, kateelliset ja katkerat ihmiset! Blogi on kuin olisin itse sen kirjoittanut...

    Olet minua muutaman vuoden nuorempi ja varmasti paljon aikaisempi kuin mitä sinun ikäiset normaalisti. Teksteistä sai sen käsityksen että olette todella ihastuneita toisiinne :)

    Iällä ei loppujen lopuksi ole mitään väliä ja se elämä mitä elät on SINUN elämää (ja mikon) joten tsemppiä!

    VastaaPoista
  100. Pakko tulla sanoo että minä löysin isäni toisen naisen kanssa ja se ei ollu todellakaan ollut ok edes ajan myötä. Nykyään ajatukset isästäni ovat lähes poikkeuksetta negatiivisia. Mun mielestä pettämistä ei voi perustella koska ei ehkä rakastanut enään puolisoaan vaan eka avioero ja sitten uusi kumppani!

    VastaaPoista
  101. Hei!

    Mietin blogiasi lukiessani että jos ja kun teidän rakkautenne " Mikon " kanssa on niin vakaalla pohjalla niin miksi itse pelkäät hänen valitsen mielummin vaimonsa ja perheensä jos ehdoton valinta tulisi nyt eteen? Ihan mielenkiinnolla kyselen ja olisi kiva saada vastaus.

    VastaaPoista
  102. Mun mielestä se, että tekee tommosta vaimon selän takana, niin kertoo ihmisestä aika paljon. Vaikka olis vaikeeta, eikä rakastais vaimoaan enää samalla tavalla kuin ennen, niin silti pitäis sen verran arvostaa, ettei selän takana touhua. ELi omasta mielestä ero vireille ennen uutta suhdetta, muu on vaan raukkamaista. Ootko tullu ajatelleeksi, että jos Mikko nyt lopulta eroaa vaimostaan ja te jatkatte suhdettanne, että sitten ko teille tulee vaikeaa, niin miten voit luottaa siihen ettei Mikko tee samanlailla sinulle kuin teki vaimollensakin?

    VastaaPoista
  103. Voi kamala... Miksi löysin sun blogin? Olet kamala. Paha. Vokotteleva. Ämmä. En olis halunnu löytää tätä blogia.

    En ymmärrä miten voit elää tuollaista elämää, mitä elät. Olen saman ikäinen, ja seurustelen oman ikäiseni kanssa. Olen onnellinen. Rakkautta on, ja kaikkea sitä mitä parisuhteeseen kuuluu.

    Etkö koskaan koe huonoa omaatuntoa siitä, että vokottelet akuista, varattua miestä?

    Oletko koskaan ajatellut asiaa siltä kantilta, että myöhemmin kun olet aikuinen ja jos elät parisuhteessa, mitä olisit mieltä jos miehesi pettäisi sinua teinitytön kanssa? (Sinusta saa kuvan, ettet välitä mistään muusta kuin itsestäsi).

    VastaaPoista
  104. Olet kamala. Tosi huonoa joulua! Toivon että sinulle tapahtuu jotain todella kamalaa!

    VastaaPoista
  105. onko sulle tyttö hyvä tullut mieleen, että kun sinä oot se toinen nainen, ja jos tämä mikko nyt jättää vaimonsa sun takia, sillä vois sitten sun lisäks vielä olla taas yksi nainen, jonka kanssa sua pettää...?

    pettäminen on paha tapa, mistä ei niinvain pääse irti

    VastaaPoista
  106. Satuin lukemaan näitä ihmisten kommentteja, ja vaikka tämä nyt on vanha postaus niin kommentoin kuitenkin:

    Olette todella ilkeitä Candylle, hän kuvaa kirjoituksissaan romanttisia retkiä yms. joita hän on tehnyt mikon kanssa, mutta sanotte että Candy on Mikolle vain panopuu!?
    Tottakai Candyn teksteissä on naiiviutta, mutta kenelläpä rakastuneella 17-vuotiaalla tai vähän vanhemmalla ei olisi?
    Jos suhde tulee julki, sattuu kaikki osapuolia vaihtelevin määrin, mutta ennen kuin niin käy, miksei tyttö saisi nauttia ensirakkaudestaan, se satuttava puoli kyllä tulee joskus vastaan, mutta sen aika ei ole nyt!

    VastaaPoista
  107. Älä sä välitä muitten puheista, ihmisiä riittää joka junaan. Jokainen tapaus on aina erilainen, ketään ei voi tietäää toisten asioita.
    Itsellä samanlainen tapaus, nyt mies ns viikonloppuisä ja lapset meillä joka toinen vkonloppu, välillä myös viikolla. Meille on syntymässä yhteinen vauva toukokuun alussa ja elämä on ihanaa <3
    Kaikkea hyvää teille, kyllä tekin vielä saatte olla onnellisia ilman salailuja.

    VastaaPoista
  108. Anteeksi että valitan, mutta minua käy sääliksi sen miehen vaimo, joka ei tiedä asiasta mitään..! Et varmaankaan itsekkään pitäisi siitä että miehesi pettäisi sinua sinun tietämättäsi? -.- Täytyy miehelläkin olla taas järkeä pettää kun ei voi erotakkaan edellisestä suhteesta jos ei vaimoaan rakasta... Olen vain sitä mieltä että miehet ovat sikoja jotka ravaavat aina vain vieraissa ja pettävät! -.- (Kaikki eivät ole samanlaisia mutta MELKEIN!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mites sitten kun ootte Mikkosen kanssa naimisissa ja se ihastuukin taas johonkin 17 vee teiniin, kun sä oot 30 vee ja jo vähän liian "vanha"?

      Poista

HUOM!!

Ennenkuin tulette ulisemaan, etten ole julkaissut kommenttiasi - paina tämän tekstin yläpuolella olevasta "Lataa lisää"-painikkeesta. Paina siitä niin monta kertaa, kunnes sitä ei tule enää näkyviin - ja TADAA! Kaikki kommentit ovat ladattu näkyviin. Yli kahdensadan kommentin ylittyessä, kaikki kommentit eivät näy automaattisesti kommenttiosiossa ilman niiden erillistä lataamista tuosta painikkeesta.

Jos taas teit edellämainitun, etkä vieläkään löydä kommenttiasi kommenttiosiosta - no, et tule sitä löytämäänkään, sillä turhaa roskapuhetta ja törkyä en julkaisekaan. :)

Uliuli <3